Heh!

Heh!

Kielemme helmiin kuuluu sana tai paremminkin huudahdus ”heh!”. Sen merkitys on jokseenkin sama kuin ranskan sanalla ”voici!”. Se siis tarkoittaa sekä ”tossa on!” tai ”olkaa hyvä!” ”Heh!” korvaa osittain myös ranskankielen sanan ”voilà!” ja jopa myöskin jossain määrin sanan ”alors!”. Yleensähän nykyään sen sijaan sanotaan esim. ”no jopas!”, ”no mutta!”, ”kappas!”, ”no!” tai ”vot!”.

Ei ”heh!” tietenkään ole merkitykseltään identtinen minkään yllä mainitun sanan kanssa, mutta se viehätys liittyy juuri sen vivahteikkaaseen monitulkintaisuuteen. Jos sana toistetaan kaksikin kertaa peräkkäin, se saa aivan uuden merkityksen.

Yleensä kieli pyrkii yhä lyhyempiin ja kätevämpiin muotoihin ja tässä suhteessa ”heh!” on hieno ilmaus. Se on kuin kiinalainen sana, joka ei taivu eikä taitu. Se ei enää kehity, koska se on jo saavuttanut täydellisyyden. Sanottakoon tämä tosin pienellä varauksella. Joskus kuulee myös lyhyttä muotoa ”he!”, mutta tämä tuntuu jotenkin epäsuomalaiselta ja laiskalta. Se ehkä sopii parhaiten käytettäväksi eläinten kanssa kommunikoitaessa.

Jostakin kummallisesta syystä ”heh”-sanan käyttö on nykyään tykkänään katoamassa. Vielä 1960-luvulla sitä kuuli usein ja mm. mummoni viljeli niin sitä kuin monia muitakin nykyään jo unohtuneita sanoja. Monet niistä kyllä olivat kyökkiruotsia, joka joutikin unohtua ja venäläisiä väännöksiäkin tuli mummon kotipuolesta, Vesikansan puolelta, entisestä Vanhasta Suomesta. Varmaan niitä kantautui Pietaristakin. Ei niissä sinänsä vikaa ollut, mutta pärjäämme yhtä hyvin ilmankin. Miksi sanoa pesuvatia ”taasaksi” tai luutaa ”metlaksi” kun se johtaa vain siihen, etteivät länsisuomalaiset ymmärrä.

Kuten monet muutkin aidot ja kätevät suomalaiset sanat ”heh!” nähtävästi leimautui aikanaan vulgaariksi tai ainakin vähemmän hienoksi, kun säätyläistö teki omiin tarpeisiinsa käännöslainoja ruotsista. Ehkä se leimautui muiden samalta kuulostavien yksitavuisten sanojen johdosta? ”Höh!”, ”ähä!” ja jopa ”oho!” ovat kuitenkin käytöltään rajoitetumpia, kaksi ensimmäistä kuuluvat alatyyliin jo niiden sisältämän avoimen negatiivisuuden takia. ”Heh!” on toista maata. Sen voisi kuvitella tulevan taas yleiseen käyttöön. Ehkäpä jonakin päivänä tasavallan presidentti, ojentaessaan kunniamerkkiä, sanoo juhlallisesti: ”heh!”.