Hurja Pietari

Uusi Amsterdam?

Pietarilainen älykkö Lev Lurje leimasi Argumenty i fakty –lehdessä kaupungin uuden kehityssuunnitelman utopiaksi.

Suunnitelma onkin hurja: kuudessatoista vuodessa kaupungin väkiluvun pitäisi kasvaa 6.5 miljoonaan ja sen elintason tulisi nousta Hampurin tasolle, joka sitten tietenkin ohitetaan. Elämisen laadun pitäisi vuonna 2030 olla Barcelonan luokkaa ja keskimääräinen elinikä nousisi 78 vuoteen.

Kun tähän lisätään metroverkon kasvattaminen huikealla 89 uudella asemalla ja monen uuden linjan verkostolla, ja oletetaan lisäksi pikaraitiotien ja 150 liikennesolmun rakentaminen, tulee selväksi ettei urakka ole ainakaan halpa.

Päämääränä tällä panostuksella joka tapauksessa on ”turvallinen, hyvin järjestetty, vihreä ja puhdas kaupunki”, jonka arvoihin kuuluu muun muassa sukupuolten tasa-arvo. Kansalaisyhteiskunnalle pitäisi Pietarissa vuonna 2030 olla ominaista suuren aktiivisuuden, järjestäytyneisyyden ja pätevyyden ja hallinto tulee olemaan vastuullista ja läpinäkyvää. Tuskin tämäkään tehtävä on helppo.

Monet meistä muistavat vielä sen ajan kun Leningrad muuttui uudelleen Pietariksi vuonna 1991. Kaupunki oli surkeassa kunnossa ja vanhan keisarillisen nimen palauttaminen kuulosti lähinnä vitsiltä tai herjaukselta. Likaisuus liittyi köyhyyteen, hoitamattomuus taitamattomuuteen. Loputtomissa jonoissa tungeksivat ihmiset olivat nyrpeitä ja vihaisia eikä mikään toiminut, metroa lukuun ottamatta.

Itse asiassa Pietarin alamäki jatkui vielä vuosikymmenen. 1990-luvulla kaupungin väestö väheni kymmenisen prosenttia, viidestä miljoonasta neljään ja puoleen. Uusiutumisen voimat olivat kuitenkin jo alkaneet vaikuttaa.

Pietarista suunniteltiin pohjolan Frankfurtia, pankkikeskusta. Se ei toteutunut. Siitä puhuttiin myös Venäjän Detroitina, mikä ei onneksi myöskään toteutunut. Toisin kuin Amerikassa, autojen tuotanto kuitenkin kasvoi Pietarissa. Sama koskee hyvin monia teollisuuden aloja.

Kremlissä haaveillut huipputeknologian keskukset antavat kyllä yhä odottaa itseään ja niistä lähinnä veistetään vitsejä, mutta tosiasia on, ettei Pietari, enempää kuin Venäjä yleensä, ole pelkkä öljy- tai kaasuvaltio. Hiilivedyt ovat talouden kivijalka ja myös sen arka kohta, mutta niiden ohella on valtavasti muutakin tuotantoa, joskaan ei juuri vientikelpoista.

Nyt Pietari on jo siinä kunnossa, että siellä voidaan haaveilla uudesta uljaasta roolista Euroopan ja maailman yhtenä keskuksena. Suunnitelmat saattavat olla mielettömiä ja epärealistisia, mutta nyt niillä on aivan erilainen kaikupohja kuin kaksikymmentä tai vielä kymmenen vuotta sitten. Hiilivetyjen hintakehitys voi koska tahansa romahduttaa suunnitelmat, mutta myös tehdä niistä realistisempia. Se on yhtälön suuri tuntematon.

Maailmanhistoriassa Pietari on ainutlaatuinen kaupunki. Sen perustaminen mahtikäskyllä on yksi erikoisuus, mutta tässä suhteessa voidaan vielä myös Helsinki asettaa sen rinnalle.

Suurempi erikoisuus on Pietarin erikoislaatuinen ja luonnottomaksikin sanottu sijainti haavoittuvalla delta-alueella eli ”suomalaisella suolla” kaukana ravinnon ja polttoaineen tuottajista epäsuotuisan ilmaston armoilla. Kun tähän yhtälöön lisättiin politiikka, oli olemassa ainekset historian suurimpiin kuuluville väestökatastrofeille.

Ennen ensimmäistä maailmansotaa Pietarin väkiluku oli yli kaksi miljoonaa, mutta kansalaissodan jälkeen se oli vain seitsemänsataatuhatta. Tämä lienee ollut siihenastisessa historiassa ainutlaatuinen suurkaupungin tyhjeneminen, mutta vielä pahempaa seurasi. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua alkaneen piirityksen aikana väkiluku putosi kolmesta miljoonasta puoleen miljoonaan. Tilastollinen muutos tarkoitti käytännössä sitä, että lähes miljoona asukasta oli kuollut väkivaltaisesti.

Pietari Suuren ensimmäinen vaimo Jevdokija Lopuhina oli tarinan mukaan kironnut kaupungin ja ennustanut sen vielä tyhjenevän. Tämän muistivat noina vuosina varmaan monet.

Nykyään luonnonvoimat on jo näköjään kukistettu, yhteydet toimivat joka suuntaan ja pato suojaa tulvilta. Sodat ja barbaria tuntuvat nyt jo kaukaiselta menneisyydeltä, ainakin Euroopan Unionin piirissä. Suunnitelmille on taas tilaa ja rahaa.

Kun Pietari Suuri vuonna 1703 ryhtyi rakennuttamaan uutta pääkaupunkia, oli hänen mielessään uusi Amsterdam. Sinnikkäät hollantilaiset olivat lyöneet ylpeän Espanjan suurvallan ja hallitsivat meriä. Jopa Englannin kimppuun uskallettiin käydä.

Pietarin roolina tuli olla uusi Amsterdam, merenkulun ja kaupan keskus, jossa vallitsi toimeliaisuuden henki. Vasilinsaari rakennettiin täyteen kanavia ja aatelisto pakotettiin järjestämään cocktailkutsujen tapaisia assemblée –tilaisuuksia, joissa eri arvoluokkia edustavat ihmiset tapasivat vapaamuotoisen seurustelun ja liikeneuvottelujen merkeissä. Kursailu ja vanhavenäläisen nokkimisjärjestyksen noudattaminen oli rangaistuksen uhalla kielletty.

Uudistukset jäivät väliaikaisiksi. Vasilinsaaren kanavat rupesivat haisemaan ja sitä paitsi ne jäätyivät talvella. Ne päädyttiin täyttämään, joten Amsterdamilainen kanavaverkosto jäi toteutumatta. Assembléet rappeutuivat usein juomingeiksi, joissa talon irtaimisto tuhottiin ja jotkut vieraat jouduttiin kantamaan alkoholimyrkytyksen uhreina hautaan.

Toki Pietarista tuli toimeliaisuuden kaupunki ja Venäjän oloissa se oli kuin osa Eurooppaa. Siitä hyvästä se oli moskovalaisten ja muiden vanhavenäläisten vihan ja ylenkatseen kohde ja slavofiilien suurena haaveena oli Moskovan palauttaminen pääkaupungiksi.

Lenin, joka siirsi pääkaupungin takaisin Moskovaan ja teki Kremlistä uuden Vatikaaninsa keskuksen, oli epätodennäköinen kandidaatti slavofiilien sankariksi, mutta hänen syytään oli Pietarin provinsiaalistuminen ja sen nopea taantuminen Euroopan syrjäkulmaksi.

Uuden uljaan Pietarin suunnittelijat eivät tällä kertaa ole ottaneet malliksi Amsterdamia vaan puhuvat esikuvina Hampurista ja Barcelonasta. Jälkimmäisen ilmastoa ei voi siirtää Pietariin enempää kuin edellisen valtavaa Hinterlandia eli Euroopan suurinta väestökeskittymää, jolla on suorat yhteydet valtamerisatamaan. Sinänsä Pietarin yhteydet ovat nyt erinomaiset: Moskovaan vie Sapsan ja Helsinkiin Allegro. Merikuljetukset tulevat kätevästi Euroopan satamista ja kauempaakin ja Pulkovon liikennemäärät alkavat olla hyvää eurooppalaista luokkaa.

Voisiko vuoden 2030 tai vaikkapa vuoden 2050 Pietari sittenkin olla Amsterdamin kaltainen, vaikka talvisin kylmempi? Tavoiteohjelma pyrkii kiitettävästi siihen suuntaan: sen mukaan tulevaisuus on ”turvallinen, hyvin järjestetty, puhdas ja vihreä” kansalaisyhteiskunnan roolia ja hyvää hallintoakaan ei ole unohdettu.

Suomalaisilla lienee Pietarista keskimäärin se kuva, että se on lähes kaikessa Amsterdamin vastakohta: vaarallinen, toimimaton, likainen, byrokraattinen ja suvaitsematon. Monet kai kuvittelevat vielä sen olevan köyhäkin kuten se oli kaksikymmentä vuotta sitten.

Tämä kuva on tietenkin aivan väärä, mutta siitä huolimatta jää kysymään, mikä perimmältään erottaa Pietaria ja Amsterdamia ja nyt en tarkoita pelkkää polkupyörien määrää.

Amsterdamin kaupunginmuseossa on parhaillaan näyttely ”Amsterdamin DNA:n 4 arvoa”. Se pyrkii todistamaan, että kaupungin menestys kautta historian selittyy sen kansalaisyhteiskunnan arvoilla, jotka ovat yritteliäisyys, ajatuksenvapaus, luovuus ja kansalaishyveet.

Hieman naiivisti amsterdamilaiset todistelevat vapaamielisyyttään marihuanan sallimisella ja homojen avioliitto-oikeuden tunnustamisella maailman etujoukkona. Kyllä ruohoa löytyy Pietaristakin eikä kaupunki käytännössä ole koskaan ollut yhtä suvaitsematon kuin teoriassa. Luovuuden suhteen Pietarissa asetetaan suuria toiveita kaupungin valtavaan korkeakoulupotentiaaliin ja tutkimuslaitoksiin, joilla onkin maineikas historia myös kapinallisuuden keskuksina ja tämähän on nykyään tapana yhdistää luovuuteen.

Ehkä Amsterdamin DNA:n tärkein ero Pietariin nähden kuitenkin liittyy kansalaishyveisiin, nimenomaan vapaaehtoiseen aktiivisuuteen. On totta, että pietarilaisilla on ollut suuret ansionsa eri alojen vapaaehtoisina. Varsinkaan kaupungin puolustajina heidän intonsa ja uhrautuvuutensa ei varmastikaan jää jälkeen Amsterdamin porvarikaartista ja yleensäkin kansalaisyhteiskunnan toiminta oli myös Pietarissa vilkasta tsaarinvallan loppuaikoina.

Pietarille nyt suunnitellussa utopiassa kansan ja vallan suhteet ovat ideaaliset, korruptio on voitettu ja hyvinvointi vallitsee. Päämäärä on varmasti hyvä, mutta sen toteuttamiselle olisi vielä löydettävä keinot.

Amsterdamia hallittiin, sikäli kuin tiedän, aikoinaan varsin sekavan järjestelmän mukaisesti. Avainasemassa olivat suuria omaisuuksia itselleen kahmivat killat, joilla oli käytännössä sekä mahdollisuudet että halua käyttää rahansa taiteen ja kulttuurin hyväksi. Samalla ne tulivat edistäneeksi yhteistä hyvää.

Pietarin historiassa keskusvallan rooli on aina ollut murskaavan hallitseva. Pietarin katukuvaa ovat aina värittäneet loputtomat uniformut, jotka ovat heijastaneet yksinvaltiaan mahtia ja kunniaa. Amsterdamin porvarikaartin imago näyttää aika toisenlaiselta, vaikka sen urhoollisuutta ei voine asettaa kyseenalaiseksi.

Oliko Amsterdamin salaisuus siinä, että rahat eivät olleet hallitsijalla eivätkä edes suuraatelisilla, vaan kansalaisilla? Mitä Pietarin pitäisi tehdä, jos se haluaisi tulla Amsterdamin kaltaiseksi? Miten valta voitaisiin saada lähemmäksi kansaa?

Pietari Suuri käski aikoinaan alamaisiaan käyttäytymään kansalaisten tapaan ja uhkasi pullikoitsijoita rangaistuksella. Kaikki näyttikin menevän ihan hyvin, niin kauan kuin meni, mutta ei sen kauempaa.

Ehkä tilanne on muuttunut? Ehkä Pietariin ilmaantuu yhä enemmän niitä, jotka haluavat käyttää rikkauksiaan yhteiseksi hyväksi, kuten uuden Erarta-museon rakentajat? Ehkä demokratian laajentaminen kaupungin ja rajonien tasolta hallintopiirien eli okrugien tasolle nostaa kansalaisaktiivisuuden yhä suuremmaksi ja luo uutta viihtyvyyttä?

Merkkejä suotuisasta kehityksestä on olemassa. Ei ole mitään syytä nauraa pilkallisesti Pietarin suurille suunnitelmille. Luultavasti ne eivät sellaisinaan toteudu, mutta parempaan ollaan menossa ja se on meidän kaikkien etu. Tuskin Pietarista tulee uutta Amsterdamia, mutta aivan varmasti siitä tulee uusi Pietari. Leningrad on jäänyt kauas taakse ja sitä kaipaa harva.