torstai 2. tammikuuta 2014

Kuvittelun kukkaset tieteen tarhoissa




Pahuuden ja pahojen puheiden perimmäinen yhteys ja niiden merkityksen mahdolliset merkitykset postkoloniaalisen diskurssianalyysin valossa. Skolastinen näkemys

(ANTIFEMINISM AND WHITE IDENTITY POLITICS:
Political antagonisms in radical right-wing populist
and anti-immigration rhetoric in Finland
Special Issue Article • DOI: 10.2478/njmr-2013-0015 NJMR • 3(4) • 2013 •
University of Turku, Finland
Suvi Keskinen)

Bertrand Russell, kelvollisena loogikkona pidetty, arvosti aikoinaan suuresti keskiajan skolastikkoja. Oman metodinsa kehittäjinä ja hienostuneina käyttäjinä he saavuttivat tason, jota on vaikea ylittää, vaikka Neuvostoliitossa yritettiin.
Toinen asia on, ettei logiikan maailmalla välttämättä ole mitään kosketuskohtaa reaalimaailmaan. Sen tautologiat ja muodolliset täydellisyydet ovat niin täydellisiä juuri siksi, ettei niitä varsinaisesti ole olemassa. Kukaan ei vielä ole nähnyt puhdasta kokonaislukua tai ekvivalenssia istumassa kannon nokassa, imaginääriluvuista nyt puhumattakaan.
Niinpä skolastikot saattoivat rikkiviisaasti kiistellä enkeleiden erilaisista ominaisuuksista ja voittaa tai hävitä niitä koskevissa tieteellisissä väittelyissä, vaikka kukaan ei ollut nähnyt ensimmäistäkään enkeliä. Jo Aristoteles, skolastikkojen ylivertaiseksi oppi-isäksi korottama, oli oppinut väheksymään empiiristä tutkimusta reaalitodellisuuden tutkimisen metodina ja tuli väittäneeksi, että naisilla on vähemmän hampaita kuin miehillä. Kurkistus vaimon suuhun olisi tässä vienyt tutkimusta eteenpäin ja muutama satunnainen tarkistus olisi vienyt tieteen tässä kohden vieläkin varmemmalle pohjalle. Mutta ehkäpä tuollainen metodi kuulosti kovin banaalilta? Kukapa saattoi oikeasti arvostaa noin triviaaleilla keinoilla hankittua nippelitietoa?
Lukiessani nykyaikaisia sukupuolentutkimuksen, kulttuurintutkimuksen ja kirjallisuudentutkimuksen tuotteita, nousee skolastikkojen esimerkki pakostakin mieleen. Skolastikoilla oli tapana viitata aina aluksi Jumalan kaikkiviisaaseen ja kaikkivaltiaaseen suunnitelmaan, jonka ytimessä oli ihmisen pelastuminen pyhän katolisen uskon ja kirkon sakramenttien kautta. Se oli korkein totuus, joka siis oli jo tiedossa eikä kaivannut mitään tutkimuksia, moinen olisi ollut rienaavaa.
Sen sijaan ihmisjärjen rajoitetulle kapasiteetille sovelias tehtävä oli koettaa saada ihminen ymmärtämään niitä mekanismeja, joiden kautta Jumalan tahto toteutui sellaisissa erikoistapauksissa, joista raamattu ja kirkkoisät eivät sanoneet mitään. Järjen käytön kunnianhimoisena tavoitteena oli siis päästä levollisuuden tilaan sovittamalla ne –näennäisiksi jo ennakolta tiedetyt- ristiriidat, jotka häiritsivät kuvaa Jumalan täydellisyydestä ja kirkon opin totuudellisuudesta.
Subtiilit metodit olivat tässä työssä kaiken A ja O. Empiria ei lähtökohtaisesti ollut minkään arvoista, mutta siitä huolimatta tieteen tuloksia sovellettiin myös käytäntöön. Niinpä munkkiveljien Sprengerin ja Kramerin kuuluisa teos Malleus Maleficarum eli Noitavasara sisälsi paitsi kuvauksia ja todistuksia siitä, miten incubukset ja succubukset toimivat ihmisten keskuudessa, myös metodeja niiden paljastamiseksi. Pihdit ja piikit olivat aika hyviä.  Se, että paholainen toimi maailmassa aktiivisesti ja käytti noitia välikappaleinaan oli totuus, jonka epäileminen oli sinänsä kerettiläisyyttä ja riittävä syy ryhtyä konkreettisiin toimiin väärinajattelijoiden likvidoimiseksi.
Edellä (siis heti otsikon jälkeen) mainittu tieteellinen tutkimus alkaa surullisen kuuluisan norjalaisen Breivikin ajattelun selostamisella ja havaitsee, pro primo että samanlaatuisia multikulturalismin, feminismin ja maahanmuuton artikulointeja löytyy muiltakin äärioikeistolaisilta aktivisteilta ja ne sitä paitsi pro secundo liittyvät ”valkoisen kansakunnan” fantasiaan ja muuttuviin sukupuolten suhteisiin. Valkoiset rajavartijamaskuliinisuudet vaikuttavat siis keskuudessamme, halusimme tai emme. Hui, huudahtaa tuossa jo herkkä lukija, esimerkiksi slaavilaisen sielun omaava, joka alkaa ymmärtää asioiden näkymätöntä ydintä.
Tutkimus on täynnä viittauksia toisiin, näköjään samanlaisia perusoletuksia viljeleviin tutkimuksiin ja muutaman kerran viitataan jopa aineistoksi valittujen ”henkilöiden” teksteihin. ”Koloniaaliset valkoisen etevämmyyden fantasiat” haarukoidaan tutkittavien teksteistä helposti kuin sattumat hernekeitosta.
Incubusten ja succubusten vaikutus konkreettisessa todellisuudessa näyttää esitetyn valossa kiistämättömältä loogiselta mahdollisuudelta, vaikka esimerkit pahuudesta toki kuuluvat imaginäärisen piiriin.
Raflaavin on esimerkki misogyniasta, joka on tarttunut tutkijan haaviin. Hän (tutkijan kohde) omien sanojensa mukaan toivoo ja ehkä siis kuvittelee ja hekumoi sillä, että naiset, jotka kannattavat vapaata maahanmuuttoa, joutuisivat raiskatuiksi, siis sukupuolisen väkivallan kohteeksi tahtomattaan!  Tällainen kohtalo olisi naissukupuolen imaginäärisillekin edustajille todistetusti kauhein mahdollinen ja laajat piirit ovat jo irtisanoutuneet sellaisen kuvittelemisesta. Tutkimuskohteena olevassa tekstissä siitä joka tapauksessa puhutaan kuin leivästä. Puhe (kirjoitus) on populaaristi sanoen ”todellista” joten kyseessä on ”todellisuuden” piiriin kuuluva seikka. Kansa ymmärtäköön tämän niin kuin parhaaksi näkee.
Kysymys ”todellisuudesta” on portinvartijoiden fantasioiden, kuten muunkin kirjoituksen (écriture) kannalta etirivin tutkijoille kovin triviaali ja kiinnostanee korkeintaan essentialisteja, jotka ovat henkisesti jääneet viime vuosisadalle tai sitä edelliselle. Tieteen kärkijoukko kuittaa tämänlaatuiset ongelmat lyhenteellä EVVK. Apurahoja heidän onkin turha hakea.
Mutta vaikka hyväksyisimmekin alkeistotuuden esse est percipi ja uskoisimme universaaleilta tykkänään puuttuvan olemuksen, emme pääse eroon propreista. Kirjoituksella ja lukutavoilla, noilla tieteen varsinaisilla kohteilla on kuin onkin suhde myös konkreettisiin ihmisiin. Eritoten tämä pätee, mikäli henkilön nimi on Breivik.
The analysed rhetoric bears clear resemblance to
the one in Breivik’s compendium, as examined by Walton (2012).
While my analysis has not detected equivalences in relation to use
of violence between Breivik’s and the studied author’s texts, it should
however be noted that the “white nation” fantasy can be central in
establishing group identities and subjectivities. Thus, the feelings
of being wounded or threatened may in certain situations result in
fierce attacks towards those seen as responsible for the current
development, as evidenced in the case of Breivik and other extreme
right activists.
Kansanomaisesti sanoen siis kaikenlaisilla kuvitelmilla, tunteilla ja harmistumisilla ”suattaapi olla hirveitä seurauksia, mutta suattaapa olla olemattakii”.
Mitäpä tähän lisäämään.






9 kommenttia:

  1. Osuipa naulan kantaan tämä huomio skolastiikan ja naistutkimuksen yhteisistä piirteistä. Samalla tulee mieleen yleisemminkin ajatuksia tieteen ja uskonnon suhteista. Ihminenhän on uskonnollinen olento, kuten suurten uskontojen levinneisyys hyvin osoittaa. Uskontojen olemukseen kuuluu, että totuutta pidetään ylhäältä päin annettuna. Uskonnon totuutta ei voida pitää tutkimuskohteena siinä mielessä, että sitä kyseenalaistettaisiin. Tieteelliseen ajatteluun taas kuuluu, että mikä tahansa asia voi olla tutkimuskohteena ja minkä tahansa asian totuudellisuus on epäilyksen alainen, kunnes riittävällä evidenssillä toisin todistetaan.

    Meidän protestanttisessa maalimassamme uskonto on luovuttanut tilaa tieteelle. Ei yksikään piispa epäile maan pyörimistä ja kehitysopin epäilijätkin ovat vähintäänkin marginaalissa. Ateismikin näyttää lisääntyvän, ainakin jos mediaan on uskominen. (Median todellisuus kyllä poikkeaa usein melkoisesti todellisuuden todellisuudesta). Samaan aikaan suosiota näyttävät lisäävän uususkonnot, jotka eivät esiinny uskonnon nimellä, mutta joissa esiintyvät kaikki fundamentaalisen uskonnon piirteet. Tämä naistutkimuksen/feminismin nimellä kulkeva herätysliike on tästä hyvä esimerkki. Se on myös hyvä esimerkki siitä, kuinka uskonto yrittää soluttautua tieteeseen ja esiintyä tieteen valepuvussa.

    Olisiko niin, että uskonnollisten fundamentalistien osuus väestöstä olisi aina suunnilleen vakio? Läheskään kaikki heistä eivät aina nimitä uskomusjärjestelmäänsä uskonnoksi ja uskomusjärjestelmien nimitykset ja sisältökin vaihtelevat muodin mukaan. Ajatuskulut kuitenkin noudattavat aina jokseenkin samaa fundamentalistista mallia.

    VastaaPoista
  2. Muuten aiheellisen kirjoituksen pilaa vihaa tihkuva ja vääristelevä anti-kristillisyys.

    Suosittelen lukemaan Lawrence R. Brownin teoksen The Might of The West. Korkeatasoinen ja ainutlaatuinen länsimainen tiede luotiin nimenomaan eurooppalaisten kristittyjen toimesta keskiajalla:

    http://www.amazon.com/The-Might-West-Lawrence-Brown/dp/0896740064

    VastaaPoista
  3. No, eipä tässä antikristittyjä olla, pikemminkin traditionalisteja.Itse en hoksannut lainkaan vihaa, ainakaan omassa tekstissäni. Aito hurskaus herättää kunnioitusta, falskius ei. Aivan epäilemättä länsimainen tiede kehittyi kirkon suojissa aikanaan.
    Feminismiuskonnon ikävä piirre on sen selektiivisyys, se kuuluu tavallaan samaan sarjaan monoteismiä edeltäneiden heimouskontojen kanssa.
    Uudesta keskiajasta on puhuttu jo vuosikymmeniä, mutta kysymys voi pikeminkin olla paluusta alkukantaisiin riitteihin, joita yleensäkin jo älymystöpiireissä ihannoidaan.

    VastaaPoista
  4. Ehkä oleellisiin ero, jos jätetään itse usko syrjään, on, että skolastikoilla oli näkemys yhdestä totuudesta tai objektiivisesta todellisuudesta. He eivät hyväksyneet sitä, että jokaisella on oma totuutensa ja kaikki on suhteellista kuten nämä nykytutkijat tuntuvat tekevän. Tuo äärioikeistomaailmakin on tutkimuksen itse luoma ja koostuu erilaisista symboleista ja merkeistä joille tutkijat itse ovat antaneet merkityksen. Kun Halla-aho, tai joku muu, kirjoittaa jotenkin : jos jotain niin siinä tapauksessa olisi oikeudenmukaista, että näin" jättää tutkimus kaiken ehdollisuuden ajatuksesta pois ja esittää sen suorana vaatimuksena, koska heidän omassa fiktiivisessä äärioikeistomaailmassaan se on merkitykseltään sellainen.

    VastaaPoista
  5. Täsmäajattelun Turku julistettua ihmisten yläpuolella joulurauhan on maassa tapettu miehiä vähintään yksi per päivä, noin otsikkotasolla seurattuna.

    VastaaPoista
  6. Kuvittelun kukkaset tieteen tarhoissa


    Kuka nykyään kehtaa kirjoittaa jotakin istmatin ja diamatin ongelmista oikein vakavissaan?

    Sellaiset hyödylliset idiootit katosivat vähintäänkin neuvostoliittolaisen projektin lopettamisen jälkeen vuonna 1991. 1970-luvulla eräs suomalainen marxilainen filosofi päästi oikein tuskan parahduksen erään kirjoituksensa alussa: "On helpompi sanoa mitä marxilainen dialektiikka ei ole, kuin se, mitä se on". Täsmällisempää arvolausetta neuvostoliittolaiselle skolastiikalle on vaikea kuvitella. Juuri Neuvostoliitosta käsin johdettiin Stalinin NKP(b):n historian lyhyen kurssin perusteella "marxilaista" tutkimusta kaikkialla maailmassa. Työväenliike on asia erikseen ja se ei ole Marxin keksintö, sitä on ollut koko ihmiskunnan historian aikana. Marxin perimmäisenä päämääränä oli tehdä työväenliikkeestä kommunismin/idiotismin käsikassara.

    VastaaPoista
  7. "Lukiessani nykyaikaisia sukupuolentutkimuksen, kulttuurintutkimuksen ja kirjallisuudentutkimuksen tuotteita, nousee skolastikkojen esimerkki pakostakin mieleen."

    Skolastikot tosin olivat varsin huomattavia loogikoita -- itse asiassa logiikan kehitys pysähtyi uuden ajan filosofian myötä (poikkeus oli tietokoneen isoisä Leibniz, mutta sepä tunsikin skolastiikkaa!). Tuomas Akvinolainen, Dunas Scotus, William Ocham, John Poinsot -- nämä ovat vakavastiotettavia herroja.

    Skolastikot osasivat argumentoida hyvin -- kunnioittivat järkeä.

    Näistä postkoloniaalisista feministeistä taas logiikka on kai vain yksi valkoisen patriarkaatin sosiaalinen konstruktio muiden joukossa. Päätellään kuin villi-ihmiset.

    Enkelit nuppineulan päässä ovat lähinnä urbaani legenda. Jossain on joku esittänyt jotain, jonka joku toinen on ymmärtänyt väärin, ja niin edelleen. Tokihan suuri osa skolastista teologiaa oli varmaan juuri noin yhdentekevää, mutta niin oli suurin osa uudesta lounnontieteestäkin. vasta 1800-luvulla lääketiede alkoi pelastaa ihmisiä sen sijaan, että olisivat lyhentänyt oletettavaa elinikää. Upsalassa oli tärkeä luonnontieteen tutkimuksen ala: Raamatun kasvien tutkimus. Nykyään vastaava meno jatkuu sosiaalitieteissä.

    VastaaPoista
  8. Taisin itsekin todeta, että skolastikot olivat alallaan eteviä. Vaaranahan logiikan viljelyssä on empiriasta irtaantuminen ja jos vielä modernin irrationalismin hengessä irtisanoudutaan jo periaatteessa todellisuudesta niin äkkiäpä siinä konstruoidaan ties mitä älyttömyyttä. Mielettömistä premisseistä lähdettäessä ei logiikan korrektius enää pelasta mitään.

    VastaaPoista
  9. Tämä on yleisempi sosiaalitieteiden ongelma -- uusklassinen taloustiede ja melkein kaikki sosiologia on tällaista apriorismia, kuten sitä tieteenfilosofiassa kutsutaan. Psykologia on varmaan ainoa ihmistiede, joka on oikeasti lähtökohdiltaa empiiristä/aposterioristista.

    Mitä tulee näihin postkolonialistisiin naistutkimuksiin ja vastaaviin, niin niissä kyllä allekirjoittaneen mielestä myös päätellään eriskummallisella tavalla, ja jos niissä seurattaisiin edes aristoteelisia syllogismeja, niin touhussa olisi sentään tietty koherenssi; kun premissit tulisi muotoiltua selketästi, ja kriitikon olisi ne helppo kumota. Nythän kukaan ei tiedä, mitä premissit ovat; vain se tulos, mikä on saatava aikaiseksi tunnetaan. Lähtökohta on siis vähän toinen kuin skolastikoilla, jotka lähtivät liikkeelle selvästi muotoilluista dogmeista ja johtivat niistä päätelmiä. Ero tieteeseen ei ole siis niin suuri kuin miltä voi vaikuttaa: dogmit vain korvataan empiirisesti koeteltavilla tosiseikoilla.

    Mutta tuskin tässä mitään erityistä erimielisyyttä on.

    Minusta modernin skolastiikan selvimmät vastineet ovat vain vähän muualla. Sen kaltaista akateemista diskurssia löytyy minusta nimenomaan ortodoksista sosiaaliteiteistä -- joissa kyllä viljellään myös tilastoja yms -- ja myös monelta filosofian alueelta. Nämä eivät ole mitään varsinaista "höpsismiä", mutta yhteys todellisuuteen on hatara, koska lähtökohtana on sarja dogmeja, joita ei saa kyseenalaistaa.

    Varsinainen höpsismi taas alkaa muuttua suoranaiseksi sanasalaatiksi (kuten skitsofrenikoiden puhetta kutsutaan kliinisessä psykologiassa). Minusta tässä siis on vain lähtökohtaine ero: sanasalaatti on vain yhdenlainen voimadiskurssi, joka ei tarkoita pahimmillaan mitään (tai se on sekavaa ja ristiriitaista), mutta joka oikeuttaa silkalla auktoriteetin voimallaan sarjan loppupäätelmiä. Se on kuin Diktaattorin puhe Chaplinin filmissä.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.