Viisaiden juoma

Viisaiden juoma

Viinistä on riittänyt pohdintaa aina siitä saakka, kun se keksittiin. Tarunomainen ukko Noa, joka keksinnön teki, häpäisi sillä itsensä ja karuja näyttävät olleen myös kuningas Salomon saarnaajan kokemukset.

Toki viinin myönteiset puolet ovat aina olleet ilmeisiä ja Jeesus Syyrak omassa kirjassaan muistutti niistä. Myös Jeesus nasaretilainen kantoi oman veronsa viinille taikoessaan sitä Kaanaan häihin. Mikäpä juhla se sellainen olisi, kussa ei viiniä ole?

Olin kerran sellaisessa banketissa Odessassa Gorbatšovin raittiuskampanjan aikana. Brežneviläiseen menoon tottuneet isännät ja vieraat olivat yhtä lailla hämmennyksissään, eivätkä puheet oikein nousseet lentoon, kun maljoissa oli vain mineraalivettä.

Sama kampanja jatkui yhä Riiassa, jossa oli sentään opittu soveltamaan 200 gramman sääntöä siten, että tuon määrän viiniä sai useamman kerran, huomaamattomasti. Muistelen, että banketti sujui siellä normaalisti ja tunnelma nousi korkealle.

Mutta liikahan on aina liikaa. Alkoholille on tyypillistä, että sen käyttäjillä on kiusaus ottaa enemmän kuin olisi tarpeen optimaalisen vaikutuksen saamiseksi. Sitä paitsi tarvittava määrä ei ole kaikille läheskään sama.

Alkoholin ajateltiin antiikin aikana kuumentavan elimistöä ja itse asiassa näin asia onkin, tosin vain pinnallisesti tarkasteltaessa. Tunteita se joka tapauksessa kuumentaa ja saattaa ne labiiliin, lapsenomaiseen tilaan.

Platon teoksessaan Lait, pohti sitä, ettei alle kahdeksantoistavuotiaille pojille saisi lainkaan sallia viinin juomista, sillä nuorillahan luonteenlaatu on herkästi leimahtava eikä tulta pidä saattaa tulen yhteyteen enempää ruumissa kuin sielussakaan ennen kuin nämä ovat kykeneviä työhön ja vakaviin ponnistuksiin.

Tämän jälkeen voisi viiniä nautiskella kohtuullisesti kolmeenkymmeneen ikävuoteen saakka, mutta humaltumisesta ja liiallisesta juomisesta nuoren miehen olisi ehdottomasti pysyteltävä erillään.

Neljänkymmenen ikäisenä mies voisi yhteisillä juhla-aterioilla kutsua jumalia, erityisesti Dionysosta mukaan nauttimaan tästä ikämiesten virkistävästä rituaalista. Juuri Dionysoshan on sen lahjoittanut ihmisille synkän vanhuuden keventäjäksi ja nuorentavaksi lääkkeeksi. (Suom. Marja Itkonen-Kaila).

Niinpä viini oli siunaus aivan erityisesti vanhoille ja viisaille, vaikka se muille saattoi olla kirous väärin käytettynä.

Mutta etenkin vanhoilla ihmisillä viinistä oli selviä hyötyjä. Asiahan oli niin, etteivät vanhat miehet yli kuusikymmenvuotiaina enää osanneet laulaa eivätkä myöskään kehdanneet niin julkisesti tehdä.

Tämä oli suuri vahinko ottaen huomioon musiikin suuren kasvatuksellisen roolin ja sen, että vanhat miehet aivan ilmeisesti olivat kaikista viisaimpia. Heidän potentiaalinsa oli siis saatava käyttöön ja tässä oli viinillä tärkeä roolinsa.

Iäkkäiden laulajien oli hallittava musiikin lait ja ikäisilleen sopivia lauluja laulamalla he itse kokisivat nautintoa ja opastaisivat samalla nuoria mieltymään hyviin tapoihin.

Kyseessä olisi Dionysos-kuoro, joka asianmukaisesti esiintyisi jonkinmoisessa hiprakassa. Sen johdosta itse kukin kokisi olonsa kevenevän ja tulisi hilpeäksi ja suorapuheiseksi, mutta myös remuavaksi.

Niinpä lainsäätäjän olisi syytä säätää juominkeja koskevat lait, jotka saisivat aikaan sen, että liian itsevarmaksi, rohkeaksi ja häpeämättömäksi käynyt juhlija palautettaisiin järjestykseen.

Tuollaista väärää rohkeutta vastaan lakien on kyettävä oikeuden nimissä lähettämään parhainta pelontunnetta, sitä jumalallista pelkoa, jota olemme nimittäneet häveliäisyydeksi ja häpeäksi.

Niiden osaksi, jotka eivät suostuisi tottelemaan tiettyjä, tehtävään valittuja ja raittiina pysytteleviä miehiä ja yli kuusikymmenvuotiaita Dionysoksen päälliköitä, pitäisi siitä koitua yhtä suuri ja suurempikin häpeä kuin sille, joka ei (sodassa) tottele Areksen päälliköitä, ehdotti Ateenalainen, joka ilmeisesti edusti itsensä Platonin mielipidettä.

Lakien suunnitelmat taisivat kuitenkin jäädä vain paperille. Toki tuohon aikaan oli viinin käytölle rajoituksia. Täydellinen vapaus viinin käytössä oli Ateenalaisen mielestä niin huono asia, että täyskieltokin olisi sitä parempi.

Karthagossa oli asiasta lukuisia kieltoja: orjat ja orjattaret eivät koskaan saaneet maistaa viiniä eivätkä myöskään sotilaat sotaretken kestäessä, hallintomiehet virkavuotensa kestäessä tai perämiehet ja tuomarit tointaan hoitaessaan. Asia koski myös neuvosmiehiä, joilla oli edessään tärkeä kokous ja miehiä ja naisia, jotka olivat yöllä aikeissa siittää lapsia.

Täyskiellot alkoholin kohdalla ovat yleensä merkinneet vain lottovoittoa rikollisille. Ilmeisesti luonnonoikeus jo sisältää sen periaatteen, ettei ulkopuolisilla ole oikeutta päättää asioista, joista on seurauksia vain henkilölle itselleen.

Alkoholista muodostuu kuitenkin käytännössä myös sosiaalinen kysymys ja siksi kaikissa sivistysvaltioissa on rajoituksia sen käyttöön nähden. Vastuunalaisissa, tarkkuutta ja arvostelukykyä vaativissa tehtävissä alkoholin välttäminen koskee yleistä etua ja jossakin määrin asia on näin myös yleisen järjestyksen ja viihtyvyyden ja jopa kansanterveydellisten vaikutusten suhteen.

Venäjän hulluina vuosina toteutettiin ”kapitalismi”, jossa kaikki oli sallittua. Silloin myös Gorbatšovin raittiuskuuri äkkiä muuttui vastakohdakseen, joka paikka oli nyt täynnä halpaa viinaa.

Vaikutukset kansanterveydelle olivat katastrofaaliset ja miesten kuolleisuus saavutti uskomattomat mitat. Tilanne on normalisoitunut vasta 2000-luvulla. Nythän alkoholin myynnillekin on olemassa suuri määrä rajoituksia emmekä enää näe Moskovan tai Pietarin kaduilla nuoria juppeja kulkemassa aamulla töihin olutta siemaillen.

Suomessa ns. edistykselliset piirit aina silloin tällöin möläyttävät, että ainoa ongelma maamme alkoholipolitiikassa ovat rajoitukset, jotka pitäisi purkaa. Sen jälkeen alkaisi ihmisten elämä muuttua auvoisaksi ja alkoholihaitatkin häviäisivät. Pian kai sitten oltaisiin samassa onnen valtakunnassa kuin ulkomaalaiset jo ovat ja josta suomalainenkin saa lomamatkoillaan nauttia.

Näitä näkemyksiä esittävät osoittavat säännöllisesti hämmästyttävää tietämättömyyttä niistä sääntöviidakoista, joita alkoholin nauttimiseen liittyy esimerkiksi Ranskassa tai Yhdysvalloissa.

Ihmisen suhde alkoholiin on erittäin hienosyinen kysymys ja patenttiratkaisut kannattaa sen kohdalla unohtaa. Selvää on vain, että sekä maksimaalinen vapaus että ankara kieltopolitiikka vievät molemmat suurella varmuudella barbariaan ja onnettomuuteen.

Yhteiskuntien pitää kai vain oppia asumaan yhdessä tuon demonin kanssa, joka on yhtä kiehtova kuin kavala. Platonin ideoimat instituutiot ovat kiinnostavia sinänsä ja ilmeisesti perustuvat suureen viisauteen, mutta toimivatko ne käytännössä? Dionysos-kuorot Suomessa tuntuisivat kovin eksoottiselta ajatukselta. Lieneekö asia toteutunut edes antiikin Kreikassa?