Venäläisen vapauden erityispiirteet

Venäläinen unelma vapaudesta

Unelma on ajatuksissa muotoiltu käsitys onnesta, joka voisi tulevaisuudessa ihmistä odottaa ja joka myös motivoi hänen toimintaansa. Eri kansojen unelmat ovat kehittyneet selvästi erilaisiksi. Unelmien kansalliset erityispiirteet kertovat paljon niiden kantajista. Niinpä unelmia kannattaa tutkia.

Amerikkalainen unelma koskee henkilökohtaista onnistumista, erityisesti aineellista. Eurooppalaiset unelmat ovat sosiaalisempia ja solidaarisempia, muutkin otetaan huomioon.

Millainen on venäläinen unelma? Venäjän Tiedeakatemian sosiologian laitoksen johtaja, akateemikko M.K. Gorškov kertoo siitä Sotsiologitšeskije issledovanija-aikakauskirjan vuoden 2012 viimeisessä numerossa.

Asiasta on kyseisellä laitoksella tehty koko maata edustavaan otokseen perustuva tutkimus. Siinä ilmeni, että venäläiset ovat unelmointiin taipuvaista kansaa, 90 prosentilla oli oma unelmansa. Koska tutkimuksessa tiedusteltiin nimenomaan unelmia, ei vastauksista välttämättä pidä vetää hätäisiä johtopäätöksiä muista asioista. Koska artikkelista ei ilmene kysymysten muoto, lukija joutuu luottamaan kirjoittajan tulkintaan siitä, mitä tutkimus osoittaa.

Joka tapauksessa 40 prosentin unelmassa tärkeimmällä sijalla oli hyvä toimeentulo, ”ettei tarvitse laskea kopeekkoja”. Oma ja läheisten hyvä terveys oli vasta toisella sijalla (33%). Merkittävää kyllä, kärkikolmikossa (myös 33%) oli myös eläminen järkevässä ja oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa, jossa työ ja hyve palkitaan ja ihmisten tulot perustuvat heidän työhönsä ja pätevyyteensä ja kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet ja kaikki ovat lain edessä tasa-arvoisia.

Vasta näiden jälkeen tulivat hyvät lapset (23%), oma huoneisto (21%), hyvä perhe ja kiinnostava elämä sekä itsetoteutus (17-18% kukin). Häntäpäässä olivat ”todellinen rakkaus” (6%), tuleminen kuuluisaksi ja kunnioitetuksi (4%) tai hyvin kauniiksi ja viehättäväksi (1%).

Gorškovin mukaan tämä poikkeaa hyvin selvästi amerikkalaisesta unelmasta. ”Kalliin” elämäntavan ja kuuluisuuden unelmat ovat venäläisille vieraita. Asiaa voi verrata siihen kauniin ihmisruumiin ja kuuluisuuden kulttiin, joka Amerikassa on hänen mielestään tullut kansalliseksi uskonnoksi.

Erikoista kyllä, Venäjällä viihtyvät rinnakkain asenne, joka Gorškov nimittää ”sosiaaliseksi anarkismiksi”, ja jonka tunnuksena on ”elän kuten haluttaa” ja toisaalta halu elää jonkun suuren asian hyväksi.

Vanha ”kehittynyt sosialismi” kelpaa venäläisen unelman symboliksi enää 14 prosentille venäläisistä. Sen sijaan markkinatalouden suosio on nyt kolmisenkymmentä prosenttia, kun se vuonna 2000 oli vain kuusi. Niinpä Gorškov päättelee, että ”venäläinen unelma on täydellisimmin toteutunut Venäjän nykyisessä historiassa ja erityisesti Putinin kaudella”.

Tämä kuulostaa presidentin nuolaisemiselta, mutta kun palauttaa mieleen, millainen Venäjän historia on 1900-luvulla ollut, ei tulkintaa voi pitää yllättävänä.

Venäläinen yhteiskunta on tämänkin tutkimuksen mukaan aika voimakkaasti jakautunut. Toisaalla ovat konservatiivit, jotka haluavat vahvaa valtaa, joka toteuttaisi oikeudenmukaisen yhteiskunnan erityiseen ”venäläiseen” tapaan eikä länttä seuraten. Pienempi ryhmä ovat liberaalit, jotka haluavat valtion roolin vähentämistä. Kummatkin ryhmät kannattavat jonkinlaista sosialismin ja kapitalismin sekamuotoa.

Enemmistö haluaisi kaikkien olevan lain edessä yhdenvertaisia ja palkkaerojen pieniä. Demokratiaa ei pidetä vain poliittisena järjestelmänä, vaan siihen katsotaan kuuluvan toimivat instituutiot, korkea elintaso ja elämänlaatu, sosiaaliturva ja taistelu korruptiota vastaan ja niin edelleen. Tässä suhteessa Venäjä muistuttaa eräitä eurooppalaisia maita, kuten Suomea.

Vapauden ja poliittisten oikeuksien arvostus kasvaa tulojen ja sosiaalisen statuksen myötä. Myös tässä tutkimuksessa erottuvat ”internetin puolue” ja ”television puolue”. Hyväosaiset kuuluvat edelliseen.

Lähiympäristö, traditionaalinen perhe on venäläisille keskeinen asia, kuten ystävätkin, mutta niiden merkitys näyttää olevan vähenemässä.

Puolet venäläisistä uskoo, että heidän unelmansa on pikemmin mahdollinen kuin mahdoton toteuttaa. Vain varakkain osa uskoo yltäkylläisyyteen, mutta on silti tyytymättömin nykyiseen kehitykseen. Näyttää myös siltä, että materiaalinen hyvinvointi on yhä vähemmän riippuvaista henkilöiden omasta yrittämisestä, ainakin kansan yleisen käsityksen mukaan.

Indentifioituminen Venäjän valtioon ja kansaan näyttää olevan muuttamassa luonnettaan, se on tulossa entistä muodollisemmaksi. Tämä saattaa johtaa siihen, että valmius kestää protestoimatta henkilökohtaisia koettelemuksia uusien talouskriisien aikana vähenee tai että jopa valmius puolustaa maata häviää. Kirjoittajan mielestä tämä tendenssi on ”erittäin vaarallinen” ja ”orgaanisen solidaarisuuden” väheneminen saattaa aiheuttaa sen, että yhteiskuntaan syntyy kuilu.

Kiinnostavaa kyllä kirjoittajan mielestä tutkimus osoittaa, että Venäjällä solidaarisuuden tunne on verrattain alhainen, toisin kuin yleensä Euroopassa. Hänen mukaansa ”Venäläinen unelma eroaa periaatteellisesti länsimaisen kulttuurin asettamuksista ja vapauskäsityksestä”. Tämä siitä huolimatta, että vapaus on yksi tärkeimmistä venäläisistä arvoista. Peräti kaksi kolmasosaa katsoo, että ilman vapautta elämä menettäisi mielekkyytensä ja vain kolmannes pitää aineellista hyvinvointia tärkeämpänä. Tämä ja muutkin tutkimukset kuitenkin osoittavat, ettei vapaus venäläiselle merkitse samaa kuin amerikkalaiselle, saksalaiselle tai ranskalaiselle. Venäläisen käsittämänä vapaus ei ole tilaisuus toteuttaa tiettyjä oikeuksia, jotka on sidottu tiettyihin velvollisuuksiin, vaan mahdollisuus ”olla oma herransa”. ”Toisin sanoen”, Gorškov kiteyttää, ”se ei ole mitään muuta kuin surullisen kuuluisa venäläinen ’volja’…” Vapaus merkitsee venäläiselle tilaisuutta vapauttaa energiaa ja tässä suhteessa he muistuttavat hieman amerikkalaisia, päättelee kirjoittaja.

Tulokset ovat sangen kiinnostavia. Slavofiilien korostama venäläinen kollektivismi ja solidaarisuus eivät ”unelmatutkimuksen” valossa näytäkään olevan kovin hyvässä hapessa. Myös paljon puhuttu ”passionaarisuus” taitaa kuulua mytologian piiriin. Oikeudenmukaisuutta kyllä halutaan, mutta oma hyvinvointi on keskeistä, ei sen sijaan varsinaisesti rikkaus ja maine.

Entäpä vapaus muodossa ”volja”? Ainakin nyt se kai lähinnä tarkoittaa enemmänkin pikkuporvarillista egoismia kuin Jemeljan Pugatšovin tai Vladimir Iljitš Leninin antamaa lupaa tehdä rankaisematta mitä lystää. Lyhyen selostuksen perusteella tutkimuksesta ei oikeastaan uskalla tehdä mitään johtopäätöksiä. Kysymyksiä kuitenkin saattaa herätä.

Esimerkiksi tulee mieleen, että venäläisen yhteiskunnan rakenteissa ja traditiossa eivät vapaus ja vastuu kukaties ole yleensä viihtyneet yhdessä. Valtio on ollut liian hallitseva.

Mikäli taas jonakin päivänä näemme pugatšovilais-leniniläisen käytöksen johtavan suuriin mellakoihin, voimme saada aihetta palata tähän tutkimukseen ja katsoa tarkemmin, miten se oikeastaan aikoinaan laadittiin.