Tender is the
North
Mauno Koivisto
fundeerasi joskus olleensa hänkin innostunut suurista sosialistisista päämääristä,
mutta kokemuksen myötä oli alkanut nähdä asioita realistisemmin: oli tullut vammaa
sieluun.
Paha mielihän
siitä saattaa tulla, kun kaikkensa yrittää ja uskoo ja sitten käykin kuten
aina. Siinä ei kuitenkaan kannata itkeä maailman epäoikeudenmukaisuutta, vaan
omaa typeryyttä. Vielä parempi on, jos kokemuksesta viisastuu, silloin henkiset
kolhut eivät muodostu sellaiseksi vammaksi, joka haittaa toimintaa, vaan
kokemukseksi, josta oppii.
Kuten jokainen
voi ympärillään havaita, nykyihmiselle ja etenkin nykysuomalaiselle on ominaista
hyvin voimakas narsismi. Se, mitä tapahtuu omissa aivoissa, on kaikkein
tärkeintä, vaikka sillä ei niiden ulkopuolella olisi mitään merkitystä. Sitä
voi syödä matoja ja koppakuoriaisia ja karttaa lentämistä ja autoilua, jotta pääsee
riemuitsemaan oman, palvotun egon pyhyydestä, mutta maailman kehityksen
kannalta asia on täysin yhdentekevä.
Seppo Oikkonen
on ansiokkaasti kirjoitellut ryhmänarsismista ja henkisestä taantumisesta
tälläkin palstalla enkä ole keksinyt parempaakaan keinoa ymmärtää niitä
ilmiöitä, joita joutuu todistamaan etenkin akateemisesti koulutetun väen
keskuudessa. Kyseessä ei ole normaali tyhmyys, vaan tyhmyys potenssiin n.
Tässä ajassa
imago on usein tärkeämpi tekijä kuin todellisuus, jonka varsinaiseen olemassaoloonkaan
monet sofistikoituneet henkilöt eivät enää usko. Niinpä imagoa rakennetaan
tavattoman suurella hartaudella ja vaalitaan kuin kansallista aarretta.
Rooman vallan
vuosina kuuluu olleen vallalla käsitys, että jossakin hyperboreassa asuu kansa,
jonka tavat poikkeavat täysin perusroomalaisista. Se on tavoiltaan puhtaampi,
ei tunne ylellisyyttä eikä paheita ja elää tyytyväisenä toimeentulon
äärirajoilla.
Sellaisiahan
olivat Tacituksen fennit, joilla ei ollut mitään omaisuutta, ei edes
rakennuksia. Hyveen saavuttaminen fennien tavalla olisi tietenkin ollut
roomalaiselle käytännössä mahdotonta heidän turmeltuneisuutensa tähden.
Myöhemmin tuli tavaksi ajatella ns. jalojen villien olevan samoin hyveellisiä
ja kelpaavan saavuttamattomaksi esikuvaksi sivistyneelle ja siis rappeutuneelle
eurooppalaisuudelle.
Tätähän on
jatkunut näihin saakka (ks. Vihavainen: Haun
swift tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com)). Meille ovat nykyään eläimet
jalouden korkein aste ja ihminen, mielisairas ja kaiken tuhoava eläimen
irvikuva se kaikkein alin. Ellei eläimiä ole käytettävissä, otetaan idoliksi,
jokin poliittisesti korrekti kohde, homoista ja naisista runsaspigmenttisiin
hyenkilöihin.
Eihän tässä sinänsä
mitään uutta ole. Ehkä jotain uutta sentään on siinä jalossa kilpailussa, jota
on käyty suunnilleen vajaat sata vuotta länsimaiden kesken siitä, mikä niistä
mahtaisi olla kaikkein jaloin ja siis epäitsekkäin koko joukosta.
Supervallat, USA
ja Neuvostoliitto ylpeilivät sillä, että vapauttivat puoli Eurooppaa ja Läntinen
Eurooppa siitä, että se vapautti koko entisten siirtomaiden maailman
toteuttaakseen ihmiskunnan korkeimpia ihanteita. Siinä ei aseita ja ammuksiakaan
säästelty ja miestä kaatui kuin heinää. Mutta maanpäällinen paratiisi syntyi
kuin syntyikin vain noiden vapauttajavaltojen omassa pihapiirissä.
Pohjolan ylväät
kansat sen sijaan, jotka aiemmin olivat loistaneet sotaisella kunnollaan,
alkoivat nyt kilpailla vastikkeettoman rahan syytämisessä sinne, missä asiat
olivat kaikkein kurjimmin.
Kuten jokainen
olisi voinut kertoa, seurauksena oli, ettei siellä sitten niitä kurjasti olevia
asioita tarvinnut muuttaa ja toivottu kehitys kohti hyvinvointia ei päässyt
alkua pitemmälle.
No, sen jälkeen havaittiin,
että on jollakin tavalla hienoa ottaa noista kehittymättömistä maista niiden
kehityskykyisin aines tänne omaan maahan paikkaamaan omaa työvoimapulaamme.
Siinä saataisiin omaakin taloutta paikattua.
Tämä tie on jo
kuljettu loppuun, kuten Euroopan valtioiden johtajat ovat todenneet jo
vuosikymmen sitten. Pohjolan etummaiset sosialidemokratiat ovat nyt omaksuneet
tiukan maahanmuuttopolitiikan, koska vain se palvelee oman maan etua. Tanska ja
Ruotsi ja juuri hiljattain taas uudelleen Englanti ovat ottaneet lusikan niin
sanotusti kauniiseen käteen.
En tiedä,
millainen imagotappio näille maille on koitunut siitä, että ne ovat lopettaneet
omien etujensa vastaisen politiikan. On syytä olettaa, että siitä joka
tapauksessa seuraavat vähintäänkin vastaavat hyödyt kotimaassa.
Meidän maamme on
aivan viime vuosina noussut imagokilpailun huipulle ja tiedämme kyllä miksi. Se
ei ole johtunut siitä, että taloutemme on aivan samaan aikaan jäänyt yhä
enemmän jälkeen noista pohjoismaista, joihin meitä on aina verrattu.
Syyt ovat olleet todellisia imagosyitä,
olemme pystyneet esittelemään omaa malliamme, upeasti esiintyvää poliittisesti hyperkorrektia
hahmoa, eräänlaista mannekiinia, joka on erilaisiin asusteihin puettuna
lausunut aina sellaisia asioita, joita niin kovin moni on janonnut kuulla juuri
tällaisen henkilön suusta. Eikä rahakaan ole päässyt loppumaan…
Olemme nyt
menettämässä tämän maailmanluokan valtin, mutta meidän on kyllä pelastettava
maamme tulevaisuudesta se, mitä siitä voidaan pelastaa. Olisi upeata saada jopa
Suomen Skandinavian maihin syntynyt takamatka kurottua umpeen. Mutta
haittaisiko se imagoamme vielä lisää?
Mitä jos me
omaksuisimme ihan aidosti skandinaavisen eli ruotsalais-tanskalaisen linjan
maahanmuutossa? Mitäpä, jos lakkaisimme jakamasta vastikkeetonta rahaa, jonka
joudumme lainaamaan ja harjoittaisimme sen sijaan vain sellaista liiketoimintaa
ns. kehitysmaissa, joka on molempien osapuolten ja ainakin meidän itsemme
kannalta hyödyllistä ja tuottavaa?
Jos tuollaiset
asiat kelpaavat esikuvamaillemme, niin miksi ne eivät kelpaa meille, vaan
tuovat nimenomaan meille mainehaitan?
Missä tuo
mainehaitta sitten voisi näkyä, on asia sinänsä. Luulen, että ne korruptoituneet
klaanipäälliköt, jotka kuvittelivat saaneensa synnynnäisen oikeuden rahoihimme,
voisivat loukkaantua. Mutta, kuten sanotaan, elämä on.
Jos lähdemme siitä, että meidän tulee kaikkia
mahdollisia tahoja miellyttääksemme maksaa siitä velkarahalla, merkitsee se ennen
muuta sitä, että olemme hölmöjä ja tämän nuo rahan saajat kyllä ymmärtävät.
Rahan vastikkeeton
jakaminen ja sen muka kontrolloiminen virkamiestyönä tuottaa vain vahinkoa
saajille, kuten jo monet kerrat on todettu. Kuitenkin olemme jo vuosikymmenet
maksaneet noita aneita pyrkien niihin maagisiin lukuihin, jotka on jossakin
hihasta vedetty. Ei sellaista kukaan voi tosissaan arvostaa ja kunnioittaa.
Miten moni
muuten meillä tietää esimerkiksi Skandinavian ja Länsi-Euroopan maiden
kehitysapubudjettien suuruuden prosentteina kanantuotteesta?
Mutta jos sittenkin
jättäytyisimme Skandinavian kelkasta ja vastoin muiden maiden käytäntöjä
jatkaisimme oman maamme etujen vastaista politiikkaa kaikkialla, ilmastonmuutoksen
pikatorjunnasta avoimien ovien siirtolaispolitiikkaan ja vastikkeettomaan velaksi
otetun rahan jakeluun, vaikka juuri meidän taloutemme ei sitä enää kestä. Miten
ja missä tuo mainehaitta näkyisi?
Käytännössähän emme
voi tehdä äkkikäänteitä ja uusi suuntaus merkitsisi vain suhteellista
kääntymistä kestävän (oman maamme kannalta kestävän) kehityksen suuntaan ja
takaisin kohti etummaisten pohjoismaiden suuntaa? Norjaa, jolla on loputtomat
luonnonrikkaudet, on pidettävä erikoistapauksena.
Eikö tästä
seuraisi, että meidät alettaisiin taas enemmän tai vähemmän ottaa vakavasti.
Emme olisi enää narsistista hyvepolitiikkaa velaksi harjoittava maa, jonka
naiiviudelle voi vain nauraa? Olisimme niin sanotusti normaali valtio,
jollaiset aina ajavat omaa etuaan, koska ymmärtävät, ettei sitä kukaan muukaan
tee.
Saapas nyt
nähdä, mitä muuan pohjoismaisuuden nimiin vannova ryhmittymä on keksinyt sanoa
tässä tilanteessa, jossa se on asetettu temppelin harjalle: maan etu muiden
pohjoismaiden tapaan vai kaikki ne ihanat ylistykset, jotka seuraavat siitä,
kun kumartaa imagopolitiikan belsebubille…?