Magiaa

 

Turvallinen tila

 

Entiselle työpaikalleni ilmestyi joskus tauluja, joissa julistettiin, muistaakseni englanniksi, että tässä on syrjinnästä vapaa tila.

Asian merkitystä ei kukaan kenellekään selittänyt, joten voitiin lähteä siitä, ettei tekstillä välttämättä ollut muuta merkitystä, kuin että jossakin sen vieressä ei lupauksen mukaan ollut syrjintää. Kaikesta päätellen sitten jossakin ympärillä, ehkäpä jo seinän takana sitä oletettiin olevan.

Millaisesta syrjinnästä tässä oli kyse ja millä tavalla tämä kaiketi muista poikkeavaksi ajateltu tila poikkesi niistä muista, jäi siis aivan epäselväksi. Jokaisen oli ja on mahdollista täyttää tällaiset tyhjät paikat omalla mielikuvituksellaan.

Syrjintähän on asia, joka on innoittanut kekseliäitä ihmisiä mitä kirjavimpiin suorituksiin. Jotkut väittävät olevansa syrjittyjä, jos saavat vähemmän palkkaa kuin jotkut toiset, vaikka edustettaisiin aivan eri ammatteja. Syrjinnästä valitetaan myös sen vuoksi, että saa kyllä samaa tuntipalkkaa, mutta tekee vähemmän tunteja kuin se toinen ja saa siis pienemmän tilin (ks. naisen euro).

Syrjintä ihonvärin perusteella on Suomessa perinteisesti ollut mahdotonta, koska tämä väri on ollut sama kaikilla. Nyt tilanne on muuttumassa ja syrjintää on suurella innolla otettu selitykseksi yhä uusille ilmiöille. Jos ja kun on havaittu, että esimerkiksi maahamme muualta muuttaneet omistavat keskimäärin vähemmän omaisuutta kuin sitä täällä koko ikänsä säästäneet, on selityksenä jo määritelmä mukaan syrjintä

Syrjinnästä vapaata vyöhykettä osoittavat taulut tuskin sentään auttavat millään tavalla niitä, jotka arvelevat kärsivänsä ns. rakenteellisesta syrjinnästä ja niiden merkitystä ja funktiota lienee etsittävä muualta, luultavimmin niiden asettajan omista tarpeista.

Muuan mahdillinen niiden olemassaololle tarjottava motivaatio voisi olla nyttemmin hyvin suosituksi tullut käsite turvallinen tila.

En suoraan sanoen tiedä, mitä nuo turvallisen tilan käsitteen lanseeranneet henkilöt ovat oikeastaan ajaneet takaa, mutta se on ainakin selvää, että selitystä on etsittävä amerikkalaisen yhteiskunnan ilmiöistä.

Ajatellaanpa tilannetta, jossa sorretut kansanjoukot, jotka aina silloin tällöin järjestävät tuota sortoa todistaakseen mellakoita, ryöstöjä ja talojen polttajaisia, yhtäkkiä joutuvatkin vihaisten toisin ajattelevien, esimerkiksi vandalisoimiensa liikkeiden omistajien piirittämiksi. Silloin on turvallinen tila kullan arvoinen huolimatta siitä, että mielenosoitusoikeus on pyhä ja että mielenosoittajat ovat kärsineet syrjinnästä, minkä vuoksi juuri rupesivatkin riehumaan.

Ei kuitenkaan ole selvää, miten paljon mikin määrä syrjintää oikeuttaa tuhoamaan ja ryöstämään. En kuvittelekaan, että asiasta voisi vallita yhteinen konsensus. Eri osapuolet ovat joka tapauksessa konstruoineet selvästi erilaiset käsitykset asiasta.

Suomessa tällaisia tilanteita ei toistaiseksi ole sattunut lainkaan sitten Turun vuoden 1917 voimellakoiden, joten kuvatun kaltaisille kylteille ei vielä tässä mielessä ole tarvetta. Ehkäpä onkin ajateltu, että kyllä niille ennen pitkää tarvetta tulee, sillä mehän kuljemme kaikki Amerikan viitoittamaa tietä. Odotetaanpa vain.

Mutta voidaanko pitää varmana, että tuollaisen rauhaa lupaavan kyltin läheisyys todella turvaisi ihmisiä vaaran hetkellä? Epäilenpä.

Turvallista tilaa kaipaavat nimittäin useimmiten valittavat, että heidän turvallisuutensa järkkyy nimenomaan keskustelutilanteessa, jossa syntyy vaara tulla esimerkiksi ns. jyrätyksi. Tällainen tilanne saattaa laukaista primitiivireaktion, joka ilmenee ns. itkuraivarina tai muuten vain tulee paha mieli. Tällöin pelastuksena saattaa tosiaan olla jokin hiljainen huone, ehkäpä ihan vain tuo taulu, jossa on positiivista tekstiä, vaikuttaa ainakin jotakin.

Turvallisen tilan tarvitsijoina pidettiin aikoinaan vain niitä henkisesti vammaisia, jotka eivät pystyneet pärjäämään normaalien aikuisten armottomalta tuntuvassa maailmassa. Heille rakennettiin erityisiä turvapaikkoja, (englanniksi asylum, lunatic asylum, ven. ubežištše, prijut). Ennen poliittisen korrektiuden kehittymistä suomessa puhuttiin hullujenhuoneista tai houruloista.

Olen kuullut, että esimerkiksi ns. mansplainingia eli asioiden järkevää selittämistä vastaan on erinäisissä feministien järjestämissä tiloissa otettu käyttöön myös turvasanoja. Jos vaikkapa noituuteen uskovalle naisihmiselle tullaan tyrkyttämään luonnollista selitystä asioille, hän saattaa pahasti ahdistua havaitessaan pohjan putoavan maailmankatsomukseltaan.

Millaisia nuo sanat ovat, ei ole kerrottu, enkä tiedä, mitä käytännön seurauksia niiden käyttämisellä on. Ehkäpä siinä vain ikään kuin takerrutaan kiinni johonkin käsitteeseen, jota ei toisen, uhkaavan osapuolen käytössä ole?

Vanha turvasana on ymmärtääkseni myös hokkus pokkus, joka juontuu latinankielisistä hostian kohotussanoista: hoc est enim corpus meum. Kun kulttuuri rappeutui, alettiin uskoa, että itse sanoihin kätkeytyi taikavoima rituaalista irrallaan ja taikurit rupesivat käyttämään niitä kaikkeen mahdolliseen magiaan.

En tosiaankaan tiedä, mitä nykyiset turvasanat tarkkaan ottaen ovat, mutta sellaiseksi ainakin monessa suhteessa soveltuisi asylum! painokkaasti lausuttuna. Sitä paitsi se kuuluu myös rajoillamme saaneen aikaan ihmeitä.

Saattaa olla, että tulevaisuudessa näemme yhä enemmän sellaisia myrryshenkilöiden keskeisiä kiistoja, joissa ei edes yritetä lainkaan käyttää logiikkaa tai edes konkreettisia esimerkkejä. Sen sijaan kiistelijät toistelevat maagisia sanojaan: ”n-sana!”, ”asylum!”, ”nyyh,nyyh!”, ”ite oot!”, ”äitis oli!”. Voittajat valitaan huutoäänestyksellä, jossa äänen kimeydestä saa lisäpisteitä.

Tämähän on jo todellisuutta, mutta mihin moisella sitten päästään tai edes periaatteessa voidaan päästä? Mikäli valtiovallan pakotuskoneisto saadaan asiaan mukaan, sillä voidaan päästä toisen osapuolen vaientamiseen. Normaalin, loogisen argumentaation merkitys häviää tällaisessa totalitaarisessa ympäristössä.

Paratiisilliseksi on, kuten tiedetään, joskus kuvattu olotilaa, jossa ei ole riitaa eikä turhaa puhetta, vaan kaikki sanovat ”rauha”, ”rauha”. Tämä kuitenkin edellyttää sellaisia olosuhteita, ettei ristiriitaisia pyrkimyksiä ja näkemyksiä ja siis riitelyn tarvetta ole. Niin kauan kuin niitä on, täytyy ne yrittää ratkaista kiistoilla, joita käydään logiikan ja tieteen pelisäännöillä. Se, joka ei niissä pärjää, saa luvan kestää asiansa kärsimän tappion.

Luisuminen emotionaalisen, infantiilisen sanamagian tasolle merkitsee pitkää askelta kohti uutta ja pimeää keskiaikaa.