Casus belli

Present Danger

Centrum Balticumni julkaisemassa "Pullopostissa" on Markku Salomaa hiljattain soitellut hätäkelloja Suomen turvattoman aseman takia, ei tosin ensimmäistä kertaa.
Salomaan mukaan Itämeri on geopolitiikan "musta aukko", minkä hän selittää tarkoittavan sitä, että siellä vallitseva sotilaallinen tyhjiö vetää puoleensa vieraiden valtojen sotilaallista voimaa. Eritoten Ahvenanmaa on tällainen magneetti.
Vielä tarkemmin sanoen Venäjän johto pitää kirjoittajan mielestä Suomea sotilaallisena tyhjiönä, "koska emme kuulu blokkeihin".  Blokkejakin on vain yksi eli NATO, joten kirjoituksen sanoma ei jää epäselväksi.
Paljon muuta jää sitäkin epäselvemmäksi. En nyt puutu siihen hyvin kummalliseen ja perin epäsovinnaiseen historiantulkintaan, jonka kirjoittaja ohimennen hahmottelee lukijan viihdykkeeksi, en liioin siihen, että artikkelissa ei lainkaan kerrota, mikä venäläinen taho pitää Suomea sotilaallisena tyhjiönä. Salomaan mainitsema Sergei Solovjov, joka kuoli jo puolitoista vuosisataa sitten, ei kuulu nykyisen Venäjän päättäjiin.
Minua kiinnostaa ja kummastuttaa ennen muuta yksi seikka, johon nykyään törmää monissa muissakin kirjoituksissa. Aivan yleisenä oletuksena nimittäin näyttää olevan, että Venäjä hautoo hyökkäystä Suomeen. Sen takia tarvitaan risteilyohjuksia, henkilömiinoja, koko reservin kouluttamista ja varuskuntien oikeata sijoittelua ja niin edelleen. Monien mielestä Suomen olisi ehdottomasti liityttävä NATOon. Muussa tapauksessa tulevasta taistelusta ei ole mahdollisuutta selviytyä voittajana, kuten Salomaa asian muotoilee.
Huolestuneet kansalaiset ovat varmaankin oikeassa. Vaikeaa on Suomen kokoisen maan selvitä voittajana sodassa suurvaltaa vastaan, mikäli jälkimmäinen pääsee tosissaan yrittämään eikä meillä ole samankokoista tai isompaa tukijaa. Tämän ymmärtämiseksi tustkin tarvitaan paljon strategista koulutusta tai muita vastaavia opintoja.
Sodat kuitenkin yleensä syttyvät jostakin syystä. Aivan huvikseen ei suurvallallakaan ole varaa tapattaa miehiään naisista puhumattakaan. Tästä tulemmekin koko problematiikan keskeiseen kysymykseen: miksi Venäjä yleensä missään oloissa saattaisi hyökätä Suomeen?
Tähän voidaan vastata, ettei Neuvostoliitollakaan vuonna 1939 ollut mitään hyväksyttävää syytä hyökkäykseensä. Syy tekaistiin, kun se näytti tarpeelliselta.
Tämä on totta, mutta tuolloin skenaario uudesta maailmansodasta oli aivan reaalinen ja sen mukana myös valmistauduttiin suuriin maa-armeijoiden operaatioihin, joiden kannalta pidettiin tärkeänä strategisten tukikohtien hankkimista muun muassa Suomesta. Ahvenanmaa oli hyvinkin kiinnostava laivaston tukialueena, kun aseistus oli vielä sellaista kuin oli.
Sen sijaan koko Suomen haltuunottamiselle tuskin oli muita painavia syitä kuin strategiset. Pohjanlahti olisi Stalinillekin ollut strategiseslta kannalta mieluisa raja, mutta neljä miljoonaa itsepäistä ja vastahakoista suomalaista kaupan päällisiksi ei innostanut viemään asiaa loppuun saakka. Maamme luonnonrikkaudetkin oli parempi rahastaa kapitalistisen teollisuuden tuottamina sotakorvauksina kuin roskaväen hallitseman neuvosto-Suomen luokattomina tuotteina.
Mistä Venäjä nyt, meidän aikanamme, voisi saada syyn hyökkäykseensä? Mitä sellaista hyvää se voisi kuvitella saavuttavansa sodalla, jota se ei voi turvata normaalin rauhanomaisen kanssakäymisen puitteissa?
Maidemme välillä ei ole ratkaisemattomia alueellisia kysymyksiä, ei ideologisia ristiriitoja,  ei riitoja luonnonvaroista, pyhistä paikoista ei veloista eikä saatavista. Joskus on sotia syttynyt shakkipelistä ja jalkapallosta. Englannin ja Espanjan välinen sota kapteeni Jenkinsin  korvasta tunnetaan myös historiassa. Voitaisiinko nyt sitten paremman puutteessa sotia naapurin kanssa vaikkapa pikkulasten huoltajuudesta, kuten lunatic fringe on esittänyt?
Tämä kuulostaa kovin fantastiselta. Ainoa kuviteltavissa oleva syy Suomen ja Venäjän väliseen aseelliseen konfliktiin on jonkin kolmannen tahon vaikutus, nimenomaan Suomen kautta tuleva jonkin suurvallan muodostama uhka Venäjälle. Vain sellaisen johdosta voitaisiin ajatella edes jonkinlaista aseellista konfliktia. Tuskinpa edes silloin tarvitsisi pelätä, että naapuri ryöstää meiltä alueemme ja ajaa kansan Siperiaan pakkötyöhön. Miksi se niin tekisi?
Niin kauan kuin Venäjän hyökkäyksellä pelottelevat henkilöt eivät pysty esittämään mitään uskottavaa skenaariota kyseisen hyökkäyksen motiiveiksi, ei heitä voi ottaa vakavasti. Itämeren öljyn- ja kaasun kujetuksiin meillä ei ole mitään intressiä puuttua, joten voimme rauhassa jäädä hoitamaan omaa maatamme ja rajoittua huolehtimaan siitä, ettei sinne rankaisematta tulla, jos kielletään. Ei siihen tarvita kilpavarustelua ja varmistautumista siitä, että konfliktista selvitään "voittajana".
Jos nykyaikana päästetään asiat siihen, että valtioiden välillä ruvetaan selvittämään asioita sodalla, ei kukaan siitä selviä voittajana. Kyllä tämä Venäjälläkin ymmärretään.