Älymystön ansiot
ja synnit
Älymystö on
käsite, joka voidaan ymmärtää ja on ymmärretty monella tavoin. Sen hahmo on sen
historiassa ollut koko ajan muuttuva. Tuntuu siltä, että tämä monimielisyys jää
tämän meidän aikamme lapsilta usein ymmärtämättä, kohti uuslukutaidottomuutta
kun ollaan menossa.
Itse olen
kirjoittanut aiheesta monia blogeja ja yhden kirjankin, ellei kaksi, mutta
pakkohan se on lähteä siitä, ettei suurin osa kansaamme ole lukenut niitä eikä
usein paljon mitään muutakaan.
Niinpä syntyy
helposti harhakäsityksiä. Luulen olevani oikeassa, kun oletan, että eilisestä
blogistani närkästyneet ja suorastaan vihastuneet henkilöt eivät
yksinkertaisesti ymmärtäneet, mistä kirjoitettiin.
Älymystö ei tarkoita
niiden ihmisten joukkoa, jotka ovat erityisen älykkäitä. Se ei myöskään
välttämättä ole kunnianimi kaikkien hyvien asioiden uhrautuville puoltajille,
kuten venäläiseen älymystön, intelligentsijan itsensä lukevat ovat usein olleet
taipuvaisia ajattelemaan. Se on sosiaalinen kategoria, jolla on poliittinen
rooli.
Älymystöä ja
erityisesti Venäjän intelligentsijaa (Vihavainen:
Haun älymystö ja muut tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) on myös
kitkerästi arvosteltu ja joidenkin mielestä sitä voidaan syyttää siitä, ettei
Venäjällä 1800-luvulla syntynyt normaalia kansalaisyhteiskuntaa. Intelligentsijan
moraalinen maksimalismi esti kaikki rakentavat kompromissit.
Kyllä älymystöä
on käytetty myös haukkumasanana ja syystäkin. Ei siihen kuuluminen suinkaan ole
itsestään selvästi laadun tae.
Vuonna 1909
ilmestynyt kuuluisa artikkelikokoelma Vehi (tienviitat, ks. Vihavainen: Haun vehi
tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ) arvosteli venäläisiä intelligentsijaa
juuri tuosta hedelmättömästä asenteesta ja katteettomasta itsekehusta. Toisaalta
myös bolševikit olivat siihen syvästi tyytymättömiä ja Lenin sanoi, ettei
intelligentsija ole kansan aivot, kuten se kuvittelee olevansa, vaan sen paska.
Bolševikkivalta määritteli
sitten koko käsitteen uudelleen ja yritti luoda mieleisensä älymystön.
Seurauksena oli lähinnä käsitteen merkityksen muuttuminen entistä moninaisemmaksi.
Historiallinen
tosiasia tietenkin on, että naiset olivat tuossa ryhmässä kauan aliedustettuina
ja syykin oli ilmeinen. Venäjällä heitä kuitenkin ajan oloon nähden oli paljon
ja muutama terroristi on jäänyt historiaankin.
Myös Dostojevskin
Riivaajissa tapaamme naispuolisen nihilistin eli siis intelligent-tyypin,
joka on ammatiltaan kätilö.
Naisten ja
erityisesti keskiluokkaisten osallistuminen yhteiskunnalliseen elämään oli pakostakin
suhteellisen vähäistä ja kätilön koulutus oli yksi harvoja tarjolla olevia koulutusväyliä
yleissivistävien koulujen lisäksi.
Menneisyyttä
emme enää voi muuttaa ja siihen vihastuminen lienee asenteista hedelmättömimpiä.
Täytyy kyllä
sanoa, että hieman yllätyin huomatessani, että vähäinen pohdiskeluni, jossa
sivuttiin naisten historiallista roolia älymystön piirissä, sai aikaan kovin
aggressiivisia reaktioita, joille yhteistä oli se, että niitä puuttui kaikki
informaatio siitä, minkä nimenomaisen asian kanssa oltiin eri mieltä ja miksi. Kun
varsinainen ajatus puuttui, olisi aikamme tavan mukaan voitu yhtä hyvin piirtää
ns. emoji.
Samaa tasoa
edusti syytös misogyniasta. Tämä käsite muistuttaa lähes joka suhteessa
taannoista neuvostovastaisuuden käsitettä. Sillä ilmaistaan pahastumista sen
takia, ettei joku ajattelekaan siten, kuten hänen ainoan oikean ideologian
mukaan pitäisi ajatella. Asian määrittely sitten jää kokonaan pahastujan oman
harkinnan varaan.
Neuvostovastaisuuden
käsite ja etenkin älymystömme suhtautuminen siihen huvitti minua aikoinaan
suuresti ja samaa täytyy sanoa sen nykyisestäkin vastineesta.
Molemmat olivat/ovat
ortodoksisen intelligentsijan (sellaiseksi ne yleensä kehittyvät) piirissä suuria
tabuja, jonkinlaista syntiä henkeä vastaan, jota ei tarvinnut analysoida ja
jota ei saanut antaa anteeksi.
Mutta eihän se
maailma siitä muuksi muutu, jos joku yrittää selittää mustaa valkoiseksi tai haluaa
uskotella, että kaksi kertaa kaksi on viisi. Tällaiset yritykset ovat kyllä aina
olleet ns. älymystölle ominaisia sen taistelussa tervettä järkeä vastaan.
Lopulta
jälkimmäinen aina kuitenkin vie luonnin pakosta voiton, mutta siihen aikaan
älymystö onkin jo rakentamassa uutta pilvilinnaansa, jota se tarjoaa vajavaisen
maallisen todellisuutemme pyhäksi vertauskohdaksi.