keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Tuskan parahdus


Tuskan parahdus

Kahden suomalaisen johtavan intellektuellin monitulkintainen ulostulo on performanssi, joka on oikeutetusti herättänyt huomiota. Lähes jokainen on halunnut sulkea ainutkertaisen tapahtuman oman kielipelinsä kategorioihin, joita konkreettinen tässä ja nyt tapahtuva teos silti aina onnistuu pakenemaan.
Hetkellisen teoksen näennäinen pelkistynyt ruumiillisuus on tietenkin vain tapa puhua ja vaikka se näennäisesti viittaa pakottavaan tarpeeseen ja jopa hätään, on kyse tosiasiassa kielipelistä, jossa älyllinen jännite syntyy eri tasojen sekoittumisen ironiasta.
Teatterissamme on jo kauan ollut tapana, että katselija itse tekee esityksen haluamallaan tavalla niistä todellisuuden elementeistä, jotka esiintyjät paiskaavat vasten hänen kasvojaan. Jos teatterin lavalla on ulostetta, ei se ole teatterin vika, vaan maailman vika. Taide vain pakottaa meidät kohtaamaan asiat, jotka arkirutiiniemme ja niin sanotun sivistyksen sovinnaisuuksien tyrannia meiltä haluaa kätkeä.
Kulttuurimme hierarkioita ei voida räjäyttää frontaalihyökkäyksellä, mutta ne voidaan kyseenalaistaa tarjoamatta vastauksia. Tämä on nykyään ehkä taiteen keskeinen tehtävä. Performanssi ei välttämättä ole edes taidetta eikä sen tarvitse sitä olla. Olemalla vain sitä, mitä se on, se voi haastaa älyn ja tunteen, paljastaa oman ahdasmielisyytemme ja vapauttaa meidät niin sanotun kulttuurin valheesta.
En yritä tyhjentävästi kommentoida saati selittää sitä taannoista ulostuloa bussissa, joka omalla hiljaisella tavallaan tyhjentää valmiit käsitteemme.
En pysty lokeroimaan, saati ”selittämään” sitä. Näennäisen ironian ja halvan raljeerauksen alta erotan kuitenkin kullan kimalluksen, jokaisen todellisen intellektuellin aatelismerkin.
Kyseessä ei ollut tyhjä puhe, flatus vocis. Kyllä tässä kuului tuskan parahdus.

21 kommenttia:

  1. Tuskin mitään olisi huomattu jos bussi olisi kuormineen ollut matkalla Savoon, mutta että Turkuun!

    VastaaPoista
  2. No, Helsingistä nyt tulee kaikenlaista, ei siinä mitään erikoista ole. Taiteeksi se jalostuu, kun opiskelijat sen kustantavat painettavaksi.

    VastaaPoista
  3. Se tästä puuttuukin että bussi olisi ollut eduskunnan ajossa, mitä puhemiehen naamasta on viiime päivinä voinut epäillä.

    VastaaPoista
  4. Muistuttaa jälleen kerran siitä, että yliopistoissa koulutetaan liian suuri osa kustakin ikäluokasta, ja siten suuri määrä keskinkertaisuuksia. Keskinkertaisuuksilla ei ole juuri mitään annettavaa omilla aloillaan, joten he kompensoivat puutteitaan huomiohakuisilla tempauksilla liberaalin zeitgeistin hengessä. Yliopisto on henkisesti mädäntynyt laitos, ja housuihin paskantaminen kuvaa sitä hyvin symbolisesti.

    VastaaPoista
  5. Parodia on taas kerran tullut mahdottomaksi. Kiinnostava opiskelijailmiö tämä on kautta aikojen.
    Muuan engelsmanni kommentoi vastaavia heikäläisiä ilmiöitä "Sophomoric posturizing". Fiksuuden äärimmäinen aste tuntuu aina olevan tietyn ryhmän saavutattavissa.Se, etteivät muut seuraa perässä on vain tärkeä todiste omasta erinomaisuudesta.

    VastaaPoista
  6. C. Northcote Parkinson kirjoitti aikanaan pakinan nimeltä "Mielenkiinnon häviämisen raja". Kovasti pelkistettynä sen sanoma oli, että mitä vähäpätöisempi asia, sitä enemmän johtoryhmä uhraa aikaa ja mielenkiintoa sen käsittelemiseen. Sama pätee tietysti mediaankin, kuten olemme hyvin huomanneet.
    P.T. Barnum puolestaan harrasti uransa alkuaikoina halpahintaisia temppuja, itseasiassa suoranaista yleisön huijjaamista, ja sai lehdistössä runsaasti negatiivista julkisuutta. Hänen kantansa tähän oli, kuten tunnettua, että kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta, kunhan sitä on tarpeeksi, otsikot ovat riittävän suuria ja nimi kirjoitetaan oikein. Mitä siis opimme tästä? Todennäköisesti aika vähän. Ehkä osuvin luonnedinta oli erään tuntemani peruskoulua aloittelevan muksun kommentti: "Nythän niistäkin tytöistä tuli jotakin suurta"

    VastaaPoista
  7. Itäsieltä tyttöjen operaatio haiskahtaa, ABC:en ryssä kävelee ja sontii pytyn viereen. Ehkä bussi olikin tulossa Pietarista??

    VastaaPoista
  8. Olisihan se pitänyt arvata, että venäläisten piikkiin pannaan tämäkin. En oikein jaksa uskoa, että Tolstoin, Dostojevskin ja Tsehovin maa tällaista tuottaisi. Pussy Riot on tähän saakka rankin juttu niillä nurkilla, eikä sielläkään paskottu sentään nurkkiin.
    Kyllä tämä on aivan kotimaista tuotantoa, siihen viittaa netissä nopeasti leviävä julkilausumakin. Jos tämä ei ole alun perin Naisasialiitto Unionin kynästä lähtöisin niin syön hatullisen....

    NAINEN: VAPAUTA KEHOSI!

    Ajatusten uudisraivaajan osa on aina vaikea. Erityisen vaikea se on sovinistisen ja väkivaltaisen machokulttuurin läpeensä kyllästämässä Suomessa. Mikäli joku, varsinkin nainen, suorittaa rajoja rikkovia ajatuksellisia tai kulttuurillisia tekoja, hän saa niskaansa valtavan ryöpyn valkohehkuista vihaa, jonka ainoana perusteena on se, ettei vihaajan älykkyys riitä ymmärtämään sitä, mitä hän juuri näki, kuuli tai luki. Jos et ymmärrä sitä, tuhoa se. Tällä tavalla suomalainen mies on edennyt tähänkin asti, eikä hän halua luopua tästä etuoikeudestaan.

    Tämä ilmiö on nähty monesti ennenkin, ja nyt se jälleen kertaalleen osoitti irvokkuutensa. Ylioppilaslehden kaksi avarakatseista ja rohkeaa naistoimittajaa pisti itsensä täysillä peliin, paskoi housuunsa bussissa ja kirjoitti siitä lehteen tarkan ja kuvailevan raportin. Ja tätä seurannut kommentointiviha osoitti todeksi sen, mitä nämä rohkeat toimittajat aivan selvästi halusivat todistaa. Naisella ei ole oikeutta omaan ruumiiseensa. Ei edes sen siihen, mitä sen sisällä on. Naisen tulee olla miehelle parfyymintuoksuinen enkeli, naisen tulee olla olemassa vain miehen miellyttämistä varten. Nainen ei saa julkisesti rikkoa miehen ylläpitämää barbie-mielikuvaa.

    Kaarenojan ja Rämön kirjoitus oli hyvin affektiivinen ja ruumiillinen lukukokemus. Kirjoitus oli verbaalisesti taitava. Ajatuksessa housuun kakkaamisessa tiivistyy jotain postmodernin ihmisen valinnanvapaudesta. Pahiten kakasta loukkaantuivat vanhat vihaiset miehet, sillä kaksi nuorta naista uhkasi heidän laatimaansa arvojärjestystä.


    On selvää, että se, mikä on täysin väärin mielletty haisevaksi hyökkäykseksi, onkin sorretun sukupuolen epätoivoinen puolustus. On aivan naisen oma päätös, mitä hän keholleen tekee ja missä hän sen tekee. On myös naisen oma päätös, missä hän sen tekee. Vaikka linja-autossa. Vaikka housuihinsa. Yksin tai joukolla. Nainen, satutko muistamaan olleesi paikalla silloin, kun näitä niin sanottuja hyvä tapoja on määritelty? Aivan. Satutko ehkä veikkaamaan, että ketkä nämä niin sanotut hyvät tavat ovat määritelleet? Aivan.

    Kautta historian on nimenomaan miehille varattu etuoikeus brutaaliin ja vastenmieliseen pieru- ja röyhtäilyhuumoriin. Ja miehet ovat aina pitäneet itsestään selvänä, että heidän öykkärimäisyytensä huvittaa myös naisia. Nyt, tällä kertaa, naiset panivatkin paremmaksi. Jonkun lievän tuhnuttelun ja päräyttelyn sijasta kaksi naista paskoi oikein kunnolla housuihinsa. Oliko seurauksena röhönaurua? Oliko seurauksena yläviitosia? Tuliko näistä naisista hyviä jätkiä? Ei. Naisen osa on olla alempana, heikompana, kaikessa huonompana.

    Vuonna 1987 niin kutsuttu Jumalan Teatteri heitti paskaa yleisön päälle. Nämä Jumalan Teatterin jäsenet ovat siitä huolimatta saavuttaneet merkittävät urat kulttuurin alalla. Koska he ovat miehiä. Nyt on lopultakin aika hylätä vanhat ja luutuneet käsitteet. Myös näille kahdelle rohkealle, rajoja rikkovalle ja ajatuksia uudisraivaavalle naistoimittajalle on taattava pitkä ja menestyksekäs ura. Ei paskasta huolimatta. Vaan paskan ansiosta. Älkää tuomitko paskaa. Keskustelkaa paskasta. Ja poistakaa samalla paska mielestänne ja ajatuksistanne.

    Ylioppilaslehti on ollut 1980-luvulta lähtien enemmän tai vähemmän feministinen. Viimeiset viisi päätoimittajaa ovat olleet naisia, kuten myös enemmistö lehden tekijöistä koko 2000-luvun ajan. Lehdessä on myös ajoittain näkynyt tietty punavihreä ajatusmaailma. Ja sekös vasta ärsyttää, etenkin tiettyjä mieslukijoita.

    Suomessa.

    Vuonna 2013.

    Irina Chron-Velaquez
    Vapautta naisille r.y

    VastaaPoista
  9. Tämä oli loistava!
    Vai oliko se oikeasti tosissaan kirjoitettu?

    VastaaPoista
  10. Kaksi äskeisen jutun kappaleista on oikeasti tosissaan kirjoitettu, sydänverellä. Mutta mitkä kaksi kappaletta? Arvauksia otetaan vastaan tällä kanavalla.

    VastaaPoista
  11. Järjellä ei taida tässä pitkälle pötkiä.

    VastaaPoista
  12. Varmaan joku vaipavalmistaja on jo lähettänyt tytöille paketin käyttöohjeineen.

    VastaaPoista
  13. Jos ei järki auta, niin yritä arvata!

    VastaaPoista
  14. Pussy Riot olisi mennyt suoraan Turun tuomiokirkkoon, eikä olisi häirinnyt alennuslipuilla matkustavia eläkeläisiä.

    VastaaPoista
  15. Hyvä arvaus: Kolmas ja viimeinen ovat aitoja, miehisiä puheenvuoroja Ylioppilaslehden raikkaisiin anuksenkasvoihin.

    Ville Hämäläinen osoitteessa http://hamalainenville.puheenvuoro.uusisuomi.fi/131958-mita-kakkakohun-jalkipyykki-paljastaa-journalismista
    kirjoittaa: Kaarenojan ja Rämön kirjoitus oli hyvin affektiivinen ja ruumiillinen lukukokemus.  Kirjoitus oli verbaalisesti taitava. Ajatuksessa housuun kakkaamisessa tiivistyy jotain postmodernin ihmisen valinnanvapaudesta. Pahiten kakasta loukkaantuivat vanhat vihaiset miehet, sillä kaksi nuorta naista uhkasi heidän laatimaansa arvojärjestystä.

    Savon suunnasta todistaa Iisakki Härmä: http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/koko-suomi-kohahti-kun-naispaatoimittaja-kakkasi-housuun/1295320

    Ylioppilaslehti on muutenkin ollut 1980-luvulta lähtien enemmän tai vähemmän feministinen. Viimeiset viisi päätoimittajaa ovat olleet naisia, kuten myös enemmistö lehden tekijöistä koko 2000-luvun ajan. Lehdessä on myös ajoittain näkynyt tietty punavihreä ajatusmaailma. Ja sekös vasta ärsyttää, etenkin tiettyjä mieslukijoita.

    Päivän parhaan paiskaa kehään kuitenkin edesmennyt Tony Halme. Hän näköjään osasi ennustaa: "Mä takaan sen, että jos mä väännän kunnon maissipaskat kattilaan ja lyön siihen propellin pystyyn ja vien sen yöllä salaa Kiasman näyttelyyn jonkun feministilesbotaiteilijan nimellä, niin siellä on helsinkiläiset taidekriitikot seuraavana päivänä lääpällään kehumassa että onpa uskomattoman hienoa taidetta."
    Muita hänen lausumiaan löytyy täältä:
    http://fi.wikiquote.org/wiki/Tony_Halme



    VastaaPoista
  16. Paska juttu, mutta tulipahan tehtyä. Yksi pieni askel eteenpäin. Yksi tabu murrettu. Voimme puhua siitä sen omalla nimellä. Onko vielä tabuja jäljellä?

    VastaaPoista
  17. Onhan niitä. Sanopa niitä paskantajia "tytöiksi"...

    VastaaPoista
  18. Totta puhuu Timo. Tytöttely menisi heti valtauknnansyyttäjälle ja rangaistukset olisivat hirveitä.

    VastaaPoista
  19. Joku tyhmempi voisi pitää Vappu Kaarenojaa tavallisena kakkatoimittajana, mutta kun oikein pantiin punnertamaan, niin mitä sieltä yllättäen ja pyytämättä tulikaan; itse presidenttiehdokas!

    No, se oli sitä aikaa kun Savon Mafia piti kokouksiaan Timo Soinin tai Matti Apusen tuodessa Stadin Mafian terveisiä, mutta nythän tätä kansankielistä älymystöä alkaa olla joka paikassa.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.