Superia

Superman ja superwoman

Nietzsche ja Schopenhauer olivat aikansa lapsia ja pitivät sen mukaisesti lähtökohtanaan sitä, mitä ympärillään näkivät.

Toki he eivät kokonaan sen vangeiksi jääneet, vaan porautuivat myös sen läpi ja hyödynsivät myös laajoja näköaloja menneisyyteen, erityisesti antiikkiin. Tulevaisuus oli heiltäkin tietysti salattu ja voi vain kuvitella, mitä kaikkea he siitä eivät pystyneet näkemään.

Tarkoitan nyt ihmisen kehittymistä enkä tekniikkaa, joka lopultakin on toisarvoista vaikka maailmaa muuttaakin. Ihmisen kannalta kaiketi on sittenkin olennaisin asia juuri hän itse.

Nietzsche kertoi mahtipontisesti saarnaavansa yli-ihmistä. Ihminen oli jotakin, joka oli voitettava ja niinpä kysymyksistä tärkein kuului: mitä te olette tehneet hänet voittaaksenne?

Ihmiskunnalla siis oli, Jumalan kuolemasta huolimatta, mahdollisuus löytää itselleen päämäärä: paremmaksi tuleminen. Tästä tietenkin seurasi, että vallitsevaa asiain tilaa sopi ja pitikin arvostella ankarasti, eihän se oikein mihinkään kelvannut, paitsi lannoitteeksi tulevalle suuruudelle.

Kenenkään ei tietysti pidä sekoittaa toisiinsa Nietzscheä ja Hitleriä. Jälkimmäisen nimiin pantu saksalaisten julistaminen ”orjamoraalista” vapaaksi yli-ihmisjoukoksi oli kaameaa rienausta, jonka syntyyn Nietzsche ei toki osaton ollut, mutta ei tietysti myöskään syyllinen.

Jokaista suurta ideaa voidaan tulkita loputtomasti eri tavoin, ainakin ellei keskiaikaiseen tapaan uskota sanainspiraatioon. Itse asiassa tulkinnanvaraa saattaa jäädä vielä siinäkin tapauksessa.

Joka tapauksessa Nietzsche ei tarkoittanut sitä, että maailmassa jo olisi yli-ihmisiä. Miten heitä tänne saataisiin, oli se suuri tehtävä, jota hän ei tainnut ratkaista.

Mikäli olen oikein ymmärtänyt, seuraisi ihmistä kehityksessä olento nimeltä korkeampi ihminen, jolla olisi vielä vanhan aatamin perusvarustus, mutta jo ylevämpi hengenlaatu. Yli-ihminen sen sijaan ei enää olisi lainkaan ihminen, vaan häntä seuraava kehitysvaihe. Nietzschen aikakauden päämäärätön nihilismi olisi yli-ihmisen hengelle täysin vierasta.

Sattumoisin yli-ihmisestä tuli jo 1930-luvulla niin sanottu pop-kulttuurin ikoni. Englannissahan käytetään termiä superman ja kukapa ei tuntisi Lauri Kenttää (Clark Kent), joka fyysisesti pystyy kaikkeen. Häntä uhkaa vain yksi vaara, kryptoniitti.

Yli-ihminen Kent on arkisin tavallinen tallaaja, joka tarvittaessa yhtäkkiä muuttuu kaikkivoivaksi teräsmieheksi ja suorittaa hyviä tekoja.

On väitetty, että tämän hahmon ilmaantumisella maailmaan keskellä synkkää lamakautta oli terapeuttinen tehtävänsä laman sortaman pienen ihmisen voimaannuttamisessa.

Teräsmies-Kent vaikuttaa tavalliselta poroporvarilta, joten kyseessä on vain hyvin kaukainen sukulainen Nietzschen visioimalle yli-ihmiselle. Niihin suurempiin voimiin, jotka tosiasiassa pitävät Kentiä lieassa, kuuluu myös reportteri-vaimo Lois.

Teräsmies ja hänen erilaiset toisintonsa ovat epäilemättä yli-ihmisen infantiileja parodioita, joita tietynlainen kulttuuri tuottaa. Niitä voi vain verrata esimerkiksi Nikolai Tšernyševskin uusiin ihmisiin, joiden ratkaisevana erona edeltäjiinsä on uudenlainen sosiaalinen ajattelu, joka on tunkenut tieltään vanhan poroporvarillisen itsekeskeisyyden.

Sattumoisin Tšernyševskin uudessa maailmassa naisilla on selvä valta-asema ja seksi esitetään –verhotusti- elämän suurena keskipisteenä, jonka ympärillä kaikki pyörii. Henkilögalleriaan kuuluu toki myös tahtoihminen Rahmetov, mutta itse asiassa hän näyttää olevan vain toissijainen hahmo, tulevan paratiisin rakentamisessa toki tarpeellinen.

Tämä tuli mieleeni, kun luin hesarista sinänsä lapsenmielisen kolumnin, joka selitti nuorison uuden sukupolven nyt kokonaan lakanneen tuntemasta seksisuhteissaan mustasukkaisuutta ja edes ihmettelemästä sitä, että parisuhteessa voi olla useampia ihmisiä, kaikista kymmenistä sukupuolista.

Myös esimerkiksi ympäristöasiat ovat tälle uljaalle uudelle sukupolvelle niin last season. Väliä on vain sellaisilla kysymyksillä, jotka koskevat ihmisten sukupuolia ja suuntautuneisuutta. Tai siis väliä on sillä, että niillähän nyt ei ole mitään väliä.

Ehkäpä siis saatamme nyt lähestyä tuota Tšernyševskin utopiaa tai sitten ei. Kaikki riippuu siitä, ovatko ihmiset todella muuttuneet, siis tulleet uusiksi ihmisiksi.

Schopenhauer, joka tuli alussa mainittua, filosofoi perin terävästi naiseuden olemuksesta. Itse asiassa hänen näkemyksensä, jotka on joskus torjuttu banaalina naisvihana, ovat hyvin lähellä kehitysbiologisia näkemyksiä. Naisen olemuksen määrää hänen asemansa ihmissuvun reproduktiossa ja mahdollisessa edelleen kehittymisessä.

Naisen asemaan kuuluu olla biologisesti enemmän haluttu kuin eri syistä voidaan sallia. Niinpä torjuminen on olennainen osa selviytymisstrategiaa. Tässä taistelussa ei pärjätä voimalla, vaan juonilla ja viekkaudella. Valhe, petos ja kiittämättömyys ovat naiselle yhtä tärkeitä kuin sarvet härälle, kynnet leijonalle ja vedet sekoittava muste sepialle.

Mutta vapautuminen luonnon pakosta juuri on se suuri päämäärä, jonka hyväksi ihmissuku on töitä tehnyt ja tätä maailmaa kehittänyt. Juuri siitä löytyy vapaus ja nainen, jos kuka on ollut sitä vailla. Ehkäpä hänen hetkensä on nyt koittanut ja biologia voidaan unohtaa menneen maailman asiana?

Näin se taitaa olla. Kun nainen on lakannut synnyttämästä, on hän tavallaan siirtynyt uuteen maailmaan, jossa vanhat pakonalaisuudet eivät enää vallitse. Nyt on mahdollista suunnitella ja luoda aivan uudenlainen ihminen myös feminiinisen materiaalin pohjalta.

Ennen sanottiin, että Jumala loi naisen. Tällä tietenkin viitattiin biologiaan. Ei hätää, biologia on jotakin, joka on voitettava ja kai se nyt voidaankin voittaa?

Onko nainen luonnostaan voimiltaan vähäinen? Ei hätää, uhraamalla elämästään sopivan lohkon kuntosalille hän saattaa kehittää itselleen sellaisen vartalon, joka tekee katsojaan suuren vaikutuksen.

Tämän päivän hesarissa esiintyi kiinnostava ja ehkä jopa tärkeä esimerkki tuollaisesta vartalosta, joka oli kuulemma menestynyt alan kilpailuissa.

Likinäköisenä luulin aluksi, että kuvat esittivät nyljettyä oravaa, mutta itse asiassa ne oli otettu naisesta, joka oli (kuinka se sanotaan?) selättänyt luonnon. Itse myönnän, etten voinut katsoa kuvia ilman vastenmielisyyttä, mutta ehkäpä asia liittyy ikääni ja sukupuoleeni.

Toinen oleellinen parannus, jota on nyt ruvettu tekemään alkuperäisen naiseuden voittamiseksi, on tatuointi. Schopenhauer puhui naisten ihmeellisestä kukoistuksesta, joka tosin oli hyvin lyhytaikainen, koska kävi tarpeettomaksi lisääntymisperiodein alettua.

Nyt nuoret naiset ilmeisesti ovat lakanneet uskomasta oman kauneutensa mahdollisuuteen ja haluavat parannella luojan töitä erilaisilla tuherruksilla, joiden kenties ajatellaan antavan jännittävää kontrastia ikinaiselliseen ja siis ala-arvoisena pidettyyn luonnollisuuteen.

Itse en voi välttyä ajatukselta, että noiden itsensä töhrijöiden henkisen maailman täytyy olla jossakin normaalin inhimillisyyden alakvartiilissa tai sen alapuolella. Kyvyttömyys nähdä luonnon ja töhertelijän välistä laadullista eroa tekee masentavan vaikutuksen.

Kun asian niin monesta suusta kuulee, pitää se kai uskoa: uudet ihmiset ovat täällä.

Sen sijaan ei ole selvää, onko kyseessä Nietzschen tarkoittama korkeampi ihminen, wannabe-yli-ihmisen parodia, feminiininen naisellisuudesta irtautumisella vapautuminen vaiko peräti uuden ali-ihmisen koekappale.

Viimemainittua ei kannata ottaa loukkauksena. Pyrkimykseen korkeamman ihmisen luomiseen liittyi menneisyydessä aina tahdon ensisijaisuus, ei halun. Mikäli nyt mennäänkin halu edellä, ollaan ihan uudenlaisessa kyydissä.

Kumpaa nykyään kumarretaan tahtoa vai halua, käy hyvin nopeasti selville siitä populaarista intellektuaalisesta kasvustosta, jota nuorempi polvi näyttää lukevan tai, lukutaidon ollessa heikko, katselevan.

Villiytyneellä kasvimaalla on oma mielenkiintonsa ja ehkä peräti lumonsa, mutta se viehättää vain aikansa. Mikäli puuttuu puutarhurin määrätietoisuutta ja sen sijaan annetaan kaiken sen kukoistaa, mikä vain suinkin kasvaa, on varmaa, että emme tulevaisuudessa löydä edestämme paratiisin yrttitarhaa.

Sen sijaan on varmaa, että ennen pitkää näemme raiskion, jonka herroina ovat rikkaruohot. Sen siivoaminen on käytännössä ylivoimainen tehtävä ja jää luultavasti jonkin toisen huoleksi.