Huhhahhei

 

Annosviinoja

 

Viina-asioista on joskus tullutkin kirjoiteltua (ks. esim. Vihavainen: Haun tost tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com).

Viinahan on aivan keskeinen kulttuuritekijä, joka hallitsee noin puolta ihmiskunnasta ja jonka valta ulottuu napapiirin takaa tropiikkeihin. Suomi on ollut nimenomaan väkevän viinan aluetta, mikä yhä lyö leimansa sen kulttuuriin (ks. Vihavainen: Haun känni tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com).

Viinalla on taipumus viedä järki käyttäjältään ja tässä suhteessa se on monin kerroin väkevämpi kuin sen veljet olut ja viini. Kaikki alkoholi aiheuttaa lopulta riippuvuutta, mikä perustuu sen aikaansaamaan mielihyvän tunteeseen ja rentoutumiseen. Sillä voi lääkitä stressiä, mutta van hetkellisesti. Yleensä se palaa kahta kauheampana.

Viina on ollut tyypillistä ylellisyyttä. Ilman sitä ihminen tulee erinomaisesti toimeen arkielämässään, mutta sen avulla hän saattaa päästä sen yläpuolelle ja saada siivet selkäänsä ja pyllyynsä pitkän pyrstön, kuten Nummisuutarien Esko. Känni on juhla ja köyhän miehen Rolex, on sanottu.

Nyt näyttää siltä, että väkeviä viinoja on kaikkialla ruvettu karsastamaan. Venäjälläkin saattaa käydä niin, että vodkalasit jätetään rauhaan ja siemaillaan sen sijaan viiniä tai olutta. Kaupassa vodkaa tosin kyllä menee kovaa tahtia ja se on hyvin halpaa, kuten Kiinassakin.

Sen sijaan eurooppalaisessa ravintolassa yhden ryypyn määrä on nyt kaksi senttilitraa, mikä ei varmasti riitä päihtymiseen. Venäjälläkin tavallinen annos on nyt viisi senttilitraa, kuten se oli Suomessa vielä pari vuosikymmentä sitten. Aiemminhan Venäjällä otettiin aina sata grammaa ja kaikki suomalaisetkin alan miehet osasivat tilata sen: sto gram!

Meillä on tietenkin siirrytty eurooppalaisiin standardeihin ja omatkin ryyppymme on nuo samat kaksi senttilitraa. Sellainen liittyy aivan toisenlaiseen kulttuuriin kun oma perinnäinen ryyppymme (ks. Vihavainen: Haun hirvo tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com).

Viinan merkitys armeijoille on tunnettu. Sotilaita koetettiin estää nauttimasta vettä, mikä oli vaarallista ja aiheutti usein suolistosairauksia. Niiden torjumiseksi tarjottiin veden asemesta juomaksi olutta, joka kuitenkin vei valtavasti tilaa. Niinpä siirryttiin väkeviin, maalla tarjottiin viinaa ja merellä rommia, halvinta väkevää alkoholia.

Viina oli tärkeä terveystekijä, mutta samalla myös hengen nostattaja ja pientä arkipäivän luksusta. Venäjällä tarjottiin sotilaalle vodka-annos tsaarin aikana ja taas uudelleen talvisodasta lähtien. Silloin se oli sata grammaa rivimiehille ja 150 grammaa upseereille.

Miten paljon päivässä tarjottiin tsaarin aikana? Yleensä käytettynä terminä oli tšarka (siitä suomen ”sarkka”), joka vetomittana oli 1,2 desilitraa (noin 100 grammaa) eli siis kuusi ja puoli noita 0.2 desin pikku ryyppyjä.

Oliko tuo kolme kertaa päivässä upseereille tarjottu ryyppy tosiaan noin suuri? Ei välttämättä. Moni on nähnyt Pietarissa Fabergén museossa rykmenttien viinasammioita, joiden laidoilla roikkuvat kunkin upseerin nimikirjoituksella varustetut mukit (stopka). Ovatko ne sarkan vetoisia? Ehkäpä kyseessä käytännössä oli vain puoli sarkkaa eli škalik?

Olipa miten vain, tuo sata grammaa oli ja pysyi niin sanottuna miehen mittana myös neuvostoaikana. Nyt siitä siis on luisuttu ja normina on tuo 50 ml eli puoli desiä, kuten meilläkin vielä viinakorttiaikaan.

Entä mikä oli meillä sopivana pidetty miehen annos? Kustaa H. Vilkuna on selvittänyt sen, miten paljon oli oikeuden mielestä sopivaa juoda, ettei tullut arvioiduksi humalaiseksi, mikä saattoi olla raskauttavaa.

Seitsemässä veljeksessä joka tapauksessa humalassa saarnaava Lauri ilmoittaa, mikä kansan syvien rivien mielestä oli normina ryyppäämisessä: tuoppi olutta ja kaksi korttelia viinaa lippariksi!

Kyseessä on tietenkin humalaisen kohellus: tuopin vetoisuus on 1,3 litraa ja kortteli oli 0,3 litraa. Lippari taas oli lantrinkia, laimentamista varten. Itse asiassa kaksi korttelia viinaa ja tuoppi olutta lippariksi saattoi olla se määrä, mistä tässä tehtiin pilaa. Kukapa tiennee.

Mutta se mitta, jolla viinaa annosteltiin armeijassa, oli jumpru (jungfru), 0,08 litraa. Ainakin teoriassa kuului saaristolaivaston eli armeijan laivaston miesten ruokalistaan kolme jumprua viinaa päivässä eli siis yhteensä 0,24 litraa, siis 12 kertaa tuo nykyinen ryyppymme.

Ei siitä nyt ihan humalaan tullut, mutta tuskinpa ihan selviäkään oltiin, ainakaan, mikäli päälle vedettiin olutta, joka tosin saattoi usein olla melkoista litkua, luulisin. Armeijan hankkijat ovat aina olleet huonossa maineessa.

Entäpä tuo kuuluisa englantilainen rommiannos, jonka jakelusta oli lehdissä kuvia vielä joskus 1960-luvulla, kun kuninkaallinen laivasto teki laivastovierailun Helsinkiin. Tuo annoshan jäi pois käytöstä vasta vuonna 1970.

Annoksen koko oli tuolloin 1/8 pinttiä eli 71 ml ja se jaettiin puolen päivän aikaan. Rommin väkevyys oli noin 55 tilavuusprosenttia, joten annos vastasi hyvinkin yhtä desilitraa tavallista suomalaista tai venäläistä viinaa. Kyseessä oli siis kerralla viisi nykyaikaista paukkua ja vieläpä puolen päivän aikaan.

1600-luvulta 1700-luvulle rommin määrä oli ollut peräti puoli pinttiä (1 pint: 568 ml), mutta annosta pienennettiin ja rommia laimennettiin (Amiraali Vernon, ”Old Grog” 1740) ja annostelukin jaettiin kahtia, puolet aamulla ja puolet illalla.

Pakko lienee joka tapauksessa sanoa, että viinanhuurua laivastossa riitti. Kaipa se antoi pientä lohtua niille, jotka saivat viettää elämäänsä vetoisissa ja kylmän kosteissa riippumatoissaan tykkiensä vieressä kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Ankealta se kohtalo saattoi silti tuntua ja harva sinne vapaaehtoisesti pyrki.

Kuten Samuel Johnson lausahti, Englannin vankiloissa oli paremmat olosuhteet, parempi ruoka ja jopa parempaa seuraakin kuin Kuninkaallisessa laivastossa. Jälkimmäisessä kuitenkin sai viinaa ja vieläpä aika runsaasti.

Siinä saattoikin olla yksi niin sanotuista sotilaselämän viehätyksistä. Leo Tolstoi on arvellut, että sen suurimpia viehätyksiä oli pakollinen joutilaisuus. Sehän itse asiassa on seikka, joka mahdollistaa myös kulttuurin harrastamisen, mikä vielä 1800-luvn upseeriston keskuudessa nousi usein merkittävän korkealle tasolle.

Toki uhkapeli, naiset, tappelut ja viinan kanssa läträäminen olivat tuolloin vaihtoehto kulttuuriharrastuksille ja ovat sitä vieläkin.