Ajatuksissa, sanoissa ja töissä

 

Ilmiantajien kulttuuri

 

     Useimmat tuntevat Pavel (Pavlik) Morozovin tarinan, siis sen tarinan, joka virallisesti sepitettiin. Elleivät tunne, niin kehotan tutustumaan.

Harvempiehkä muistaa, että neuvostokirjailijoiden ensimmäisessä yleisliittolaisesa kongressissa ei sen vähäisempi hahmo kuin Maksim Gorki asetti pikku Pavlikin neuvostoälymystön esikuvaksi.

     Pysähdytään vielä tähän: siis älymystön esikuvaksi! Keskenkasvuisen kantelijan, joka ei hävennyt ilmiantaa omaa isäänsä siitä, että tämä vastusti bolševikkityrannian yritystä estää talonpoikia käyttämästä itse tuottamaansa viljaa….

     Venäläisestä intelligentsijasta on syystä sanottu paljon pahaa ja paljon hyvää ja olen siitä kirjoittanut niin useoin, että jätän tällä kertaa sen vaille sen enempiä esittelyjä (vrt. (ks. Vihavainen: Haun venäläinen paradoksi tulokset ). Joka tapauksessa sen piirissä syntyi aivan erityinen halveksinnan perinne niitä kohtaan, jotka kavalsivat älymystön asioita  sen vihollisille eli sortovallalle.

     Periaatteessahan neuvostojen maassa ei tietenkään ollut mitään sortovaltaa sanan entisessä mielessä, vaan päinvastoin. Toki entisten riistäjäluokkien jäseniä heidän perillisiään kohtaan noudatettiin sortopolitiikkaa, mutta sehän dialektiikan mukaisesti merkitsi vaon ja nimenomaan suurimman mahdollisen vapauden tavoittamista.

     Joka tapauksessa tämän meidän aikakautemme piirteisiin kuuluu nykyään, että älymystöön itsensä lukevat henkilöt toimivat innolla valtion rankaisukoneiston agentteina ja pyrkivät käyttämään sitä mahdollisimman tehokkaasti poliittisia vastustajiaan vastaan.

      Tällä palstalla huomaan puuttuneeni tähän ilmiöön jo blogin aloittamisesta lähtien (ks. Vihavainen: Haun erään blogin johdosta tulokset ) ja se näyttää sen kuin laajenevan.

     Päivi Räsäsen tapaus paljasti taannoin koko someyleisön pikku-pavlik-ilmiön valtavuuden ja sehän on yhä uudelleen voitu havaita milloin minkinlaisten ”nettietsivien” (ks. Vihavainen: Haun nettietsivä tulokset ) touhuissa, esimerkiksi silloin, kun nimimerkki ”riikan” rikollista mieltä pyrittiin todistelemaan kaivamalla netistä esiin hänen sarkastisia keskustelupuheenvuorojaan.

     Myös eduskunnan nykyisen puhemiehen ajatuksista yritettiin tehdä järjettömiä tulkintoja, jotta hänen oletetut orwellilaiset ajatusrikoksensa saisivat ansaitun rangaistuksen (ks. Vihavainen: Haun panssarit kaduille tulokset ).

     Kuten noissa lainatuissa blogeissa totean, en pidä mahdollisena, että noiden toimittajien käytös voisi selittyä pelkällä tyhmyydellä, olipa se sitten vaikka normaalia syvempää. Kyseessä on aivan ilmeinen pavlik-reaktio, jossa poliittinen yksisilmäisyys saa olennaista tukea moraalittomuudelta.

     Tuo mainittu typeryys on tietenkin kaiken tämän välttämätön ehto ja siihen näyttää liittyvän paradoksaalinen ylpeys omasta älyllisestä tasosta, joka tekee mahdolliseksi mustan näkemisen valkoisena ja päin vastoin. Epäilemättä voimme tässä kyllä havaita tiettyjä älymystön moni-ilmeiselle historiallekin ominaisia piirteitä.

     Nyt näyttää joku Veitola-niminen mediapersoona, jonka ohjelmia en ole nähnyt, ilmiantaneen jonkin lääkärien keskinäisen keskustelupalstan(!), jolla on esiintynyt ”rasistista” kielenkäyttöä.

    Nyt on siis taas kerran löydetty käyttöä tuolle surullisen kuuluisalle kuminauhapykälälle, jonka avulla ihmisiä voidaan haluttaessa rangaista vaikkapa siitä, että he eivät ole muuttaneet käyttämiään käsitteitä ajoissa virallisten normien mukaisiksi.

     Epäilemättä valtakunnansyyttäjä taas kerran tulee huolehtimaan siitä, että orwellilaista uuspuhetta käyttämättömät henkilöt saavat rikoslain mahdollistaman rangaistuksen aivan riippumatta siitä, ettei tuolla ”rikoksella” ole mitään uhria eikä mikään ”kärsivä” osapuoli ole asiasta valittanut, saati kannetta nostanut.

     Sen sijaan asialla ovat taas kerran henkiset ”pavlikit”, joiden urotöille lauma (vrt. Vihavainen: Haun roskajoukko tulokset ) taputtaa.

     Tämäkin kehityskulku on nykyhistoriaamme ajatellen yksi merkittävimmistä. Kansan kyky ja tahto ajatella itsenäisesti on yhä heikompi.

     Sellaista kansa on helppo johtaa lupaamalla sille yhä uusia ja vastikkeettomia rahallisia panostuksia kaikkiin hyviin asioihin ja ylistämällä sen kykyä varauksettomasti ja ilman pahoja ajatuksia tukea uutta, uljasta maailmaa, jossa vallitsevat totuus ja oikeus aidossa, virallisessa ja kyseenalaistamattomassa muodossaan.