Puuhun nostettu fasisti

Puuhun nostettu fasisti

Nuorempi sukupolvi ei taida enää muistaa, että merkittävä humoristimme ja satiirikkomme Veikko Huovinen leimattiin aikoinaan fasistiksi. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun tasavallan kaljupäinen eminenssi oli lukenut hänen kirjansa Rasvamaksa, jonka nimikkonovellissa muuan afrikkalainen kannibaali nautti ateriakseen suomalaista viinaan menevää henkilöä, jonka rasvamaksa todettiin erityiseksi herkuksi, kuten asia on myös eläinveljillämme hanhilla.

No normaali lukija ei liene nähnyt asiassa mitään niin hirmuista rikosta, että sen takia olisi kannattanut kiinnittää asiaan huomiota. Erilaisia groteskeja kuvitelmia oli nerokkaan kirjailijan kynästä ennenkin pursunnut. Monet muistivat vielä hyvin hänen pasifistisen teoksensa Rauhanpiippu, joka epäilemättä oli mukaeltu Voltairen Candide’sta, mutta oli joka tapauksessa sekä riemullinen satiiri että myös omalla tavallaan vaikuttava ja vakuuttava puheenvuoro eräitä militarismin älyttömyyksiä vastaan. Niinpä olikin jotakin erityisen kieroa siinä, että Huovinen leimattiin lehdistössä fasistiksi. Leimaa vahvisti vielä hänen Suomen Kuvalehdessä julkaistu hauska matkakirjeensä Leningradista. Siinä hän ei vallitsevan tavan mukaisesti kiiruhtanut ihmettelemään ja ihastelemaan sosialistisen rakennustyön saavutuksia, vaan jutusteli tyylilleen uskollisena leppoisasti minkä sotalaivoista, minkä vessoista. Neuvostoliittoa edustava paikallinen suomalainen vallan vahtikoira –he vahtivat ja arvostelivat kansaa vallan puolesta- hyökkäsikin rajusti moista vihamielisyyden kylvöä vastaan. Huovinenhan oli erityisen sopiva kohde tultuaan korkeimman tason teilaamaksi.

Huovisen suurena ihailijana olin suutuksissani ansaitsemattomasta ja selvästi valheellisesta leimaamisesta. Jos ihmisen ei sallittu edes kaunokirjallisuudessa vapaasti leikkiä ajatuksillaan, niin mihin oikein olimme menossa? Mikä oikeus sitä paitsi kenelläkään oli vaatia, miten joku toinen kirjoittaa ja mihin asioihin kiinnittää huomiota? Uskoin, että jokainen rehellinen ihminen jakoi samat tuntemukset.

Hämmästykseni oli suuri, kun sain huomata, että jopa tuttavapiiristäni löytyi ihmisiä, jotka nielivät purematta sen, mitä heille syötettiin. Sellainen pikkuseikka kuin omakohtainen tutustuminen puheena oleviin artikkeleihin saati omaan harkintaa perustuva kannanotto ei näyttänyt eräille tulevan mieleenkään. Laumalla on lauman vaistot ja kun lauma liikkuu, ei yksilön ääni kauas kanna ellei se sulaudu yhteiseen touhuun.

Poikasena ammuin joskus variksia huuhkajalta. Huuhkajan kuva oli asetettu puuhun siten, että aamuaurinko heijastui sen silmistä. Kavala tarkk’ampuja vaani läheisen saranin[1] suojassa. Eipä aikaakaan, kun kului rääkäisy ja ensimmäinen varis hälytti pedosta. Muutamassa minuutissa lähipuiden oksat olivat täyttyneet lajitovereista ja ilma oli sakeana rääkyvistä linnuista. jotka kiihkoltaan eivät huomanneet, että tovereita tipahteli pikku hiljaa alas oksilta. Pienoiskiväärin napsahdukset eivät tuota urheata soturijoukkoa häirinneet. Vasta kotvan kuluttua kaamea totuus selvisi ja koko lauma pinkaisi matkaan jättäen kentälle useita kaatuneita.

Median toiminta muutamissa tapauksissa, erityisesti fasistien ja muun vapaan riistan ahdistelussa tuo elävästi mieleeni varisten laumakäyttäytymisen. Kohtuuttomaksi äitynyt ahdistelukiihko saattaa johtaa itsesuojeluvaiston heikkenemiseen ja toimittaja, joka yleisessä innossa lehahtaa mukaan jahtaamaan yhteistä saalista saattaa tehdä moraalisen ja ammatillisen itsemurhan. Siinä voikin mennä maine sekä kunnia myös ahdistelijalta eikä vain ahdistetulta. Verba volant, scripta manent.

---

[1] Savolais-venäläinen sana, turkkilaista alkuperää. Tarkoittaa eri kielissä mm. palatsia, latoa ja vastaavia laitoksia.