keskiviikko 19. helmikuuta 2025

Kuviteltuja yhteisöjä

 

Ukraina elää ja on olemassa

 

Kuten vielä ehkä muistamme, julisti itäisen naapurimme suuri johtaja kolme vuotta sitten, ettei mitään Ukrainaa ole olemassa.

Venäläiset ja ukrainalaiset ovat samaa kansaa ja Ukrainan valtion loivat vasta bolševikit, hän päätteli. Nyt katala länsi sitten yritti luoda sinne anti-Venäjän.

Kuten muuan venäläinen historioitsija heti huomautti, presidentti teki tässä alakoululaisen virheen todistellessaan nykyajan asioita yli tuhannen vuoden takaisilla olosuhteilla, joista hän ei mitään edes ymmärtänyt.

Kansat ovat olemassa, mikäli ne tahtovat olla olemassa. Valtiot taas syntyvät ja häviävät eikä mikään valtio ole ollut olemassa ikuisesti. Usein melko erilaisetkin kansat haluavat elää yhdessä saadakseen pahassa maailmassa synergiaetua.

Espanja räätälöitiin yhteen monesta hyvinkin erilaisesta palasesta ja samahan koskee Englantia, Ranskaa ja Italiaa, Saksasta puhumatta. Pari eri kieltä Suomeenkin mahtuu.

On totta, ettei Lontoossa pidetä siitä ajatuksesta, että Skotlanti itsenäistyisi ja Madridissa on haluttu suorastaan kieltää Katalonian itsenäistyminen, vaikka siihen osoitettaisiin olevan haluakin. Yhdysvaltojen sisällissotakin käytiin vain toissijaisesti orjuudesta. Olennaisempaa oli unionin säilyttäminen.

Epäilemättä tässä valtiollisuuden priorisoinnissa loukataan joidenkin kansallisia tunteita, mutta yleisesti ottaen on Euroopassa sentään jo aika kauan selvitty ainakin ilman massiivista väkivaltaa. En nyt ryhdy muistelemaan tiettyjen terrorijärjestöjen toimintaa.

Onhan niitä pommeja paukkunut, mutta eipä nyt sentään ole ollut yrityksiä tuhota kokonaisten suurkaupunkien infrastruktuuria ja hävittää kokonaisia kaupunkeja asukkaineen.

Valta on huume, joka koukuttaa. Kun sen makuun pääsee, ei sitä saa koskaan riittävästi. Eikö Saksan pitänytkin olla maailmanvalta, tai sitten ei mitään, kysyi Hitler. Eikö Venäjänkin pitäisi olla supervalta, jos kerran Neuvostoliittokin oli, kysyvät risupartaiset Izborskin klubin slavofiilit retorisesti.

Ongelmana on, että ne kansat, jotka jo ovat maistaneet tuon suurvaltaisuuden hedelmiä, eivät halua enää siihen palata. Mistä on kysymys? Onko niille manipuloitu ”väärä tietoisuus”? Yrittävätkö ne taistella valheella totuutta vastaan?

Kysymykseen, onko jokin kansakunta olemassa, löytyy yksinkertainen vastaus: on se olemassa, mikäli se tahtoo olla.

Kun naapurivaltiot pyyhkivät Puolan kokonaan pois kartalta, syntyi 1700-luvun lopussa myöhempi kansallislaulu ”Puola ei vielä ole tuhoutunut” ( Jeszcze Polska nie zginęła). Runoilija on hiukan epäonnistuneesti kääntänyt ”tuhoutumisen” tai ”kuolemisen” ”sortumiseksi”.

 Puolahan nimenomaan oli sortunut valtiona. Mickiewiczin romanttisen vertauksen mukaan se oli nimenomaan jopa kuollut: Puola oli kansojen Kristus, joka kuoli, mutta nousisi jälleen ylös kuolleista.

Asia voidaan nähdä niinkin, että Puola oli yhä olemassa sen ihmisissä: Kiedy my żyjemy. Niin kauan kuin puolalaiset elivät, eli Puolakin. Myös väkivalloin otettu valloitettaisiin takaisin. Olihan katolinen uskonto, oli puolan kieli ja tietoisuus omasta historiasta ja erikoislaadusta.

Niitä kaikkia vastaan hyökättiin erittäin törkeästi uudelleen vielä 1800-luvun lopulla. Samaan aikaan Suomen kansallinen olemassaolo edistyi valtavasti valtiollisen elämän heräämisen ja suomen kielen oikeuksien myöntämisen ansiosta. Puolan kapinahan oli kaiken takana.

Mutta se on jo toinen juttu. Puolan kansallislaulu antoi sysäyksen myös Ukrainan kansallislaulun synnylle. Sen alkusanojen perusideakin oli sama, Ukraina ei vielä ole kuollut: Ще не вмерла Україна, ні слава, ні воля. Myöhemmin sanoja on hieman muunneltu.

Putinin röyhkeä väite, ettei Ukrainaa ollut lainkaan olemassa, osoittautui hyvin nopeasti tragikoomiseksi kuvitelmaksi. Ukraina todella kouriintuntuvasti osoitti olevansa olemassa, eikä enää ole mahdollista esittää vakavalla naamalla tuollaista väitettä.

Ukraina ei ole yksikielinen valtio eikä edes yksikielinen kansakunta ja epäilemättä maan hallitus teki suuren virheen käydessään taisteluun venäjän kielen oikeuksia vastaan. Aikoinaan oli sielläkin puhetta Suomen mallista, mikä hyvin todennäköisesti olisi tarjonnut ihanteellisen ratkaisun kielikysymykseen.

Monet venäjänkieliset ovat aina olleet ukrainalaismielisiä, kuten aikoinaan monet ruotsinkieliset olivat aikoinaan niin sanotusti suomenmielisiä. Ilman heidän rooliaan myös suomalaisen kansallisen sivistyksen kehittyminen olisi ollut erittäin vaikeaa.

Puola, joka toisen maailmansodan jälkeen sai nauttia lähihistorian perusteellisimmasta etnisestä puhdistuksesta, on nyt lähes sataprosenttisesti puolalainen. Onko tilanne ihanteellinen vai ei, voi tietenkin kysyä.

Ainakaan ei enää tarvitse yrittää väittää, että puolalaiset olisivat vain huonoa venäjää puhuvia lähisukulaisia, joita pitää kasvattaa asianmukaisella kielellä ja oikeassa hengessä. Puolan ja Venäjän välinen raja aukeaa railona ja asian taustalla on satojen vuosien historia.

Mutta jos Puola ja Ukraina ovat siellä, missä heidän kieltään puhutaan, eikö samaa ole sanottava myös Venäjästä? Niinhän tosiaan on sanottu. Neuvostoliiton hajotessa jäi 25 miljoonaa venäläistä emämaan ulkopuolelle ja uusi Venäjä lupasi valvoa heidän etujaan.

Baltian maat ovat epätoivoisesti pyrkineet sulauttamaan venäläisväestöään myös pakkotoimin, sen sijaan, että olisivat yrittäneet jatkaa helläkätisempää integraatiota.

Monista entisistä neuvostotasavalloista venäläiset ovat poistuneet suurin joukoin. Joihinkin aivan uusiin maihin heitä sen sijaan on asettunut asumaan suuriakin määriä.

Neuvostoaikana venäläisiä asui esimerkiksi Gruusiassa (Sakartvelo) suuria määriä, Tbilisissäkin heidän osuutensa oli vuonna 1959 18%. Vuonna 1989 venäläisten määrä maassa oli yli 341000, mutta vuonna 2014 enää vain 26453.

Parin viime vuoden aikana on maahan tullut lisää venäläisiä, joita putinistinen kulttuurin regressio ei syystä tai toisesta miellytä. Heidän oleskelunsa jäänee yleensä lyhyeksi.

Kuten tunnettua, gruusialaisilla oli merkittävä roolinsa jo vallankumousta edeltävällä Venäjällä ja etenkin Neuvostoliitossa ja venäjän kieltä osattiin ja osataan siellä hyvin, vaikka venäläiset pilkkaavatkin sikäläistä ääntämystä.

Suomessa taas venäläisten määrä oli vähimmillään 1970-luvulla, jolloin se oli niin pieni, ettei sitä tilastoissa yleensä edes mainittu. Nykyään se on jo lähes 100000, missä luvussa ovat myös ns. paluumuuttajat ja muut venäjänkieliset, jotka eivät aina identifioidu venäläisiksi.

Kun ajattelemme, että Suomen väkiluku on noin 5,5 miljoonaa ja Gruusian (Sakartvelo) 3,7  miljoonaa, saatamme innostua pohtimaan sellaistakin asiaa kuin kansallisten vähemmistöjen synnyn ja katoamisen nopeutta.

Olen aina silloin tällöin sanonut, että venäläiset maahanmuuttajat kuuluvat periaatteessa ongelmattomimpiin: he ovat kristittyjä, valkoihoisia ja indoeurooppalaista kieltä puhuvia. Sitä paitsi heillä oli kokemusta totalitarismista ja uskoin sen tuoneen mukanaan myös rokotuksen uusia vastaavia yritelmiä vastaan. Taisin erehtyä.

Venäläisten sijasta kannattaisikin maahanmuuttajina ehkä suosia ukrainalaisia. Heillä on yleensä muuttohalukkaiden joukossa samat hyvät puolet kuin venäläisillä, samaan aikaan kuin heidän valtionsa on sopivan kaukana omista rajoistamme.

Asia, mitä en koskaan ole ymmärtänyt, on kaksoiskansalaisuus (vrt. Vihavainen: Haun moninaisuuden rikkaus tulokset), jollaisia jaettiin takavuosina oikealle ja vasemmalle sen enempiä miettimättä.

Nythän tuuli näyttää kääntyneen, mikä pantakoon tyydytyksellä merkille. Totean vielä, että jokainen kansa, joka muuttaa ulkomaille, pyrkii säilyttämään jotakin omaansa ja muodostaa yleensä seuroja, joissa vanhan isänmaan muistot nostetaan esille.

Näinhän tekivät jopa nuo sinänsä erinomaisesti integroituneet, uskolliset Venäjän saksalaiset, joiden kiintymyksen kohteena oli samaan aikaan myös tuo suuri isänmaa. Grosse Vaterland, venäläisten harmiksi.

Moninaisuus voi tosiaankin olla myös rikkaus, mikäli se pysyy tietyissä mielekkäissä rajoissa. Ei ole mitään syytä vainota kansallisia teattereita, musiikkiyhtyeitä ja kynäilijöitä. Integroituneellekin emigrantille on aina nautinto päästä puhumaan äidinkieltä oman kansan jäsenten seurassa ja sellaisen paheksuminen saati vainoaminen edustaisi jo sivistymättömyyden alinta astetta.

Aivan toisella tasolla olemme silloin, kun kaukaisesta synnyinmaasta halutaan tuoda uuteen kotimaahan lakeja ja perinnäistapoja, jotka astuvat paikallisten instituutioiden yli. Mutta se on jo laajempi juttu.

Edellisestä voinee tehdä sen johtopäätöksen, että olipa kansakunta kuinka ”kuviteltu” yhteisö tahansa, ei sitä voi hävittää kuvittelemalla jotakin muuta. Edes pommien ja luotien voimaa ei tässä yhteydessä kannata kuvitella liian suureksi.

23 kommenttia:

  1. Hienoa pohdintaa. Kansojen ja valtioiden olemassaolon oikeutusta pohdittaessa on valtapolitiikka väärä työväline. Jos putinin mielestä Ukrainaa ei ole koskaan ollut olemassa, vaan suurvenäjä, niin tämänhetkisten sotatoimien vuoksi käynee päinvastoin, se on täydelleen eriytymässä Venäjästä. Halusi putin tai ei.
    putin tekee saman virheen kuin stalin (molemmat aina pienellä): Puola on hyvä esimerkki. Katynin metsän murhateot eivät edistäneet panslavismia, vaikka totaalitollo stalin niin saattoi kuvitellakin.
    Ne puolalaiset, joihin opiskeluaikana ehdin tutustua, kaikki, vihasivat venäläisiä. He eivät tunnustautuneet slaaveiksi ja Katynista he eivät voineet edes keskustella.
    Koko Itä-Euroopan sodanjälkeinen historia on ollut tuhoisaa Venäjän naapurikansoille. stalin ja putin eivät vain ole sitä pienissä mielissään ymmärtäneet.
    Totalitäärisen väkivaltakoneiston kuri on ollut käsin kosketeltavaa: stalinia toteltiin ja jumaloitiin äärinöyryyteen asti. Mutta, sitten kun se infarkti tapahtui, koko äärinöyrä lähipiiri kurkisteli ovenraosta stalinin peppurointia stroken kourissa. Mutta, eivät tehneet mitään suurta stalinia auttaakseen.
    Tunnen myös kaksi Suomessa asuvaa venäläistä. Molemmat haluavat identifioitua suomalaisiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inkerinsuomalaiset ja muut sen sortin paluumuuttajat ovat omissa mielissään tosisuomalaisia. Näin sivusta kuunnelleena olen asian ymmärtänyt. Vaikkakin heillä kuitenkin tuo veri on sekoittunut venäläiseen vuosikymmenien ja satojen aikana. Kantasuomalaiselle rahvaalle he ovat vain venäläisiä.

      Poista
    2. Minä tunnen venäläisen joka taasen ihaili puolalaisia ja ihaili saksalaisiakin kaikista generalplan osteista huolimatta. Hän myös vihasi Stalinia ja Neuvostoliittoa yli kaiken. Piti neuvostoaikaa tuhona kaikille kansoille. Lopulta hänen ihailunsa puolalaisia kohtaan muuttui katkeruudeksi, koska puolalaiset vihasivat häntä siitäkin huolimatta, että hän oli syntynyt vasta neuvostoajan jälkeen eikä mitenkään voinut olla syyllinen neuvostoajan hirmutekoihin. Ei gruusialaisen Stalinin eikä kenenkään muunkaan.

      Poista
  2. "Venäläisten sijasta kannattaisikin maahanmuuttajina ehkä suosia ukrainalaisia". -Suomalaisilla on toistaiseksi positiivinen kuva ukrainalaisista tulijoista, koska naiset ja lapset, mutta ollenkaan ei ole puhuttu siitä, että myös "ukrainalaispakolainen"-statuksella tulee juksaajia. -On liikkunut juttua, että olisikin tullut venäläisiä, jotka omassa passissaan on merkitty ukrainalaisiksi lähtömaassa syystä tai toisesta. Suomalaiset viranomaiset eivät pysty erottelemaan kielen tai ulkonäön perusteella kuka on venäläinen ja kuka ukrainalainen. Oma lukunsa ovat Ukrainassa notkuneet afrikaanot ja muut 3.nen maailman onnenonkijat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse toivotan tervetulleiksi tänne ukrainalaiset ja niin myös venäläiset jo ihan sillä perusteella, mitä kokemuksia heistä on maassamme, ainakin toistaiseksi: sekä tilastollisesti että henkilökohtaiskokemuksellisesti hyviä. Täällä asuvia venäläisiä en ala ryhmänä epäilemään. Jos siellä joku yksittäinen hullu kannattaa sotaa, sille ei voi mitään.

      Kun Ukrainaan ennemmin tai myöhemmin rauha tulee, tarvitaan ukrainalaisia varmasti paljon myös takaisin jälleenrakentamisessa.
      Juuri eilen, tosin lähde oli Wikipedia, luin järkytyksekseni että Kiovan hallitsemilla aluilla asuu enää alle 30 miljoonaa ihmistä :

      "According to the United Nations, Ukraine has a population of 37.9 million as of 2024.[5]
      In July 2023, Reuters reported that due to refugee outflows, the population of Ukrainian-controlled areas may have decreased to 28 million,[6] a steep decline from Ukraine's 2020 population of almost 42 million.[7][8] "

      Eli 40 miljoonasta tultu alas noin paljon miljoonien siirryttyä toisiin maihin ja Venäjän hallitessa myös alueita joilla asuu miljoonia.
      Kirottu sota siis.

      Mutta tämän sodan jälkeen ei ole enää pienintäkään epäselvyyttä Ukrainan suvereniteetin suhteen. Kansa on vahva ja identiteetti ilmeisesti entistä vahvempi myös.
      Kun vain päästäisiin nopeasti mahdollisimman oikeudenmukaisen rauhan oloihin, jotta nähtäisiin millaiseksi Ukraina voikaan vielä kehittyä.

      kr

      Poista
    2. Merkittävän kokoinen venäläis-vähemmistö ei suinkaan ole uhka sen takia että he loisivat rinnakkaisyhteiskuntia ja notkuisivat iltaisin rautatieasemalla myymässä huumeita ja ahdistelemassa naisia.
      Mutta poliittisesti kiristyneessä tilanteessa he voivat toimia uusina Mainilan laukauksina siten, että putin julistaa tulevansa "pelastamaan heidät natseilta" tai jotain vastaavaa. Suomessa asuvien venäläisten joukossa on myös varmasti innokkaasti sabotaasiin, tiedusteluun ja muihin tihutöihin osallistuvia, jos "isänmaan kutsuu".

      Poista
    3. Totta, tuon tekosyyn käyttämisen muka laillisena motiivina tajuan hyvin, hyvin mahdollinen ja vaarallinen kuvio, teoreettisesti ainakin, mutta totean taas että Venäjä ei tänne noin vain enää "tule" vaikka tätä uhkakuvaa rummutetaan päivittäin kaikkialla. Eikä venäläisväestömme täällä sitä pyydä eikä halua.

      En väitä että Putinilta halua "tulla" puuttuisi, mutta me olemme nykyään Nato-maa (eikö se 5.artikla ole voimassa?) ja lisäksi vielä se, että toisin kuin usein joidenkin pelkääjien paikalta hahmotetaan, meillä on natoutemme lisäksi hyvin vahva ja tulivoimainen armeija jolla on nykyään korkeaa sotateknologiaa, satoja panssareita ja yksi Euroopan suurimmista tykistöistä plus vielä Euroopan mitassa todella iso liikekannalle asetettava asevelvollisuusarmeija. Emme ole samassa tilanteessa kuin Ukraina helmikuussa 2022.
      Ja hyvä näin, koska kyllä Putinin hallinto sen eron sentään tajunnee? Lisäksi meillä ei ole yhteistä neuvostohistoriaa kuten joillakin EU- ja Nato-mailla on.
      Mutta kuka tietää mitä nyt tapahtuu, tuskinpa kukaan.


      kr

      Poista
    4. Lisättävä vielä kuitenkin että tämän päiväisten Trumpin puheiden perusteella todettava että varma ei voi oikein enää olla mistään. Sekoilu on mieletöntä nyt.
      Jos ei nyt ihan Ribbentrop-sopimusten aika tule mieleen, niin jotakin sinne päin.
      Ehkä niillä on tosiaan honeytrap-kuvia tms.

      kr

      Poista
    5. "putin julistaa tulevansa "pelastamaan heidät natseilta" tai jotain vastaavaa."

      Onkohan mikään sota milloinkaan jäänyt käymättä siksi, ettei tarpeelliseksi katsottavaa tekosyytä olisi löytynyt (vrt talvisota 1939).

      Poista
    6. Mediassa pelotellaan sodalla päivittäin, mutta mitä saavutettavaa venäjällä olisi Suomeen hyökätessä? ahvenanmaan valtaaminen? Viro ja baltia ovat helpompia kohteita suuremman venäläisväestön ja pienemmän armeijan kannalta, mutta nekin kuuluvat natoon. Silti mediassa ei spekuloida ollenkaan mahdollisella hyökkäyksellä sinne.

      Poista
    7. "mitä saavutettavaa venäjällä olisi Suomeen hyökätessä?"

      Helposti puolustettavan kaakkoisrajan (vrt 1809), hyvän tukialueen Baltian käsittelyyn ja Ahvenanmaan: kun se olisi hallussa, on Pohjois-Itämeren alue hallinnassa.

      Poista
  3. Hyvin pohdittu. On sanottu myös ettei ruotsi valloittanut suomea, koska täällä ei ollut ns. valtiota. Oli vaan melko vapaasti hallintaan otettavaa maata asukkaineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut oikeastaan vielä Ruotsikaan valtiona, valloittaja oli lähinnä kirkko.

      Poista
    2. Ei valtiota, mutta kuningas - joka liittoutui kirkon kanssa - jolle yhteiskunnallisen organisoitumisen tasolle suomensukuiset heimot olleet vielä yltäneet. Tutkijoiden mukaan Euroopassa ylipäänsä esimoderni, hallitsijan henkilöstä erillinen valtio syntyi vasta myöhäiskeskiajalla.

      Poista
    3. Näin, ei sieltä tullut mitään kelta-sini ristilippuja heiluttavaa hejja sverige- joukkoa

      Poista
  4. ”Puolahan nimenomaan oli sortunut valtiona.”

    Puolan sortumisen eräänä syynä oli tietysti päätösten tekeminen sataprosenttisella tyytyväisyydellä. Näinhän päätöstenteko venyi, venyi, ja venyi. Aika meni, asiat jäivät hoitamatta ja kaikenlaiset poliittiset rotat pääsivät nakertamaan mitä halusivat.

    Nykyinen Euroopan Unionikin haluaa olla supertyytyväinen, että kaikki olisivat samaa mieltä. Paskan marjat!!! Putinin suuret rahat järjestävät sen, että Unkari ja Slovakia laittavat hirsiä rattaisiin. Kun piti tehdä päätöstä Ukrainan tuesta, niin Unkari heittäytyi pahaksi. Mutta kas, EU antoi Unkarille rahalisuketta ja tämä lähti sitten pois salista, missä sitten tehtiin päätös Ukrainan tuesta.


    VastaaPoista
  5. Suomessa on kaksi virallista kieltä. Sen lisäksi oikeat kantasuomalaiset
    kuuluvat kahteen eri biologiseen kansaan. Nämä eroavat dna-analyysin perusteella toisistaan enemmän kuin britit ja saksalaiset, toteaa mm Hannu Lauerma. Näiden kahden eri suomalaisen kansan erot näkyvät suurina ja selvinä terveystilastoissa ja rikostilastoissa: länsi-Suomi porskuttaa ja menestyy, itä-Suomi taantuu.

    Hirmuista, kun ite oon ijästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne itäisen Suomen alueet, jotka ennen porskuttivat kuuluvat nykyisin naapurille. Tarkoitan siis Viipuria ja sen ympäristöä. Itä-Suomesta on jäljellä vain takamaita. Kyse on talousmaantieteestä eikä geeneistä sanokoon Lauerma mitä vaan.

      Poista
    2. Itäisen Suomen väen terveys- ja erityisesti sairaustilastot kertovat suuresta erosta, ihan kertaluokista, esim mielenterveyden ongelmissa. Kyllä erolla on myös yhteiskunnallista ja taloudellista vaikutusta.

      Tämmöisestä ei ole kovin muodikasta puhua. Puhunut on mm. Teemu Keskisarja.

      Poista
  6. Siihen aikaan kirkolla oli valta, joten ihan sama käytännössä.

    VastaaPoista
  7. Toimittaja Hannu Taanila sanoi joskus, että Suomi ei ole olemassa, jos Venäjä ei sitä uhkaa. Nyt sitten olemme olleet muutaman vuoden olemassa ja Suomi on nimeltä mainittu useita kertoja aina USAssa asti.

    VastaaPoista
  8. "presidentti teki tässä alakoululaisen virheen todistellessaan nykyajan asioita yli tuhannen vuoden takaisilla olosuhteilla"

    Kuriositeetti: noinhan se lähi-idän kriisissä on tapahtunut eikä sitä pidetä minään kummallisuutena.

    VastaaPoista
  9. ”itäisen naapurimme suuri johtaja”

    Oikeastaan/itse asiassa itäisellä naapurillamme oli suuria johtajia jo useita vuosisatoja. Aloittakaamme Iivana Julmasta, jonka veressä bysanttilaista verta oli 80 prosenttia. Konstantinopolin luhistumisen jälkeen bysanttilainen papisto karkasi Venäjälle ja siitä tulikin venäläinen aristokratia. Iivana Julma tuhosi kaikki venäläiset ruhtinaat, yhtä sukua lukuun ottamatta. Näin Moskovasta tuli Kolmas Rooma ja ruvettiin valloittamaan Moskovalle lisää alueita. Ukrainakin Kiovineen päivineen joutui loppujen lopuksi sinne.

    Iivanajulmalainen politiikka jatkui ankarankommunistisessa Neuvostoliitossa. Ukrainan, Karjalan, Tatarstanin jne. eli kaikkien kansojen sivistyneistö oli tuhottu. Näin toteutettiin russifikaatio. Kerran ei ollut omakielistä kirjallisuutta, jotka olivat tuhottu, oli pakko lukea venäjänkielistä kirjallisuutta. Jne., yms.

    Itäisen naapurimme nykyinen suuri johtaja repii oikein hiuksiaan päästään, koska hinnalla millä hyvänsä hän halajaa palauttaa ankara Neuvostoliitto takaisin henkiin, ja koska Moskova on kolmas Rooma! Ja koska koko maailma on kateellinen Venäjälle, koska Moskova on kolmas Rooma.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.