Stalin ja Putin. Aina väärässä?

Putin on oikeassa

Tiedän, että sivistyneen konsensuksen mukaan V.V. Putin on tyranni, joka on aina väärässä. Tiedän myös, että monet venäläiset kunnioittavat häntä epiteetillä mudak, joka on liian härski käännettäväksi säädyllisessä tekstissä.

En minäkään ole Putinin ihailija, enkä myöskään Stalinin. Siitä huolimatta molemmat osoittivat aikoinaan jossakin vaiheessa tervettä järkeä vastoin edistysmielisimmän älymystön näkemyksiä. Stalin onnistui tämän ansiosta ikävä kyllä vakiinnuttamaan tyranniansa ja samoin saattaa käydä Putinillekin. Mutta tämä ei ole terveen järjen vika sinänsä.

Taannoin pidetyssä Valdai klubin kokouksessa http://valdaiclub.com/russia_and_the_world/62820.html Putin ilmoitti kannattavansa traditionalismia, joka on Venäjän kansallisen identiteetin ytimessä ja asetti epäilyksenalaiseksi sen, että lännessä nyt suurta muotia olevat, liberalismin lipun alla kannatetut virtaukset olisivat ikuisesti päteviä periaatteita, jotka sitovat kaikkia ja kaikkialla. Sen sijaan on syytä uskoa, että tuhansien vuosien mittaan muotoutuneilla traditioilla ja arvoilla on takanaan enemmän vakuuttavuutta. Asia koskee perhearvoja, vähemmistöjä ja etenkin enemmistöjä, joiden vakaumusta pitäisi kunnioittaa. Venäläisten enemmistö näyttää olevan samaa mieltä.

Mutta länsimainen älymystö varamaan tuntee ylemmyyttä takapajuisiksi arvelemiaan Venäjän kansan syviä rivejä kohtaa. Kunhan elintaso ja yhteiskunnan modernisaatio saavuttavat tietyn asteen, tulevat arvot Venäjälläkin muuttumaan, ennustavat suuren kansainvälisen arvoprojektin WVS:n tutkijat. Väistämättömän edistyksen toteuttamiseksi kannattaisi siis varmaan pakottaa enemmistö kannattamaan etujoukon näkemyksiä, eikös vain?

Luulen, että venäläiset eivät näissä asioissa ole suinkaan takapajuisia, vaan pikemmin päinvastoin. Se uskomattoman simppeli ateismi, josta suuret massat lännessä nyt ylpeilevät, oli Venäjällä vuosikymmenet pakollinen kansalaisuskonto. Tutkimusten mukaan venäläiset eivät nykyään ole yleensä uskovaisia, mutta sen sijaan kyllä kunnioittavat uskonnollista traditiota, kuten sivistyneelle ihmiselle sopiikin.

Kaikenkarvainen radikalismi kommuuneista rikoslain liberalisointiin, vapaaseen rakkauteen, nudismiin, hierarkioiden purkamiseen ja lasten kasvattamiseen yhteiskunnan toimesta on Venäjällä jo kokeiltu. Kysymys ei siellä enää ole houkuttelevasta utopiasta, vaan katkerasta kokemuksesta. Radikalismi villiintyi äärimmilleen ensimmäisen viisivuotissuunnitelman aikana 1928-1932 ja läntiset tutkijat nimittävätkin sitä ”kulttuurivallankumouksen ajaksi”, rinnastaen sen Kiinassa myöhemmin tapahtuneeseen mielettömyyden orgiaan. Halukkaat voivat tutustua asiaan esimerkiksi Sheila Fitzpatrickin toimittamasta teoksesta Cultural Revolution in Soviet Russia 1928-1931. Se oli aikaa, jolloin kommunistinen puolue oli todella aikeissa pakottaa ihmiset kommuuniin eli pakollisen tasa-arvoiseen yhteiselämään ilman vähäisintäkään yksityisomaisuutta. Tätä ei pidä sotkea ns. kommuuniasuntoihin tai kommunalkoihin. Kyseessä on kaksi aivan eri asiaa. Samaan aikaan suunniteltiin lasten kasvatuksen ottamista pois vanhemmilta eli siis ydinperheen täydellistä tuhoamista.

En pidä Stalinista enkä etenkään siitä järjestelmästä, jonka hän loi ja todella sai toimimaan. Sen sijaan hänelle voi antaa täydet pisteen terveestä järjestä, jonka hän palautti uudelleen käyttöön, kun hullut radikaalit olivat syöksemässä maan suurinta tietä tuhoon.  Jo maaliskuussa 1930 Stalin peruutti määräyksen kommuunien perustamisesta ja käytännössä kielsi ne. Sama kohtalo tuli vuoron perään kaikkien radikaalien kaninaivoisten utopioiden osaksi. Lopputuloksena oli viime kädessä terrorille perustuva puolikonservatiivinen järjestelmä, johon kaikki itsesuojeluvaiston säilyttäneet pitivät parhaana sopeutua. Marxismin kannalta kaikki meni hyvin. Olihan itse oppi-isä viisaasti sanonut, että vapaus tarkoittaa välttämättömyyden hyväksymistä…

Kun sosialismin toteutumisen suuri hetki koitti toisen viisivuotissuunnitelman päättyessä vuonna 1937, voitiinkin julistaa, että Neuvostoliitto oli maailman vapain maa. Soraäänet olivat harvinaisia.

Luulen, että Venäjällä muistetaan hyvin tai ainakin riittävässä määrin, mitä tapahtui muutama sukupolvi sitten. Lehdet kirjoittavat näistä asioista jatkuvasti. Sellainen demokratia, jossa on pakko kumartaa etujoukon ja muiden vähemmistöjen arvoja ja mielipiteitä on jo kokeiltu. Sellainen sanavapaus, jossa saa kannattaa vain virallista totuutta, on aivan tuoreessa muistissa. Elleivät ne houkuttele venäläisten enemmistöä, ei asiassa ole mitään ihmettelemistä.

Kannattaako venäläisten enemmistö sitten Putinin puuhaamaa valtioideologiaa, jonka laadusta saa jo hyvän käsityksen erinäisten think tankien, esimerkiksi presidentin hallinnon alaisen RISI:n papereista?

Sitä emme vielä tiedä. Enemmistön arvot kyllä näyttävät sopivan presidentin ajamaan suuntaukseen, jota siinä mielessä voi pitää demokraattisena. Entä kannatanko itse Putinia? En kannata. Siitä huolimatta myös hän, kuten Stalin tai kuka tahansa muu mudak, saattaa joskus olla jossakin asiassa oikeassa. Ja siihen jokaisella on oikeus.