Jotkut toimittajat naurattavat ja suututtavat
Helsingin Sanomien pääkirjoitus 4.10.2011 totesi otsikossaan, että ”Jotkut perussuomalaiset satuttavat ja loukkaavat”. Näin varmaan on ja asia koskee myös joitakin kokoomuslaisia, joitakin vihreitä, joitakin kepulaisia joitakin sosialidemokraatteja ja niin edelleen.
Miten ”satuttaminen” ja ”loukkaaminen” pääkirjoituksen mukaan oli aikaansaatu, onkin sitten juttu erikseen. ”Neekeri”-sanan käyttö näyttää olevan tavattoman traumaattista joillekin toimittajille. Neekereille itselleen se oli kunnianimitys ainakin vielä hiljattain, kun Leopold Sedar Senghor lanseerasi käsitteen négritude. Idea, jonka mukaan sukupuolinen suuntautuminen olisi syytä kertoa työnantajalle näyttää myös satuttaneen jotakuta, vaikka homoudesta pitäisikin vallitsevan käsityksen mukaan olla ylpeä. No, niin katoaa mainen kunnia, jos journalistit kerran ovat sen päättäneet.
Yhtä helpolla selityksellä ei pääkirjoittaja pääse väitteestään, että Jusssi Halla-Aho ”vaati sotilasdiktatuuria velkaongelmaiseen Kreikkaan”. Missä ja milloin tämä vaatimus esitettiin? Väärinkäsitys ei ole tässä tapauksessa uskottava selitys. Lukijan on pakko tehdä se johtopäätös, että kirjoittaja kertoo tässä muunnettua totuutta, eli kuten ennen oli tapana sanoa, valehtelee.
Toimittajien valheita ei kannata yrittää oikaista. Se antaa heille aiheen ilkkua oikaisijaa ”selittelystä”, mikä lienee synneistä pahimpia. Tämä häpeällinen toiminta myös oikeuttaa toimittajan ylenkatseellisesti toteamaan, että ”uhrikertomuksessa tapahtuu älyllinen voltti”. Ne perussuomalaiset taas, jotka vertaavat heistä käytettyä ”persu”- haukkumanimeä ”jutku” tai ”nekru”-nimityksiin julkenevat näin verrata itseään niihin,” jotka ovat historiassa kokeneet Atlantin yli kantautuneen orjakaupan ja systemaattisen rotuerottelun kauhut sekä toisen maailmansodan aikaisen joukkotuhonnan”. Pitkä on siis eräillä vielä tie siihen, että syntyy oikeus loukkaantua.
Toki toimittaja samassa jutussaan muistaa kertoa, etteivät esitellyt mustat lampaat ole alkuunkaan perussuomalaisten koko kuva. Ja muutenkin tuo porukka on piristänyt yhteiskunnallista keskustelua, tuonut uusia näkökulmia ja niin edelleen. Niinpä koko joukolla ei ole mitään syytä loukkaantua, ehkäpä pikemmin päinvastoin.
Viesti meni perille. Kaikki toimittajat eivät ole epärehellisiä, naiivin läpinäkyviä kieroilijoita tai moraalittomia tolvanoita. Jotkut heistä ajattelevat aivan loogisesti ja osaavat usein hätkähdyttää tuoreilla näkemyksillään. Mutta jotkut ovat kovin, kovin toisenlaisia. Kenen mahtaakaan olla syy, mikäli sanaparreksi muodostuu ”typerä kuin hesarin pääkirjoitus”? Ehkä perussuomalaisten?
Selvyyden vuoksi todettakoon, etten kuulu perussuomalaisiin enkä aio liittyäkään. Siitä huolimatta uskon, että heidän näkemyksensä ansaitsevat aivan normaalin kohtelun siinä kuin kaikkien muidenkin. Tämä on vanha demokratian idea, jota ei saa päästää rapautumaan. Olemme jo nähneet ”kansandemokratian” ja minun ikäluokkani muistaa hyvin, miten innostuneita toimittajat siitä olivat.
Myöhäinen kommentti, mutta ehkä parempi myöhään kuin vielä myöhempään.
VastaaPoistaMielestäni suhtautumisessa perussuomalaisiin ja heidän mielipiteisiinsä on kysymys paitsi demokratiasta, myös suvaitsevuudesta. Muistan lukioajoiltani 60-luvulta julkisuudessa käydyn keskustelua suhtautumisesta suvaitsemattomuuteen, ja tuolloin kirjoittaneeni kouluaineenkin, jonka otsikko oli "Ei pidä suvaita suvaitsev(ais)uuden vastustajia". Tuolloin erityisesti Yhdistyneet Kansakunnat nähtiin tällaisena "suvaitsemattomuuden suvaitsemattomuuden" puolestapuhujana. Ehkä jonkilaisena varoittavana, vaikkei parhaana mahdollisena esimerkkinä liiallisen suvaitsemattomuuden suvaitsemisesta voitasiin pitää Weimarin tasavallan kohtaloa, Hitlerin ja kansallissosialistien päästämistä valtaan sinänsä demokraattisten vaalien kautta - en väitä, että kysymys olisi ollut "puhtaasti" liiallisesta suvaitsevuudesta.
Ei perussuomalaisten politiikka myöskään pidä rinnastaa natsien politiikkaan, eikä ole syytä edes pelotella vastaavanlaisella kehityskululla Suomessa. Sen sijaan olisi kuitenkin syytä pohtia sananvapauden rajoja demokratian turvaamisen kannalta. En väitä, että demokratia - jota pidän sen puutteista huolimatta parhaana valtiojärjestyksen perustana - olisi meillä perussuomalaisten takia (vielä) vaarassa. Mutta puolueen vahva tukeutuminen ja vetoaminen populistisiin, vähän jos ollenkaan syvällisempiä perusteluja vaativiin kannaottoihin saattaa vähitellen johtaa demokraattisten menettelytapojen vähättelyyn, jopa halveksuntaan, varsinkin nykyisessä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä, jossa kansanvallan ja varsinkaan siihen erottamattomasti kuuluvan vähemmistön aseman kunnioitus ei vaikuta olevan kovinkaan korkealla.
Demokratian, sanavapauden ja yksilön- tai yleensä ihmisoikeuksien keskinäinen suhde ja tasapaino on vaikea asia. Näistä ylimmäksi prinsiipiksi asettaisin kuitenkin , ainakin "riittävän sivistyneessä" yhteiskunnassa, demokratian: jos se menetetään, ei jää jäljelle mitään takeita näistä muista, tai yleensä mistään vapauksista tai oikeuksista. Demokratian vallitessa en usko voitavan syyllistyä näiden oikeushyvien ainakaan merkittäviin loukkauksiin.
Sakari Alasalmi