Kova pumpuli
Talvisodan
kritiikkiseminaarissa keväällä 1940 Stalin tölväisi suomalaisia siitä, että
nämä olivat nuukia eivätkä sijoittaneet rahaa puolustukseen. Siihen heillä
olisi kuitenkin ollut hyvät valmiudet, muun muassa selluloosatehtaita oli
paljon.
Tämä tuli
mieleeni, kun uutiset kertoivat suuresta selluloosabuumista, joka meilläkin taas
on pyöräyttämässä alan tehtaat uuteen vauhtiin. Uusiakin tuotantolaitoksia
perustetaan juuri heti sen jälkeen kun sankarisaneeraaja oli ehtinyt entiset
tuhota. Mutta mehän muistamme, miten hän suorastaan tippa silmässä jankutti,
että hänen toimintaansa ohjaa ja voi ohjata vain osakkeenomistajan (pyhä) etu.
Tähän olisi voinut vielä lisätä, että kyseessä oli ”etu” kvartaalitalouden ja
sen pöhöttämien pörssipelurien näkökulmasta eikä muusta.
Mutta miksi
Stalin puhui sellutehtaista varustelun perustana ja miksi sitä tavaraa juuri
nyt taas niin kovasti kaivataan? Näillä asioilla ei kyllä välttämättä ole
mitään tekemistä keskenään, mutta siitä muistuu mieleeni muuan teini-iän
harrastus.
Osmo A. Wiioon
maanmainiossa ”Harrastelijan kirjassa” oli moninaisen muun kiinnostavan ohessa
ohjeita räjähteiden valmistamiseen. Asiaa ei siis tarvinnut opiskella
internetistä. Myös apteekin myyjät olivat höveleitä ja niin päästiin tuumasta
toimeen.
Tavallisesta
pumpulista oli nimittäin helposti valmistettavissa nitroselluloosaa eli
pumpuliruutia. Sana ”ruuti” on itse asiassa tässä kohden melkoista vähättelyä,
sillä vertailutaulukossa se pesi dynamiitit mennen tullen sekä voiman että ns.
brisanttisuuden eli räjähdyskiivauden suhteen. Se taisi olla jopa hieman tuhdimpaa
ainetta kuin nitroglyseriini. Toisin sanoen muistaakseni noin kymmenen
kilometrin sekuntinopeudella purkautuvat räjähdyskaasut pystyivät esimerkiksi
teräkseen, mitä ruuti ei tee, sehän on ampuma-aine, joka tussahtaa hyvin vaatimattomalla
nopeudella, vaikka sitä ei kuulija, saati katsoja arvaakaan.
No, niinpä siis hankittiin
kemikalikaupasta pumpulia ja nitrattiin sitä pari tuntia happoseoksessa, minkä jälkeen
pestiin pumpuli huolellisesti vedellä. Samassa yhteydessä happojäämiä tipahti
äidin kutomalle matolle, joka seuraavassa puistelussa katkesi, mutta tämä
kuuluu eri tarinaan, vaikka ei ole vailla dramatiikkaa sekään.
Kun pumpuli
kuivattiin, oli se yhä pumpulin näköistä, mutta tosiasiassa se oli muuttunut
superräjähteeksi. Siitä olisi kyllä ilmeisestikin saanut kehrättyä lankaa ja
vaikka kukaties kudottua villapaidan, mutta sellaiseen ei ruvettu, miksipä
olisi. Sen sijaan ainetta sijoitettiin tyhjiin hylsyihin, jotka räjäytettiin
vapaasti rautakaupasta tuohon aikaan ostettavalla tulilangalla, mopedin
magneetosta saatavalla suurjännitekipinällä tai kuumentamalla tuota
helvetinkonetta hiilloksella. Viimemainittu tuotti visuaalisesti vaikuttavimman
tuloksen.
Kun vuosia
myöhemmin luin Stalinin pohdintoja tästä aiheesta, ymmärsin häntä heti. Nitroselluloosa
oli noihin aikoihin käytössä muun muassa torpedojen räjähdyskärjissä ja
vastaavissa vaativissa paikoissa, mutta siitä myös valmistettiin oikeata
ruutia, siis tätä ampuma-ainetta, jolla lähetettiin luodit ja ammukset
matkaansa. Ruutia taas tarvittiin valtavia määriä, sillä suurvaltojen
armeijoilla oli tapana syytää ammuksia ziljoonittain, erityisemmin
tähtäilemättä. Köyhän maamme joukot taas olivat sitäkin tarkempia, mutta kyllä
ruutia meilläkin meni vaunulasteittain. Lieneekö joku laskenut määriä?
Savuttoman
ruudin valmistaminen nitroselluloosaasta oli sekin helppoa. Sitä tarvitsi vain
liuottaa asetoniin ja antaa kuivua. Sen jälkeen se oli leikeltävissä paloiksi,
jotka ilman nallia paloivat vain hiljakseen ja nallin avulla detonoituinakin
vain kohtuullisella, noin kaksinkertaisella äänennopeudella. Asetonia oli
tuohon aikaan kynsilakanpoistoaineessa ja taitaa olla vieläkin.
No, se oli sitä
aikaa ja räjähdealallakin seuraavat muodit toisiaan. Vahvoja paukkuja
kohtuuhintaan on toki saatavissa miltei mistä lähtöaineesta tahansa, kunhan
nitraushappoa on saatavissa. Myöskään nitraattipohja ei tietenkään ole
välttämätön ehto, mutta sen hyötynä on, että vanhentuneet tai muuten
tarpeettomat räjähteet voi levittää pellolle typpilannoitteeksi. Homma toimii
myös toisin päin ja niinpä lannoitteista voi valmistaa räjähteitä, kuten jokainen
tietää.
Tässä siis
taustaa sille, että vähän hätkähdin, kun huomasin, että selluloosasta on nyt
kova kysyntä. Toki nykyaikaiset armeijat ovat aivan erityisen kovia ruudin
tuhlaajia, vaikka luodin koko onkin minimoitu, jotta tarvittavat panosmäärät
edes jotenkin saataisiin kuljetettua loppusijoituspaikoille.
Jos tekeillä juuri
nyt olisi valtavia, miljoona-armeijoiden käyttöön tarkoitettuja ammusvarastoja,
tulisi maailmanmarkkinoilla varmaan ensimmäisenä pulaa värillisistä metalleista,
joita tarvitaan ammusten kuoriin ja hylsyihin, jotta ei tarvitsisi viime sotien
tapaan käyttää rautaseoksia, jotka ruostuttavat nopeasti aseet ja näköjään myös
ovat herkkiä katkeamaan ja aiheuttamaan kaikenlaista harmia muutenkin. Mutta ei
nyt taida metallipulaa olla eikä edes puuta mene samaan tahtiin kuin Korean
sodan aikoina.
Aion siis nukkua
yöni rauhassa ainakin mitä sellubuumin taustatekijöihin tulee. Nythän on sitä
paitsi, luojan kiitos, siirrytty luotien ja ruudin sijasta panostamaan kybersotaan
ja trollaukseen, mikä kuulostaa suorastaan hauskalta verrattuna menneiden sukupolvien
harrastuksiin. Niistähän myös suuresti arvostamani Wiion Harrastelijan kirja
antaa oman todistuksensa. Olemme ehkä sittenkin menossa parempaa kohti.
Niiiii-in!
VastaaPoistaKybersotapa hyvinkin ja trollaus...
Mikäpä sen vuittumaisempaa kuin että
huitaisee sellaisella leimasimella vasta-
puolta jotta lähtee kerralla luulot pois.
Se tekee viholliseksi muuttuneeseen
sellaiset haavat sisälle, ettei niitä vielä
millään nykyvekottimella havaitse.
Jäävät räytymään sekä kaihertamaan;
valmistamaan palautetta.
Vihollista saa läimästä, ihmistä ei.
Procul harum.
Hieman pystyn taustoittamaan tuota "sellubuumia." Vielä muutama vuosi sitten ajateltiin, että eukalyptussellu syrjäyttää havusellun halvempana tuotteena. Mutta pahvin tekoon eukalyptussellu ei kelpaakaan, siihen tarvitaan havua. Ja pahvin kysyntä kasvaa kohisten.
VastaaPoistaMiksikö sitten tarvitaan juuri nyt pahvia? Syynä on maailmanlaajuisesti kasvanut verkkokauppa: tavaratalot korvautuvat pahvilaatikoilla. Samoin myös pieniin kauppoihin tavarat toimitetaan pienissä erissä, usein jopa kuriiripalvelulla, pahvilaatikoissa. Tässähän ei sinällään ole mitään uutta. Ennenkin taloutemme menestys on ollut riippuvainen kaikenlaisista buumeista, joiden syntyyn meillä itsellämme ei ole osaa eikä arpaa.
Tämä lisää suuresti optimismia! Ja kyllähän puu kaiken kaikkiaan on ehtymätön raaka-aine kaikelle mahdolliselle, mitä ihminen voi tarvita.
VastaaPoistaNitroselluloosa on kaikkiaan aika jännä tuote, eikös sitä ole käytetty mm. filmien raaka-aineenakin? Ja sehän siinä on ollut taustalla, että elokuvateatteritkin olivat takavuosina suht palonarkoja paikkoja, vaikka yleisölle ei tätä ehkä kannattanut liikoja korostaa... Myös vanhojen filmien arkistoissa tähän ongelmaan on törmätty, sillä ne haurastuneet filminauhathan kun saattavat lopulta jopa murentua tomuksi, ja se töhnähän on, aivan oikein, ruutia!
VastaaPoistaLieneekö nykyisellä sellubuumilla sitten minkäänlaista yhteyttä johonkin sotilaalliseen varustautumiseen, enpä osaa sanoa. Tosin tuo tekstissäkin mainittu Korean sota tuotti aikanaan sen kuuluisan korkeakonjunktuurin, joka sitten täällä maapallon toisella laidalla myös omalta osaltaan kummasti kevensi mm. sotakorvauksiaan viimeistelevän Suomenkin taloudellisia taakkoja... Epäilemättä Korean niemimaalla silloin ruutiakin paloi laivalastillinen jos toinenkin. Toki Euroopan jälleenrakennuksella lienee ollut osuutensa puutavaran menekkiin. Tänään nämä todennäköisimmät varustautujat, ehkä Kiinaa lukuunottamatta, omaavat sen verran laajat metsävarat, että tuskinpa Suomessa tuotettava sellu noin ruudinvalmistuksen kannalta heidän näkökulmastaan ainakaan kovin ratkaisevassa asemassa on.
J.Edgar
Juu, onhan sitä puuta maailmassa. Tehtaiden kapasiteetti vain voi aina aiheuttaa pullonkauloja, sellutehdas on miljardi-investointi eikä sitä viikosssa polkaista.
VastaaPoistaPullonkaulaksi voi muodostua myös ns. värimetallien saatavuus. Ja samoin on myös nallien ym. tarvikkeiden saatavuuden kanssa. Eräskin metsästystä ja urheiluammuntaa harrastava kaverini tuskitteli tässä jokin vuosi takaperin paitsi patruunoiden, myös jälleenlataamisessa tarvittavien tarvikkeiden hintojen nousua. Esim. kiväärikaliiberisten nallien hinta oli pompsahtanut reilusti ylöspäin, kun amerikkalainen CCI, joka lienee suurimpia nallien valmistajia maailmassa, oli silloin vastottain myynyt suurimman osan tuotannostaan US-armeijalle, eikä siviilimarkkinoille riittänyt enää kuin jotakin jäännöseriä. Sittemmin tilanne lienee jo hieman korjaantunut, mutta osoittaa omalta osaltaan, kuinka verraten arkisissakin asioissa tuo kulloisenkin maailmantilanteen kehitys näkyy.
VastaaPoistaJ.Edgar
Toki paperiin kannattaa vielä satsata ainakin Hesarissa, jossa toimittaja Eeva Palojärvi nimesi sunnuntaina duunaripuolueen presidenttiainesmiehiksi Tuomiojan, Urpilaisen ja Heinäluoman.
VastaaPoistaOma isi toi Tuomiojan työpaikalle diplomatian salaperäiseen maailmaan jo alle 11-vuotiaana, muiden isit vähän myöhemmin, samoin Veikko Vennamo oppilaansa Timo Soinin.
Suomalaisen metsäteollisuuden ogelmana on tähänsaakka ollut matala jalostusaste, Heikki Välitalo julkaisi kirjankin kuin kahden markan maa, tuolloin maastamme tapahtuneen viennin arvo oli juuri mainitsemani kilohinta. Edessämme saataa olla melskeiset ajat koska ,jos vaikkapa puuvilaa aletaan korvata metsäteollisuuden tuotteilla,silloin tuota bisneksen erikoisaluetta lähellä olevat tahot ei katso hyvällä meidän propellipäiden toimintaa. Pahimmassa skenaariosa ja uhkakuvassa ,nuo tahot haluavat jarrutaa kehitystä, vaikkapa ohjusiskulla Äänekoskelle, minkä sitten tilaavat sopivaksi katsomaltaan palveluntarjoajalta. Ihmiskunnan ravitsemuksen ja muun hyvinvoinnin kannalta nuo puuvillan kasvatusalustat olisi vaikkapa hampuntuotannossa paremmassa käytössä.
VastaaPoista"Talvisodan kritiikkiseminaarissa keväällä 1940 Stalin tölväisi suomalaisia"
VastaaPoistaOlisi mielenkiintoista tietää, mitä Stalin puhui kyseisessä seminaarissa toisesta raaka-aineesta, öljystä. Eli Azerbaidzhanin öljyn pumppauslaitosten mahdollisesta pommittamisesta Ranskan ja Englannin ilmavoimien voimin sekaantumisena Talvisotaan?
Ei mitään, vaikka mielessähän ne olivat. Koko jutun voi lukea kirjasta "Puna-armeija Stalinin tentissä".
VastaaPoistaKybersota ja tietoliikenteen urkinta lisäävät osaltaan myös sellun ja siitä valmistettavan paperin kysyntää. Kun tiedetään, että suurvaltojen tiedustelupalvelut seuraavat nettiliikennettä, lähetystöjen lisäksi kuuluu nykyään monen kansainvälisille markkinoille suuntaavan firman konttorikäytävältä jo kadonneksi luultu pirteä mekaanisen kirjoituskoneen räksytys.
VastaaPoistaEikö sellua ja kuitua voida tuottaa myös turvetuotannosta vapatuvilta pelloilta, lannoitteeksi niihin voitas käyttää esim. lietepuhdistamoitten kompostoitua äääkkkää, sitä en välttämättä ruuantuotantoon oleville pelloille levittäs kovinpaljoa ? ..
VastaaPoista-jpt-