Ihminen

Ihminen, isolla

Stalinin kirjallisuuspaavi Maksim Gorki oli aikanaan ylivertainen auktoriteetti, joka julisti uuden kulttuurin ihmeellisyyttä koko maailmalle. Moskovan pääkatu ei suotta kantanut hänen nimeään aina Neuvostoliiton luhistumiseen saakka.

Gorki ei ollut kovin kummoinen marxilainen ja luokka-asemaltaankin hän oli varsin epäilyttävä. Hänhän edusti taustaltaan lähinnä ryysyköyhälistöä, eikä siis suinkaan oikeaa proletariaattia.

Kauhea sanoa, mutta ryysyköyhälistö oli itse asiassa pikkuporvarillista, senhän tiesi Marx. Syystä tai toisesta Gorki joka tapauksessa aivan korrektisti vihasikin pikkuporvarillisuutta yli kaiken ja nosti sen vastakohdaksi Ihmisen isolla kirjaimella.

Toisin sanoen tuo kurja pikkuporvari ei ollut oikein ihminenkään, mikä lieneekin nyt sitten ollut.

Sivumennen sanoen, pidin kerran eräässä seminaarissa esitelmän, jossa kerroin Gorkin suuresta ihanteesta, eräänlaisesta yli-ihmisestä, joka oli Ihminen suurella I:llä.

Venäjäksi käytin rakennetta Человек с большим Ч. (eikä с большой буквой) Ilmaus herätti suurta riemastusta ja syyn tajusin pian itsekin: olin siis puhunut aiheesta ihminen jolla on suuri.. hm. No, jonkinlaisia Fingerporin ymmärtäjiä tuntui olevan siellä kuulijakunnassa.

Joka tapauksessa, siis Gorkin mukaan Ihmisiä meistä ja heistä kaikista piti kerran tuleman, sosialismin myötä, ja se oli hieno asia se. Ihminen, se kuulostaa ylpeältä, kuului kaikkien neukkujen tuntema Gorkin lause.

Käytännössä sosialismi osoittautui karummaksi, kuin sen oikeastaan olisi pitänyt olla ja mikäli yli-ihmisiä (isolla I:llä) ihan oikeasti ilmaantui, heitä piti kyllä etsiä lyhdyn kanssa, ellei nyt sitten yksinkertaisesti päätetty, että tuossahan ne ovat, menkää ja katsokaa! No, sitä tavaraahan kuvalehdet olivatkin tulvillaan vuodesta 1936 alkaen.

Muuten, terrorin vuonna 1937 tuli rahvaan piirissä muotiin hieman soveltaa tuota Gorkin tunnusta ja sanoa: Ihminen –se kuulostaa epäilyttävältä…

Gorkin julistus oli sympaattisempaa teoriassa kuin käytännössä. Joka tapauksessa hän uskoi lujasti kulttuurin korkeaan tehtävään ja siihen, että kansajoukkojen olisi noustava sen huipuille eikä laskettava sitä omalle tasolleen. Gorki oli oikeastaan yhtä kuin kulttuuri: hän oli vanhan kulttuurin huippu, joka muodosti sillan uuteen, proletaariseen kulttuuriin, joka perustui vanhaan ja ylitti sen.

Tulevaisuuden sosialismi se sitten vasta Gorkin mielestä synnyttäisi ennenkuulumattoman korkean kulttuurin: nykyiset säveltäjien huipputuotteet näyttäisivät uusiin ja uljaisiin verrattuna yhtä vaatimattomilta kuin nykyisin näytti rahvaanomainen katutanssi huippuluokan balettiesitykseen verrattuna.

Trotskihan oli tästä asiasta samaa mieltä, kuten myös Bogdanov ja Lunatšarski ja keitä niitä nyt olikaan. Yli-ihmistä oltiin luomassa.

Kun päämäärä oli niin korkealla, sopi nykyistä vaatimatonta todellisuutta arvostella hyvin ankarasti, etenkin sitä, joka vallitsi kapitalististen maiden pikkuporvarillisessa ympäristössä. Ihminen ei oikeastaan vielä ollut edes olemassa, elettiin vasta hänen esihistoriansa aikaa. Toki puhuttiin mukavuussyistä ihmisestä, mutta vähänkö sitä kaikkea puhutaan.

Tämä ihmisen ongelma tuli mieleeni, kun ajattelin nykyistä, tietyissä piireissä ilmenevää intoa normaalin arkihavainnon mukaisten käsitteiden kieltämiseen.

Jo kauan on uuskielen puhujilla ollut tapana selittää, ettei ole olemassa ihmisrotuja eikä myöskään kansakuntia. Viime aikoina on haluttu kieltää sukupuolten olemassaolo ainakin sanan normaalissa mielessä ja näköjään myös kulttuurien olemassaolo herättää nyt joissakin piireissä vastustusta.

Seuraava kohde voisi tietenkin jo olla ihminen itse. Miksi me oikeastaan oletamme, että hän olisi olemassa? Mihin me häntä tarvitsemme? Cui bono?

Tarkemmin ajatellen, en ole koskaan tainnut tavata Ihmistä isolla I:llä. Kaikenlaisia tuon käsitteen enemmän tai vähemmän vajavaisia ilmentymiä kyllä tulee vastaan enemmän kuin aina edes toivoisi, mutta mitä ne nyt ovat tuohon ideaaliseen olentoon verrattuna?

Sanokaamme nyt sitten suoraan, ettei ihmistä ainakaan vielä ole olemassa eikä häntä kenties koskaan tulekaan. Onko sillä edes väliä? Vai pitäisikö hänen tulla ja jos niin miksi?

Uuden keskiajan tulosta on nyt puhuttu havaintojeni mukaan satakunta vuotta. Vielä tuntuu ennenaikaiselta sanoa, että se olisi jo toden teolla alkanut, mutta huomiota kyllä herättää se entusiasmi, jota tuo aikakausi niin monissa nykyään aiheuttaa.

Keskiaika oli epäilemättä rahvaalle uskon aikaa, vaikka klerus toki eli järjen maailmassa ja askarteli skolastisten kysymysten parissa. Siten se nosti itsensä rahvaan typeryyden yläpuolelle. Viimeksi mainittuhan tukeutui yleensä vain omaan aistihavaintoonsa ja terveeseen järkeen, joilla oppineiden näkökulmasta ei ollut mitään arvoa.

Stalinin Neuvostoliitto, jonka kulttuurin keulakuvana Gorki oli, rakensi uutta maailmaa, kuten myös peilikuvansa ja kilpailijansa Hitlerin Saksa. Molempien ohjelmassa oli yli-ihmisen luominen eli ihmisen täydellistäminen. Tietyssä mielessä olemassa oleva ihmisoletettu oli vielä vajaaihminen.

Asiaa kuvaa varmaan parhaiten venäläinen termi недочеловек, joka on tapana suomentaa ali-ihmiseksi. Itse asiassa se viittaa sellaiseen olioon, joka ei vielä ole ihminen, mutta ei sulje pois kehityksen mahdollisuutta. Erinomainen termi!

Emme kai me kukaan mitenkään itsestään selvästi ole vielä ihmisiä, tai ainakaan Ihmisiä? Kaikki tietysti riippuu siitä, mihin meitä verrataan ja mitä terminologiassa halutaan huomioida.

Jos ja kun ihmiskunnan tehtävänä voisi olla luoda jotakin nykytilaansa suurempaa, olisi varmaan jo aikakautemme yleisen kehityksen huomioiden aika lakata olettamasta, että jo olisimme ihmisiä. Ihmisyyteen, ainakin pienellä kirjaimella, liittyy sitä paitsi valtava määrä vanhentuneita attribuutteja, joiden on jo korkea aika jäädä pois käytöstä.

 Vaikka olemmekin kaikki höyhenettömiä kaksijalkaisia, joilla on litteät kynnet, olisi sanan ihminen käyttäminen tästä joukosta ehkä sekä taantumuksellista että jopa typerää. On turha sanoakaan, millaisen kohtelun ansaitsee vaikkapa englannin sana man, mutta sehän lienee joka tapauksessa jo jäämässä pois käytöstä.

Englannissa ilmeinen kandidaatti uudeksi, adekvaatiksi termiksi olisi humanoid. Meillä taas, mikäli nyt vielä vain yritämme suomea puhua(miksi?), voitaisiin ottaa taas käyttöön virkaheitto  ja siis vapaana pyörivä sana inehmo.

Näitä sitten käyttäisimme odottaessamme sitä aikaa, jolloin asioista aletaan puhua niiden oikeilla nimillä tai siis silloin, kun tuo puheenalainen olento todella vastaa Ihmiseltä vaadittavia ominaisuuksia. Tämä pitäisi mielemme jatkuvasti avoinna sille itsekritiikille, jota tämä laji tarvitsee.