keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Maallinen ja taivaallinen totuus


Taivaallinen totuus

Kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-Aho ihmetteli viisi vuotta sitten valtionsyyttäjän toimintaa. Tämä oli näet vaatinut eräälle nettihuligaanille vuosien vankeutta ja kelpuuttanut kunnianloukkaushyvitysten saajiksi juristikollegoitaan, mutta ei sen sijaan eräitä muita, jotka ilmeisesti aivan oikeasti olivat asiasta kärsineet. Vankeutta tulikin kaksi vuotta ja neljä kuukautta ehdottomana sekä kymmenientuhansien vahingonkorvaukset. Suhteutettuna yleiseen rangaistuskäytäntöön tämä oli hätkähdyttävän paljon.
Koska näin tavattoman kovat rangaistukset oli määrätty nimenomaan sananvapausrikoksesta, jossa eritoten oli loukattu muslimien uskonrauhaa pilkkaamalla profeetta Muhammedia, päätti bloggeri Halla-Aho ”heittää Mikalle syötin” eli siis kokeilla sanavapauden rajoja uskonrauha-asioissa.
Tässä koeväittämässään kirjoittaja esitti moitteettoman syllogismin, jonka lopputuloksena oli, että Muhammed oli pedofiili ja islam, jonka mielestä profeetan teot olivat Allahin tahdon mukaisia, oli ”pedofiliauskonto”. Johtopäätöksen voi kiistää vain kiistämällä koraanin kirjaimellinen totuus tai logiikan pätevyys uskon asioissa. Kristinuskon suhteen vastaavien väittämien esittämisessä ei ollut havaittu oikeudellisia ongelmia.
Toisessa väitteessä vastaavalla menetelmällä tehtiin johtopäätös, että ”ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä geneettinen erityispiirre”. Asiayhteydessään tämä väite rinnastettiin vastaavaan suomalaisista esitettyyn väitteeseen. Kirjoittaja mainitsi erikseen, ettei käsitellyt väitettä faktana.
Kyse koko asiassa oli siis sen tutkimisesta, missä määrin oli sallittua tehdä erilaisia johtopäätöksiä asioissa, jotka koskivat uskoa ja kansallisia vähemmistöjä. Blogi oli jo otsikoltaankin kysymys, joten sen tarkoituksesta ei voinut erehtyä. Pelkkä tiettyjen sanojen esittäminen ei voi missään normaalissa valtiossa olla rikos.
Syyttäjä vaati moisesta vapaa-ajattelusta rangaistusta uskonrauhan rikkomisesta ja kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Huomattakoon, ettei blogi ollut esimerkiksi painettuna lentolehtisiin, joita olisi jaeltu kaikille halukkaille ja haluttomille. Siinä ei liioin kehotettu tekemään tai ajattelemaan Muhammedista tai somaleista yhtään mitään, vaan kysyttiin, ovatko tuollaiset lauseet laittomia.  Ilmeisenä johtopäätöksenä oli, että mikäli näin olisi, se tarkoittaisi, ettei tasa-arvo kansanryhmien ja uskontojen välillä maassamme toteudu.
Oikeusasteet, viimeisimpänä Korkein oikeus, antoivat kaunopuheiset vastauksensa. Käräjäoikeus ja hovioikeus olivat sentään jättäneet syytteen kiihotuksesta ansanryhmää vastaan hyväksymättä, mutta korkein oikeus piti sitäkin toteennäytettynä.
Korkeimman oikeuden päätöksessä perusteltiin tuomion merkitsemää sananvapauden loukkaamista sillä, että se sai tässä väistyä suuremman hyvän tieltä. Uskonnon loukkaavaksikin koettu arvostelu sinänsä oli lähtökohtaisesti sallittua, ”varsinkin silloin, kun tällaista keskustelua käydään tai arvostelua esitetään yhteiskunnallisesti merkityksellisessä asiayhteydessä, kuten sananvapaudesta tai viranomaistoiminnasta käytävän asiallisen keskustelun yhteydessä”. Tässä tapauksessa arvostelun esittäminen ”olisi ollut mahdollista ilman islamin pyhänä pitämien arvojen häpäisemistä.” KKO:n mielestä esitetyn kaltaiset herjaavat iskulauseet ”eivät edistä uskonnollisista tai yhteiskunnallisista kysymyksistä käytävää keskustelua”, mikä oli sangen kummallinen sivuhuomautus muuten muodollisesti asiassa pysyvässä tekstissä. Viitatessaan erinäisiin auktoriteetteihin KKO totesi myös, että ”vihapuheiden…ei ole katsottu ansaitsevan sananvapauden suojaa”. Mikäli tällainen periaate on pesiytymässä lainkäyttöömme, se antaa loputtomat mahdollisuudet sananvapauden mielivaltaisille rajoituksille.
Kaupunginvaltuutettu Halla-Aho sai siis eräässä mielessä vastauksen kysymyksiinsä. Pelkkä niiden esittäminen oli vihapuhetta, josta annettiin rangaistus. Korkeimman oikeuden käsityksen mukaan rangaistus siis oli sekä lain mahdollistama että tarkoituksenmukainen. Päätöksestä ei selviä, oliko se yksimielinen. Joka tapauksessa se poikkesi muiden oikeusasteiden päätöksistä.
Päätös on vähintäänkin kiinnostava ja sitä on myös pitää skandaalimaisena. Valtionsyyttäjä Illman, jolle koko blogi oli osoitettu, ilkkui Hufvudstadsbladetissa, että nyt oli osoitettu rajat viranomaisten arvostelemiselle. Tämä todella näyttää olleen tarkoituksena ja häpeämättömyydessään teko hakee vertaistaan. Kyseessä ei sentään ole sen vähäisempi asia kuin kansalaisen sananvapaus, liittyen nimenomaan viranomaisten toimiin esitettyyn kritiikkiin. Juuri tällaisessa tapauksessa jos missä olisi asiayhteyden pitänyt suojata kirjoittajaa. Mikäli samat sanonnat olisi esitetty esimerkiksi maahanmuuttokeskustelun yhteydessä, olisi asia ollut aivan toinen, minkä jokaisen normaalijärkisen ihmisen on pakko tunnustaa.
Tuomion poliittinen hyväksikäyttö on oma teemansa, joka on saanut yhä arvottomampia piirteitä. Korkeimman oikeuden tuomion mantraa on hoettu tekopyhällä paatoksella. Jokunen oikeusoppinut on jopa saatu sanomaan, ettei tuomion saanut saisi sanoa siitä mielipidettään, koska edustaa toista valtiomahtia, lainsäädäntövaltaa. Tämä juristeria, josta Paasikivi olisi varmaankin käyttänyt sanontaa ”brännvinsadvokatyr” lienee asiayhteydessään ollut vain kevyttä jutustelua, mitä se ainakin asialliselta painoarvoltaan on. Poliitikot ja lehdistö, Helsingin Sanomat etunenässä on kuitenkin paisuttanut tästäkin skandaalin, ikään kuin eduskunta olisi arvostellut tuomiovaltaa. Skandaalina ei ole pidetty, että tuomiovalta on sorkkinut ”lainsäädäntövallan” tekemisiä.
Niinpä niin. Valtalehdistön toimittajien mielikuvituksessa valtiomahdit iskevät vastakkain. Kestääkö demokratiamme tätä? Luulen ja toivon, että se kyllä tämän kestää. Sen sijaan mikään demokratia ei pitemmän päälle kestä sitä, että sananvapauden kaltaisilla perusarvoilla leikitään häikäilemättömästi ja julistetaan pyhiksi jopa maallisen oikeuden päätökset. Muistakaamme 1960-lukua.
Tuomion saatuaan Halla-Aho jatkoi filosofointiaan ja totesi, ettei päätös ollut mikään ”taivaallinen totuus” vaan muutaman ihmisen mielipiteeseen perustuva asia. Demokratiassa jokaisen kansalaisen velvollisuus on ymmärtää tämä totuus ja hänellä on myös oikeus se sanoa.
Niin kauan kuin meillä on tähän lupa, on demokratiallamme toivoa. Emme kunnioita fatwoja. Virkamiehet tekevät päätöksensä oman järkensä mukaan ilman sen korkeampaa valtuutusta, ja kun niitä noudatetaan, niin koneisto pyörii normaalisti. Päätökset ovat kuitenkin usein vääriä ja joskus kohtuuttomia ja jopa tolkuttomia ja virkamiesten oikeus on saada tästä palautetta, etteivät he irtautuisi siitä yhteiskunnasta, jota heidän on määrä palvella.
Mikäli viranomaiset kuitenkin pöyhkeydessään yhä uudelleen karkeasti loukkaavat ihmisten oikeudentajua, seuraa siitä väistämättä lain kunnioituksen väheneminen ja niin sanottu kansalaistottelemattomuus. Tämä tapahtuu aivan riippumatta siitä, pysyvätkö tuomiot lain rajoissa ja onko niillä hyvä tarkoitus. Ne poliittiset tahot, jotka sokeudessaan ryhtyvät vehkeilemään ”taivaallisen totuuden” nimissä poliittisia pikku voittoja saadakseen, saattavat tehdä arvaamatonta vahinkoa koko länsimaiselle, vapaalle järjestelmällemme.

44 kommenttia:

  1. Tuliko KKO:n päätös samana päivänä kun Finnair sai raastuvasta pyytämänsä lakkokiellon?
    Meno alkaa muistuttaa 30-luvun Saksaa.

    VastaaPoista
  2. Tunnustaudun pilkunnussijaksi, mutta se on Halla-aho eikä Halla-Aho.

    VastaaPoista
  3. Lasten ja imeväisten suusta se totuus kuullaan ja nyt myös Illmanin suusta. Illmanin kommentti Hufvudstadsbladetissa on paljastavuudessaan ylivertainen. "Minä tuolle Halla-ahon jäppiselle vielä näytän kaapin paikan", tuntuu Illman ajatelleen, kun otti asian ajaakseen.

    Nyt on sitten median vuoro yhdessä kovaäänisen sivistyneistön kanssa pitää huoli siitä, että tämä puoli tässä asiassa hautautuu älämölön alle. Muutama päivä tätä möykkää ja jäljelle jää mielikuva Halla-ahon saamasta rasismituomiosta ja samaan aikaan toisaalla...

    Suomi uitetaan yhä syvemmälle velkasitoumuksiin ja taitaa mennä samalla se mahdollisuus itsenäiseen budjettivaltaan pysyvän vakausmekanismin myötä. Kalliiksi tulee poliittiset visiot ja herkkähipiäiset virkamiehet työmiehelle ja -naiselle.

    VastaaPoista
  4. Kiitokset!
    Vihdoinkin teksti, joka kirkkaasti ja kaikille ymmärrettävästi kuvaa tapahtuneen ja argumentoi yleisen oikeustajun mukaisesti.

    VastaaPoista
  5. Kiitos hyvästä kirjoituksesta.

    VastaaPoista
  6. Hyvä, että joku suomalaisesta älymystöstä osoittaa konsensuksesta eroavia mielipiteitä. H-a:n tapaus sinänsä on vain myrsky vesilasissa. Näkemykset siitä, ettei oikeudenkäyttöä saisi kritisoida tai kyseenalaistaa, ovat kuitenkin niitä huolestuttavia seikkoja. Poliittinen puukottaminen mm. Vapaavuorelta tai Backmanilta on ymmärrettävää. Halla-ahokin kyseenalaisti oikeuden päätöksen jo valittaessaan hovioikeuteen, ei sinänsä siis mitään uutta.

    Omasta mielestäni oikeuslaitoksessa tämänkin tapauksen perusteella esiintyy näkemyksiä, joissa oikeuslaitoksen kritisointia pidetään ongelmana. Eikö kansalla ole oikeus valvoa myös oikeuslaitostaan?

    VastaaPoista
  7. Erinomainen analyysi ja tiivistelmä. Kiitokset siitä.
    Elämme pelottavia aikoja.

    VastaaPoista
  8. Tämä on hyvin omituinen ilmiö. Juridiikka ei ole eikä saa olla mitään rakettitiedettä, jossa vihkiytyneet uhripapit selvittävät totuuden menetelmillä, jotka ovat salaisia saadakseen lopputuloksen, joka on pyhä ja arvostelun yläpuolella. Vanhat Ruotsin lain tuomarinohjeet ovat syystä nykyisenkin lakikirjan liitteenä. "Mikä ei oikeus ja kohtuus ole, ei voi olla lakikaan".Kansalainen demokratiassa on se, jota järjestelmät palvelkoot, ei päin vastoin.Tämän mukaisesti kansalaisten on syytä olla valmiina kritiikkiin myös oikeuslaitosta kohtaan. Muussa tapauksessa demokratia vaarantuu.

    VastaaPoista
  9. Tässä on paras näkemäni arvio tapahtuneesta. Kiitokset Vihavaiselle.

    VastaaPoista
  10. Hatunnosto herra Vihavaiselle. Harvinaisen suoraselkäistä toimintaa, että edes joku uskaltaa aukaista sanaisen arkkunsa tätä hullunmyllyä vastaan.

    VastaaPoista
  11. Hyvä kirjoitus.

    Ehkä tähän sopii HS:n kaksi erilaista kirjoitusta siitä, mitä poliitikko saa sanoa oikeuksista.

    HS:n pääkirjoitus 2.4.2010:
"Poliitikkojen ei tule sotkeutua yksittäisiin ratkaisuihin eikä etenkään keskeneräisiin oikeudenkäynteihin, mutta korkeimpien oikeusistuimien lainvoimaiset päätökset ovat yhteiskunnallisia ratkaisuja, jotka vaikuttavat laajasti. Myös johtavassa asemassa olevilla poliitikoilla tulee olla oikeus käydä näihin päätöksiin liittyvää yhteiskunnallista keskustelua. Sitä kautta lainsäädäntömme kehittyy, ja juuri sehän on poliitikkojen työtä."

HS:n pääkirjoitus 13.6.2012:
"Kan­nan­ot­to osoit­taa, et­tei Hal­la-aho ym­mär­rä al­kuun­kaan val­lan kol­mi­ja­ko-opin mu­kais­ta ase­maan­sa kan­sa­ne­dus­ta­ja­na. Lain­sää­täjän ei pi­dä puut­tua oi­keus­is­tuin­ten yk­sit­täi­siin rat­kai­sui­hin, saa­ti vä­hä­tel­lä tai ky­seen­alais­taa oi­keus­is­tuin­ten tuo­mio­val­taa. Näin tekemäl­lä Hal­la-aho kai­vaa maa­ta myös it­se sää­tä­mien­sä la­kien alta."

    Jukka Kemppinen toteaa kirjassaan Oikeus kulttuuri-ilmiönä, että "Tuomioistuimia saa ja pitää arvostella ja korkeinta oikeutta saa lyödä kuin vierasta sikaa."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsingin Sanomat ei ilmeisesti ymmärrä asemaansa, mutta omaa oksaansahan se sahaa.

      Poista
    2. Tästä muistui mieleen tarina Eero Erkosta. Hänen seurustellessaan Maissi Holländerin kanssa tuleva appiukko näki Erkon rikosrekisterin, järkyttyi ja kielsi tytärtään tapaamasta moista hulttiota. Kun selvisi, että rangaistukset oli saatu taistelussa sananvapauden puolesta, mieli muuttui täysin päinvastaiseksi. Paljon on muuttunut niistä ajoista. Nykyisinhän Helsingin Sanomat on asettunut sananvapauden vastustajien rintamaan. Toimittajien kannalta on luonnollisesti kiusallista, että lukijat puuttuvat asenteelliseen ja harhaanjohtavaan uutisointiin.

      Poista
  12. voi ristus mitä jeesustelua. Pellejä koko persusakki.

    VastaaPoista
  13. Millä tavoin Halla-ahon päätöksen perusteena ollut vihapuhe vaikutti tuomioon, kun teko oli tehty vuonna 2008 ja vihapuhe tuli lainsäädäntöön (johon perusteluiden kohdissa 27 ja 37) viitattiin, vuonna 2010? KKO nähdäkseni katsoi, että myöhempi lainsäädäntö vahvistaa heidän käsityksensä. Tällaista taannehtivaa lainsäädäntöä käytettiin viimeksi kai sotarikostuomioiden yhteydessä?

    Mielenkiintoisia ovat myös perusteluiden viittaukset Turkissa tehtyihin oikeuspäätöksiin. Jotenkin ymmärtäisin, jos kyseessä olisi EU-maa ja EU-oikeuden antama tuomio, mutta että EU:n ulkopuolisen ja vieläpä islamilaisen Turkin oikeustapaukset toimivat Suomen KKO:n päätöksen perustana, ei oikein mene tajuntaani.

    Illman on tehnyt väitöskirjan vihapuheesta ja tätä väitöskirjaa on lainattu eri oikeusistuimissa aivan kuin kyseessä olisi lakiteksti. Lienee herra nostanut itsensä niin taivaalliseksi tuomariksi, että hän havaitsi Hufvudstadsbladetissa mainitun freudilaisen lipsahduksen vasta kun lehti oli painettu?

    VastaaPoista
  14. Suuret kiitokset vihavaiselle loistavasta kirjoituksesta, joka oli tinkimätön alusta loppuun. Toivottavasti tämä blogi luetaan esim. Helsingin Sanomien mutta myös muiden lehtien ja TV-uutisten toimituksissa.

    Tapaus Halla-aho on hyytävä esimerkki oikeuslaitoksemme politisoitumisesta ja jopa korruptoitumisesta, missä Demla-veljet sekä syyttävät että tuomitsevat.

    VastaaPoista
  15. Kiitos hyvästä kirjoituksesta.

    Viisaudestaan huolimatta sävy on valitettavan yksipuolinen ja yhtä totuutta toitottava, kuten Perussuomalaisten retoriikalle on tyypillistä. Teille tulee kiire tuoda edustamiinne arvoihin oikeata asiasisältöä, jos haluatte välttää vajoamisen takaisin marginaalipuolueeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kirjoitus, kyllä, sai minutkin viimein lukemaan JHa:n osin jo sensuroidun tekstin. Ja aiheellinen on anonyymin kommentoijan huomio yksipuolisuudestakin.

      Jos TV olisi kirjoittanut "hieman etäämpää", pitäytyen ihan vain asiaan itseensä, ei syntyisi vaikutelmaa JHa:n puuhamiehestä. Puuhamiehisyyshän on aina puolueellista, edeltä päätettyyn suuntaan katsovaa. Nyt lukija saa sen käsityksen, että JHa tuskin voisi koskaan-milloinkaan toimia niin, etteikö blogisti olisi "hänen miehiään".

      Tässä linkki tekstiin, jossa esitellyt sitaatit todistavat tällaisesta suuntaavasta katseesta:
      http://www.verkkouutiset.fi/index.php/tiede/12-tiede-paauutinen/103407-marsalkka-mannerheim-ei-natsidiktaattoria-kumarrellut

      JHa:n kommentti tuomiostaan vain muutaman henkilön mielipiteenä oli kyllä mielestäni varsin epäonnistuneesti ilmaistu. Oikeuslaitosta saa ja pitää arvostella, mutta että päätös kuitataan noin - ei vetele sellainen, ei.

      Illmanin lausunnot puolestaan kertovat pahanlaisesti vinoutuneesta oikeustajusta.

      Poista
    2. No, sen voin todeta, etten ole kenenkään puuhamies. Halla-ahoa en ole tavannut enkä edes sähköpostia vaihtanut.

      Poista
  16. "Viisaudestaan huolimatta sävy on valitettavan yksipuolinen ja yhtä totuutta toitottava"

    Millainen on ollut median ja koko eduskunnan pellejoukon (mm. Vapaavuori, Backman jne.) sävy viimeaikoina? Valitettavan yksipuolinen ja yhtä "totuutta" toitottava!

    Hemmetin hyvä, että vihavainen ja muutama muu sanoo "toispuolista" sävyä ja toitottaa "toista" totuutta, ettei tuo median ja eduskunnan hysteerikkolauman vaahtoaminen jää ainoaksi sanaksi tässä asiassa.

    Noh, kuntavaaleissa Halla-aho (ja Perussuomalaiset) tulee saamaan äänivyöryn, mutta siitähän sitten taas sinäkin päivittelet, kun et paremmasta ymmärrä.

    VastaaPoista
  17. Hieno kirjoitus Vihavaiselta.
    Erityisesti kummastuttaa valtamedian toimittajakunnan suhtautuminen. Luulisi toimittajien puolustuvan jo ammattinsa vuoksi sananvapautta.
    Huikean rimanalituksen teki mm. nelosen myöhäisuutisten toimittaja. On tietenkin ymmärrettävää, että on helpompi halveksia H-a:a kuin vaikkapa perehtyä ajankohtaiseen Espanja-kysymykseen.

    VastaaPoista
  18. Suomi ei ole enää oikeusvaltio.

    VastaaPoista
  19. Rohkea kirjoitus, joka antaa toivoa todellisen demokratian mukaisen mielipiteen- ja sananvapuden toteutumisesta vielä joskus Suomessakin.

    VastaaPoista
  20. Loistava kiteytys asiasta.

    Minusta on käsittämätöntä, kuinka suuri kansanosa ei tätä kykene ymmärtämään. Ihmetyttää myös, miten moni tärkeässä yhteiskunnallisessa asemassa oleva henkilö osoittaa tässä täydellistä käsityskyvyttömyyttä ja farisealaista kiihkoa heidän mielestään epätoivotun henkilön asiattomaan tuomitsemiseen. He ovat totisesti tehtäviinsä ja yhteiskunnallisiin asemiinsa soveltumattomia, jos viha ja rasistikiihkoilu sumentavat aivot tässä määrin.

    Valitettavasti uskon, ettei tälläkään kirjoituksella ole mitään vaikutusta, sillä sellaista ratakiskoa ei taida ollakaan, jota vääntämällä asian voisi näille selvittää. Uskonasioita, olivat ne miten älyttömiä tahansa, ei järkipuheella muuteta.

    VastaaPoista
  21. tässä kirjoituksessa on lause jossa nimetään eräs uskonto pedofiiliuskonnoksi sekä sanotaan että eräästä maasta peräisin olevat olisivat loisia... VAADIN SYYTETTÄ VIHAPUHEESTA!

    VastaaPoista
  22. Yleisen oikeustajun mukainen kirjoitus. Kiitos siitä. Näyttää siltä, että Halla-aho on tehnyt perussuomalaisille varsin arvokkaan palveluksen - tehnyt puolueesta ainoan, mikä puolustaa länsimaista sananvapautta.

    Tanskassa on yleisesti tuotu esille käsitys, että ns. rasismipykälä on poliittinen työkalu islamin arvostelun tukahduttamiseksi. Poliitikot ovat laajasti valmiita luopumaan siitä. Kaiken lisäksi näissä loukkaantumissyytöksissä on hyvin usein kysymys täysin sekulaareista asioista - uskonnon kanssa niillä ei aina ole edes tekemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, ettei Piraattipuolueestakaan löydy montaa tuomiota hyväksyvää. Jos siis vaihtoehdot kelpaavat.

      Poista
  23. Hufvudstadsbladetin artikkielin mukaan Mika Illman ei iloinnut siitä, että viranomaisten (myndigheter), vaan vallanpitäjien (makthavare) arvostelulle on asetettu rajat. Toisin sanoen Mika Illmanin tavoitteena on se, että oppositioiden toimintaa estetään rajoittamalla vallanpitäjien (makthavare) arvostelua.

    Tämä on tietenkin länsimaisen ja 1.3.2012 voimaan tulleessa perustuslaissa tarkoitetun parlamentarismin vastaista, koska parlamentarismi perustuu nimenomaan oppositioille.

    Tässä mielessä olisi ehkä aiheellista pohtia, onko tätä mieltä vain Mika Illman vai kovinkin moni hovioikeuden tai Korkeimman oikeuden neuvos eli onko laintulkinnasta olemassa jokin ammattikuntalaitosmainen yhteinen varma käsitys, joka estää tuomareilta yksilöllisen harkinnan.

    Miten moni syyttäjälaitoksen edustaja kuuluu Demokraattisiin lakimiehiin? Entä miten moni toisen tai kolmannen asteen oikeuden tuomari?

    VastaaPoista
  24. Lainaus edeltä: "Erityisesti kummastuttaa valtamedian toimittajakunnan suhtautuminen. Luulisi toimittajien puolustuvan jo ammattinsa vuoksi sananvapautta."

    Niinhän sitä luulisi, mutta olen ihmetellyt itsekin sitä, kuinka kriittisiä median edustajat ovat "tavallisen taavin" sananvapautta kohtaan. Mielipidehegemoniasta kai kyse on, vapaa kommentointi koetaan median taholta uhkatekijänä.

    Esim. median lähteille anonymiteetti sopii, mutta median kommentoijien anonymiteetti nähdäänkin mörkönä.

    VastaaPoista
  25. Anonyymi 19.34 "Tämä on tietenkin länsimaisen ja 1.3.2012 voimaan tulleessa perustuslaissa tarkoitetun parlamentarismin vastaista". Perustuslakiin on Tanskassa viitattu taisteltaessa "rasismipykälää" vastaan. Er vi nu nået så langt, at man anklages for racisme, når man værner om grundloven? (Olemmeko tulleet jo siihen pisteeseen, että meitä syytetään rasismista puolustaessamme perustuslakia?) kysyy perustuslakiyhdistyksen puheenjohtaja Rolf Slot-Henriksen.

    VastaaPoista
  26. Kauhea huomata, kuinka jälleen kerran vanha sanonta "tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla" pitää paikkansa. KKO varmaan tarkoitti hyvää ja halusi sydämestään suojella vainottuja, ah - niin vainottuja vähemmistöjämme, mutta tekikin heille saatanallisen karhunpalveluksen. Uskallan ennustaa, että asenteet vähemmistöjämme kohtaan kovenevat kohtapuoliin huomattavasti, koska päätös oli kansan oikeustajun ja mikä pahinta - huumorintajun - vastainen. Jokainen täysijärkinen toki tajusi, että HA:n kirjoitus oli tosiaan pelkkä "täky" herra Illmanille ja sen Illman sitten nielaisi peruketta myöten.

    Tässä kävi vähän samoin kuin taannoisessa venääläisen kenraalin Makarovin tapauksessa. Hänhän kävi varoittelemassa suomalaisia Natoon liittymisestä. Tulos: viidesosa kansasta muutti kantansa Nato-myönteisempään suuntaan, kertoi Gallup. Vielä yksi samanlainen puhe ja Suomi menee Natoon että helisee.
    Uskon, että jatkossa Illman panee pystyyn pelkkää hölmöyttään uuden teatterin jonkun hänelle vastenmielisen ihmisen kanssa ja joutuu kenties niin outoon valoon, että joutuu lähtemään virastaan yleisen kansallisen naurunpyrskähtelyn saattelemana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hesari näköjään haluaa ottaa kaiken irti Halla-ahon tuomiosta. 17.6. numerossa toimittaja tivaa juridiikan professorilta loukkaavan lauseen rikollisuutta suhteutettuna vain ja ainoastaan sen levitykseen, ei siihen kontekstiin, jossa se oli tuomion saaneessa puheenvuorossa. Liian tarkka todellisen tapahtuman tarkastelu toki pilaisikin koko asian.
      Juristi nielee taas täkyn perukkeineen ja tarkastelee ko. esimerkkilausetta kaikesta irrallaan. Hänen mielestään se on ilman muuta rikollinen sinänsä eikä hän enempää kuin toimittajakaan tule kysyneeksi, miksei se ollut sitä käräjäoikeuden ja hovioikeuden mielestä. Tyhmyyttä vai epärehellisyyttä?
      Kirjailija Paavo Rintala kirjoitti aikoinaan, että juristeiksi hakeutui kaikkein huonoin ihmisaines, se joka ei ollut kiinnostunut todellisuudesta, vaan sitä kuvaavan kielen hyväksikäyttämisestä.
      Ammattiin valikoitumisella oli siis ilmeisesti geneettinen perustansa.
      Niinpä niin, juristit ovat toisin sanoen jo geneettiseltä perimältäänkin kansamme ja ehkä muidenkin kansojen moraalisesti heikointa ainesta. Koska tämä on julkinen foorumi, odotan vain, milloin hesari julkaisee tämän väittämän ja oikeus tuomitsee. Itse asiaa se ei muuta.

      Poista
    2. Vuonna 1900 Bobrikov pakoitti Eero Erkon eroamaan Päivälehden päätoimittajan toimesta. Tämän päivän Hesari olisi epäilemättä kiitellyt Bobrikovia ja kaivanut joukon juristeja todistelemaan, että rangaistus oli sekä oikeutettu että lievä.

      Poista
    3. "Uskallan ennustaa, että asenteet vähemmistöjämme kohtaan kovenevat kohtapuoliin huomattavasti..."

      Toivotaan kuitenkin, että koveneva asenne suuntautuu sinne, minne se kuuluu: pahamiehiin ja kaltaisiinsa.

      Poista
    4. Toivotaan, se on todella ikävä suuntaus, mutta hyvillä aikeilla on tietä helvettiin ennenkin kivetty.

      Poista
  27. Mielenkiintoista. Ensin oli herra Hakarainen ja n''''''ukkocase. Sitten tuli Helena Eronen ja hihamerkkicase. Ja nyt sitten Halla-aho täkyineen.
    Kaikille on yhteistä se, ettei niistä löydy vihaa tai rasismia edes täikammalla perattaessa. Mutta minkä hirmuisen möläkän ne kaikki nostivatkaan! Satoja blogikirjoituksia, niihin kymmeniä tuhansia kommentteja, satoja lehtikirjoituksia, kymmeniä tv- ja radio-ohjelmia. Aivan kuin kyseessä olisi maailman, tai ainakin Suomen tärkein asia.
    Ja kohta, aivan kohta meille kerrotaan, kuinka monta miljardia (miljardi on tuhat miljoonaa) euroa meidän pitää lappaa Euroopan rikkaimmille pankeille lunastaaksemme "suoraselkäisesti" antamamme lupaukset. Presidentti Niinistö sanoi lehtihaastattelussa, että Espanjan ja Kreikan kotitaloudet taloudet ovat keskimäärin rikkaampia kuin suomalaiset. Hän jätti kuitenkin sanomatta, että meillä maksetaan verot, siellä ei.

    Hesarin juttua en ole nähnyt, koska en moista läpyskää enää tilaa. On kyllä loogista, että lehti yrittää pitää Halla-ahocasea hengissä niin pitkän kuin mahdollista, ettei vain ruvettaisi puhumaan talousasioista liian aikaisin. Niistä kerrotaan vasta kun ulosottomies on jo ovella.

    VastaaPoista
  28. On selvää, että hesarin linja on vakain tuumin suunniteltu, mutta onpa lyhytnäköinen.

    VastaaPoista
  29. Hienoa, että jaksat analysoida ja kirjoittaa selkeän puolustuksen sananvapauden puolesta. Tälle on todella tilausta nykyään.

    VastaaPoista
  30. Valtionsyyttäjä Illmanin töräytys, "että nyt oli osoitettu rajat viranomaisten arvostelemiselle", tuo mieleen neuvostoajat. Silloinkin "saatanan tunareille" kerrottiin, milloin oli ylitetty tai yritetty ylittää neuvostovastaisuuden rajat. Pelkkä neulanpistopolitiikka sai eliitin vaahtoamaan.
    Nyt tuolle kaikelle naureskellaan. Jonakin päivänä naureskellaan Halla-ahon tuomiollekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei varmaankaan tarvitse olla suuri nero arvatakseen miltä 2010-luvun vasemmiston sekoilu tulee tulevina vuosikymmeninä näyttämään, jopa vasemmistoihmisten itsensä mielestä.

      Rehellisimmät 70-luvulla kommunismiin hurahtaneet myöntävät jo että jälkeenpäin ajatellen koko touhu tuntuu kuin joltain kollektiiviselta mielenhäiriöitä. Katsotaan koska ensimmäiset heräävät nykyisestä häiriöstä.

      Poista
  31. Päivän uutiset romanikerjäläisten keskinäisestä rahanjaosta näyttävät suunnan, mihin ollaan menossa.
    Jutun aloitti vähemmistövaltuutettu Biaudet, joka oli HBL:stä lukenut, kuinka kerjäläisnaiset olivat antaneet rahansa hienoissa autoissa istuville "pukumiehille." Hänen mielestään kyse saattaa olla ihmiskaupasta. Biaudet ilmoitti, ettei hän anna kerjäläisille senttiäkään, mutta yhteiskunnan (kaikkien muiden paitsi Biaudetin) olisi toki huolehdittava heidän jokapäiväisistä tarpeistaan.
    Poliisi on toista mieltä. Sieltä viestitettiin, että kyse on "kenties romanien tavasta käsitellä rahaa perheen kesken."
    Poliisin on pakko sanoa näin, sillä jos he edes epäilisivät julkisesti jotain laittomuutta, ihmiskaupasta nyt puhumattakaan, heidät pantaisi syyteeseen solvauksesta etnistä ryhmää vastaan tms.
    On siis täysin mahdotonta, että joku olisi tuonut tänne kurjia köyhiä romanialaisia, laittanut heidät kerjäämään kaduille ja ottaisi itselleen rahat. Se on mahdotonta, koska sitä ei voi mitenkään todistaa. Jos mummo tyhjentää rahakuppinsa bemarimiehen taskuun, entäs sitten? kenties mies oli hänen isänsä, veljensä tai poikansa.
    Seurasin kerran itse omin silmin kerjäläisten toimintaa kotikaupunkini Sokoksen edustalla. Töissä oli neljän hengen seurue. Joukon johtaja, pitkä, hyvin pukeutunut komea mies seisoi kännykkä korvallaan parkkipaikalla, josta oli hyvä näkyvyys joka suuntaan. Säälittävä mummo "soitti" haitaria kaupan ovella. Jos joku pudotti hänelle lantin, mies ilmoitti asiasta päivystävälle naiselle, joka pian yhytti rahan antajan ja yritti myydä hänelle kortteja tai jotain rihkamaa. Usein kaupat onnistuivat. Neljäs seurueen jäsen päivysti pankkiautmaatilla. Kun joku nosti rahaa hän meni mahdollisimman lähelle ja ilmeisesti sai tietoonsa tunnusluvun, koska lähti seuraamaan pankkikortin omistajaa. Noin kymmenen minuutin kuluttua hän palasi, meni automaatille, näpytteli tunnuksen, otti rahat, nosti kättään, jolloin niin soittaja, rihkamamyyjä kuin johtajakin siirtyivät ripeästi autoon ja ajoivat pois. Autossa oli suomalaiset rekisterikilvet. Panin tunnuksen muistiin ja ilmoitin poliisille, mutta siihen asia sitten jäi. Varmaan he olivat liikkuneet laillisilla asioilla.
    Toista kertaa en tällaisista havainnoista tietenkään viranomaisille kerro. En halua niskaani rasistisyytettä.

    VastaaPoista
  32. Biaudet sentään uskalsi sanoa, ettei anna heille rahaa... Itse asiassa tämä jo herättää melkein ihailua!

    VastaaPoista
  33. Kiitos Timo, tekstisi on todella hienoa. Kiitos kommentaattoreille, sanan vapaus vaatii puolustajansa. Perus-Ässät ovat täynnä vaatimattomia älykköjä, jotka panevat yhteiskunnan paljastamaan oikeat karvansa. Näennäisdemokratia osoittautuu selkeäksi demogarkiaksi, joka hädissään polkee sananvapautta.
    Tässä Halla-ahon asiassa on vaarallisinta se, että tuomio alkaa ajelehtimaan ennakkopäätöksenä tulevissakin tapauksissa.
    Valittaisipa Halla-aho asiastaan EU-tuomioistuimeen!

    VastaaPoista
  34. Kiitos, hyvä kirjoitus. Mutta älä pane kaikkia juristeja yhteen pataan..

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.