Maa vailla menneisyyttä

Maa vailla menneisyyttä

Suomi lukuina 2017. 52 s. Tilastokeskus 2017.

Rautatieasemalla tässä syksymmällä oli iloinen yllätys. Siellä tyttö jakeli pieniä tilastovihkosia ja antoi vielä kullekin Suomi 100-karkin kaupan päälle.

Nämä taskutilastot ovat aina kuuluneet lemppareihini. Kun luvut on ainakin minun helppo unohtaa, niin vihkosesta saa tarvittaessa uskon ja jopa tiedon vahvistusta.

Nykyään tiedot toki löytyvät myös netistä ja tämä nimenomainen kokoelma on osoitteessa tilastokeskus.fi/suomilukuina.

Kirjanen alkoi lupaavasti, siinä oli yksi aukeama Suomesta ennen/nyt ja kyseessä olivat noin sadan vuoden toisistaan erottamat luvut. Väkiluku oli vuonna 1917 jo niin paljon kuin 3 143 300 ja vuonna 2016 peräti 5 503 297 henkeä. Kasvu oli 1800-luvulla ja vielä 1900-luvun alussa ollut huimaa, mutta siitä ei kerrota.

Suosituimmat nimet olivat silloin ennen Anna ja Eino ja nyt Sofia ja Onni. Kahvin kulutus oli silloin 1,7 ja nyt 9,9 kg/hlö. Autojen määrä oli silloin 1754 ja nyt 3 957 153 kappaletta…

Tämähän on ihan kiinnostavaa. Niinpä vihkosta silmäileekin odotukset korkealla. Meidän maassammehan tilastolaitos on maailman vanhimpia ja parhaimpia (mikäpä asia ei meillä olisi maailman paras?).

Niinpä sitä odottaa kiinnostuneena pitkiä aikasarjoja kiinnostavista kysymyksistä, sellaisia, joista näkee tasaisen kehityksen ja kriisit, nousut ja laskut.

Turhapa on odottaa. Tekijöitä näyttää vaivanneen joku selittämätön historiattomuus, sillä miltei kaikki luvut ilmoitetaan vain muutamalta vuodelta ja yleensä ei vuotta 2000 vanhempia tietoja ole lainkaan. Vuosi 1980 on jo harvinaisuus tässä julkaisussa.

Koska lähden siitä, että tekijät ovat olleet korkeakoulututkinnon suorittaneita, ihmettelen suuresti moista lyhytnäköisyyttä. Odottaisin sille perusteluja.  Pelkkien kontekstia vailla olevien lukujen esittämistä ei kai tässä voi selittää ihan typeryydelläkään. Onko tämä meidän aikamme nyt vain tällainen?

Joka tapauksessa on pakko kysyä mitä ihmeen merkitystä on sellaisilla luvuilla, joita ei suhteuteta mihinkään? Miksei mukana ole edes muutamien muiden maailman maiden lukuja samoilta vuosilta ja miksi pitkiä aikasarjoja on vain ani harvoissa tapauksissa?

Tämähän on varma keino piilottaa lukijalta esitettyjen lukujen todellinen merkitys. Tokihan me elämme koko ajan muuttuvassa, dynaamisessa maailmassa emmekä ole putkahtaneet tänne vuonna 2000 valmiina kuin Pallas Athene Zeuksen päästä. Muutos kai se meitä kiinnostaa ja sen täytyy kiinnostaa.

On hyvä tietää, että vuonna 1917 oli solmittiin avioliittoja 20004 kertaa ja purettiin 368 kertaa, kun taas vuonna 2016 niitä solmittiin 24464 kertaa ja purettiin 13541 kertaa. Tämä harvinainen näköala menneisyyteen on peräisin vihkosen ensi aukeamalta. Kiitos siitä, mutta pitkä aikasarja olisi tässäkin tapauksessa ollut vielä parempi. Miten tähän on tultu? Milloin?

 Väestöpyramidin kohdalla esitetään harvinainen vertailukohta vuoteen 1917. Siitä näkee havainnollisesti sen, miten alhaalta leveä ja ylhäältä kapea pyramidi on muuttunut lähes pallomaiseksi: nuorimmat ikäluokat ovat pieniä, keskimmäiset suuria. Milloin se muuttui ja miten?

On sanottu, että länsimaissa pyramidista on muotoutunut tuhkauurnan muotoinen ja että se hyvin kuvaakin sitä, minne ollaan matkalla. Kehityksen dynamiikka kai voisi kiinnosta meitä yhä?

En väitä, että pitkien aikasarjojen puute tekisi luvuista aina suorastaan käyttökelvottomia. On varsin hjyödyllistä tietää myös tämänhetkisestä tilanteesta sellaisia asioita kuin tietynsuuruista eläkettä saavien määrä, perhetyyppien määrä ja perheiden lapsiluku. Toki näissäkin tapauksissa tieto kehityksestä olisi monin kerroin kiinnostavampi kuin yksi ainoa otos, olkoonkin että tästä päivästä tai siis vuoden –parin ikäinen.

Rikostilastot ovat aina kiinnostavia, joskin vaikeatulkintaisia, sillä niihin ei välttämättä kerry aina vertailukelpoista tietoa. Kuitenkin tiedot esimerkiksi hengenmenoon johtavista rikoksista tai vaikkapa liikenneonnettomuuksista ovat aika paljon puhuvia. Ollapa niitä vaikkapa parin sadan vuoden ajalta. Sivumennen sanoen, liikenneonnettomuuksissakin on ihmisiä kuollut jo ennen kuin autot tulivat teillemme.

Minusta käsittämätöntä on, että tilastot Suomen kansalaisuuden saaneista ulkomaalaisista alkavat vasta vuonna 2011 ja tilastot turvapaikanhakijoista ja pakolaisista vasta vuonna 2012. Tällä tavoin jää kokonaan näkemättä se suuri mullistus, joka näissä asioissa on tapahtunut viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Onko se vailla mielenkiintoa? Miksi?

Outoa on mielestäni myös se, että Helsingin ja Sodankylän keskilämpötilat ja sadepäivien määrä annetaan vain vuosilta 1981-2010 ja sitten erikseen vuodelta 2016. Mitä hyötyä tästä on? Tapahtuuko kaikki kiinnostava luonnossakin vain nykyisyydessä ja lähimenneisyydessä?

Entä mitä kiinnostavaa on siinä, että saamme tietää suurimpien kuntien väkiluvun ja siinä tapahtuneen muutoksen vain vuodelta 2016? Tässäkin asiassa muutos sadan vuoden aikana on ollut huikea.

Myös eduskuntavaaleista olisi kiinnostavampaa tietää puolueiden saama kannatus kuin äänestysaktiivisuuden muutokset vuodesta 1907 lähtien, vaikka kyllähän se jälkimmäinenkin kiinnostava on, joten kiitos siitä.

Kaiken kaikkiaan vihkonen ja nettisivu eivät toki ole ihan hyödyttömiä. Mielestäni on joka tapauksessa harmillista, että tekijät ovat langenneet moiseen historiattomuuteen ja laiminlyöneet herkullisen mahdollisuuden suhteuttaa asioita. Toki vasta se antaa niille merkityksen ja auttaa meitä ymmärtämään myös omaa aikaamme.

Muistaakseni vuonna 2000 ilmestyi kirja, jossa eri elämänalojen kehitystä Suomessa oli kuvattu tilastojen valossa. Sellainen olisi tarvittu nytkin. Toivottavasti se on tulossa kunhan vuoden 2017 tilastot valmistuvat?

Mannerlaattojen liikettä

 

Ajan ilmiöitä

 

Walesin pääministeri (First Minister) on nykyään sambialaissyntyinen Vaughan Gething. Skotlannissahan on samassa asemassa pakistanilaissyntyinen Humza Yousuf. Yhdistyneen kuningaskunnan ja samalla Englannin pääministeriä onkin jo kauan ollut Rishi Sunak, jonka vanhemmat olivat Itä-Afrikan aasialaisia.

 Kun tähän lisätään, että Pohjois-Irlannin pääministeri on Michelle O’Neill, voimme todeta, ettei vastaavissa tehtävissä ole koko kuningaskunnan alueella yhtään valkoista anglosaksista protestanttia, ainakaan miespuolista.

Mutta mitäpä väliä koko asialla on, ei välttämättä mitään. Joka tapauksessa tuntuu hupaisalta huomata asia. Toki koko tuo WASP (White, Anglo-Saxon Protestant) onkin puhtaasti amerikkalainen käsite, jolla ei ole Ison Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneessä kuningaskunnassa mitään käyttöä.

Muistanemme, että maan pääminsterinä oli jo 1800-luvulla Benjamin Disraeli, jota jopa ajan poliittinen nero suuresti Disraeli ylisti (vrt. Vihavainen: Haun disraeli tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ).

Vallitseeko siis Englannin politiikassa erityisen suvaitsevaisuuden perinne? Kyllä ja ei. Kyseessä on sentään maa, jossa vallitsi 1600-luvulla Cromwellin verinen diktatuuri ja jossa oli pitkään voimassa niin sanottu Test Act (Vihavainen: Haun test act tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com)), jolla pidettiin katoliset poissa valtion viroista.

Toki meno on nykyään rauhallista, mutta ehkäpä joku muistaa myös Pohjois-Irlannin tapahtumat pari vuosikymmentä sitten ja olihan maassa rotumellakoitakin vuonna 1981 -ilmiö, jota oli pidetty täysin amerikkalaisena (ks. 1981 Brixton riot - Wikipedia ).

Kiinnostava tuo maahanmuuttajien poliittisen menestyksen ilmiö on joka tapauksessa vaikkapa siksi, että Yhdistyneen kuningaskunnan eroaminen EU:sta tapahtui suuressa määrin juuri hallitsemattoman maahanmuuton estämiseksi.

Ei niitä maahanmuuttajia valtakunnassa kovin paljon olekaan. Wikipedia antaa seuraavia tietoja maan etnisisistä ryhmistä: 87.1% White (!)

• 7.0% Asian
• 3.0% Black
• 2.0% Mixed
• 0.9% other

 

• Tätä voidaan verrata vaikkapa Venäjän tilanteeseen, joka on seuraava: 71.7% Russian
• 3.2% Tatar
• 1.1% Bashkir
• 1.1% Chechen
• 11.3% other
• 11.6% not reported

Ranskassa kertoo wikipedia vain uskonnon: 53% no religion

• 34% Christianity
• 11% Islam
• 2% other

Saksan osalta ei kerrota enempää entisten ryhmien kuin uskonnollistenkaan määriä. Tilastoita selviää joka tapauksessa, että 84,6 miljoonasta asukkaasta muita kuin saksalaissyntyisiä oli 13 miljoonaa, eli noin 15 prosenttia.

Rakkaasta naapurimaastamme Ruotsista wikipedia tykkänään kieltäytyy antamasta tuollaisia tietoja. Mahdollisesti ajatellaan, ettei niillä saa olla mitään merkitystä ja jos päätetään, ettei niitä edes tiedetä, ei niillä mitään merkitystä olekaan. Vaikea sanoa, mutta jonkinlaista maagista ajatteluahan tähän näyttäisi kätkeytyvän.

Ruotsin tilastotoimiston mukaan joka tapauksessa maan yli kymmenestä miljoonasta asukkaasta vain alle 7 miljoonaa on sellaisia, joilla ei ole ulkomailla syntynyttä vanhempaa. Ulkomaalaisista vanhemmista syntyneitä oli vuonna 2016 yli 20 prosenttia ja osuushan kasvaa nopeasti.

Pienet määrät maahanmuuttajia ovat lähes aina uudelle kotimaalle harmittomia ja hyödyllisiäkin. Ne avaavat uusia kontakteja tuovat uusia taitoja ja tapoja, jotka saattavat olla kiinnostavia ja niin sanotusti rikastuttaa ympäristöään.

Tämänhän me kaikki tiedämme ja elävän esimerkkinä asiasta ovat meillä olleet tataarit, joista ei kai koskaan ole pahaa sanaa kuullut sanottavan ainakaan politiikan piirissä. Vastaava, joskin vielä paljon paremmin menestynyt ryhmä on pieni juutalaisyhteisömme, joka on alalla kuin alalla menestynyt keskimäärin kantaväestöä paremmin.

Mutta tämähän ei ole koko tarina ja yleistäminen on vaarallista ainakin, jos sen tekee hölmösti ja tarkoitushakuisesti. Maahanmuuttajaryhmät eroavat toisistaan aivan perustavanlaatuisesti ja se käsite, joka tässä lienee olennainen, on sivilisaatio. Ne eivät ole vakiotavaraa eikä länsimainen sivilisaatio ole mikään evoluution absoluuttinen huippu, joka ajan mittaan pakottaisi kaikki seuraamaan itseään.

Itse asiassahan läntinen sivilisaatio on sangen problemaattisessa tilassa, jota ehkä parhaiten kuvaa sana agonia. Asiaa ilmentää sen viimeisin ja tähän mennessä luultavasti absurdein hullutus eli wokeismi.

Se on sukua keskiajan flagellantismille ja muistakaamme, etteivät flagellantit tyytyneet vain ruoskimaan itseään, vaan hyökkäsivät mielettömästi myös aivan syyttömiä ryhmiä, kuten juutalaisia vastaan. Flagellantismille olennaista ei ole nöyrä katumus, vaan hyökkäävä itsetuhoisuus.

Myös informaation torjunta liittyy tähän ilmiöön ja siitä näkyy kaikuja jo yllä viitatuissa Ruotsia ja Saksaa koskevissa wikipedian artikkeleissakin. Mitäpä syntiä salaamaan, osataan sitä meilläkin: Vihavainen: Haun tilastokeskus tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com).

Nyt on taas lehdissä kerrottu, että jo lastenlastemme elinaikana maamme väestömäärä tulee laskemaan miljoonaan, siis noin yhteen viidesosaan.

Käytännössähän tätä ei varmastikaan tapahdu, vaan tyhjiö tulee täyttymään ja sen täyttävät todennäköisesti toisen sivilisaation edustajat.

Kyseessä on siis historiallisesti ottaen hyvin nopea väestönvaihto. Informaatiota torjuva edistyneistö on halunnut kieltää koko sanan ja leimannut sen salaliittoteoriaksi, joka muka keksittiin joskus 2010-luvulla. Itse kyllä käytin sitä kirjassani Länsimaiden tuho jo vuonna 2009 eikä sitä olut kukaan minulle opettanut. Kyllä tosiasiat puhuvat puolestaan.

Kyseessä ovat ilmeiset megatrendit, joiden muuksi muuttaminen olisi yhtä mahdotonta kuin ilmastonmuutoksen muuttaminen tuulimyllyillä. Siitä huolimatta ja juuri siksi vastuu poliittisella johdolla on suuri.

On suuri ero sillä, lasketellaanko kuohuvassa virrassa ohjatulla koskiveneellä vai annetaanko paatin mennä menojaan halki kivikoiden ja kieltäydytään pitämästä yhtä kiveä toista pahempana. Samahan se on, miten sitä kuollaan, kun kuoltava on kuitenkin.

Nyt koko maa on yllättäen jo uskaltanut ilmaista olevansa huolissaan välineellisestä maahanmuutosta, mikäli sellainen suuntautuu maahamme Venäjältä.

Muuten hyvä suoritus, mutta ei se Venäjä ole se tekijä, joka tekee haitallisesta asiasta haitallista. Maahanmuuttoa meillä tulee varmasti olemaan ja tämän kansan lisääntymishalut huomioiden se lienee myös tarpeellista, mutta on kyllä uskallettava sanoa, ettei se ole vakiotavaraa. Tuloväylä ei tässä ole se olennainen asia.

Vähintä, mitä voidaan tehdä, on pyrkiä saamaan maahanmuuttajat mahdollisimman läheltä omaa sivilisaatiotamme ja torjua ne, jotka edustavat jotakin toista sivilisaatiota.

Millaisia kriteerit voisivat olla? Jos uskoisimme vaikkapa Vjatšeslav Nikonovia (ks. edellinen logi), olisi meidän torjuttava myös venäläiset maahanmuuttajat.

Jos nyt katsomme kriittisesti ympärillemme, saatamme hyvinkin tulla siihen johtopäätökseen, että vaikka olisi typerää torjua venäläisen sivilisaation edustajia yksilöinä, olisi suurta tyhmyyttä sallia sitä edustavan ryhmän kasvaa kovin suureksi ja vieläpä pitää Venäjän kansalaisuutta kaikkine velvoituksineen.

No, taisihan Sauli Niinistökin sanoa, ”olemme olleet naiiveja”, mutta ei sillä tainnut mitään merkitytä olla.

Sama koskee tietenkin islamia ja ylipäätään muuttoa sellaisten kulttuurien alueelta, jotka ovat tutkimusten mukaan kulttuurisesti kauimpana omastamme. Siitä, mihin asia liittyy, antaa vahvoja viitteitä suuri kansainvälinen tutkimusprojekti World Values Survey ja sen piirissä laadittu arvojen maailmankartta (ks. Vihavainen: Haun wvs tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com).

Arvaan, että nämä ajatukset ja pelkät tosiasiatkin herättävät suuttumusta ja jopa sen korkeimpana pidettyä ilmentymää, eli raivoa etummaisen typeristön keskuudessa. Se toki kuuluu asian luonteeseen.

Oman sivilisaatiomme etummaisiin ja yhä vielä jossakin määrin toimiviin saavutuksiin kuuluu joka tapauksessa myös sanan- ja omantunnonvapaus. Jokaisella, joka on tyytymätön maailmasta esitettyihin tosiasioihin ja/tai niiden pohjalta tehtyihin tulkintoihin, on oikeus esittää oma vaihehtoinen näkemyksensä. Itse tosiasiat eivät siitä muuksi muutu.

 

Nostalgiaa vai masennusta?

 

Ranskan on ikävä

 

Ihmeekseni näin tässä ihan lähellä, siis täällä Andalusiassa, ihan oikean vanhan ajan kioskin, estancon, jossa oli jonkinmoinen valikoima paperilehtiä, eikä pelkästään brittiläistä roskaa.

Mukaan tarttui muun muassa Le Figaro, jota ei Suomesta ole saanut miesmuistiin. Le Mondehan kyllä meiltäkin löytyy, mutta se on aika tylsä ja ennalta arvattava. Jos haluaa lukea samat asiat vain vähän kolhommin esitettynä, voi tyytyä hesariin.

No, joka tapauksessa Figarossa oli erään Eugénie Bastién arvostelu uudesta kirjasta, Jérome Fourquêtin teoksesta Métamorphoses Francaises. État de la France en infographies et en images. Seuil, 208p., 29.90. Tässä siis luvataan tilastoja ja muuta materiaalia Ranskan tilasta.

Taitaa mennä ostettavaksi. Tässä tulee pakostakin mieleen meidän Tilastokeskuksemme jokunen vuosi sitten julkaisema taskutilasto, jossa kansakuntamme tilan ja tulevaisuuden kannalta kaikkein tärkeimmät kehityskulut asiat oli yksinkertaisesti kätketty (ks. Vihavainen: Haun tilastokeskus tulokset).

Arvostelija aloittaa sanonnalla, joka on tässä pakko esittää alkukielellä ”La France a le blues”.

Siinä siis sanotaan ranskalais-amerikkalaisella sekakielellä, että Ranskaa vaivaa alakulo, melankolia.

Tämä toi tietenkin heti mieleen sen vanhemman ja kuuluisamman sanonnan, jonka mukaan Ranskan on ikävä ”La France est une nation, qui s’ennuie”. Sen esitti runoilija Lamartine vuonna 1843, kun niin sanotun Heinäkuun monarkian loppu alkoi lähetä.

 Porvariskuningas Ludvig Filip, joka suositteli kansalleen kultaista keskitietä ja kehotti sitä rikastumaan, ei saanut kehityksen voimia kesyyntymään, vaan tuloksena oli hullun vuoden 1848 Helmikuun vallankumous.

Samaa Lamartinen lausetta on aina silloin tällöin Ranskassa toistettu, muun muassa vuonna 1968, jolloin näennäisessä nousukiidossa oleva maa, kesken ”kolmen loistavan vuosikymmenen” (les trente glorieuses) kehitystä maa yhtäkkiä syöstiin mielettömään riehuntaan, josta epäilemättä onkin tullut eräänlainen ranskalaisuuden tavaramerkki.

Mutta tämä nykyinen masennus ilmaistaan amerikanenglanniksi. Siinä on jotakin kohtalokkaampaa ja se muistuttaa alistumista väistämättömän edessä ja nostalgiaa siitä, mitä Ranska kerran oli.

Houellebecqin romaanin (vrt. Vihavainen: Haun houellebecq tulokset) loppu, joka kuvaa yksilön agoniaa, joka ei sinänsä ole pelkästään hirvittävää, vaan olosuhteisiin nähden jopa melko siedettävää, voisi hyvin kelvata allegoriaksi koko Ranskan tilasta. Ehkäpä se olikin sellaiseksi tarkoitettu.

Viime kesän olympialaisten historiallinen kavalkadi oli pelkästään tylsä ja suorastaan idioottimainen (minun mielipiteeni) Potjomkinin kulissi, joka ei muta sitä, että globalisaatio ja siihen liittyvät teemat erityisesti Ranskassa koetaan vain pienen vähemmistön taholla hyväksi asiaksi.

Entistä Ranskaa ei enää ole kaiken maailman spektaakkeleista huolimatta. Tilastot ovat lohduttomia. Jêrome Fourquet analysoi nykyisyyttä ja leikkelee eilispäivän  Ranskan vielä lämmintä ruumista kuin oikeuslääkäri, tyylittelee Bastié.

Nykyajan Panglossit (Voltairen oppinut, joka todisteli elävänsä parhaassa mahdollisessa maailmassa) yrittävät selittää koko nostalgian äärioikeiston konstruktioksi, mutta heidän kannattaisi lukea tämä kirja.

Muutos on ollut oleellinen jo noin 40 vuodessa. Olen nähnyt tämän, sillä kävin ensi kertaa Ranskassa vuonna 1967. Eipä sikäli, on se muutos sinä aikana ollut oleellinen Suomessa ja monessa muussakin maassa. Ranskassa, jossa tulee harvemmin käytyä, se kuitenkin on yhä uudelleen hypännyt silmille.

Mutta muutama kohta tuosta esitellystä kirjasta. Kohtalokkaimmat prosessit ovat Déchristianisation, kristillisyyden häviäminen, joka Ranskassa toki alkoi voimalla jo 1700-luvulla. Nyt joka tapauksessa syntyneistä kastetaan enää  27%, kun osuus vielä 1961 oli 82%. Déchristianisation hejastuu kaikialla, ei vähiten perheiden hajoamisessa.

Toinen suuri ja nopea muutos on teollisuuden katoaminen, désindustrialisation. Kirkkojen ohella myös tehtaat on suljettu. Entisestä tuottajien kansasta on 40vuodessa tullut kuluttajien kansa.

Maanviljelyksestä menestyy enää osa viininviljelyä. Vuonna 1992 Renault’n tehdas Billancourtissa suljettiin ja avattiin sen sijaan Eurodisneyland.

Américanisation. Amerikkalainen viitekehys hallitsee koko maata MacDonaldseista kantritanssiin. Jopa konservatiiveja nimitetään republikaaneiksi…

Oleellinen ja peruuttamaton muutos on maahanmuutto, l’immigration. Sitä ei voida verratakaan 1800-luvun italialaisten tai puolalaisten maahanmuuttoon. 1920-luvulla kaivosmiehistä oli puolalaisia 40%, mutta puolalaisia nimiä oli vain 3,3%:lla vastasyntyneistä. Vuonna 1900 ei kenellekään Ranskassa annettu muhamettilaista nimeä, vuonnan 2021 niitä annettiin 21,1%:lle.

Onhan vielä sentään valopilkkuja: turismin vetovoima, paikallisen patriotismin ilmentymät ja alueellisten idetiteettien säilyminen.

Yhtä kaikki, muutos on tavattoman suuri. Vielä hiljattain saattoi vaaleissa kuulla tunnuksen: Muutoksen aika on nyt! Itse asiassa ranskalaiset kaipaavat pikemminkin säilyttämistä, konservaatiota, päättelee kirjoittaja, ja heitä on helppo ymmärtää.

Mutta entäpä, kun Ranskan on ikävä? 1840-luvulla romantiikan sukupolvi ikävöi vanhaa, irrationaalista maailmaa, mutta tuskinpa sentään Bourboneja, jotka eivät mitään olleet unohtaneet eivätkä oppineet.

Ikävän jälkeen seurasi vallankumous, jossa oli vahvasti uutta luokkapohjaa. 1960-luvun opiskelijat olivat ehkä sentään enimmäkseen vain ikävystyneet ja jopa tylsistyneet (tulleet tylsiksi) ja turhautuneet siitä, ettei heidän maansa toteuttanut samoja absoluuttisen oikeudenmukaisuuden normeja kuin Maon Kiina…

Ehkä tuo nykyinen ikävystyminen le blues edustaa taas kerran sitä vuoden 1968 nerokasta ajatusta, että realismi tarkoittaa mahdottoman vaatimista.

Sellaisellahan on perinteitä ja keltaliivit jatkoivat niitä taas vielä äskettäin. Lienee väistämätöntä, että maa, jolla on sellaiset perinteet, kuin Ranskalla, taas pian purkaa pahaa oloaan mielettömällä tavalla. Ehkäpä ideologiaksi kelpaa tuo täysin historiaton ja järjetön woke, onhan se amerikkalainen ja siis kulttuurisesti jo läheinen ideologia.

Mutta onhan siellä yhä vielä myös elävä trotskilainen liike ja mitä lieneekään…

Ihquu!

 

Ihanaa

 

”Ihana” on sana, jota suomalainen mies ei käytä. Naiset käyttävät sitä sen sijaan sitäkin useammin. Venäläisillä on kiinnostava työkalu nimeltä Integrum, joka kertoo reaaliajassa, miten paljon milloinkin ja missäkin käytetään tiettyjä sanoja ja kenen toimesta. Sellainen systeemi olisi kiva meilläkin, monen mielestä varmaan jopa ihana.

Yhtä kaikki tuo sana on hyvä esimerkki sen lajin ilmaisusta, joka sisältää pelkkää subjektiivista tunnetta. Itse asiassa olisi häpeämätöntä vaatia, että sen, mikä jonkun mielestä on ihanaa, pitäisi olla sitä myös jonkin toisen mielestä.

Mutta jostakin syystä tämä läntinen maailmamme ohjautuu yhä yksinmaisemmin tuollaisten tuntemusten mukaan. Niiden yksi suuri ongelma on, etteivät ne voi saavuttaa yleispätevyyttä eikä niillä voi varsinaisesti argumentoida.

 Itse asiassa tuon tason kommunikointi voitaisiin korvata pelkillä hymiöillä, joiden väri ja ilme olisivat portaattomasti säädeltävissä. Se voisi jopa olla askel eteenpäin niistä ”keskusteluista”, joita nykyään erinäisistä kysymyksistä käydään.

Lakeja säädetään nykyään emootioiden hurmoksessa, eikä niitä sitten enää peruta järjen palaillessa. Ehkä se ei edes palaa. Joistakin se on kai jopa kunnia-asia, kuten ydinvoimasta luopuminen Saksassa. Siinähän voisi olla tiettyä miehekkyyttäkin: ”Kuma ny sen kerran sanoin, ni, tota…”

En tunne sen paremmin Enoch Powellia (1912-1998), jonka nimellä on Englannissa suuri symbolinen merkitys tänäkin päivänä.

Olen joka tapauksessa kuullut, että hän kehotti olemaan tekemättä suuria päätöksiä tunnekuohun vallassa. Järki saattoi kertoa ikäviä asioita, mutta eivät ne siitä parantuneet, jos ne jätettiin huomiotta tai vaikkapa sitten peräti leimattiin ihaniksi.

1980-luvulla, kun aloin käydä Englannissa, pisti silmääni tietty ihmisten ryhmittyminen tiettyihin ammatteihin: kauppiaat olivat Intian-Pakistanin suunnalta, eräät toisten palveluammattien harjoittajat Länsi-Intiasta ja päiväntasaajan eteläpuolisesta Afrikasta ja valkoisiin hameisiin pukeutuneet miehet Lähi-idästä ja PohjoisAfrikasta. Olutta ei kannattanut yrittää ostaa niistä heidän myymälöistään, joissa luki ”halal”.

Eipä tuo minua häirinnyt, englantiakin he väänsivät varmaan yhtä hyvin kuin minäkin, vaikka keskinäinen ymmärtäminen ei aina ollut helppoa. Tässäpä näytti nyt sitten joka tapauksessa toteutuvan se ajan sosiologien suuri utopia pluralistisesta yhteiskunnasta, jossa kaikki suuntautuvat kaikille edulliseen keskinäiseen yhteistyöhön ja viis veisaavat toistensa muusta elämästä.

Osoittautui, että he kyllä veisasivat. Vuonna 1981 alkoivat Englannissa rotumellakat, jotka aiemmin olivat olleet aivan tuntemattomia ja joita kukaan ei olisi pystynyt ennustamaan.

Poikkeuksena oli Enoch Powell, huippulahjakas filologi, joka armeijasakin oli kohonnut prikaatikenraaliksi. Muinaiskreikan professorinakin toiminut.

Klassisen filologian tuntijana hän viittasi ajan tapahtumista puhuessaan vanhaan kielikuvaan Tiberistä, joka kuohuu verestä ja totesi: ”Emme ole nähneet vielä mitään”. Pahin olikin vasta edessä.

Powell huomasi jo, että toista kulttuuria noudattavia enklaaveja kasvoi Britanniassa kiihtyvällä vauhdilla. Nuorison enemmistö oli monin paikoin jo muuta, kuin paikallista alkuperää.

Britanniassa ei ollut amerikkalaistyylistä orjuuden traditiota, vaan se oli valtiona sitoutunut jo varhain sen hävittämiseen, samaan aikaan, kun se kukoisti Afrikassa ja Lähi-idässä ja jonne myös runsaasti eurooppalaisia kaapattiin. Ja ei Englantikaan sitä aina ollut vastustanut, mutta se oli uranuurtaja sen vastaisessa taistelussa.

Valistusajattelun kotimaa, Englanti, kunnioitti vapauden ja yksilöllisyyden traditioita ja vanhana ihmiskunnan teknisen, tieteellisen ja teollisen kehityksen uranuurtajavaltiona kuvitteli, että niin kaikki muutkin ennen pitkää tulisivat tekemään.

Ajatus siitä, että siinä maassa alkaisi kasvaa yhä suuremmaksi totalitaarinen kultti, joka ajanlaskussaan oli yhä 1400-luvulla, ei tuntunut sivistyneistä ihmisistä vakavasti otettavalta asialta.

Nyt, kun kohta puoli vuosisataa on kulunut Powellin kuuluisimmasta puheesta, saattaisi olla aika arvioida hänen näkemyksiään uudelleen.

Itse asiassa noita pelättyjä rotumellakoita on Britanniassa sittemmin tuskin edes ollut. Siinä suhteessa sikäläiset maahanmuuttajat eroavat merkittävästi siitä amerikkalaisesta kansanosasta, joka yhä uudelleen alkaa polttaa ja ryöstellä kauppoja, kun huomaa, että sen voi tehdä rankaisematta ja muutkin niin tekevät.

Englanti, joka aina tunnettiin rauhallisen kehityksen maana” on säilyttänyt normaalin, sivistyneen järjestyksen myös paljon paremmin kuin Ranska.

Ehkäpä Powell suotta näki piruja seinällä? Itse asiassa monikulttuurisuus on kuin onkin usein oikein ihanaa: mikäpä on maukkaampaa kuin kunnon intialainen tai lähti-itäläinen perusruoka, ainakin englantilaiseen arkiruokaan verrattuna. Sunday roastin jätän pois tästä joukosta ( ks. Vihavainen: Haun roast beef tulokset).

Ei Lontoon yleinen katukuvakaan minusta ole puolen vuosisadan mittaan enää erityisesti muuttunut. ei siellä myöskään mitään yleistä kyräilyä kansanryhmien välillä ole, eipä ollut edes tuon äskeisen niin sanotun miljoonamarssin aikoihin, kun ihmiset sivistyneesti käyttivät poliittista perusoikeuttaan. Ainakaan en sellaista huomannut.

Sitä paitsi satuin käymään juuri huippuhetkellä Portsmouthissa ja Wight-saarella, jossa kaikki häytti samalta kuin puoli vuosisataa sitten, mikäli saatan päätellä. Paljon melua tyhjästä?

Enpä tiedä. Portrsmouth taitaa olla niitä yhä harvempia alueita, joissa perinteinen brittiläisyys ja tässä tapauksessa englantilaisuus vallitsee. Katukuva on aivan toinen jossakin Leedsissä tai muissa vastaavissa kaupugeissa, jossa entinen kantakansallisuus on vähemmistönä.

Joku ruudinkeksijä heitti tässä hiljattain retorisen kysymyksen: mitä sitten, jos jäädään kotimaassamme vähemmistöksi, meillähän kohdellaan vähemmistöjä hyvin…

 No niinpä niin. Saattaa se tulevaisuus olla hyvinkin ihana ja ainakin varmaan tuntuu ihanalta niin ajatella. Powellin sanomaksi mainittu maksiimi, jonka mukaan asioista on joka tapauksessa päätettävä järjellä, on kuitenkin yhä voimassa. Enklaavit kasvavat.

Tässä vähän tietoa:

lauantai 30. maaliskuuta 2024

Mannerlaattojen liikettä

 

Ajan ilmiöitä

 

Walesin pääministeri (First Minister) on nykyään sambialaissyntyinen Vaughan Gething. Skotlannissahan on samassa asemassa pakistanilaissyntyinen Humza Yousuf. Yhdistyneen kuningaskunnan ja samalla Englannin pääministeriä onkin jo kauan ollut Rishi Sunak, jonka vanhemmat olivat Itä-Afrikan aasialaisia.

 Kun tähän lisätään, että Pohjois-Irlannin pääministeri on Michelle O’Neill, voimme todeta, ettei vastaavissa tehtävissä ole koko kuningaskunnan alueella yhtään valkoista anglosaksista protestanttia, ainakaan miespuolista.

Mutta mitäpä väliä koko asialla on, ei välttämättä mitään. Joka tapauksessa tuntuu hupaisalta huomata asia. Toki koko tuo WASP (White, Anglo-Saxon Protestant) onkin puhtaasti amerikkalainen käsite, jolla ei ole Ison Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneessä kuningaskunnassa mitään käyttöä.

Muistanemme, että maan pääministerinä oli jo 1800-luvulla Benjamin Disraeli, jota jopa ajan poliittinen nero Bismarck suuresti ylisti (vrt. Vihavainen: Haun disraeli tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ).

Vallitseeko siis Englannin politiikassa erityisen suvaitsevaisuuden perinne? Kyllä ja ei. Kyseessä on sentään maa, jossa vallitsi 1600-luvulla Cromwellin verinen diktatuuri ja jossa oli pitkään voimassa niin sanottu Test Act (Vihavainen: Haun test act tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com)), jolla pidettiin katoliset poissa valtion viroista.

Toki meno on nykyään rauhallista, mutta ehkäpä joku muistaa myös Pohjois-Irlannin tapahtumat pari vuosikymmentä sitten ja olihan maassa rotumellakoitakin vuonna 1981 -ilmiö, jota oli pidetty täysin amerikkalaisena (ks. 1981 Brixton riot - Wikipedia ).

Kiinnostava tuo maahanmuuttajien poliittisen menestyksen ilmiö on joka tapauksessa vaikkapa siksi, että Yhdistyneen kuningaskunnan eroaminen EU:sta tapahtui suuressa määrin juuri hallitsemattoman maahanmuuton estämiseksi.

Ei niitä maahanmuuttajia valtakunnassa kovin paljon olekaan. Wikipedia antaa seuraavia tietoja maan etnisisistä ryhmistä: 87.1% White (!)

• 7.0% Asian
• 3.0% Black
• 2.0% Mixed
• 0.9% other

 

• Tätä voidaan verrata vaikkapa Venäjän tilanteeseen, joka on seuraava: 71.7% Russian
• 3.2% Tatar
• 1.1% Bashkir
• 1.1% Chechen
• 11.3% other
• 11.6% not reported

Ranskassa kertoo wikipedia vain uskonnon: 53% no religion

• 34% Christianity
• 11% Islam
• 2% other

Saksan osalta ei kerrota enempää entisten ryhmien kuin uskonnollistenkaan määriä. Tilastoita selviää joka tapauksessa, että 84,6 miljoonasta asukkaasta muita kuin saksalaissyntyisiä oli 13 miljoonaa, eli noin 15 prosenttia.

Rakkaasta naapurimaastamme Ruotsista wikipedia tykkänään kieltäytyy antamasta tuollaisia tietoja. Mahdollisesti ajatellaan, ettei niillä saa olla mitään merkitystä ja jos päätetään, ettei niitä edes tiedetä, ei niillä mitään merkitystä olekaan. Vaikea sanoa, mutta jonkinlaista maagista ajatteluahan tähän näyttäisi kätkeytyvän.

Ruotsin tilastotoimiston mukaan joka tapauksessa maan yli kymmenestä miljoonasta asukkaasta vain alle 7 miljoonaa on sellaisia, joilla ei ole ulkomailla syntynyttä vanhempaa. Ulkomaalaisista vanhemmista syntyneitä oli vuonna 2016 yli 20 prosenttia ja osuushan kasvaa nopeasti.

Pienet määrät maahanmuuttajia ovat lähes aina uudelle kotimaalle harmittomia ja hyödyllisiäkin. Ne avaavat uusia kontakteja tuovat uusia taitoja ja tapoja, jotka saattavat olla kiinnostavia ja niin sanotusti rikastuttaa ympäristöään.

Tämänhän me kaikki tiedämme ja elävän esimerkkinä asiasta ovat meillä olleet tataarit, joista ei kai koskaan ole pahaa sanaa kuullut sanottavan ainakaan politiikan piirissä. Vastaava, joskin vielä paljon paremmin menestynyt ryhmä on pieni juutalaisyhteisömme, joka on alalla kuin alalla menestynyt keskimäärin kantaväestöä paremmin.

Mutta tämähän ei ole koko tarina ja yleistäminen on vaarallista ainakin, jos sen tekee hölmösti ja tarkoitushakuisesti. Maahanmuuttajaryhmät eroavat toisistaan aivan perustavanlaatuisesti ja se käsite, joka tässä lienee olennainen, on sivilisaatio. Ne eivät ole vakiotavaraa eikä länsimainen sivilisaatio ole mikään evoluution absoluuttinen huippu, joka ajan mittaan pakottaisi kaikki seuraamaan itseään.

Itse asiassahan läntinen sivilisaatio on sangen problemaattisessa tilassa, jota ehkä parhaiten kuvaa sana agonia. Asiaa ilmentää sen viimeisin ja tähän mennessä luultavasti absurdein hullutus eli wokeismi.

Se on sukua keskiajan flagellantismille ja muistakaamme, etteivät flagellantit tyytyneet vain ruoskimaan itseään, vaan hyökkäsivät mielettömästi myös aivan syyttömiä ryhmiä, kuten juutalaisia vastaan. Flagellantismille olennaista ei ole nöyrä katumus, vaan hyökkäävä itsetuhoisuus.

Myös informaation torjunta liittyy tähän ilmiöön ja siitä näkyy kaikuja jo yllä viitatuissa Ruotsia ja Saksaa koskevissa wikipedian artikkeleissakin. Mitäpä syntiä salaamaan, osataan sitä meilläkin: Vihavainen: Haun tilastokeskus tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com).

Nyt on taas lehdissä kerrottu, että jo lastenlastemme elinaikana maamme väestömäärä tulee laskemaan miljoonaan, siis noin yhteen viidesosaan.

Käytännössähän tätä ei varmastikaan tapahdu, vaan tyhjiö tulee täyttymään ja sen täyttävät todennäköisesti toisen sivilisaation edustajat.

Kyseessä on siis historiallisesti ottaen hyvin nopea väestönvaihto. Informaatiota torjuva edistyneistö on halunnut kieltää koko sanan ja leimannut sen salaliittoteoriaksi, joka muka keksittiin joskus 2010-luvulla. Itse kyllä käytin sitä kirjassani Länsimaiden tuho jo vuonna 2009 eikä sitä olut kukaan minulle opettanut. Kyllä tosiasiat puhuvat puolestaan.

Kyseessä ovat ilmeiset megatrendit, joiden muuksi muuttaminen olisi yhtä mahdotonta kuin ilmastonmuutoksen muuttaminen tuulimyllyillä. Siitä huolimatta ja juuri siksi vastuu poliittisella johdolla on suuri.

On suuri ero sillä, lasketellaanko kuohuvassa virrassa ohjatulla koskiveneellä vai annetaanko paatin mennä menojaan halki kivikoiden ja kieltäydytään pitämästä yhtä kiveä toista pahempana. Samahan se on, miten sitä kuollaan, kun kuoltava on kuitenkin.

Nyt koko maa on yllättäen jo uskaltanut ilmaista olevansa huolissaan välineellisestä maahanmuutosta, mikäli sellainen suuntautuu maahamme Venäjältä.

Muuten hyvä suoritus, mutta ei se Venäjä ole se tekijä, joka tekee haitallisesta asiasta haitallista. Maahanmuuttoa meillä tulee varmasti olemaan ja tämän kansan lisääntymishalut huomioiden se lienee myös tarpeellista, mutta on kyllä uskallettava sanoa, ettei se ole vakiotavaraa. Tuloväylä ei tässä ole se olennainen asia.

Vähintä, mitä voidaan tehdä, on pyrkiä saamaan maahanmuuttajat mahdollisimman läheltä omaa sivilisaatiotamme ja torjua ne, jotka edustavat jotakin toista sivilisaatiota.

Millaisia kriteerit voisivat olla? Jos uskoisimme vaikkapa Vjatšeslav Nikonovia (ks. edellinen blogi Vihavainen: Haun nikonov tulokset ), olisi meidän torjuttava myös venäläiset maahanmuuttajat.

Jos nyt katsomme kriittisesti ympärillemme, saatamme hyvinkin tulla siihen johtopäätökseen, että vaikka olisi typerää torjua venäläisen sivilisaation edustajia yksilöinä, olisi suurta tyhmyyttä sallia sitä edustavan ryhmän kasvaa kovin suureksi ja vieläpä pitää Venäjän kansalaisuutta kaikkine velvoituksineen.

No, taisihan Sauli Niinistökin sanoa, ”olemme olleet naiiveja”, mutta ei sillä tainnut mitään merkitytä olla.

Sama koskee tietenkin islamia ja ylipäätään muuttoa sellaisten kulttuurien alueelta, jotka ovat tutkimusten mukaan kulttuurisesti kauimpana omastamme. Siitä, mihin asia liittyy, antaa vahvoja viitteitä suuri kansainvälinen tutkimusprojekti World Values Survey ja sen piirissä laadittu arvojen maailmankartta (ks. Vihavainen: Haun wvs tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com).

Arvaan, että nämä ajatukset ja pelkät tosiasiatkin herättävät suuttumusta ja jopa sen korkeimpana pidettyä ilmentymää, eli raivoa etummaisen typeristön keskuudessa. Se toki kuuluu asian luonteeseen.

Oman sivilisaatiomme etummaisiin ja yhä vielä jossakin määrin toimiviin saavutuksiin kuuluu joka tapauksessa myös sanan- ja omantunnonvapaus. Jokaisella, joka on tyytymätön maailmasta esitettyihin tosiasioihin ja/tai niiden pohjalta tehtyihin tulkintoihin, on oikeus esittää oma vaihtoehtoinen näkemyksensä. Itse tosiasiat eivät siitä muuksi muutu.