Muuan runo

 Tämän tein siihen kehotettuna, mikä on yleensä lieventävä asianhaara.

Pushkinin ”Hukkunut”

 

Lapset tupaan juosten ryntää

hätäpäissään huutaen:

”Isä, isä, verkossamme

roikkuu kuollut miekkonen!”

”Hittojako höpötätte, isä siitä kiivastuu                              

Muka meidän verkossamme?

jospa lienee jokin muu?

 

 

Vaan, jos tuomarikin tulee

siitä ikiriesan saan,

minkäs teet, no takki ylle

mennäänpä nyt katsomaan

”Siinähän se, katso itse!”

Rannassa ja verkoissaan

ruma ruumis viruu, makaa

maassa pitkin pituuttaan

 

Kaaamea on miehen kalmo,

sininen ja turvonnut,

liekö syntisraukka tässä

oman itsens’ surmannut?

Kalastaja liekö turman

aalloissa nyt löytänyt,

humalainen saanut surman,

rosvoko lie pistänyt?

 

Mitäs tässä mahtaa miesi,

huomaamatta veteen päin

ruumiin hukkuneen hän raahaa

veteen saakka ennättäin

aaltoin alle lykkää vielä

työntää, survoo airollaan,

että ruumis löytäis tiensä

eteenpäin, luo hautuumaan

 

Kauan kalmo aaltoin alla

kelluu, pintaan pistäytyin

sitä seuraa miehen katse

kääntyy sitten kotiin päin

”Kuulkaas, penskat, tulkaa mukaan,

saatte pian piirakkaa

siitä, minkä täällä näitte,

visusti nyt vaietkaa.

 

Yöllä tuuli taasen yltyi,

joki kiehui, vaahtosi,

päre ukon mökkelössä,

sammui, tuvan pimensi.

Lapset nukkuu, äiti torkkuu

ukko makaa sijoillaan

myrsky ulvoo, mikäs nyt on?

ikkunaanko hakataan?

 

 

”Kuka siellä?” ”Sisään päästä’”,

Mikä vaivaa, matkamies?

Yötä myöten miksi kuljet?

Hiisikös toi tänne ties?

Miten sua auttaa voisin?

Tääll ei tilaa ollenkaan.”

Sentään varovasti ukko

raottaapi ikkunaa

 

Pilven takaa kuu vain loistaa

Mitä kummaa, alaston!

Vesi parrastansa valuu

tyhjät silmät päässä on.

Kaamea on tuppisuinen

kumma tuijottaja tää

turvonneesta ruumiistansa

ravut roikkuu päältä pään

 

Ikkunan jo sulki ukko,

tuttu on tuo matkamies,

Kauhuissaan hän manaa, sättii,

häviäis jo, piru ties!

Mieli järkkyi miekkosen nyt,

unta ei saa ollenkaan

Joka yö vain kauhun tuntee,

jokin oveen koputtaa

 

 

 

Kertoo kansa kaameata

                                                        ukosta nyt tarinaa

                                                        aina vain se kesken yötä

                                                        nousee vierast’ oottamaan

                                                        Jos vain yöllä sää on kurja

                                                        päivällä jo myrskyää

                                                        saapuu mökkiin vieras nurja

                                                        oveen hiljaa koputtaa

 

 

 

 

 

 

 

 

What do you want to do ?

New mail

What do you want to do ?

New mail

Katastrofin tultua

 

Ilmastonmuutosta entisaikaan

 

Santeri Alkio, Murtavia voimia. WSOY 1923 (1896), 271 s.

 

Nimestään huolimatta tämä ei ole mikään aateromaani. Se on jatkoa Puukkojunkkareille ja enimmäkseen samat hahmot kansoittavat tämänkin kirjan sivut, kuitenkin varsin olennaisesti muuttuneina.

Nuorten miesten häjyilyt on häjyilty ja Karhun Esakin on muuttunut psykopaatista kelpo mieheksi. Hän ryhtyy jopa nimismiehen rengiksi ja sittemmin jahtivoudiksi. Niin on Vaasan linna miestä opettanut.

Kurin palauttajana kunnostautuu ennen muuta uusi vallesmanni, jonka tapa jakaa oikeutta ja pitää kuria on karu, mutta tepsivä: kun tervapamppua aikansa tanssitetaan miesten selässä, niin jossakin vaiheessa paha sisu poistuu.

Edellisen kirjan perusteella olisi pikemmin uskonut, että kostohan siitä seuraa, mutta nyt on koko kylän tunnelma toinen. Laki ja vallesmanni ovat kunniassa.

Toki lakia voidaan käyttää myös lurjusteluun ja oman voiton pyyntiin. Tässä touhussa kunnostautuvat yleensäkin herrat, jotka eivät talonpoikaa arvosta eivätkä edes kieltä ymmärrä.  Paikkakunnalla elelee muuan nurkkakirjuri herrojen juoksupoikana, mutta varsinainen lurjustelun mestari on muuan talollinen, joka kovien aikojen tultua panee saataviaan pakkolunastukseen.

Ajat ovat kovat, sillä tarina sijoittuu suuriin nälkävuosiin, jotka olivat ennen muuta vuosina 1865-1868. Esimakua oli saatu jo hieman aiemmin.

Syynä olivat ilmaston väliaikaiseen kylmenemiseen liittyneet kadot. Lieneekö ollut ilmakehässä ongelmia tulivuorten toiminnan takia vai miksi, lopputulos joka tapauksessa oli, että sato menetettiin Suomessa monin paikoin yhä uudelleen ja logististen ongelmien takia avun saanti tarvitseville oli usein mahdotonta.

Herroja ei tästä voinut syyttää eikä Alkio niin teekään Myöhemmät yritykset siirtää vastuuta esimerkiksi J.V. Snellmanille eivät kestä kritiikkiä. Mitä rahamaailmaan tulee, antoi itse Rotschild lainan Suomen nälkäänäkeville jopa omasta pussistaan, kun sitä tarvittiin nopeasti eikä obligaatiolainaa ehditty järjestää. Ajan lehdistä voi todeta, että Venäjällä järjestettiin hyväntekeväisyystapahtumia Suomen hädänalaisten hyväksi.

Mutta ei sitä merta auki saatu laivaliikenteelle eikä rautatie vielä vienyt Helsingistä Hämeenlinnaa kauemmas. Pietarin rataa ruvettiin tekemään, mutta eihän sitä siihen hätään valmiiksi saatu.

Kaikenlaista yritettiin. Kansaa opetettiin käyttämään muun muassa sieniä ravinnoksi ja, kuten Alkio kertoo, sarain juuristakin saatiin syötävää, jopa makeaa.

Noin kymmenesosa suomalaisista joka tapauksessa noina vuosina kuoli, mitä voi halutessaan verrata koronaviruksen aiheuttamaan kuolleisuuden nousuun. Sitähän ei ole, ellei sitten esimerkiksi maskien runsaan käytön seurauksena sydän- ja keuhkosairauksiin kuolleiden määrä nouse merkittävästi. Tämän näemme myöhemmin.

Asiaa voi verrata myös vaikkapa jatkosodan ajan kuolleisuuteen. Silloinhan väestö kasvoi joka vuosi.

Mutta ei katastrofien vertaaminen kuolleiden pääluvun mukaan kovin paljon lisää ymmärrystämme niistä. Piruhan on yksityiskohdissa.

Kiertävät kerjäläislaumat, epähygieninen hätämajoitus ja tappavat hätäaputyöt olivat arkea silloin ja niin oli myös tunnoton keinottelu ihmisten hädällä. Ei niin, että köyhille varattua leipää olisivat syöneet rikkaat, he tulivat toimeen muutenkin. Osa ihmisiä vain jakoi omastaan muille ja osa yritti vain kahmia lisää keinottelulla.

Ajan ideologian mukaan vastikkeeton ruoka-apu olisi ollut moraalitonta, eikä siihen kovinkaan paljon menty, vaikka sopparuokaloita toki perustettiin lähinnä työkyvyttömille. Se näköjään kyllä ymmärrettiin huonosti, ettei nälkäiseltä voinut vaatia kovaa työtä eikä isolta mieheltä toimeen tulemista samalla annoksella kuin puolta pienempi lajitoverinsa.

Vuonna 1862 syntynyt Alkio joutui ilmeisesti omin silmin näkemään noita nälkänäytelmiä ja antaakin ymmärtää, ettei sitä surkeaa valitusta voi ymmärtää se, joka ei sitä itse joutunut kuulemaan.

Yleensähän nälkä kuitenkin teki apaattiseksi ja nääntyneet ihmiset lakkasivat osoittamasta mitään tunteita.

Suurta moraalista opetusta en tarinasta huomannut, mutta ilmeisesti se on ollut yritys panna paperille erään katastrofin vaiheita tietyn miljöön näkökulmasta. Tekijä kirjoittaakin romaanin alkuun: Katovuosina uupuneitten uhrien muistolle omistaa nämä rivit nöyrimmällä kunnioituksella tekijä.

Kyllähän hänen henkilögalleriassaan on hyvinkin suurta kunnioitusta ansaitsevia hahmoja. Nykyään moista kirjallisuutta pidettäisiin hyvin epäsovinnaisena ja luulen, että mikäli se pääsisi kulttuurisivujen arvostelupalstoille, sitä kritisoitaisiin kiiltokuvamaisten hahmojen ja kohtuuttomien normien luomisesta. Sellainen saattaisi aiheuttaa ahdistusta, kun tuo häpeän aikakin jo kuuluu olevan ohi.

Mutta nythän emme eläkään suurten katastrofien jälkitunnelmissa, ainakaan vielä.

What do you want to do ?

New mail

Queen of Scots

 

Renessanssin intohimodraama

 

Stefan Zweig, Maria Stuart. Suomentanut Elina Vaara. Gummerus 1937, 393 s.

 

Stefan Zweig oli aikansa suosituimpia populaarihistorioitsijoita ja elämänkertureita. Hänen esseekokoelmansa Ihmiskunnan tähtihetkiä lienee yhä hyvin monelle suomalaisellekin tuttu.

Tätäkin kirjaa lukiessa tulee kuitenkin yhä uudelleen mieleen, että olisi oikeastaan mahdotonta kuvitella kenenkään enää kirjoittavan samalla tavalla. Ainakaan se ei avaisi tietä suureksi kansainväliseksi tähdeksi.

Zweigin tyylilajina ei näet ole ainoastaan psykologinen draama. Hänen pyrkimyksensä päästä kuvattavansa nahkoihin on kerrassaan maaninen ja niinpä hän yhä uudelleen maalailee lukijan eteen päähenkilön syvimpiä tuntemuksia, joihin hänellä ankarasti ottaen sentään taitaa olla pääsyä korkeintaan aniharvoin.

Hieman puuduttavaksi käy toisinaan myös se superlatiivien viljely, johon kuvattavan hahmo kirjoittajan yhä uudelleen innoittaa. Niin kuusivuotias tyttönen kuin vanhuuden kynnyksellä oleva pyylevöitynyt nainen ovat aina jotakin aivan poikkeuksellista hyvässä ja pahassa.

Itse asiassa kirjoittaja ei liene tässä ihan väärässäkään. Maria Stuartista on säilynyt niin paljon lähteitä, että hänen sielunelämäänsä voidaan kyllä sondeerata pitkällekin. Toisaalta myös hänen uransa monet päätökset ovat niin hämmästyttäviä, että ne kyllä jo puhuvat puolestaan.

Kirjoittaja ei luettele lähteitään, mutta kertoo niitä olleen tavattoman paljon. Strategisesti tärkeä kokonaisuus ovat niin sanotut kasettikirjeet, jotka tässä tapauksessa viittaavat Marian epäsäätyisen puolison hopealippaaseen, jossa tämä säilytti kuningattarelta saamiaan kirjeitä ja runoja.

Maria oli kuningatar par excellence ja arvostaan hyvin tarkka ja tietoinen. Hänet kruunattiin aikoinaan myös Ranskan kuningattareksi, mutta hän ehti olla valtaistuimella vain vuoden ennen kuin hänen miehensä,  sairaalloinen nuorukainen kuoli.

Hänen ylpeytensä aiheena ja onnettomuutenaan oli, että hän katsoi olevansa myös Englannin kruunun oikeutettu perijä, vaikka ei sitä aktiivisesti havitellutkaan. Kuningatar Elisabethin oikeus kruunuun oli sitä paitsi kiistanalainen, koska häntä pidettiin äpäränä.

Skottien kuningatar -Queen of Scots- ei ollut eikä voinut olla mikään vahva hallitsija, sillä sukujen ja klaanien kilpailun ohella tuota alikehittynyttä maata hajotti myös uskonnollinen tekijä.

John Knoxin johtamat kalvinistit kantoivat synkkää vihaa katolista kuningatartaan kohtaan ja suuri osa Skotlannin lordeista kannatti heitä. Joka tapauksessa herran voideltuna kuningatar pystyi hallitsemaan ja jossakin  vaiheessa myös pääsemään kansansa suosioon.

Sinänsä Maria ei Zweigin mielestä piitannut Skotlannista tuon taivallista. Hänelle tärkeää oli hänen oma majestettisuutensa. Tässä ei sinänsä ollut mitään kovin kummallista, muistakaamme, että Englannin kruunun tunnuksena oli jo 1400-luvulta lähtien Dieu et mon droit -Jumala ja minun oikeuteni.

Ranskan kieli ja kulttuuri hallitsivat myös Marian hovia Skotlannissa.  Suurista ristiriidoista huolimatta kaikki olisi voinut sujua hyvin, ellei Mariaa olisi suistanut vallasta hänen oma, hallitsematon intohimoisuutensa.

Intohimon -tai sanoisimmeko naaraan- Mariassa herätti mitätön ja typerä poikanen, Henry Darnley, joka huomattuaan saavuttamansa aseman yritti ryhtyä isännäksi taloon, mitä asemaa äärimmäisen omahyväinen ja itsekeskeinen Maria ei suurin surminkaan suostunut aviomiehelleen sallimaan -ei nyt ainakaan tässä tapauksessa.

Tämä intohimodraama päättyi sitten aito shakespearelaisittain ja Zweig uskoo, että kirjailija saikin ainekset sekä Hamletiin että Rikhard III:een juuri Maria Stuartin tarinasta -aivan todellisesta historiasta.

Mitätön Darnley jouduttiin murhaamaan, jotta Maria pääsisi naimisiin uuden, valtavan intohimonsa kanssa ja välttyisi siltä häpeältä, että heidän lapsensa syntyisi avioliiton ulkopuolella.

Valitettavasti vain uusi ylkä oli jo tahollaan naimisissa ja murhan alkuunpanijat oli liiankin helppo löytää, vaikka jälkiä yritettiin peittää massiivisella ruutiräjäytyksellä.

Vastoin kaikkea järkeä Maria pisti yhä uudelleen päänsä silmukkaan ja menetti kannatuksen omassa maassaan. Hän pakeni Englantiin, jossa hänelle salli turvapaikan Elisabeth, jonka valtaistuinta hän itse asiassa vaati itselleen eikä ilman oikeutta.

Oleskelu Englannissa muodostui tosiasiassa vankeudeksi ja sen aikana ikuisesti lannistumaton ja kunnianhimoinen Maria sotkeutui salaliittoon, jonka tarkoituksena oli Elisabethin surmaaminen ja hänen itsensä, Marian nostaminen valtaistuimelle.

Elisabethia kirjoittaja kuvaa tuuliviirimäiseksi ja päättämättömäksi, ikuisesti kahdella tuolilla istuvaksi monarkiksi, jolla sentään oli yksi suuri hyve: hänen täkein päämääränsä oli hyödyttää omaa maataan. Maria taas pyrki hyödyttämään vain ja ainoastaan itseään ja omaa majesteettisuutaan.

Kun Marian syyllisyys oli todistettu, eikä hän suostunut anomaan armoa, oli teloitus sinänsä looginen seuraus. Juristit joutuivat kuitenkin miettimään päänsä puhki näin ennenkuulumattoman asian mahdollisuutta ja madottomuutta ja etsivät turhaan historiasta ennakkotapauksia. Hallitsijoita oli kautta aikojen murhattu, mutta heidän teloittamisensa oikeuden päätöksellä oli jotakin muuta. Maria sai nyt palvella tiennäyttäjänä koko Euroopalle.

Kaarle I, joka oli Marian omia jälkeläisiä, Ludvig XVI ja Maria Antoinette seurasivat sitten aikanaan perässä ja jopa Ipatjevin kellariin raahatut Romanovit tapettiin jonkinlaisen irvokkaan tuomion perusteella, jonka pyöveli taisi ladella omasta päästään. Eihän ihmisiä noin vain murhata sovi.

Maria sentään mestattiin kuningattaren arvolle sopivasti, linnan salissa ja juhlapuvussa. Katolista rippiä hänelle ei kuitenkaan suotu eikä ilmeisesti myöskään viimeistä voitelua. Pyöveli ei ollut tehtävänsä mittainen ja sai pään irtoamaan vasta kolmannella iskulla. Sen huulet liikkuivat vielä neljännestunnin.

Marian mestaus teki hänen pojastaan Jaakko VI:sta Skotlannin kuninkaan ja sittemmin myös Englannin kuninkaan Jaakko I:n nimellä. Katolisten valtojen taholta se aiheutti suuren reaktion ja jopa itse kuuluisa Suuri Armada (Invincible Armada) lähetettiin rankaisemaan Englannin kerettiläistä kuningatarta.

Elisabeth, kuultuaan mestauksesta, sai hysteerisen kohtauksen ja yritti vierittää syyn asiasta niille, jotka olivat täyttäneet hänen kuninkaallisia määräyksiään. Hän lienee ollut ainoa, joka uskoi, ettei ollut määrännyt teloitusta arvioi Zweig.

Mariasta jäi historiaan legenda, jota on hyödynnetty monissa kirjoissa ja näytelmissä. Olihan sille totisesti aineksiakin: Suurpolitiikka, korkea-arvoiset henkilöt, uskonto, rakkaus, väkivalta…  Ellei tarina olisi tosi, sitä kai harva uskoisi. Zweigin monet pohdinnat saattavat olla spekulaatiota, mutta kyllähän aihe siihenkin inspiroi.

What do you want to do ?

New mail