Siunattu tyhmyys ja kirottu hulluus

 

Tyhmyys, hullutus, hölmöys ja mielettömyys

 

The Psychology of Stupidity. Ed. by Jean-François Marmion. Translated from the French by Liesl Schollinger. Pan Books 2020, 367 s.

 

Useimmissa kielissä lienee sanansa erilaisille vähäjärkisyyden ilmentymille. Ranskassa esimerkiksi ”folie”, joka enemmän tai vähemmän vastaa englannin sanaa ”folly”. Huomattakoon, että ”coup de folie” tarkoittaa samaa kuin englannin ”brainstorm”.

”Folie” on siis suunnilleen samaa kuin suomen ”hullutus”, ”Folies Bergère” viittaa hupsuihin paimenettariin, ei kuitenkaan tyhmiin. Tyhmyyttä taas tarkoittaa ranskan sana ”bêtise”, jonka kantana on latinan ”bestia”- elukka.

”Con” sen sijaan tarkoittaa sekä tyhmyyttä, että naisen sukupuolielintä.

”Elle est con” olisi englanniksi Oxford/Hachette -sanakirjan mukaan ”She is bloody stupid”, mikä on jo englannissa aika härski ilmaus. Kuitenkin ”connerie” on ranskan kielessä varsin salonkikelpoinen, kuten muuan tämän alun perin ranskalaisen kirjan kirjoittaja Ewa Drozda-Senkowska toteaa.

”Quelle connerie”, ei viittaa niinkään tylsään tietämättömyyteen, vaan hävyttömyyteen tai roskapuheeseen (bullshit).

Yleensä pidetään loukkaavana jonkun sanomista tyhmäksi, typeräksi tai hölmöksi. Hulluksi sanominen saattaa olla vielä kohteliaisuuskin, etenkin nykyään. Vanhassa suomen kielessä ”hullua” voitiin sanoa myös esimerkiksi ”hurjaksi” ja ”tyhmän” sijasta  käytettiin sanaa ”tuhma”, joka viittaa jonkinlaiseen hämäryyteen, tummuuteen, jonka läpi ei maailma kunnolla erotu.

Tässä on nyt pakko sanoa, että varsinaisen tyhmyyden pilkkaaminen ja alentava suhtautuminen siihen on moraalinen pahe, jota voi verrata koulukiusaamiseen. Kuten Jukolan Juhani totesi, hänelle oli hyvä Jumala antanut järkeä juuri sen verran kuin oli, eikä ollut ihmisen asiana mennä sitä arvostelemaan. Sellainen ajatus hänellä ainakin oli, eikä se ollut hölmöimmästä päästä.

Muuan mies, jota olen eläissäni ihaillut enemmän kuin useimpia muita, oli yleisesti tyhmänä pidetty, mutta luonteeltaan ja elämäntavoiltaan aivan tavattoman mallikelpoinen, eikä tämä ollut mitään miraaliposeerausta, vaan aitoa, sisimmästä lähtevää käytöstä.

 Hän nauroi harvoin eikä koskaan puhunut joutavia, mutta nautti yksinkertaisesta ja mielekkäästä elämästä ja työstä hevosen kanssa. Hänen henkiystävänsä sanoi hautajaisissa osuvasti: ”autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan”.

Sehän oli Raamatusta, mutta tiedän, että häntä ihailivat myös jotkut pakanat. Ei hän millään uskovaisuudella pyrkinyt pätemään, vaikka joka sunnuntai kirkossa kävikin. Hänen elämäntapansa oli yksinkertainen ja läpeensä rehellinen, vailla vilppiä.

Tämä tässä siksi, että on tärkeää olla suhtautumatta ylimielisesti ihmisten luonnollisiin kykyihin ja taipumuksiin. Hullutuksille ja tyhmyyksille voimme nauraa ja niihin suuttua, mutta olemme itse hölmöjä (assholes, connards), jos teemme sen ylimielisesti, omaa paremmuttamme sillä korostaen.

Tämän kirjan artikkelissaan ”From Stupidity to Hogwash”  Pascal Engel (EHESS) yrittää luokitella tyhmyyden (stupidity) muotoja. Kyseessä lienee käännös ranskasta janon valitettavaa, ettei alkukielisiä termejä esitetä, Joka tapauksessa löytyy seuraavia: moronic, idiotic, cretinous, silly, foolish, imbecilic, clueless, inept ja viho viimein ”fucking stupid”.

Mutta sopivatko kaikki saman nimittäjän ”stupid” alle? Ranskassa sana ”con” kyllä kävisi. Eri kielten termit ovat kuitenkin vain osin käännettävissä, eivät ekvivalentteja. Onko esimerkiksi espanjan ”tonto” sama kuin ranskan ”idiot”, onko Amerikan englannin ”moron” sama kuin brittien ”dunce”? Onko englannin” asshole” sama kuin ranskan ”connard”?

Totean lyhyesti, etteivät ne ole täsmällisiä toistensa vastineita joka tilanteessa. Kirjoittaja kokeilee sitten laatia jonkinlaisen tyhmyyden/typeryyden asteikon ja asettaa alimmalle portaalle englanniksi käsitteen ”dull-witted stupidity”, joka edustaa eläimellisyyttä hipovaa tasoa (bestial), kuten aasi. englanniksi käytetään myös termejä ”scrotum” (kivespussi) ja ”dickhead”.

Sitten tulevat idiootit ja imbesillit, mukana myös synnynnäiset kretiinit. Sen jälkeen ”simpletons,” ”ninnies”, ”dolts” aja ”nitwits”. Ylempänä seuraavalla portaalla ovat hölmöt, ”the fools”. Heiltä ei välttämättä puutu älyä ja joskus he saattavat osittaa hyvää harkintaa. Mutta he käyttävät älyään huonosti ja se kärsii turhamaisuudesta. He kaipaavat seuraa ja ovat täynnä itseään, kuten Molièren näytelmän sankari.

 Ääliöt (brutes) ovat yksinäisiä, ”hölmöt” sosiaalisia. He eivät ole vihamielisiä tiedolle, mutta eivät osaa sitä käyttää ja vaativat vertaistyhmää, jossa heidän kykynsä kukoistaa ja tiivistyy.

Vielä korkeammalla tasolla löydämme sen tyypin, jota Robert Musil on kutsunut ”sofistikoituneeksi” tai ”intelligentiksi” hölmöksi. Sellainen henkilö pyrkii kiipeämään älykkään sukkeluuden (wit) huipulle.

Tällainen henkilö saattaa olla hyvin oppinut ja kultivoitunut ja saattaa jopa säkenöidä seurassa, mutta hänen intelligenssinsä ei toimi käytännössä. Hänen älynsä ja hänen tunteensa eivät pääse harmoniaan. Tällainen hölmöys on ”rehellisen” yksinkertaisuuden vastakohta.

 

Sofistikoituneella hölmöllä on moraalinen puute, joka ei liity siihen, ettei hän kykenisi löytämään välineitä päämäärään pääsemiseksi, vaan siihen, että hän on sokea noille päämäärille.

Tällainen korkeaa tasoa edustava typeryys on myös moraalinen pahe, ja ne, joilla se esiintyy, ovat siitä täysin vastuussa. Tällaisten henkilöiden maailmassa tärkeää roolia näytttelee  roskapuhe (bullshit), jota kirjoittaja kutsuu mieluummin nimellä ”hogwash”, mikä viittaa jätesankoon.

Tästä ilmiöstä olen ennenkin kirjoittanut ja muuan Harry Frankfurt on siitä tehnyt kirjankin (ks. Vihavainen: Haun bullshit tulokset ).

Tämän (hevon)paskan viljelyssä ei ole kyse typeryydestä saati tyhmyydestä kyvyttömyytenä, vaan epäkunnioituksesta itse totuutta kohtaan.  Ranskalaisten kotijumaliin kuulunut Malebranche on sanonut: ”tietämätön (ignoramus) ja henkevä seuramies (bel esprit) ovat yhtä lailla totuuden ulkopuolella, mutta ero on siinä, että kun tietämätön kunnioittaa totuutta, niin henkevä halveksii sitä”.

Kirjoittaja pohtii myös sitä, että ”hölmö ajattelee liikaa”. Vanhoille eurooppalaisille hullutus (folly)  oli ristiriidassa viisauden ja järjen kanssa, mutta ei sen absoluuttinen vastakohta. Ahkeralla ajattelulla vaatimattomasta alusta voidaan kyllä kasvattaa suuri ongelma.

Ranskassa näyttää ilmestyneen tyhmyyden käsikirja (Bréviaire de Bêtise), jonka opetuksiin kuuluu, että itsetyytyväinen ja arrogantti hölmö uskoo järjen ja vieläpä oman järkensä ratkaisevan kaikki ongelmat. Usein hän päätyy vain tautologioihin muotoa: ”nainen on nainen”, ”hulluhan hullu on”. Toki tautologiat voivat kätkeytyä näennäisesti päättelyketjuihin.

Nyt elämme massatyperyyden aikaa, toteaa kirjoittaja, eikä omasta maastammekaan tarvitse esimerkkejä kaukaa hakea. Tärkeää on, ettei typeryys ole enää niinkään yksilön ominaisuus, vaan suurten joukkojen, jotka sitä kaipaavat ja ympäristökseen tarvitsevat.

Vielä muuan kiinnostava seikka löytyy tästä kirjata ja pidän sitä varsin tärkeänä. Kyse on älyllisestä oikosulusta, joka liittyy tiettyihin asenteisiin. Tällainen ilmiö saattaa esiintyä jopa huippuälykkäillä ja monessa muussakin suhteessa lahjakkailla ihmisillä. Siitä kirjoittaa myös Ewa Drozda-Senkowska artikklelissaan ”Stupidity and Cognitive Bias”.

Kirjoittajan mielestä tuo kognitiivinen ennakkoasenne ei liity tyhmyyteen, vaikka merkitseekin kriittisen ajattelun ohittamista. Tässä olemme jälleen tekemisissä ”bullshitin” kanssa, joka on ennen muuta moraalinen pahe: se osoittaa, ettei totuudesta olla edes kiinnostuneita.

Tämän ilmiön kohtaa yhä uudelleen, saadessaan hämmästyneenä todeta, että hyvinkin älykkäät ja etevät henkilöt nielaisevat ilman vähäisintäkään epäröintiä sellaiset väitteet kuin että muuan nimimerkki ”Riikka” olisi ihan oikeasti halunnut tappaa siirtolaislapsia, että jotkut kansanedustajat venyttelivät silmiään tarkoituksella pilkata mongolirotuun kuuluvia tai vaikkapa että on hirvittävän väärin ja rasistista käyttää termiä ”mongolirotu”, kun ei sellaista rotua kerran ole olemassakaan…

Ja niin edelleen. Esimerkkejä ei tarvitse etsiä.

Tätä ranskalaista ja englanniksi käännettyä kirjaa lukiessa tulee mieleen, että omassa kielessämmekin kannattaisi paremmin huomioida tyhmyysden, typeryyden, ääliömäisyyden, hulluuden, hupsuuden, hurjuuden ja monien muiden termien välisiä eroja paremmin kuin usein tehdään.

Tyhmyys koetaan meillä usein solvauksena. Tosin O,W. Kuusinen oli joutua Neuvostoliitossa vaikeuksiin sanoessaan, että Venäjällä ei kukaan loukkaannu, jos häntä epäilee epärehellisyydestä, mutta suuttuu, jos sanotaan tyhmäksi. Suomessa asia on päin vastoin.

Kaikki on kuitenkin suhteellista. Itse näkisin, ettei aitoa tyhmyyttä saisi koskaan pilkata, jos nyt ei yenmäärin suojellakaan, ellei siihen liity moraalista arvokkuutta. Sen sijaan tietoista tai tuottamuksellista valheellisuutta, joka on paskapuheen (skitprat, bullsiht) ytimessä, on aina syytä ahdistella.

Tosin nuo älymystön ja niin sanoakseni paremmiston ajatteluun kuuluvat oikosulut taitavat olla yhtä vaikeita hoitaa kuin korkeajännitelinjojen vastaavat ongelmat silloin, kun virtaa ei saada pääkytkimellä kytkettyä pois.

Mutta uskotaan nyt parempaan. Luulen, että maassamme in jo tapahtunut kehitystä, ainakin median ulkopuolella.