Siksi on joulu

Siksi meillä on joulu

Joulu on se hetki vuodesta, jolloin nykyihminen aivan erityisesti tuntee tarvetta keskittyä olennaiseen. Tavaraa on hankittu enemmän kuin monen kuukauden aikana keskimäärin. Rajallisten kykyjensä puitteissa itse kukin yrittää nyt nauttia niin monesta ruokalajista kuin mahdollista. Hienoa pitää olla ja saa olla paljon ja kallista. Tämä on se päivä, jolloin mässäystä ei paheksuta ja lihansyönti annetaan anteeksi. Tämä on vain kerran vuodessa, kuin väärän kuninkaan päivä. Hulluus on nyt viisautta ja pahe hyvettä.

Tuntisin itseni todella törkeäksi, jos paheksuisin joulun nautintoja saati yrittäisin saada ihmiset tuntemaan niistä huonoa omaatuntoa. Tämä on maallisen onnemme päivä ja olkoon se meille sallittu. Kuka julkenisi ruveta sitä tuomitsemaan? Vasemmistolaisia rabulistiskribenttejä ja muita kverulantteja en tässä ota lukuun kuten eivät ota muutkaan. Meillä yksinkertaisesti ei ole edes todellista mahdollisuutta tai oikeutta tuomita tätä juhlaa, Joulupukin armorikasta lahjoittamisen ja saamisen potlatchia.

Tavara ei joulussa ole tärkeintä, vaan se, että sitä annetaan ja saadaan. Siitä se ilo oikeasti syntyy. Se on hyvää tahtoa käytännössä ja asiaan kuuluu, että kun nyt rahaa ja tavaraa on paljon, niin sitä myös annetaan ja saadaan paljon. Joskus muinoin olisivat mahdollisuudet saattaneet rajoittua johonkin villamyssyyn tai talikynttilään, nyt eivät rajoitu.

Nykyinen joulu on ennen muuta Joulupukin juhla. Entinen olkipukki sai joskus ihmishahmon ja ylleen nurin käännetyn turkin. Oli olevinaan vanha ukkorahjus, joka tykkäsi lapsista ja otti niitä polvelle. Tarjosi namusia. Jenkit pukivat hänet sitten punaiseen pellepukuun ja sepittivät paljon järjetöntä legendaa. Siihen kuitenkin uskotaan yhä ja miksi ei uskottaisi. Joulupukki on olemassa ja tiedän sen varmasti. Olen ollut itsekin.

Yhtä varmaa kuin Joulupukin ilmestyminen, on se, että intellektuellit näinä päivinä epäilevät ääneen Jeesuksen neitseellistä syntymää. Ihmeet ihmeinä, mutta miten haploidisesta kromosomistosta voisi tulla diploidinen? Rajat ne on Jumalallakin, sanoo uusi viisautemme, joka ammentaa biologiasta.

Kuinka sitten on tuon joulun sanoman kanssa? On pakko sanoa, että ajatus uhriksi ihmishahmoon syntyvästä Jumalasta loukkaa niin järkeä kuin tunnetta. Se, mikä sopi parin tuhannen vuoden takaiseen maailmaan, ei istu kolmannen vuosituhannen kulutusjuhlaan. Jumala, joka uhraa poikansa, on yksinkertaisesti kauhistus. Sellaisen palvominen herättää vain häpeää. Moraali, sellaisena kuin me sen tunnemme, on suuremman mielihyvän moraalia. Rienaava ajatus siitä, että Jumala, joka uhraa poikansa, on pervo, on meidän kulttuurissamme väistämätön.

Mutta joulun sanomassa on kuitenkin jotakin palkitsevaa, jotakin, joka nostaa sen arjen yläpuolelle ja erottaa kaikista muista vuoden päivistä. Jos pysähdymme ajattelemaan, mitä se on, ehkä joudumme tunnustamaan, että kyseessä on asian avoin mielettömyys. Se, että koko kristitty ihmiskunta lopettaa työnteon ja laiskottelee hyvällä omallatunnolla, se että mässätään kuin viimeistä päivää, että tuhlataan rahaa täysin tyhjänpäiväisiin lahjoihin pelkän lahjoittamisen vuoksi, on avoimesti absurdia.

Olemme epäilemättä tulleet apinoista ja eläinkunnasta me nykyisinkin haemme eettiset perustelut toiminnallemme, kun kaipaamme korkeampaa auktoriteettia. Apinat, kuten kai kaikki muutkin luontokappaleet, ovat tyystin rationaalisia. Ne eivät koskaan viettäisi joulua. Eivätkä usko Jumalaan, luulisin.

Sen vuoksi, eikö totta, on pakko uskoa joulun ihmeeseen. Vain ihminen osaa olla mieletön. Ellei hän palvo Jumalaa ja Jeesus-lasta, niin Joulupukkia hän ainakin kunnioittaa. Emme ole apinoita. Emme ainakaan vielä. Siksi meillä on tämä joulu, juhlista hulluin.