keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Niin sanottu paha


Niin sanottu paha
1960-luvulla etologi  Konraz Lorenz julkaisi kirjan Sogenannte Böse –niin sanottu paha. Tässä epäilemättömän ansiokkaassa kirjassa inhimilliseen kulttuuriin kuuluvaa teemaa käsiteltiin eläintieteelliseltä kannalta, mikä oli vielä uutta.
Näkökulma alkaa tulla nykyään jo vallitsevaksi. Kaiken inhimillisen käyttäytymisen selittämisessä ylivertaiseksi perusteeksi on tullut asian luonnonmukaisuus. Kyse ei ole enää luonnonoikeudesta, joka kerran nosti ylpeästi kapinalipun Jumalaa vastaan ja katsoi, ettei edes Jumala voinut rikkoa oikeudenmukaisuutta vastaan, siihen ei voinut olla oikeutta.
Nykyinen selitysmalli unohtaa sen sijaan jo nämä abstraktit periaatteet ja tarkastelee, miten geenit ovat käytännössä pärjänneet olemassaolon taistelun totaalisessa sodassa. Geenien viisaus on lopultakin absoluuttista ja perimmäistä totuutta, josta ei ole valitusoikeutta. Miehen y-kromosomi panee liikkeelle kylväjän, joka pyrkii maksimoimaan saaliinsa ja eliminoimaan kilpailijat, naisen vastaava ruumiin viisaus etsii parhaat siementäjät. Pariutuminen ja elinkykyisten jälkeläisten tuottaminen ovat kaiken keskipisteessä. Kuoleman punakynä korjaa pois elinkyvyttömät ja siis tarpeettomat, joita luonto tuottaa valtavasti tuhlaillen.
Hedelmällisyytensä menettäneet yksilöt joutavat tuhoutumaan, jokainen sukupolvi on vain vuorollaan geeniensä kantajana. Optimismiin on toki syytä, sillä kehitys vie aina eteenpäin, koska muu ei ole mahdollista. Eteenpäin meno tarkoittaa muuttuviin olosuhteisiin sopeutumista ja eilispäivän taantumus voi olla nykypäivän edistystä.
No, näin primitiivistä mallia inhimilliselle sivistykselle ei tainnut edes Hitler esittää. Sen vaikutus kulttuurissamme on kuitenkin epäilemätön.
Merkillisesti kukoistaa samaan aikaan monissa korkean elintason maissa yksilön kultti, jossa hänestä eikä lajista tehdään kaiken keskipiste. Nämä kaksi täydentävätkin toisiaan yllättävän hyvin. Maailman keskipisteenä olevan yksilön, kuten myös lajin näkökulmasta hyvä ja paha kuuluvat tarkoituksenmukaisuuden piiriin. Itse asiassa ne ovat tarpeettomia käsitteitä, jotka voidaan jäännöksettömästi korvata muilla.
Niinpä lähdemme ajattelussamme jo luontevasti siitä, että hyvä ja paha ovat yhteismitallisia. Tietty määrä toista korvaa tietyn määrän toista. Miten muuten voisimme verrata toisiinsa esimerkiksi Stalinin ansioita ja tihutöitä? Molempia hänellä todistettavasti oli.
Mielihyvän ja kärsimyksen yhteen- ja vähennyslasku on ehkä sentään nykyistäkin ihmistä epätyydyttävä tapa hyvän ja pahan selvittämiseksi. Se on kuitenkin vallitseva tapa ja sopii hyvinvointivaltion poliittisiin tarpeisiin.
Tämä aika ei enää ihaile pyhimysten kilvoittelua, vaan pitää heitä yleensä naurettavina. Liioin ei rikollisia kauhistuta, vaan ymmärretään. Danten helvetin alimmassa piirissä, Saatanan hampaissa olivat Juudas, Brutus ja Muhammed, hengellisen ja maallisen esivallan kavaltajat. Pienemmistä synneistä jokaista rankaistiin syntiensä mukaan. Ylensyönti, irstaus ja muut vastaavat asiat, joita oma aikamme arvostaa, olivat kovan ja päättymättömän rangaistuksen alaisia.
Jo uuden ajan luonnonoikeus valistuneessa muodossaan lähti siitä, että ikuinen eli ääretön rangaistus äärellisestä rikoksesta oli kohtuuton. Oikeudenmukaisuus sitoi niin Jumalaa kuin ihmisiä. Itse asiassa raamattua lukeva saattoi havaita, että Jumala oli usein mitä suurimmassa määrin epäoikeudenmukainen.  Miksi Jahve suosi Israelin kansaa ja määräsi sen sijaan kokonaan hävitettäviksi kokonaisia kansakuntia vanhuksista imeväisiin? Yksin Joosua hävitti kolmekymmentäyksi kansaa ja kun Saul yritti säästää edes yhden tuhottavaksi määrätyn kansan kuninkaan, luki Herra sen hänelle synniksi, eikä hän enää päässyt armoon. Jahvelle otollista oli vain ehdoton alistuminen hänen tahtoonsa. Se oli myös hyvää, koska Herra oli niin sanonut.
Nykyiselle kulttuurillemme lienee mahdotonta palauttaa uskoa tällaisiin periaatteisiin. Islam tunnustaa niitä yhä, mutta emme voi olla pitämättä sitä barbariana, sanottiinpa asiaa ääneen tai ei. Pahuus ja hyvyys ovat meille kerta kaikkiaan tarkoituksenmukaisuuskysymyksiä, eivät Jumalan ilmoituksen mukaan määrättyjä.
Mutta barbaria vaanii meitä yhä koko ajan, ei enää siksi, että seuraamme sokeasti pyhiä kirjoituksia, vaan juuri siksi, että olemme kokonaan luopuneet pyhästä ja olemme vaarassa tulla täysin rationaalisiksi.
Millä järkevällä perusteella voisimme vastustaa abortteja tai eutanasiaa, jos ne kerran ovat tarkoituksenmukaisia? Emme millään. Entä millä järkevällä perusteella voisimme vastustaa ihmisruumiiden teollista kierrätystä? Tuskinpa millään. Ellei ihmisen pyhyyttä ainakin jollakin tavalla oleteta, voimme tuskin myöskään vastustaa tarpeettomien vanhusten ja epämuodostuneiden vastasyntyneiden likvidointia.  Eivät geenimme pyydä meitä niitä säästämään. Jos pysymme johdonmukaisesti eläiminä ja vain eläiminä, vain mielikuvitus asettaa rajat sille, mitä kaikkia julmuuksia voimme tehdä. Objektiivisesti niissä ei ole mitään pahaa, sillä objektiivisesti pahaa ei ole.
Kuolema näyttää kuitenkin herättävän nykyihmisessä usein vielä kauhua, jota voisi kai nimittää irrationaaliseksi. Mitä pahaa siinä on? Bertrand Russell pohti aikoinaan asiaa ja totesi, että se lopettaa halujen tyydytyksen. Hyvä näin, mutta ehkä voisimme siinä tapauksessa ynnätä erilaisia halujen tyydytyksiä ja pyrkiä yksinkertaisesti maksimoimaan tuon arvon toteutumisen riippumatta siitä, miten paljon ihmisiä kuolee ja keitä he ovat?
Russell, joka oli valistuksen aito perillinen, uskoi vielä inhimillisen viisauden kaikkivaltaan eikä tainnut ottaa huomioon, että lopullinen järki löytyy geeneistä, joilla on vain etuja eikä periaatteita.
Jokainen ihminen kuolee. Kekkosen presidenttikaudella Suomessa kuoli noin puolitoista miljoonaa ihmistä, eri syistä. Tämä määrä on kauhistuttava ja hyvin monet noista kuolemantapauksista todella saavat ihmisen kauhistumaan, säälimään tai suuttumaan.
Voimme tutkia noita tapahtumia, voimme tuntea niiden takia mitä tunnemme, mutta muuksi ne eivät muutu. Tiedämme myös, että näin tulee aina jatkumaan. Syöpä, sydän- ja verisuonitaudit, halvaukset ja keuhkokuume ovat niittäneet väkeä kuin heinää. Lukemattomat ovat ne, joiden ennenaikaiseen kuolemaan on ollut syynä tupakointi, alkoholi, voi ja maito, sanomalehtien käyttäminen vessapaperina ja niin edelleen. Auto-onnettomuuksissa on kuollut kymmeniä tuhansia, sadat tuhannet ovat kaatuneet, hukkuneet, palaneet tai tulleet murhatuiksi, kuka puukolla, kuka kirveellä, kuka köydellä, haulikolla, jotkut jopa pistoolilla. Vain suhteellisen harvat ovat nukkuneet pois onnellisina ja elämästä kyllänsä saaneina.
Koko tämä makaaberi kulkue on itse asiassa geeniemme kannalta yleisesti ottaen yhdentekevä. Ikäviä negatiivisia tapahtumia ovat vain hedelmällisyysikäisten ennenaikaisen kuolemat.
Ja siitä huolimatta me jaksamme joka kerta kauhistua, kun joku ihminen leikkii elämän ja kuoleman herraa ja vakain tuumin surmaa kaltaisensa, vaikka tämä olisi jo hieman vanhempikin. Onko syynä pahuuden mielettömyys? Vaiko sittenkin sen mielekkyys?  Mielettömiä eli siis tarpeettomia verityöt ovat yleensä biologiselta kannalta, koska luonto tekisi työn joka tapauksessa, mutta niin ovat myös monet muut paljon lukuisammat kuolemat.
Ehkä meitä sentään loukkaa eniten juuri tekojen mielekkyys, se että ne tapahtuvat ehdoin tahdoin. Ehkäpä se julkinen kauhu ja neuvottomuus, joka seuraa jokaisen joukkomurhan jälkeen, on kuitenkin viime kädessä asia, joka herättää toivoa.  Ipso facto me sittenkin tunnustamme pyhyyden, vaikka emme Jumalaa suvaitsekaan. Ellei näin olisi, voisi yhteiskuntamme nopeasti tulla aivan liian rationaaliseksi.

7 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. On varmaankin helppoa istua ilmastoidussa huoneessa tietokonepäätteen ääressä, hankkia ruokansa kaupasta, käydä hoidattamassa sairautensa sairaalassa, ostaa erilaisia palveluita, kulkea liikennevälineillä sileillä teillä ja sitten siinä sivussa tuomita tuhansia vuosia sitten eläneitä ihmisiä, joiden elämä oli ainaista taistelua muita ihmisryhmiä ja luonnonolosuhteita vastaan; keskimääräinen elinajanodote oli lyhyt ja sairauksia oli paljon; ruoka ja resurssit olivat aina uhattuina tavalla tai toisella; lapsien uhraaminen raamatussa mainituille iljettäville jumalille oli yleistä, samoin kuin muut veriset ja haitalliset rituaalit; juutalaiset olivat ainoa kansa, jonka keskuudessa lukutaito oli yleistä; jne.

    Vanhassa testamentissa Jumala käskee tuhoamaan tiettyjä ryhmiä vain kertamääräyksenä, ja voimme havaita myöhemmistä raamatun kuvauksista, että ne samat ryhmät ovat vieläkin siellä samalla alueella ja ne ovat kasvaneet suuremmiksi, vaikutusvaltaisiksi ja jossain määrin sivistyneemmiksi kansoiksi. Em. tuhoaminen on siis ollut rajoitettua. Jumala tuomitsee kaikki kuolemanjälkeisessä elämässä oikeudenmukaisesti, joten kenenkään kuolema ei ole lopullinen päätös.

    Tätä voi verrata islamiin, joka määrää pysyvän sotatilan ei-muslimeja vastaan, josta voi olla vain väliaikaisia taukoja, esim. taktisia rauhansopimuksia tai muslimien kannalta parempien tilanteiden odottelua.

    Vihavainen on joutunut välitilaan. Hänet on koulutettu ja hän on kouluttautunut sivistykseen (pitäisi ehkä sanoa, että hän on saanut koulutuksesta älyllisiä taitoja ja tietoja, mutta sivistyksen hän on hankkinut itse?), hän arvostaa sivistystä ja rationaalisuutta, ja niiden välittömiä tuotteita, ja liberaalin zeitgeistin mukaisesti kristinusko on vähintäänkin negatiivisesti värittynyt, tai sitten aktiivisesti paha. Yhteys siihen, että nykyinen tiede, rationaalisuus ja sivistys (miinus liberaali filosofia ja sen seuraukset) ovat keskiaikaisten eurooppalaisten kristittyjen luomaa, on katkennut. Toisaalta Vihavainen huomaa, todennäköisesti keskimääräistä intellektuellia selvästi paremman sivistyneisyytensä avulla mihin nykyinen kehitys johtaa ja mitä nykyisestä "rationaalisuudesta" ja "tieteestä" seuraa. Hän näkee niistä seuraavat ongelmat.

    Mutta miksi nykyisen "rationaalisuuden" perusteella pitäisi hyväksyä irrationaalisin perustein ihmiselämän pyhyys. Sehän on kristinuskoon liittyvä käsite, ei rationaalisuudesta juontuva asia. Suurinta ja avoiminta nykypäivän rationaalisuutta ovat nimenomaan koulusurmat ja muut joukkomurhat. Relativistisessa maailmassa sisäiset impulssit ovat ainoita luotettavia, ja samalla tärkeimpiä ja vaativimpia ohjauksen mekanismeja. Joukkomurhaajat ovat noudattaneet loogisesti sisäisiä koston, turhautumien ja vihan impulssejaan, ja niihin suhteutettuna muut ihmiset ovat rationaalisesti arvioituna vesipusseja, joissa on proteiineja, geenejä, hiven- ja kivennäisaineita, vitamiineja, hormoneja ja niin edelleen, merkityksettömiä käveleviä kemikaaleja. Joukkomurhaajiin verrattuna ongelmia luova eliitti on vähemmän rationaalinen, koska se ohjaa toimintaa suuremmilla abstraktioilla, reduktioilla ja heuristiikoilla kaukana ja monien status- ja hierarkiatasojen päässä todellisuudesta, suurelta osin satumaailmassa (information gathering, selection, processing and decision making through many people and many hierarcy levels in large organizations, and the problems associated with these). Joukkomurhaajat ovat suoraan kiinni todellisuudessa niin loogisesti kuin se nykyisen rationaliteettikäsityksen mukaan on mahdollista.

    Kristityille kaikki tapahtumat, ihmiset, materiat ja asiat ovat merkityksellisyyden läpitunkemia ja kyllästämiä orientaatiossa ja matkalla kohti Jumalaa. Ihmiselämän pyhyys on syvällisessä ja merkityksellisessä mielessä mahdollista vain kristityille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä kansojen hävittämiseen tulee, niin toki raamatussa toistellaan, ettei pakoon päästetty yhtäkään. Tuntuu luonnolliselta, että ehdotonta kuuliaisuutta Jumalan sanalle pidettiin tuolloin välttämättömänä. Mutta tässäpä juuri puhuinkin muutoksesta. Jo usean sukupolven ajan on läntinen ihmiskunta ollut haluton tuohon kuuliaisuuteen. Rationaalisuus on asetettu sen yläpuolelle, eikä siihen kuulu mitään pyhää. Merkille pantavaa on juuri se, että tuon pyhän olemassaolo siitä huolimatta tavalla tai toisella tunnustetaan.

      Poista
  3. "Se ohjaa toimintaa suuremmilla abstraktioilla, reduktioilla ja heuristiikoilla kaukana ja monien status- ja hierarkiatasojen päässä todellisuudesta, suurelta osin satumaailmassa."

    Kamikazet, islamistiset itsemurhaiskijät, palkkamurhaajat, joukkomurhaajat. Mitä yhteistä niillä on aiheutettujensa veristen jälkien lisäksi? Ainakin kamikazet ja itsemurhaiskujen tekijät olivat ilmiselvästi saaneet ohjausta "abstraktioilla, reduktioilla ja heuristiikoilla kaukaa ja monien status- ja hierarkiatasojen päästä". Information gathering ja selection:n jälkeen heidät värvättiin ja valmennettiin, heidän hermoja terästettiin, transsissa ajan käsitys muuttuu jne.

    Palkkamurhaajien osalta tilanne on vaikeampi, koska he jäävät eloon ja voivat lörpötellä, vaikkapa transsissa. Joten palkkamurhaajia oli tapana "puhdistaa". Näin tehtiin opritshnikoille ja NKVD:n koneistolle, samoin presidentti Kennedyn murhaajalle ja tämänkin murhaajalle. Kaikki tapahtui tietenkin "monien status- ja hierarkiatasojen" kautta.

    Nykyisten joukkomurhaajien osalta vastaavanlaista empiriaa ei ole vielä olemassa, joten on vaikea sanoa, millaisesta satumaailmasta tai kärsimysmaailmasta on kysymys, kun tapahtuu siirtyminen maailmasta toiseen, inhimillisestä epäinhimilliseen. Harvat sitä kuitenkin tekevät pelkän "urheilullisen intressin" takia, jos ollenkaan, osua "käveleviin kemikaaleihin".

    VastaaPoista
  4. Tarmo Kunnas kirjassaan Mitä jäljellä moraalista, puhuu kiinnostavasti itsekunnioituksen ja narsisimin erosta. Edellisessä ihminen luopuu eduistaan ja uhraa ne ihanteensa vuoksi, jälkimmäisessä hän koettaa saada ansiotonta moraalista lisäarvoa ilman ponnisteluja ja uhrauksia.
    Aikamme sankari näyttää olevan nimenomaan narsisti. Vai onko joku huomannut moraalisia esikuvia esiteltävän yleisölle?
    Jokaisella ihmisellä pitäisi olla mahdollisuus itsekunnioitukseen ja se vaatii jotakin sekä itseltä että ympäristöltä.
    Olisikohan pieni sensaatio, jos jalomielinen sankari, joka ei samalla ole naurettava, ilmestyisi TV-ruutuun sitä hallitsevien psykopaattien joukkoon?

    VastaaPoista
  5. "Jahvelle otollista oli vain ehdoton alistuminen hänen tahtoonsa. Se oli myös hyvää, koska Herra oli niin sanonut.
    Nykyiselle kulttuurillemme lienee mahdotonta palauttaa uskoa tällaisiin periaatteisiin. Islam tunnustaa niitä yhä, mutta emme voi olla pitämättä sitä barbariana, sanottiinpa asiaa ääneen tai ei. Pahuus ja hyvyys ovat meille kerta kaikkiaan tarkoituksenmukaisuuskysymyksiä, eivät Jumalan ilmoituksen mukaan määrättyjä."

    Vielä löytyy sellaisia kristittyjäkin,joiden mielestä ihmisen tulee olla ehdottoman kuuliainen Jumalan Tahdolle. Heillekin kyllä tuottaa vaikeuksia hyväksyä kaikkea Jumalan, esim. Vanhassa Testamentissa, käskemää. Kierkegaardille tuotti vaikeuksia selittää Jumalan Abrahamille antama käsky uhrata Iisak Moorian maalla (1 Moos. 22: 1 - 19). Teitä sopusointuun ovat "lakin nosto" Lutherin tavoin vaikeissa kohdissa tai vertauskuvallinen tulkinta. Moorian maan uhraustapauksessa sijaisuhriksi löytyi oinas, mikä tarjoaa vertauskuvallisen tulkinnan: Jumala uhraa oman poikansa syntien sovitukseksi ja Aabraham sai uskoa esikuvallisesti Jeesuksen uhrikuolemaan ja ylösnousemukseen. Tuo näkemys saattoi olla hebrealaiskirjeen kijoittajalla( Hebr. 11:
    17-19): "Usko sai Abrahamin tuomaan Iisakin uhriksi, kun hänet pantiin koetteelle. Hän oli valmis uhraamaan ainoan poikansa, vaikka oli saanut lupaukset, vaikka hänelle oli sanottu;'Iisakin jälkeläisiä sanotaan sinun lapsikesi.' Hän päätteli, että Jumala kykenee jopa herättämään kuolleen, ja niin hän sai poikansa takaisin,ylösnousemuksen ennusmerkkinä." Jossain paikkaa Uudessa Testamentissa sanotaan myös, että Aabraham näki Ihmisen Pojan päivän ja ihastui.

    Rationalistin saattaa olla vaikea hyväksyä VT:n vertauskuvallisia tulkintoja.

    VastaaPoista
  6. Bertrand Russellin kommentti paljastaakin, että nykyaikaiseen tieteelliseen maailmankuvaan mahtuu muutakin kuin pelkkä materia: ihmisillä on "haluja, joita tyydyttää", eli ihmisellä on jonkinlainen tahto, jonka toteutuminen on ainakin jokaisen omalta kannalta hyvä asia. James Kalb on teoksessaan "The Tyranny of Liberalism" osannut kuvata vakuuttavasti, kuinka tämä tahto ei nykyaikaisen "liberaalin" mielestä ole sitoutunut hyvään tai pahaan, koska näitä ei varsinaisesti ole olemassakaan. Ainoa mistä voi keskustella eettisesti, on kuka saa toteutettua tahtonsa. Olisi fasismia kannattaa yhden tahdon, kansan tai johtajan toteutumista. "Liberaali" kannattaa poliittista järjestelmää, jossa huolehditaan kaikkien tahdon toteutumisesta tasa-arvoisesti.

    Jokainen saa kuitenkin itse valita, mitä asioita pitää tavoittelemisen arvoisena. Jopa käsitteet "hyvä" ja "paha" määrittyvät valinnan kautta: hyvää on se, mitä joku on valinnut haluta. Jokainen on laki itselleen. Liberaalille ihminen ei ole pyhä siinä merkityksessä, että hänessä olisi osa Jumalan kuolematonta sielua tai Jumalan kaltainen: jokainen ihminen yksinkertaisesti on jumala, luo hyvän ja pahan. Länsimaissa vallitsevassa ajattelussa rationaalisuus (järjestelmäkeskeisyys, matemaattinen tasa-arvo) ja irrationaalisuus (tahdon ja itsensä toteuttamisen ensisijaisuus) ovat sulassa sovussa.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.