sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Tasa-arvo ja perhemallit



Hupenevan tasa-arvon haasteet

Vastasyntyneisiin ihmislapsiin on usein liitetty monenlaisia ominaisuuksia. Jotkut olettavat heidän syntyvät ”vapaina” ja ”tasa-arvoisina”, jotkut arvelevat heidän muistuttavan tyhjiä tauluja ja jotkut peräti julistavat heidän olevan ateisteja.
Viimeksi mainittu väite saattaa oikeasti kuulua huumorin piiriin, mutta tiedän, että monet puhuvat synnynnäisestä ”tasa-arvosta” täysin vakavissaan ja ovat valmiit puolustamaan tätä aksiomaattisena pitämäänsä totuutta kaikin rehellisin ja jopa epärehellisin keinoin. Kysymys on näet sen luokan asiasta, jollaisia sanotaan elämää suuremmiksi. Kuten jumalallista ilmoitusta, tällaista totuutta puolustetaan keinoja kaihtamatta.
Hieno ajatus tasa-arvo onkin. Jos se tarkoittaa sitä, ettei ketään saa syntyperänsä takia sortaa, vihata eikä vähätellä, voi tälle asialle vain aplodeerata. Jokaisellahan on ihmisarvo, joka ei riipu esimerkiksi hänen kyvyistään, suvustaan tai asemastaan Luulen, että a priori jokainen ansaitsee osansa siitä pyhästä kunnioituksesta, jota tunnemme ihmiselämän mysteeriä kohtaan. En kylläkään tiedä, miten asian perustelevat ne, joiden mielestä mitään pyhää ei ole olemassa. Ehkäpä perusteena voisi olla jokaisen yksilön potentiaalinen nautintojen määrä, mutta tässä taidamme olla vaarallisella tiellä, siellä tulee jo pyöveli vastaan, ainakin vanhoja ukkoja…
Mutta yhtä kaikki, niin pian kuin lapsi hieman kasvaa, havaitsemme hänen menettävän tasa-arvonsa muun vertaisryhmän kanssa. Aikuisena ihmiset ovatkin jo sitten kovin eriarvoisia eikä asia ole koskaan korjaantunut yhteiskunnan massiivisillakaan toimenpiteillä, kuten pakollisen tasapäistävällä koululaitoksella. Eriarvoisuudella tarkoitan tässä erilaista yhteiskunnallista ja taloudellista menestystä. Sehän nyt ei lainkaan liity varsinaiseen ihmisarvoon, mutta kun tällainen puhetapa on tullut tavaksi, niin menköön nyt tässäkin.
Hitorioitsija Jerry Z. Muller on Foreign Affairs-lehden maalis-hutikuun numerossa analysoinut tasa-arvon ongelmaa erilaisten tuotantotapojen vallitessa. Kuten tunnettua, miesten aiemmin nauttima suhteellinen etu, joka perustui ruumiinvoimiin, on tietoyhteiskunnassa menettänyt merkityksensä. Tärkeämmäksi on noussut sosiaalinen pääoma, johon liittyy sekä kognitiivisia että sosiaalisia ja moraalisia taitoja ja kykyjä. Tämä on nostanut naisten potentiaalia työelämässä.
Naiset ovat kaikissa kehittyneissä yhteiskunnissa olleet kovassa nousussa, kun taas tietty ryhmä miehiä on pudonnut ja joutunut kurjistuneeseen asemaan niin työ- kuin avioliittomarkkinoilla. Mullerin mielestä on näköharhaa kuvitella feminismin saaneen aikaan suuria yhteiskunnallisia muutoksia, itse asiassa se vain heijastelee niitä. Tilanne on siis suunnilleen sama kuin kukolla, joka luulee auringon nousun johtuvan omasta kiekumisestaan.
Mutta mikäli uskomme Mulleria ja niitä runsaita tutkimuksia, joihin hän ilmoittaa johtopäätökset perustavansa, ei feministien kiekuminen ole pelkästään koomista.
Feministit, kuten kaikki itseään kunnioittavat radikaalit ovat leimanneet ydinperheen vanhanaikaiseksi. Sehän haittaa yksilön itsetoteutusta ja uusintaa pikkuporvarillisia ja patriarkaalisia arvoja. Mahtaako nainen edes löytää todellista libidoaan pysyvässä heterosuhteessa? Mikäli ei löydä, olemme jo kaikkein perustavimpien arvojen äärellä ja niiden loukkaaminen tai rienaaminen on varma ja lyhyt tie arvokonservatiivien, taantumuksen ja äärioikeiston riveihin.
Muller todistelee kirjoituksessaan, että epätasa-arvo on väistämätöntä. Nyky-yhteiskunnassa pahnanpohjimmaisiksi ovat alkaneet pudota tietyt miesryhmät. Heidän ohellaan kelkasta jää suhteellisen tai suhteettoman, mikä on tässä sama asia, suuri osa tietyn etnisen alkuperän omaavia henkilöitä. Naisiakin joukkoon tummaan tietysti mahtuu runsain mitoin.
Mistä tämä johtuu? Perimmäistä syytä voi etsiä vaikkapa geeneistä tai voisi, ellei se olisi käytännössä kiellettyä. Mukana vaikuttavat varmasti kansalliset perinteet ja kuka ties mitkä muut tekijät. Joka tapauksessa yksi markkeri näyttää nousevan ylitse muiden. Se on perhe.
Ehjä ydinperhe on lapsen yhteiskunnallisen tulevaisuuden kannalta ylivoimainen etu. Perheessä ei saada pelkästään tiedollisia valmiuksia, joita tarvitaan koulussa. Sieltä saadaan myös asenteet, hyveet, sosiaaliset taidot, lyhyesti sanoen kasvatus. Perheen varallisuus ennustaa lasten koulumenestystä, mutta vielä paremmin sitä ennustaa kirjojen määrä perheessä. Perhe on, kuten kirjoittaja asian ilmaisee, se ”työpaja, jossa inhimillistä pääomaa valmistetaan”.
Inhimillinen pääoma on tietoyhteiskunnassa keskeinen resurssi. koulutus on nyt kaikille avointa ja internet tuo valtavan tietomäärän kaikkien ulottuville. Kysymys on nyt siitä, onko yksilöllä valmiuksia käyttää tuota tietoa.
Muller toteaa, että avioerot ovat amerikkalaisen yhteiskunnan ylemmissä kerroksissa kääntyneet laskuun. Alemmissa ne ovat hyvin yleisiä. Avioerolapsen sosiaalinen ennuste on huono. Erityisesti tämä pätee poikiin, jotka jäävät äidin hoteisiin. Asiaa pahentaa erityisesti sarjarakastaja-äiti, joka panostaa itsensä etsimiseen seksuaalisella alueella
Epätasa-arvo näyttää olevan vain kasvamassa aivan riippumatta siitä, että sen torjumiseen ei ole koskaan panostettu yhtä paljon. Sikäli kuin asia koskee erilaisia pörssihuijareita ja heidän tähtitieteellisiä voittojaan, on lääkkeitä etsittävä kansainvälisestä yhteistyöstä, jotta oikeus ja kohtuus saataisiin edes jossakin määrin palautettua. Sikäli kuin asia koskee menestystä nykyaikaisessa yhteiskunnassa, voidaan tilannetta helpottaa vain hiukan. Amerikassa kokeillut ”positiivisen” syrjinnän keinot ovat tehottomia ja jopa vahingollisia.
Voisi tietenkin kuvitella erilaisia radikaaleja keinoja ydinperheen suosimiseksi -vaikkapa haittaveroa arvioeroille. Luultavasti sellainen olisi pantava myös ns. sateenkaariperheille, vaikka en tiedä, onko asiasta vielä tutkimuksia. Toistaiseksi tämä siis on vain ajatuskoe. En vaadi mitään enkä paheksu, kysyn vain.
Joka tapauksessa ”synnynnäisen” tasa-arvoisuuden ajatus ja vallankin siitä seuraavat johtopäätökset kannattaa ns. edistyspiireissä miettiä vielä kerran uudelleen. Maahanmuuton ja nykyisen avioliittokulttuurin myötä meillekin uhkaa syntyä alaluokka, joka ei ole nyky-yhteiskunnassa työllistettävissä. Jos sellainen syntyy, niin se todennäköisesti vetäytyy omiin alakulttuureihinsa ja elää epäsosiaalista elämää sosiaaliturvan ja laittomien elinkeinojen tuella. Näin on asia monissa Euroopan maissa ja Amerikassa.
Tiedän, että ne, joiden hallussa on korkeampi totuus ja jotka luottavat aksiomaattisiin viisauksiin, sanovat, että meillä ei tapahdu näin. Muistan hyvin, miten se älymystö, joka halusi meillekin sosialismia, vain nauroi ajatukselle, että se toimisi meillä yhtä huonosti kuin muuallakin.
Pelkäänpä, että meillä on lupa epäillä, että sellainen yhteiskuntapolitiikka, joka tasa-arvon nimissä sortaa miehiä ja kantakansallisuutta ja hehkuttaa moniarvoisten perheiden autuutta, ei välttämättä tuota sitä hyvää, mitä sillä tavoitellaan. Näin on ainakin muualla voitu todeta. Miksi asiat olisivat meillä toisin?

4 kommenttia:

  1. Oikeallakin on puhuttu tasa-arvosta ja toimittu sen puolesta. Kallion läpiajama torpparivapautus esimerkkinä. Päämäärä on ollut kumminkin erilainen kuin kuvaamasi. Kansan yhtenäisyyden vahvistaminen tulevassa taistelussa vihollista vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tätä huumorin rieskaa ! Vai Kallio ! Ensin sitä vapautusta ajoi tsaari, sitten Koskelan Akseli.
      Mitäkö sitten se Kallio toimitti ? Hän oli asiamies tai toimitsija jollekin kummalle ajanhengelle tai johdatukselle tai kamppailuille joidenka sankarit elävät kuolemansa jälkeen. Varsinkin sankarikuolemiensa. -Vähän tosikommin torpparivapautuksen ja eduskuntavaalit punalistoineen jo maaliskuussa 1919 toimeenpani Englanti panemalla demokratian palautuksen sahatavaratuontinsa ehdoksi. Suomalaisessa valistussavusaunassa on tota löylyä pihisee, vastat läiskää -aina vaan.Jukka Sjöstedt

      Poista
  2. Tasa-arvo on sen eräissä merkityksissä ilmeinen selviö, joissakin toisissa pelkkää typeryyttä. Ja kyllä yhteiskunnallisen eriarvoisuuden (huono sana, ehkä pikemminkin tasoerojen) pitää olla kohtuuden rajoissa. Tätä ei vaadi pelkkä maanpuolustus. Jo Aristoteles huomasi, miten käy kun kohtuus hylätään.
    Mutta itsepintainen panostaminen kannattamattomiin tai itseään vastaan toimiviin hankkeisiin ei ole rationaalista vaikka hyvä mieli tulisikin kuin kehitysavusta.

    VastaaPoista
  3. "Tiedän, että ne, joiden hallussa on korkeampi totuus ja jotka luottavat aksiomaattisiin viisauksiin, sanovat, että meillä ei tapahdu näin."

    Luin juuri Aupixlat nettilehdestä Mrutyvanjai Mishran artikkelin "Kommer islam att spela en avgörande roll för valresultaten 2014 i Sverige, Indien och Indonesien?"

    Indonesialaiset, jotka suvaitsevaisuudessaan sallivat maansa islamisoitua. Entiset pääuskonnot hindulaisuus, buddhalaisuus ja animismi ovat nyt mitättömän pieniä vähemmistöjä. Suurin osa kansasta muslimeja, ja sen mukaiset perhemallit.

    Intia, joka jaettiin 1947 Pakistaniin ja Intiaan. Pakistan muslimivaltio. Nyt Intiaan jäänyt muslimivähemmistö lisääntyy nopeimmin ja on perustanut rinnakkaisyhteiskuntia, joissa mm. moniavioisuus on sallittua. Sekulaarissa Intiassa muslimin ottaessa neljä vaimoa, on se sallittua, mutta hindu joutuu kaksinnaimisesta vankilaan.

    Ruotsissakin keskustapuolue ehdotti jo moniavioisuuden sallimista. Puolueet asettavat muslimiehdokkaita. Kulkeeko Ruotsi Indonesian ja Intian tietä?

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.