Mitä se on?
Ernst Robert Curtius, Den franska kulturen. En orientering. Till svenska och med förord av Sven Stolpe. Bokförlaget Natur och kultur. Stockholm 1932, 231 s.
Venäläisestä filosofiasta on sanottu, että se on vain pitkä lista teoksia, joiden teemana on venäläisyys. Ranskasta ei voi samaa sanoa, mutta epäilemättä myös ranskalaisuus on hyvin suosittu teema sinänsä. Tosin kirjat ovat enimmäkseen muuta kuin varsinaista filosofiaa.
Tämän kirjan kirjoittaja on elsassilainen, siis saksalainen ranskalainen eli olento, joka monien mielestä on mahdoton, kuten hän jossakin välissä huomauttaakin, itseään tosin siinä mainitsematta
. Aikanaan Curtius oli hyvin tunnettu ja arvostettu oppinut, kuten Sven Stolpe esipuheessaan mainitsee. Tämän kirjan hän sanoo olevan ”verrattomasti viisain, perusteellisin ja tasapainoisin johdatus ranskalaiseen kulttuuriin”. Tätä mieltä ovat kuulemma kaikki kriitikot.
Stolpe arvelee, että ruotsalainen aikalaissivistys on niin vahvasti saksalaisorientoitunut, että sille tekee hyvää saada ksiinsä tämä saksalaisen professorin teos ranskalaisen kulttuurin rehabilitoimiseksi maassa. Kummallista kyllä, Stolpe ei viittaa tekijän elsassilaisuuteen ja sen sijaan mainitsee tämän olevan sielunsa syvyyksiä myöten patriootti, joka on joutunut kiistoihin ranskalaisten nationalistien kanssa.
Siitä huolimatta on Curtiuksella hänen mukaansa elävää ymmärrystä ranskalaisuuden erityislaadusta ja arvosta. Ruotsalaisessakin kirjallisuudessa hän arveli tämän teoksen täyttävän hyvin tuntuvan aukon.
On kieltämättä kiinnostavaa kohdata tällainen ranskalaisuuden kokonaisarviointi, joka on peräisin 1930-luvun alusta, ennen natsikautta. Siihen, onko se nimenomaan saksalaisen kirjoittama, voi kyllä suhtautua tietyin varauksin, mutta joka tapauksessa tekijä jatkuvasti peilaa kohdettaan saksalaisuuteen. Hän ymmärtää myös, että kirjoitushetkellä eletään jonkinlaista murroskautta. Ne kolmannen tasavallan arvot, jotka nostivat Ranskan 1800-luvulla Euroopan kansojen eturiviin, olivat muuttuvassa maailmassa saaneet uuden painoarvon.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeenhän elettiin aikaa, jolloin Ranskan, tuon suuren kansakunnan, johtoasema Euroopan ja siis maailman kulttuurissa oli yhä kiistanalaisempi, samoin kuin sen maine modernisuuden kärkijoukkona myös tieteessä ja tekniikassa.
Olavi Paavolainen matkusti toki vielä 1920-luvulla Pariisiin ”nykyaikaa etsimään”, mutta totesi itsekin, että olisi oikeastaan pitänyt matkustaa Atlantin taa, siellähän oli tulevaisuuskin jo nähtävissä, New Yorkin ja Detroitin kaltaisissa kaupungeissa. Paavolaiselta kuitenkin puuttui rahaa.
Toki kulttuurisesti Amerikka oli tyhjänpäiväinen, mutta sitäkin vaikutusvaltaisempi. Ranskalaiseen kulttuuriin joka tapauksessa kuuluivat sekä materiaalinen edistys että tapojen hienostuminen, niin ihmisten välisessä kanssakäymisessä kuin kirjallisuudessa ja kuvataiteessa. Amerikasta ei voinut sanoa samaa.
Itse asiassa ranskalaiset eivät puhuneetkaan kulttuurista, vaan sivilisaatiosta. Saksalaiset taas puhuivat kulttuurista ja loputtomat väärinkäsitykset näiden kansojen kesken juontuivat usein siihen, miten eri tavoin nämä asiat käsitettiin.
Kuten tunnettua, myös Oswald Spenglerille kulttuuri merkitsi inhimillisen luovan toiminnan korkeimpia huippuja, kun taas sivilisaatio merkitsi kulttuurin madaltumista hengettömäksi arkiseksi toiminnaksi.
Curtiuksen mukaan tässä oli myös kansakuntien välinen ero: ranskalainen katsoi edustavansa sivilisaatiota, kun taas saksalainen puhui kulttuurista(kirjasta muuten taitaa puuttua suosittu käsite, jolla on viitattu Ranskan sivistystehtävään, mission civilisatrice). Joka tapauksessa sivilisaatio nähtiin ranskalaisittain keskeisenä asiana: ihmiskunnan kehityksenä kohti yhä korkeampia tasoja. Tuon kehityksen ratkaisevat askeleet oli taas aina otettu Ranskassa, joka siis kulki ihmiskunnan edistyvän sivistyksen kärjessä.
Ranskan suuri vallankumous ja siirtyminen maalliseen valtioon olivat tämän kehityksen merkkipylväitä. Henkisen vapauden ohella myös kansanjoukkojen valistus ja sen aineellinen hyvinvointi kohosivat koko ajan. Muu maailma sai seurata Ranskaa, sillä oli vain yksi sivilisaatio, yleisinhimillinen sivilisaatio, jonka etujoukkona oli Ranska.
Saksalaisten näkemys kulttuurista oli toisenlainen. Kyseessä olivat rohkeimpien ja etevimpien henkien saavutukset, ne nousivat kauas pelkän sivilisaation yläpuolelle ja niillä oli myös kansallinen leima. Saksalainen kulttuuri oli saksalaista kulttuuria eikä ranskalaista.
Saksalaiset asettivat kulttuurin sivilisaation yläpuolelle ja pitivät näitä kahta eri asioina, jopa toistensa vastakohtina. Ranskalaisuudelle jo pelkkä puhe saksalaisesta kulttuurista oli suoranainen haaste. Sivilisaatio oli heille universaalista ja samaan aikaan ranskalaista.
Ranska piti itseään Jumalan valittuna kansana jo ristiretkistä lähtien ja Kiinan tapaan se myös koki sijaitsevansa maantieteellisesti kaiken keskellä.
Curtiuksen mielestä ajatus ranskalaisuuden absoluuttisesta ylivertaisuudesta ei ollut pelkkä yläluokkainen aivokummitus, vaan tunkeutui kaikkiin yhteiskuntaluokkiin ja vaikutti tuntuvasti myös historiankirjoitukseen. Ranskassa harjoitettiin systemaattista kansallista kulttuuripropagandaa, joka on vailla vertaa, arvelee Curtius. No, pianhan saksalaiset menivät tässä asiassa edelle.
Sivilisaatioon kuului myös syöminen, gastronomia oli osa sitä. Kaikkiin elintoimintoihin sovellettiin myös esteettistä mittapuuta, sanoo kirjoittaja, tavat -les manières- ovat erittäin tärkeitä. Kohteliaisuus oli sivistyksen olennainen osa: qui n’est pas assez poli, n’est pas assez humain -olla inhimillinen tarkoittaa olla hienostunut, kohtelias.
Ranskalainen sivilisaatiotunne tarkoitti myös tietoisuutta jatkuvuudesta. Sivilisaatio oli pääomaa, jota oli vaalittava ja kartutettava. Ihminen syntyy sivilisaatioon ja se merkitsee, että hän saa synnyinlahjakseen mittaamattomasti enemmän kuin hän itse tuo siihen.
Kirjoitushetkellä näyttää kuitenkin tuo ranskalaisuuden ylpeä tunne oman sivilisaation merkityksestä olevan rapautumassa. On jo kirjoittajia, jotka puhuvat mieluummin eurooppalaisesta kulttuurista. Ehkäpä ajattelu on muuttumassa ja jopa tuo saksalais-ranskalainen kiista kulttuurin ja sivilisaation välillä tulee vielä kuopatuksi?
Muuan Ranskaa vaivaava tauti oli tunnetusti jo 1800-luvulta sen syntyvyyden väheneminen. Euroopan väkirikkaimmasta kansakunnasta, joka jätti Venäjänkin jälkeensä, Ranska muuttui vähitellen, mutta vääjäämättömästi keskisuureksi valtioksi.
Asiaa koetettiin auttaa maahanmuutolla, joka tämän kirjan mukaan saavutti suuret mittasuhteet jo viime vuosisadan alkupuolella: vuoden 1925 väestönlaskun mukana maassa oli ulkomaalaisia1,6 miljoonaa, mutta jotkut olivat sitä mieltä, että todellinen luku oli ainakin 6 miljoonaa…
Ranska ei tuosta kuitenkaan muuttunut: Englanti oli imperiumi, Saksa oli maa ja rotu, mutta Ranska oli persoona, oli Michelet lausunut. Ranska oli taideteos eikä mikään siinä asuvien ihmisten sekoitus, sen assimilointikyky oli yhä ennallaan ja sen erikoislaatu säilyi.
Tähän tapaan siis voitiin arvioida Ranskan kulttuurista tilannetta, itse asiassa kulttuurikriisiä vajaat sata vuotta sitten.
Sen jälkeen on paljon muuttunut. Yhä uudet sokit ovat ravistelleet Ranskaa ja jopa sen alue on määritelty uudelleen. Toinen maailmansota oli perusteellinen järkytys isänmaalliselle mielelle ja sen jälkeenkin tapahtui monenlaista. Algeria, jossa asui merkittävä määrä ranskalaisia mustajalkoja lakkasi 1960-luvulta lähtien olemasta osa Ranskaa ja jopa vuoden 1968 mielettömät mellakat pakottivat ajattelemaan asioita uudelleen.
Nyt ovat maassa asuvat miljoonat maahanmuuttajat kiistäneet Ranskalta oikeuden opettaa heidän lapsilleen historiaa ranskalaisittain vanhaan tapaan: ”Esi-isämme, muonaiset gallialaiset…”. Aivan viime aikoina ovat keltaliivit häpäisseet kansallisia muistomerkkejä Riemukaarella ja muuallakin.
Vakaasti etenevän sivilisaation sijasta voidaan Ranskalaisessa kulttuurissa nähdä yhä enemmän mielettömyyttä, tapojen puutetta ja itsekylläistä typeryyttä, joka röyhkeästi haastaa kulttuuriperinnön, olkoonpa se ranskalaista sivilisaatiota tai eurooppalaista kulttuuria.
On ilmeistä, ettei Ranskalla enää ole sellaista kulttuurista johtoasemaa, joka sillä kerran oli, mutta ei sitä liioin ole millään muullakaan maalla, ellei nyt amerikkalaista populaarikulttuuria pidetä kaiken kulttuurin tai ainakin sivilisaation synonyyminä.
Ehkäpä näin on tehtävä?
”verrattomasti viisain, perusteellisin ja tasapainoisin johdatus ranskalaiseen kulttuuriin”.
VastaaPoistaVarmasti osasyy siihen on juuri kirjoittajan elsassilaisuus: yleensä parhaat kulttuurin kuvaukset tulevat ulkopuolelta, sen sisällä olevilta puutuu kyky nähdä erot.
"ettei Ranskalla enää ole sellaista kulttuurista johtoasemaa, joka sillä kerran oli, mutta ei sitä liioin ole millään muullakaan maalla"
VastaaPoistaOlisiko nyt oltava rehellinen itselleen ja myönnettävä, että Eurooppa ja sen kulttuuri ovat samassa tilassa kuin Rooman valtakunta 300-400-luvuilla. Sielläkin vieraat kansat ja vieras uskonto kaivoivat pohjaa kulttuurin alta.
Jep, jenkkiuskonto tekee pahaa.
PoistaNe vieraat kansat 300-400-luvuilla tungeksivat täysillä nimenomaan olemaan roomalaisia. Vasta kun imperiumin hallinto ja resurssit kertakaikkiaan liukenivat alta pois, niiden oli pakko tarttua itsetekemiinsä puikkoihin.
PoistaRoomassahan omaksuttiin kaikkia itämaisia muotoja kristinuskoa myöten.
Poista"Olisiko nyt oltava rehellinen itselleen ja myönnettävä, että Eurooppa ja sen kulttuuri ovat samassa tilassa kuin Rooman valtakunta 300-400-luvuilla. Sielläkin vieraat kansat ja vieras uskonto kaivoivat pohjaa kulttuurin alta."
PoistaRanska piti itseään Jumalan valittuna kansana jo ristiretkistä lähtien ja Kiinan tapaan se myös koki sijaitsevansa maantieteellisesti kaiken keskellä."
Mitäs tässä pitäisi myöntää? Ranska on katolilainen, muistane nyt mikä se hieno lause mitä käyttänevät, mutta jokin tyyliin kirkon tytär tms. se oli. Ja kaikin mokomin, mutta ihan kaikkiin hullutuksiin ei kannattaisi lähteä mukaan. Kristinuskossa kun tuolla siveys/sivistys tulkinnalla on oma merkityksensä. Pahimmassa tapauksessa se tiennee naisväestölle sellaista ns. ikuista posken kääntöä.
Tosin miettinyt miten tuo vaikuttanee Freudin psykoanalyysin toimivuuteen kun pyhä Isä on vain mielikuva? Kumminkin sitten kun niitä pirpanoita syntynee niin osa tupannee olemaan isättömiä ja niitä oletettavasti tulee ain olemaankin.
Onhan heillä sitten tuo muukalaislegioona jos se sitten puolustais?
Yhtään ihmettele että sitä Le Peniä sielä nostatetaan, mutten jaksane uskoa hänen ratkaisevan ongelmaa. Jos jotain plussaa, niin nämä Suomen propleemat tuntunee suht pieniltä, kun kinataan eläkeiden pienuudesta, työttömien oikeuksista tai kun yrittäjille pitäisi iskeä isompi verotus, yms. On se hyvä ettei meillä ole ollut kunkkuja tai siirtomaita. Voinne syyttää jälkipolvia moisesta hölynpölystä.
"Olisiko nyt oltava rehellinen itselleen ja myönnettävä, että Eurooppa ja sen kulttuuri ovat samassa tilassa kuin Rooman valtakunta 300-400-luvuilla. Sielläkin vieraat kansat ja vieras uskonto kaivoivat pohjaa kulttuurin alta."
PoistaMorfologisesti länsimainen kulttuuri on kyllä karkeasti ottaen tasa-valtaisen ja imperiaalisen Rooman taitoksessa. Vertaukset Rooman myöhäiseen vaiheesee eivät toimi.
Mutta nykyaikana eivät vain informaatio, esinteet ja ihmiset liiku nopeammin ja suurempina massoina, vaan tämän yleisen kiihtyvyyden vuoksi itse historian kulku on kiihtynyt radikaalisti. Tämä on asia, joka useimmilta spengleristeiltä unohtuu — kaikki tämä lohduttautuminen, että kestihän Roomaltakin satoja vuosia rappeutua pohjalle... Ei tajuta, että yleisen vauhdin vuoksi se, mihin Roomalta meni 200 vuotta, Länsimaat kirivät helposti alle 50 vuodessa!
Pankaa tämä merkille ja muistakaa mistä sen luitte: ennustan, että vuosi 2100 Länsimaiden historiassa vastaa karkeasti vuotta 450 Rooman historiassa.
Epäilen kuitenkin vahvasti, ettei näistä meidän barbaareistamme ole luomaan perustaa millekään. Ne ovat jo sivilisaatioiden rauniokansoja, fellah-ihmisiä, ... Siksi Uuden Bysantin muodostavilla kansoilla on mahdollisuus luoda uusi järjestys koko Eurooppaan — hekin voivat näytellä barbaareiden osaa. Jokaisen sivilisaation ovat luoneet pohjoisesta tulleet barbaarit. Vastakkainen suuntainen prosessi ei ole koskaan tarkoittanut kuin entropian kiihdyttämistä. Egalitarismi on fellah-ihmisten liike, aristokratia barbaareiden. Reconquista Mordorin joukoista on täysin mahdollinen.
--XYZ
Elämme mielenkiintoisia aikoja. Laajasti ottaen kaikki maailman kulttuurit ovat henkitoreissaan, elleivät ole pakkoruokinnassa Kiinan, P-Korean ja sen semmoisten kanssa. Jose Ortega y Casset kirjoitti jo aikaa sitten massojen kapinasta, mutta ei hänkään osannut arvata kuinka alas massojen luoma kulttuuri voi vajota.
VastaaPoistaRelativistinen uusvasemmisto antoi länsimaiselle kulttuurille myrkkyä, josta se ei tosin heti kuollut, mutta huononi lajissaan, niin alas, että jännitämme joutuuko sekin pakkoruokintaan, vaan löytyisikö jostakin sittenkin joku luontainen parannuskeino, jolla se saataisiin virkoamaan. Ei tietenkään samanlaisena, mutta kyllin terveenä jatkamaan omanlaista elämäänsä.
Gustave Le Bon kirjoitti jo ennen Cassettea Joukkosielussaan joukkojen liikehdinnästä. (Olettaisin että kirjallisuutta aiheesta varmaan löytyisi enemmänkin mutta ymmärtänen miksi väestöiltä ain hävitetty tasaisin väliajoin äidinkielinenkirjallisuus. Nykyisin kun tapitetaan medialaitteita niin liekkö tuota osata arvostaakkaan? Viestinnällisesti tuo media taas on huomattavasti nopeampi kuin kirjoittaminen).
PoistaItse kyllä tuumannut että toinen juttu sitten on tuo liikehdintä, onko se kasvatuksen tulos, luontaista ihmisen matkimista toisesta kulttuurista, vai mistä on kysymys?
Niin kävi myös roomalaisille, kun he aikoinaan valtasivat Kreikan ja niin tulee ajan myötä käymään myös niille, jotka nyt tungeksivat Euroopan rajoilla.
VastaaPoistaGraecia capta ferum victorem cepit.
PoistaSaa nähdä itse veikkaan kyllä myöhäisantiikin lopputulosta: marmoripalatsit, rahatalous ja korkeakulttuuri vaihtuivat hirsimökkeihin, luontaistalouteen ja henkiseen pimeyteen: ei tarvitse kuin verrata Prima portan Augustus patsasta ja kolmesataa vuotta myöhempää Kostantinus Suuren patsasta. Vasta 1000-luvulla alkoi nousu. Lukuisia esimerkkejä nykysuunnasta on tämä blogi pullollaan.
PoistaPalatsit ja monumentit ovat yksi asia, mutta sivistystason ja tuotannon romahdus ovat vielä vakavampi asia.
PoistaSe mitä ihmiset eivät ymmärrä, että Rooman valtakunnan tuho tarkoitti kaukokaupan, massatuotettujen esineiden sekä sivistyksen loppua.
Roomalainen lääketiede pystyi parhaimmillaan esimerkiksi kaihileikkauksiin. Roomalaiset osavivat myös rakentaa betonista. Suurimpiin kaupunkeihin oli perustettu palokuntia ja niillä oli käytössää pumppuja palojen sammuttamiseen. Kaikki tuo tietämys menetettiin.
Antiikki oli paitsi kulttuurin ja tiedon kukoistusikaa, mutta myös massatuotettujen tavaroiden ja kulutushyödykkeiden aikaa. Rooman keisarilliset manufaktuurit tuottivat aseita. Garum kastiketta tuotettiin teollisessa mittakaavassa. Veitsiä, sirppejä ja muita tarvekaluja sai ostaa melko halvalla. Pari vuosisataa myöhemmin suurtilalla saattoi olla käytössään kaksi viikatetta ja neljä sirppiä. Maaorjat joutuivat siis jonottamaan, että pääsivät käyttämään työkaluja.
Rooma käytännössä luopui Britanniasta vuonna 410 ja siellä on erityisen hyvin nähtävissä mitä siitä seurasi. Alue jäi hyökkäävien barbaarien armoille ja kansainvälinen kauppa lakkasi. Kaupungit kuihtuivat ja kirjallinen kulttuuri hävisi - samoin kuin koulutus ja hallinto.
Ne jotka kuvitellevat, että nämä Euroopan rajoilla vellovat ihmismassat haluaisivat muuttua eurooppalaisiksi elättelevät harhakuvia. Ruotsi on elävä todiste siitä, että paskaläpi maista muuttavat muuttavat myös uuden kotimaansa paskaläveksi.
Itse olet paskaläpi.
Poista"Itse olet paskaläpi."
PoistaSitten kun vastaus asialliseen tekstiin on ym, katson kyseessä olevan luovutusvoiton, tajusi "kommentoija" sen itse tai ei.
Asiallisessa tekstissä ei ole sellaisia ilmaisuja kuin paskaläpi, joten taidot tunnistaa itsesi ja loukkaantua.
PoistaMyöhäisantiikki _on_ pitkälle yhtenevä nykyisen lännen kanssa, jopa hämmästyttävästi sellainen, mutta yhtymäkohtien näkeminen ja ymmärtäminen vaatii hieman harrastusta.
PoistaJos ajatellaan prinsipaatin kulta-ajan kestäneen johonkin Marcus Aureliukseen asti, on siitä Honoriukseen sellaiset 250 vuotta, saman verran kuin meistä kahdenteentoista Kaarleen.
Jotkut ajoittavat rappion alun kolmannen vuosisadan alkuun. Itse pidän katastrofina Caracallaa, joka antoi kansalaisuuden kaikille asukkaille. Sen jälkeen ei ollut mitään insentiiviä ansioitua ja palvella Roomaa. Kun senaattorisääty suljettiin pois sotilasjohdosta, ainakin de facto, Rooma muuttui leimallisesti siviilibyrokratiaksi, joka hallinnoi sotilasdiktatuureja. Neljäsataaluvun roomalaisesta ideaalista ja "patriasta" ei ollut jäljellä muuta kuin pöhöttynyt hallintokoneisto hillotolppineen. Mitään kansallista ylpeyttä ei koettu ja yhtenäisyydentunnetta ei ollut. Sortumisen jälkeen palattiin luentavasti koko ajan pinnan alla, ja joskus pinnallakin, olleisiin kaupunki- ja pienyhteisöidentiteetteihin.
Britannian sortuminen oli spektaakkelimainen. Se tuskin oli koskaan edes kovin roomalaistunut ohutta yläluokkaa lukuunottamatta. Britannialaiset muuten _itse_ ensinnä heittivät roomalaiset virkamiehet ja hallinnon ulos, tosin Konstantinus III vallananastajahallinnon, mutta kuitenkin.
Sen _jälkeen_ heillä oli vielä otsaa kirjoittaa Honoriukselle pyytäen apua, jota tällä ei ollut antaa, tuskin edes kiinnostusta.
Entä jos-historia on viehättävää. Oma suosikkini on:
Entä jos Ataulf ei olisi kuollut typerässä tappelussa ja hänen ja Galla Placidian poika olisi elänyt?
Toinen:
Entä jos Attila olisi voittanutkin Aetiuksen ja onnistunut hakemaan Honorian puolisokseen?
"Itse olet paskaläpi."
PoistaHuvittavaa kyllä ensimmäistä kertaa kuulin maata kutsuttavan paskaläveksi erään afrikkalaisen maahanmuuttajan toimesta.
Kyseinen henkilö luonnehti sanalla kotimaatansa. Kun kysyin minkälaiset olot maassa olivat, niin vastaus oli suora korruptiota, köyhyyttä, tuhottu luonto ja jatkuva kamppailu niukentuvista resursseista.Mies sanoi, ettei halua edes kuulla mitään entisestä kotimaastaan ja Suomessa oli kaikin tavoin parempi elää ja olla. Entisestä kotimaasta ei pidä ottaa mitään mukaansa eikä käyttöön.
Tuollainen pragmaattinen "maassa maan tavalla" asenne on harvinainen ja usein maahanmuuttajat haluavat muuttaa Suomen "heille sopivaksi" mikä tarkoittaa sitä, että täällä pitäisi elää sellaista arvojärjestelmää noudattaen, joka kehitetty Arabian niemimaalla rautakaudella. Ikävä kyllä kulttuuristaan kaikista eniten ylpeilevät ne, joilla on kaikista vähiten ylpeiltävää. Yleisvastauksena kaikkeen on ääliömäinen uskonkiihkoilu, väkivalta ja uhoaminen. Kun juttuun vielä yhdistetään naisvihamielinen ja pedofiilinen raiskauskulttuuri, niin puhumme todellisista evoluution kruunuista.
https://www.youtube.com/watch?v=pkVzATriaX0
Catilinalle:
PoistaItse ajoittaisin rappion alun Marcus Aureliuksen hallituskauden päättymiseen: siitä alkoi epävakauden aika, joka johtui vaihtuvien keisarien sisällissodista, talouden inflatorisuudesta ja tautiepidemioista sekä ulkoisten vihollisten yhä vahvemmista hyökkäyksistä. Tätä kehitystä Diocletianus ja 300-luvun keisarit eivät pystyneet pysäyttämään. Lopullinen isku oli imperiumin kansalaisten vastenmielisyys asepalvelukseen ja ylimpien yhteiskuntaluokkia syrjäytyminen vallankaappausten pelosta ylimmästä päällystöstä, mikä johti lopulta siihen, että valtakunta ja sen johtaja keisarit eivät enää hallinneet asevoimiaan.
Ehkä syvin syy tähän oli se, että Rooman keisarit eivät koskaan saavuttaneet loukkaamatta legitimiteettiä varsinkaan senaattorien keskuudessa vaan olivat pohjimmiltaan sotilasdiktaattoreja, jollaiseksi saattoi ryhtiä jokainen komentaja, jolla oli käytössään sotajoukko ja tilaisuus. Se teki vallan kiikkeräksi ja valtion epävakaan.
Yksityiskohdista on mainio teossarja suomalaisen Ilkka Syvänteen Military historia of late Rome.
On Ranskassa sentään rohkeutta ja edes mahdollisuus kritisoida räikeästi tabuja kuten islam ja muhamettilaiset. Veikkaan, että se eurooppalaisen sivilisaation puolustus käynnistyy ensimmäisenä Ranskassa. Saksassa pelätään liikaa menneisyyttä ja, kuten edellä sanottua, halutaan olla parhaita vallitsevassa kulttuurissa.
VastaaPoistaJa Suomessa lähinnä apinoidaan Saksaa.
Ei vaan jenkkilää, tuota tulevaa kehitysmaata.
PoistaVastuuhistorioitsija. Strategista ohjausta ohjata huomio toisaalle. På svenska.
VastaaPoistaVastuuhistorioitsija! Tämä ei ole vertailukelpoinen blogi muiden kanssa.
PoistaTässä käytetään sellaisia sanamuotoja, joita Suomessa ei ole käytetty, ja historia on se pyhin paikka, mitä meillä on. Se on signaali, jonka ääressä meidän pitää pysähtyä. Meidän pitää kantaa huolta siitä, mikä on sallittua ja mikä ei, miten ihmisoikeuksia kunnioitetaan, millaiset pöytätavat on, mitä pyhimmissä saleissa saa sanoa.
Juuri nyt ei pysty sanomaan enempää, mutta asiaan pitää palata.
Lähinnä viitseliäisyyden puute ja laiskuus on viivästyttänyt ajatustani kirjoittaa myöhäisantiikin ja nykyajan yhteneväisykksistä. Toivottavasti nyt saan siihen puhtia.
VastaaPoistaToivottavasti. Näen itsekin vahvoja samankaltaisuuksia.
Poista"Aivan viime aikoina ovat keltaliivit häpäisseet kansallisia muistomerkkejä Riemukaarella ja muuallakin."
VastaaPoistaTämä on vähän harhaanjohtavaa. Oikeaa olisi sanoa, että laitavasemmisto -- anarkistit, kommunistit, "antifasistit" -- häpäisee muistomerkkejä. Keltaliivit alkoi populaarina protestina, ja protesteihin lähti mukaan kaikenlaisia tahoja. Hyvin erilaiset tahot pyrkivät omaksumaan "liikkeen" johtajan aseman. Nämä vandaalit joka tapauksessa olivat lähinnä näitä anarkistihörhöjä. Niitä on ollut esim. Belgiassa rikkomassa paikkoja myös näissä median "rokotevastaisiksi" valheellisesti nimittämissä covid-totalitarismin protesteissa.
Usei riehujien myös annetaan rikkoa paikkoja vapaasti jonkin aikaa, koska näin protestit saadaan näyttämään illegitiimeiltä. Tekniikka on vanha. Joissain tapauksissa voidaan myös käyttää palkattuja provokaattoreita. Esimerkiksi tästä nuo Capitol Hillin mellakat vuoden takaa...
--XYZ
Eipä ole porukat lynkanneet näitä hölmöjä. Sata vuotta sitten olisi ollut toinen ääni kellossa.
PoistaSentään keltaliivit järjestivät monumenteille vartioinnin mielenosoitusten aikana. Mellakkapoliisin prioriteetti monumenttien suojelu ei ollut, eikä niitä viitsitty myöskään laudoittaa tai hiekkasäkittää vaikka resursseja suurvallalla luulisi olevan?
PoistaMielenosoituksissahan on aina sellainen ongelma, että ei voida kunnolla kontrolloida kuka niihin osallistuu. Toki Suomen laki ei tunne "mielenosoituksia" vaan kokoontumislaissa tunnetaan vain yleiset kokoukset ja yleisötilaisuudet. Tämä voi välillä johtaa hupaisiin tilanteisiin kun esimerkiksi ohjesääntö kieltää osallistumisen sotilaspuvussa "mielenosoituksiin" joista ei ole määritelmää laissa. Eräskin merivoimien aliupseeri pääsi pälkähästä kun homoparaati ei ollut "mielenosoitus" vaan yleisötilaisuus. Mikä sitten on "mielenosoitus" kun laki ei sellaista tunne?
Kokoontumislain toisen luvun 6 § toteaa yksiselitteisesti "Jokaisella on oikeus osallistua yleiseen kokoukseen."
Suomessahan keltaliivit median toimesta leimattiin mellakoitsijoiksi ja rähinöitsijöiksi. Asialistalla kun oli mm. EU:n vallan rajoittaminen, sekä polttoaineen hinnan korotusten peruminen.
Viranomaiset myös turvautuivat melko koviin otteisiin keltaliivejä kohtaan. Useita kuolonuhreja, vakavia kallovammoja sekä sokeutuneita silmiä. Sen sijaan Valkovenäjän "järkyttävissä viranomaisväkivaltaisuuksissa" ei ole kuollut yhtään henkeä.
Macron joutui myös ostamaan yhteiskuntarauhaa sillä, että valtio subventoi suorana tukena jokaiselle ranskan pienituloiselle työntekijälle 100:n euron palkankorotuksen.
Monumenttien häpäisyn vakavuus näyttää riippuvan täysin ajettavasti asiasta- ainakin median näkökulmasta. Helsingin tuomiokirkon häpäisy valtavalla tekstillä Black Live Matter mielenosoituksessa jätettiin laajasti totuusmedissa raportoimatta. Se myös, että rikottiin laajamittaisesti voimassaolleita koronarajoituksia, ei johtanut edes poistumiskäskyn antamiseen poliisin toimesta, vaikka vain muutama viikko aikaisemmin oli 15 henkiseen salaliittoteorioista jauhaneeseen porukkaan käyty muita mutkitta käsiksi parin poistumisekehoituksen jälkeen eduskuntatalolla.