Maailma
taskussa
Matkapuhelin on
luultavasti viimeisten puolen vuosisadan merkittävin keksintö, mikäli
ajatellaan tavallisen ihmisen jokapäiväistä elämää. Kun siihen on yhdistetty
paikantautuminen, se avaa loputtomia mahdollisuuksia mainostuksesta vakoiluun
saakka. Pienenä tietokoneena se pystyy hämmästyttäviin tehtäviin ja
lukemattomat äpit helpottavat monia asioita.
Mainoksia tuli postiluukusta
joskus pari vuosikymmentä vuotta sitten järjettömiä määriä. Kun algoritmit nyt
valitsevat kohdeyleisön, säästyy valtavasti paperia ja siis puuta ja kun mainos
tulee sähköisessä muodossa, ei se oikeastaan maksa mitään.
Matkapuhelimen,
tai tietokoneen kautta on myös saatavana koko maailman klassinen kirjallisuus:
on Gutenberg-projektia, Project Runebergia, Im Werden-kokoelmaa ja
vaikka mitä. Uudemmat kirjat voi ostaa e-kirjoina.
Silti ei kannata
unohtaa tuota tavallista kirjaa, koodeksin muotoista monilehtistä
nippua, joka aikoinaan korvasi hankalat rullat. Kirjalla on paljon etuja
puolellaan. Kirja tarjoaa paljon informaatiota, tunnelmia, viisautta ja
tyhmyyttäkin suoralla yhteydellä paperilta aivoihin, ilman virtaa, ääntä ja
harvinaisten metallien kulutusta.
Toki kirjan sisältämä
informaationmäärä on nykyoloissa suhteessa erittäin vaatimaton mutta voihan se
aina silti olla monin verroin arvokkaampaa kuin matkapuhelimesta saatava puppu,
vaikka tuo kone siis kyllä voi toimia alustana loputtomille erilaisille
kirjoillekin.
Kirjasta ei voi seurata
elokuvaa eikä kuunnella podcasteja, mutta on se monin verroin miellyttävämpi
lukea kuin kännykän teksti. Espanjalainen sananlasku sanoo: El libro es un
como un jardin, que se lleva en bolsillo. Kirja on kuin puutarha, jota voi
kantaa taskussa.
Saattaa olla,
että suomalaisille sanalla puutarha ei ole ihan samaa kaikua kuin
etelämaalaisille. Harvemmin meillä on tarvetta suojautua polttavalta auringolta
vehreiden kasvien ja solisevan veden ääreen. Etelän ihmisille paratiisi on
juuri sellainen paikka. Suomessa taas sananparren mukaan keisarilla, joka elää
ihmisistä parhaiten, on mainiot olot, kun hän saa maata saunan lauteilla ja
syödä voisulaa.
Kirjan ääressä
moni voi tuntea olevansa vähintäänkin paratiisin ovilla, tai ainakin virvoittavien
vetten tykönä. Sinne pääsee salamannopeasti ja ilman salasanoja.
Makunsa on
kullakin ja sama koskee tarpeita. Kirja näyttää nyt olevan jonkinlaisessa
kriisissä, mitä kaikkialla toitotetaan. Kaipa se totta on, kun kirjakappojakin yhä
useammassa paikassa virtaviivaistetaan jonkinlaisiksi huoltoasemiksi, joilta
saa mahdollisimman vähän mahdollisimman uutta tavaraa, jottei tulisi
varastotappioita. Espanjassa kirjakaupat kyllä näyttäisivät säilyttäneen
suosionsa ja ehkä siis myös kannattavuutensa. Liekö pelkkää kuvitelmaa?
Kirjastoonhan
voi kyllä sitten mennä, jos kirjat sattuvat kaupasta loppumaan. Tai voisi
mennä, jos ne älyäisivät säilyttää säilyttämisen arvoiset eli useimmat kirjat.
Divarit sentään yhä toimivat, kovassa paineessa kyllä taitavat olla.
Suurinta huutoa
ovat nyt äänikirjat, joita ennen tehtiin vain sokeille. Onhan niissä puolensa
ja hyvin luettuina hyvät kirjat jäävät mieleen suorastaan lukijan äänenpainoja
myöten. Muistan tämän lapsuuteni radio-ohjelmista ja erityisesti eräästä
Seitsemän veljeksen esityksestä.
Ennen TV:n tuloa
radion maanantaikuunnelmat olivatkin koko perheen ka koko kansan yhteisiä
hetkiä. Joukossa oli vakavaa kuunnelmataidetta mutta myös eräänlaista
sarjakuvajännitystä.
Sitä edustivat Pekka
Lipposen ja Kalle-Kustaa Korkin seikkailut, jotka esitettiin viiden
minuutin pätkissä, kunnes lauantaina tuli koko ohjelma, näin muistelen. Oli
siinä aina koulussa kerrottavaa, kun ehti kotona ruokatunnilla kuunnella jännittävän
kohdan, joka päättyi aina dramaattisesti, tyyliin: Pirskatin pirskatti!
Kalle-Kustaaa!!! Vakavampaa jännitystä oli sarjassa Hyvää iltaa, nimeni
on Cox.
Äänikirjat ovat
nyt erittäin suosittuja ja sopivathan ne erilaisille tyhjän jauhajille, jotka
joutuvat pitkiä aikoja istumaan autossa tai kuntosalilla tai vastaavissa paikoissa,
jotka sellaisinaan eivät tarjoa mitään virikkeitä. Aika, joka menee vaikkapa puntteja
pumpatessa, voidaan käyttää myös hyödyksi.
Äänikirjoihin
tarvittava tekniikka on ollut olemassa jo kymmeniä vuosia, mutta kaiketi se
nykyään on kätevämpää kuin ennen. Kyllähän noita kirjoja kaseteillakin oli, mutta
kerran yritettyäni en tullut palanneeksi tämän keksinnön äärelle.
Toista se on
kirjaa lukea, mutta näyttää siltä, että usein ihmisiltä puuttuu (jo/vielä?) myös
kunnollinen lukutaito. Silloin äänikirja varmaankin toimii hyvänä
kainalosauvana ja jos kuuntelemallakaan ei tavoita ideaa, voi hankkia videon,
jota tarvitsee vain katsella. Sen jokainen varmasti osaa.
Kyseessä joka tapauksessa
näyttää olevan eräänlainen aikakauden murros, merkittävä siirtymä sanan
vallasta kuvan valtaan, kuten jo muun muassa Olavi Paavolainen ennusteli ja
Marshall McLuhan vielä laajasti perusteli. Ehkäpä aikakausi on tosiaan vaihtumassa?
Joka tapauksessa
aion vastakin pitää mukanani matkoilla jokin pienen liivintaskukokoisen kirjan,
jota voi lukea vaikkapa pubissa. Etenkin Venäjällä sellaisia on saatavana tuhansia.
Niiden sisältö on usein hyvin kansainvälistä ja klassista, joten putinistista
tartuntaa ei tarvitse pelätä.
Toinen mukana
pitämäni kirja on hieman suurempi, nimittäin rippiraamattuni, joka on erittäin monipuolinen
ja antoisa lähdekokoelma niin Lähi-Idästä kuin Rooman valtakunnasta ja osaa
aina hämmästyttää verevällä tuoreudellaan, milloin raakuudella ja
tolkuttomuudella, milloin elämänviisaudella. Aina siitä saa nykymenoon
perspektiiviä.
Täällä eräänlaisella
paratiisisaarella on juuri tällä hetkellä pilvistä ja ne sankat joukot, jotka
vielä äsken lojuivat lavereillaan palvomassa henkensä uhalla Sol invictusta,
ovat kaikonneet. Ehkä he ovat vetäytyneet kannettavien puutarhojensa pariin?