Myttinen vallankumous

Myyttinen vallankumous

Venäjän vallankumous on kuin onkin yleisessä ymmärryksessä muuttumassa kansakunnan katastrofiksi, jonka myönteinen anti maailmanhistorialle on perin vaikeasti esille kaivettavissa.

 Tarpeeksi venyttäen se tietenkin saadaan sieltä pilkistämään. Niinhän neuvostoaikana tehtiin suuressa mitassa ja pantiin itse asiassa kaikki maassa tapahtunut myönteinen kehitys bolševikkien tilille.

Pakko on vielä jälkikäteen hämmästellä, miten ihmiset saatiin uskomaan Lokakuun Suureen Sosialistiseen vallankumoukseen. Näkihän sokea reettakin, ettei mitään sellaista tapahtunut, vaan sen sijaan vallankaappaus, joka rakensi häikäilemättömälle populismille ja vei maan syvälle anarkian pohjamutiin, kansalaissodan ja nälänhädän kauhuihin.

Ja miksi koko juttu oikein tapahtui? Kuten tunnettua, jokaisen koululaisen on osattava Ranskan suuren vallankumouksen syyt, vaikka aiheeseen paneutuneet asiantuntijat eivät ole niistä ollenkaan varmoja. Sama koskee tuota Suurta Lokakuutakin ja myös sen edeltäjää eli Helmikuun vallankumousta.

Historialla kansakunnan muistina on ennen kaikkea myyttinen merkitys, kuten Hitler ja hänen ideologinsa aikoinaan totesivat. Tutkimusten tuloksia on lähes aina mahdollista sen verran venyttää ja puristaa, että niiden voidaan lopulta sanoa tukevan haluttua tulkintaa. Suuren Lokakuun historiallinen kohtalo riittänee saamaan meidät asiasta vakuuttuneiksi.

Moskovassa on Nykyhistorian museossa (Entinen Lokakuun Vallankumouksen keskusmuseo Tverskajalla, muinoinen englantilainen klubi) nyt näyttely nimeltä Kod revoljutsii. Ei siis God revoljutsii eli vallankumouksen vuosi vaan nimenomaan vallankumouksen koodi.

Tuo nimitys viritti uteliaisuuteni, mutta en kyllä vielä ainakaan sen pikaisen katsomisen jälkeen pysty sanomaan, mikä tuo salaperäinen koodi oli.

Avainta asiaan lienee haettava niistä lukuisista sitaateista, jotka oli sijoitettu eri kysymyksiä käsittelevien osastojen yläpuolelle. Entiseen verrattuna ainakin Väliaikaisen hallituksen roolia oli suuresti korostettu.

Tunnusomainen oli Kerenskin lausahdus, jonka mukaan koko Väliaikaisen hallituksen edustama aate –sosialismi- joutuisi maailman silmissä häpeään, mikäli se kunniattomasti epäonnistuisi taistelussaan saksalaista maahantunkeutujaa vastaan.

Kuten tunnettua, tuo häpeä lankesi vielä totaalisemmin bolševikkien päälle, jotka peräti solmivat saksalaisten kanssa orjuuttavan Brest-Litovskin rauhan. Siinähän se meni Suomikin. Venäjän kannalta tämä katastrofi oli itse aiheutettu. Kansallisten vähemmistöjen näkökulmasta kyseessä kuitenkin oli kansojen kevät ja imperialismin tappio.

Mutta miksi kaikki tapahtui? Politiikassa yksinkertaiset selitykset ovat valttia ja mitä yksinkertaisempia ne ovat, sitä paremmilta ne kuulostavat. Muistuttaahan tämä vaatimus myös tieteellisen selityksen ihannetta sikäli kuin kyse on loogisesta päättelystä: entia non sunt multiplicanda praeter necessitatem.

Historia ei kuitenkaan ole mitään logiikkaa tai matematiikkaa ja siinä on sen sijaan otettava huomioon niin paljon relevantteja asioita kuin tiedossa on.

Mutta mikä siis voisi olla selitys siihen, että Venäjä luisui vallankumouksen anarkiaan? Kuka sitä tarvitsi, on Venäjällä tällaisessa tapauksessa ollut tapana kysyä.

Jekaterinburgissa sijaitsevassa tsaariperheen murhalle omistetussa museossa saa vieras kuulla version, joka ei sinänsä uutuudellaan hätkäytä: vallankumous oli tarpeen Venäjän vihollisille ja kilpailijoille.

Näihin vihollisiin kuului toki myös Saksa, mutta vaarallisempia olivat liittolaiset: Englanti ja Ranska, erityisesti edellinen. Asia näet oli niin, että Venäjä oli huimaa vauhtia kehittymässä ensimmäiseksi todelliseksi supervallaksi. Sen talouskin oli hämmästyttävän hyvällä mallilla…

 Jos Venäjä olisi päässyt maailmansodan voittajien riveihin, olisi se laajentunut ratkaisevasti Balkanilla ja saanut haltuunsa Turkin salmet. Tämä olisi tarkoittanut myös Välimeren herruutta.

Niinpä Venäjän uljas nousukiito oli pakko pysäyttää. Ensin oli murhattu Pjotr Stolypin, dynaaminen ja pätevä pääministeri, joka kukisti vuoden 1905 vallankumouksessa pintaan nousseen anarkian. Jos olisi elää saanut, olisi hän kaiketi estänyt myös vuoden 1917 vallankumouksen toteutumisen.

Vallankumouksen takana olivat siis imperialistiset kilpailijat, mutta kyse oli enemmästäkin: asialla olivat ne salaperäiset voimat, joiden tarkoituksena oli toimeenpanna uusi maailmanjärjestys. Super-Venäjä ei olisi sellaista koskaan sallinut ja niinpä se oli kukistettava sen kaikkein syvintä ja salaperästä ydintä myöten.

Tämä tarkoitti sitä, että myös Venäjän keisarius oli tuhottava. Tältä kannalta juuri Helmikuun vallankumous oli tärkein rengas ketjussa. Herran voideltu pakotettiin väkivalloin luopumaan kruunustaan ja varmistettiin samalla, ettei sitä perinyt kukaan muukaan, mikä merkitsi, että valta Venäjällä siirtyi niille, joilla ei ollut siihen oikeutta.

Ipatjevin talon kellarissa Jekaterinburgissa murhattiin sitten Herran Voideltu perheineen ja lisäksi kaikki bolševikkien käsiin joutuneet suuriruhtinaat eri paikoissa. Kyseessä oli rituaalimurha, minkä paljastavat murhapaikalta löytyneet kabbalistiset merkit.

Tätä tulkintaa on näyttävästi rakentanut tohtori Pjotr Multatuli, joka vielä hiljattain kuului tunnetun RISI-nimisen ajatuspajan näkyviin hahmoihin. Tätä laitostahan tunnetusti edustaa Suomessa muuan dosentti…

Sivumennen sanoen, Multatuli ja hänen mukanaan myös Jekaterinburgin murhamuseo kiistävät Pietarissa, Pietari-Paavalin linnoituksessa olevien tsaariperheen jäännösten aitoperäisyyden, vaikka DNA-tutkimusten sanotaan tämän asian osoittavan. Tämä ei ole mikään pikkujuttu.

Vallankumousvuosi 1917 oli täynnä suuria –katastrofaalisia-  tapahtumia ja Venäjän valtakunnalle niin syvä järkytys, ettei sen merkitystä ja syitä voida lakata yhä uudelleen pohtimasta.

On aivan oikein ja kohtuullista, että esille on nyt nostettu se kurjuus, johon vastuuttomat demagogit maan aikoinaan saattoivat. Sitä paitsi vallankumous itse asiassa vei koko Euroopan ja samalla maailmankin historian uusille urille.

Kun suoranaiset hölmöt julistettiin neroiksi ja heidän tyhjän päällä olevat kuvitelmansa absoluuttisiksi totuuksiksi, ajauduttiin myös eskaloituvaan väkivaltaan. Taistelua oli käytävä yhä sitkeämmin sekä luontoa että ihmistä vastaan, armoa tuntematta. Muuten ei haluttuja tuloksia ainakaan saavutettu.

Jekaterinburgin laitamilla lepäävät myös puolentoistasadan suomalaisen teloitetun ruumiit, jotka todistavat myös meille tuon uuden ”humanismin” todellisesta luonteesta niille, jotka haluavat asioita ymmärtää. Noiden joukkomurhien vuodethan olivat 1937 ja 1938.

Leniniläis-stalinilaisen ”sosialismin” rakentamisessa venäläiset menettivät miljoonia ihmishenkiä. Suomalaisia teloitettuja oli kaikkiaan ”vain” hieman toistakymmentä tuhatta, mutta kovin pienestä populaatiostahan ne otettiin.

Nykyään usein unohdetaan, että Leninin johtama väkivaltainen utopismi torjuttiin aikanaan varsin yksimielisesti myös sosialistisissa piireissä. Tosiasia kuitenkin on, että tyytymätön ja kiusattu kansa oli valtaosin jonkinlaisen sosialismin kannalla, olihan niillä ainakin miellyttäviä tavoitteita ja lupauksia. Tästä asiastahan käytettiin perestroikan aikana nimitystä ”sosialistinen valinta”.

Millainen Venäjä vuonna 1917 olisikaan voinut syntyä? Munasiko Kerenski kohtalokkaasti pelinsä kääntyessään kenraali Kornilovia vastaan sen sijaan että olisi hänen kanssaan liittoutunut?

Miksi oli mahdotonta ymmärtää bolševikkien muodostamaa vaaraa? Eikö kukaan pystynyt kuvittelemaan niin suurta häikäilemättömyyttä?

Venäjän vallankumouksessa riittää kyllä kysymyksiä ja minusta on hyvä merkki, ettei valtio ole innostunut asiaa mitenkään näkyvästi hehkuttamaan. Lunatic fringe on ymmärrettävästi asiassa hyvin aktiivinen, eikä sen vaikutusvaltaa kannata pitää olemattomana.

En kuitenkaan pidä mahdollisena sitä, että Venäjän tiedeakatemian historiantutkijat saataisiin kannattamaan RISI:n näkemyksiä. Ei sittenkään, vaikka kulttuuriministeri Medinski on korostanut historian tulkinnanvaraisuutta ja myyttien käyttökelpoisuutta politiikan aseina.