Pelin henki

Apinan onni on toisen tappio

”Niin kuin orjantappurain rätinä padan alla on tyhmän nauru. Ja sekin on turhuutta. Sillä väärä voitto tekee viisaan hulluksi ja turmelee sydämen.”

Saarnaaja7:7-8.

Pallopelin tulos aiheuttaa nykyään käsittämättömän mölinä- ja ulvontareaktion normaalin näköisissä kansalaisissa, joiden pitäisi ymmärtää, että pelissä aina joku voittaa ja toinen vastaavasti häviää. Heidän pitäisi myös aivan yhtä hyvin ymmärtää se, että mikäli parempi voittaa, ei asia ole minkäänlaisen uutisen väärtti. Mikäli taas huonompi voittaa, mikä on helppo arvioida keskimääräisistä tuloksista, niin asia on lähinnä nolo ja sen kai pitäisi lähinnä aiheuttaa hienoista ihmettelyä, mutta tuskin muuta.

Mutta eipäs. Naapurissa joku Pölhö-Kustaa uhoaa, että kun väärä puoli voitti, niin tämän estämiseksi tulevaisuudessa pelaajia pitäisi tsempata sotamuistoilla. Meidän uunot sitten taputtavat tälle kuin hyvällekin vitsille. Äärimmäisen mitättömästä asiasta tehdään veruke, jolla oikeutetaan käytös, joka ei ole vain lapsellista, vaan lähinnä eläimellistä.

Mutta tämähän onkin odotettavissa, sillä meidän aikanamme jalosta eläimestä, jalon villin sijaan on tullut joskus tunnetun pyhän korvike. Kun ihmistä ennen pidettiin Jumalan kuvana, niin nykyään hänen uskotaan olevan apinan kuva ja apinalle myös nykyään kuuluvat ne oikeudet, joita ennen nimitettiin jumalallisiksi. Apinan on saatava toteuttaa itseään, sillä se on hänen onnensa, aristotelisessa mielessä.

On myös sanottu, että ihminen on vain 90 prosenttisesti apina ja kymmenprosenttisesti mehiläinen. Tämän voi uskoa muistellessaan, miten apinalaumat parveilivat ajaen autoilla pitkin katuja ja hoilasivat joitakin rättejä heiluttaen. Parveilu lienee lajilla geeneissä. Hoilauksen sisältönä lienee ollut toisen pesän asukkien herjaaminen ja uhkailu.

Tämä on nykyään normaalina pidettyä ja odotettua käytöstä siinä missä tyttöjen pyörtyminen ja hysteria aiemmin kuului rock-konsertteihin välttämättömänä osana. Siitä kai siellä maksettiinkin. Mutta nyt näyttää joukkopöhinä tulleen yhä jokapäiväisemmäksi osaksi elämää. Netissä ryhmät, joukot ja massat kokoontuvat raakkumaan milloin minkin asian ympärille. Harva edes viitsii esittää argumentteja, joita tuskin kukaan kuitenkaan kuuntelisi. Sen sijaan mölähdellään ja murjaistaan, mitä pahemmin, sen parempi. Oikean joukon valinta on ainoa ratkaistava tehtävä. Sen jälkeen ei jatko enää tuota kenellekään ongelmia.

Asiallisesti ihmisten koulutus ja älykkyys ei liene koskaan ollut niin korkealla kuin nyt. Siitä huolimatta näyttää hämmästyttävästi siltä, että nämä kyvyt on asetettu estoitta typeryyden palvelukseen. Ei puhettakaan siitä, että leikki-iän psykologiasta olisi kehitytty korkeammalle tasolle. Eliittienkin on viisainta ilmoittaa ”fanittavansa” jotakuta pelaajapoikien ryhmää, muutoin voi lauma käydä päälle.

No, ainahan tällainen arkityperyys viatonta on sodan ja aseellisen taistelun rinnalla. Lieneekö kerrassaan niiden vaihtoehto? Tiedäpä häntä. Raakkujaisia järjestetään myös Ukrainan ympärillä. Sielläkin on ketä kannustaa, ketä kauhistella. Aina löytyy omat joukot ympärillä seisoville, kun turpaanvedosta on kysymys. Paras on se, jonka vastustaja herättää eniten kauhistelua.

Kuten muinaisessa Roomassa, sirkushuveilla voidaan nykyäänki korvata monta asiaa, myös ostaa kansan suosiota. Roomassa parhaat tehot saatiin, kun eläviä ihmisiä syötettiin pedoille tai pantiin tappamaan toisiaan. Aika hyvät kiksit voidaan nykyäänkin saada suorista lähetyksistä, joissa tapetaan ns. livenä. Niiden katseleminen arvattavasti lisää suuresti sitä informaatiota, jota tarvitsemme, jotta voisimme muodostaa rationaalisen mielipiteemme poliittisista kysymyksistä. Tai sitten tarvitsemme niitä ihan muuten vaan, kuten apina banaaneja.

Uskon, vaikka en ymmärrä, että kansakunta, koulu, kunta ja ehkä läänikin, jos sellaisia olisi, tarvitsevat jotakin, mitä fanittaa. Tämä on nuorille miehille yhtä tärkeää kuin konsertissa pyörtyminen tytöille. Olisiko kuitenkin mahdollista, että aikuisten maailmassa lakattaisiin hännystelemästä nuorisoa ja sen psykologiaa? Sehän voisi antaa nuorisolle käsityksen siitä, että heillä on vielä mihin kehittyä, että huippua ei ole saavutettu edes silloin, kun pallopelin onnetar, fortuna ludi on viekkaasti hymyillyt.

Kuten muuan viisas mies joskus sanoi: ”Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on”. Samoin aikuisten on esimerkillään näytettävä nuorisolle, ettei heidän kohtalonaan ole ikuisesti käyttäytyä apinan tavoin.

Ja mikäli muistellaan Saarnaajan perusviisauksia, niin ehkäpä sieltä voisi oppia sen, että kaikella on aikansa eikä sen enempää. Onnenkantamoisia voi aina tulla ja lottovoittajan onni lienee ihan todellista. Mutta niitä tulee vain harvoin. Pitkän päälle on pienen kansan yritettävä lohduttautua korvikkeilla, menestyksellä naisten ja lasten sarjoissa, paralympialaisissa ja niin edelleen. Jos kansakunnan itsetunto todella on kiinni olympiamitaleista, niin kovin se on huteralla pohjalla. Mutta turha on peiliä syyttää, jos naama on vino.