Kuolemalla on aina syynsä

Pah

U.K. Kekkonen sanoi kerran uudenvuodenpuheessaan: ”Olemme tappajakansaa”. Tällä hän tarkoitti liikenteen uhreja, joita tuon ajan kuskit onnistuivat tuottamaan tuhatkunta vuodessa, vaikka vehkeitä oli  vielä vähän.

No, kyllähän meillä on kuoltu ja kuollaan monesta muustakin syystä. Nyt on liikenteen uhrien määrä jo pudonnut noin kolmeensataan vuodessa, mitä voi pitää todellisena edistyksenä.

Mutta suuremmat ongelmat odottavat yhä ratkaisuaan. Kekkosen puheesta ärsyyyntyneet tai huvittuneet muistivat aikoinaan huomauttaa, että enemmän meillä kuollaan erilaisiin kaatumisiin kuin liikenteen aiheuttamiin vammoihin. Pitäisikö siis sanoakin ”Olemme kaatujakansaa!”

Hyvä kysymys. Jokainen väkivaltainen kuolema on tragedia. Aivan erityinen tragedia siitä ainakin journalistien ja poliitikkojen mielestä tulee, mikäli se tehdään ampuma-aseella, etenkin luvallisella. Tällaisten tapausten uhreja on meillä muistaakseni kolmisenkymmentä vuosittain. Puukotettuja on moninkertainen määrä, mutta sillä ei taida olla niin väliä. Puukko on sentään normaali työkalu, samoin kuin leipäveitsi, jonka tehtaat yleensä valmistavatkin sopivasti kärjestään terävänä. Tällöin se on hyvännäköinen ja jännittävä esine, joka pudotessaan pöydältä paljaan jalkaterän päälle voi tuottaa ns. wau-elämyksiä.

Ampuma-aseessa sen sijaan on aina sitä jotakin. Jos joku ampuu vaikkapa vain ilmakiväärillä auton tuulilasiin (joka ei siitä taatusti rikkoudu) hän voi olla varma hetken kuuluisuudesta iltapäivä- ja muissakin lehdissä.

Mutta missä ovatkaan uutiset kaatujista ja muista arkipäivän uhreista? Eikö kuolema, vammautuminen, kipu tai jopa säikähdys olekaan aina samanarvoinen? Miksi?

Lehdistössä on hiljattain liikkunut parikin artikkelia, jotka liittyvät pienhiukkasiin. Toisen mukaan koti-ilman hengittäminen tappaa meillä noin tuhat ihmistä vuodessa. Siis taaskin tuo maaginen tuhat! Meillä on perinteisesti ollut tuhat liikenteen uhria (ei enää), tuhat itsemurhaajaa ja nyt siis tuhat sisäilman uhria! Nämäkin ihmiset voitaisiin pelastaa parantamalla tuuletusta, joka liian usein on painovoimainen. Siitä on kuulemma vallalla suuri yksimielisyys asiantuntijapiireissä. Maallikkopiireissä sen sijaan kiertelee juttuja koneellisen ilmanvaihdon uhreista, mutta tämä ei kai kuulu tähän.

Joka tapauksessa: se, joka mielii pysyä hengissä menköön siis ulos, raittiiseen ilmaan! Ehkä se voisi olla kansamme pakotie tässä murheen alhossa.

Tästä ei kuitenkaan taida olla apua. Erään toisen asiantuntija-artikkelin mukaan ulkoilman pienhiukkaset (PAH) tappavat meillä vuosittain kaksituhatta ihmistä. Ehkä on parasta pysyä vain sisällä ja tilkitä ikkunat kunnolla?

Pienhiukkasten suurtuottajia ovat puuta polttavat uunit, jotka pitäisi kieltää, mutta sehän ei ole realistista. Olemme ansassa. Koska voittoa tavoittelevat kapitalistit eivät vapaaehtoisesti tule sallimaan enempää uunien kieltämistä kuin niiden valmistuksen lopettamista, lienee ainoa oikea tie siirtyä kärsivän kansan vanhaa asetta, terrorismia.

Mikäli uuniväen olot tässä maassa ja mielellään muuallakin tehdään mahdottomiksi pitämällä heitä jatkuvan pelon vallassa, on toiveita siitä, että saadaan pelastettua tuhansia ulkoilman uhreja. Samaa linjaa, mutatis mutandis on sovellettava niihin, jotka tuottavat ja uusintavat sitä sisäilmaa, joka tappaa vuosittain nuo tuhat ihmistä.

Kukapa johdonmukainen ja rehellinen ihminen ei olisi pakotettu myöntämään, että ne muutamat kuolonuhrit, joita terrori saattaisi vaatia, ovat kovin pieni hinta niistä tuhansista ja taas tuhansista, jopa miljoonista ihmiselämistä (voimme kurkistaa tulevaisuuteen ainakin n. tuhannen vuoden tähtäimellä), jotka voidaan pelastaa sankarillisella sissitoiminnalla.

On pakko kysyä, eikö pikemminkin olisi rikollista jatkaa sillä tiellä, joka nyt vie onnettomuudesta toiseen? Myönnän, että itse saan tähän kysymykseen aivan toisenlaisia vastauksia, joita mieleni myös tekee kannattaa. Olenkohan nyt älyllisesti epärehellinen? Miten usein olenkaan vain neuvottomana tuijottanut tuleen ja etsinyt vastausta. Turhaan. Ongelma on yhtä mystinen kuin yhden käden lyömisestä syntyvä ääni? Pah!