Vapauden hinta ja totuuden arvo
Ketkä ovat Suomen kaksi vaarallisinta ihmistä kautta aikojen? Ellette tiedä, niin antakaa median kertoa se itsellenne. Se pahuuden jättiläinen, joka ensimmäisenä sai kunnian koristaa potretillaan kokonaista Helsingin Sanomien sivua, oli aikoinaan Jokelassa joukkomurhan tehnyt nulkki, jonka herostraattinen maineenjano näin sai täyttymyksensä. Hänen nimensä koituu siinä määrin koko suvun ja siis syyttömienkin häpeäksi, että on parempi yrittää se unohtaa. Toinen palstamillimetreillä mitaten vastaavaan saavutukseen lähes yltänyt hahmo on tuore kansanedustaja, joka rajoitetussa facebook-kaveripiirissä kirjoitti, että tarvittaisiin uusi sotilasjuntta tekemään Kreikassa tarvittavat päätökset, kun demokratian vallitessa sellaisten tekeminen näyttää mahdottomalta. Kovia juttuja molemmat!
Tuo mainittu mielipide nyt joka tapauksessa on poliittisesti mitä epäkorrektein, tai ainakin olisi, jos se virallisesti esitettäisiin arvovaltaisena poliittisena lausuntona Kreikan edustajille. Niinpä puolueen puheenjohtaja kiiruhti esittämään väärinajattelijan rankaisemista ja nuolaisi näin hallituspuoluetta, joka oli jo aiemmin kunnostautunut sananvapauden rajoittamista vaativilla lausunnoillaan.
On aivan turhaa edes todistella, miten absurdia on kieltää historiallisten paralleelien ja ajatuskokeiden julkinen esittäminen, saati niiden esittäminen kaveripiirissä, jossa itse kukin on vapaaehtoisesti mukana. Vetoaminen siihen, että henkilö on vastuullisessa asemassa, kun hänet on kansan äänillä valittu sen edustajaksi ja sen vuoksi sananvapautensa puolesta rajoitettu, ei voi vakuuttaa ketään. Kyseessä on yksinkertaisesti arvoton näytelmä, jossa käytetään aseena sitä tekosyytä, joka käteen sattuu. Ikävä vain, että hyökkäyksen kohteena ei ole vain yksi hankala ihminen, vaan paljon enemmän. Näinä poliittisen korrektiuden aikoina sananvapaus ei ole enää korkeassa kurssissa ja toimittajat ovat ensimmäisinä sitä kaventamassa, takaahan tämä hovikelpoisuuden niin sanotuissa älymystöpiireissä. Poliitikot ovat luku sinänsä ja heiltä on tässä suhteessa saanut tottua odottamaan mitä tahansa. Jos jonkun mielestä näin sanomalla loukkaan suomalaista demokratiaa, niin tällä perusteella otan tämän leiman mielelläni vastaan. Demokratia, joka korottaa päivänkohtaiset tarkoituksenmukaisuusnäkökohdat perustavien vapausperiaatteiden yläpuolelle ansaitsee ylenkatseemme samoin kuin omassa muodikkaassa edistyksellisyydessään hautuva lehdistö, joka vakain tuumin ja läpinäkyvin konstein yrittää muokata yleistä mielipidettä omien tarkoitustensa mukaiseksi.
Ajatusleikkien täytyy demokratiassa aina olla sallittuja joka ainoalle kansalaiselle. Sen sijaan on asioita, joilla ei sovi leikkiä ja niihin kuuluu myös sanavapaus lyhentämättömänä ja kaventamattomana. Kyynikko on määritelty ihmiseksi, joka tietää jokaisen asian hinnan, mutta ei minkään asian arvoa. Poliitikot ja journalistit näyttävät nyt olevan kovin kiinnostuneita hinnoista. En tiedä, mitä tämä näytelmä on maksanut ja mitä sen luullaan tuottavan, enkä ole siitä edes kiinnostunut. Luulen vain, että pitemmän päälle ne, jotka eivät arvoja tunne eivätkä niistä välitä, saavat vielä opetella niihin tutustumista sekä politiikan että journalismin piirissä. Tällaisia asioita ei unohdeta.
Hyvä, että joku uskaltaa kertoa tärkeistä asioista niiden oikeilla nimillä ja niin vakuuttavasti kuin Vihavainen tässä kolumnissaan. Joskus se vaatii todella paljon rohkeutta kun koko muu yhteiskunta (lehdistö, poliitikot,muut oppineet jne.) tuntuvat olevan juuri päinvastaisella kannalla. Sylkykupiksi siinä joutuu niin kuin varmaan onkin jo käynyt.
VastaaPoistaPerussuomalaisten saama Iso Jytky viime vaaleissa oli isku vasten kasvoja punaviherväriä tunnustavalle Suvaitsevaistolle.
VastaaPoistaNiinpä vaalien jälkeen toimittajat tekivät julkista surutyötä valtakunnallisissa lehdissä ja muualla mediassa. Ihmiset olivat äänestäneet väärin eli vastoin toimittajien maailmankatsomusta ja sehän on tietenkin surullista ja suuripettymyksen aihe ihmisille, jotka omaavat oikean totuuden.
Vaalien teemaksi nousi maahanmuutto, joka symboloitui Jussi Halla-ahossa, koska mies oli ensimmäisenä kerettiläisenä rohjennut kyseenalaistaa humanitaarisen maahanmuuton auvon suomalaiselle yhteiskunnalle.
Halla-aho on trauma ja kipupiste suomalaiselle punavihreälle medialle ja älymystölle; ja miehen julkisessa kohtelussa on havaittavissa keskiaiakaisia noitavainon piirteitä.
Hänen 10 vuotta vanhoja kirjoituksiaan tutkitaan suurennuslasilla löytyisikö sieltä vihapuhetta eli ajatusrikosta. Lisäksi miehen jokaista sanomaansa sanaa väännellään ja käännellään ja kun media löytää jonkun pienenkin vallitsevan totuuden vastaisen asian; juttu paisuu megamittoihin ja siitä tehdään Suomen, maailman ja melkein koko Linnunradan ykkösuutinen.
Voi aikoja, voi tapoja!!
Korjaisin väitettäsi "rajoitetussa facebook-kaveripiirissä". Itse en oe Halla-ahon Fb-kaveri enkä edes kaverin kaveri ja saatoin silti käydä lukemassa sivunsa tilapäivitykset ja viestit. Kyseisellä sivulla jotkut kirjoittajat taivastelevat, miten toimittajat ovat saaneet Halla-hon yksityisiä (sic) viestejä haltuunsa. Kuinkahan tarkoitushakuista ja tietoista 'mediapeliä' lieneekään Halla-ahon uhriposition rakentaminen?
VastaaPoistaMistäpäs me ihmisten aivoituksia tiedämme. Hälyttävää on vain se, että tällaisesta asiasta voidaan nostaa meteli ja sitä vielä saada aplodeja. Vielä hiljattain tätä ei olisi voinut edes kuvitella. Ikävä huomata, että historia ei todellakaan opeta mitään. Mitä seuraavaksi voidaan tehdä?
VastaaPoistaEi kannattane ihan heti unohtaa T.Halosen vaatimusta rasismin ja vihapuheen kitkemiseksi suomalaisesta yhteiskunnasta. Hän pitää sitä tämän syksyn kuluessa hallituksen keskeisimpänä tehttävänä talouskriisin hoidon ohella.
VastaaPoistaAntiikin Kreikan draaman ainekset tähän oli aika hyvin koottu. Kärsivän näköinen puoluejohtaja palaamassa rakkaaseen kotiin pahojen ja ilkeitten maasta kuulee junassa käärmeen sillä aikaa livahtaneen paratiisiin ja vaatii välitöntä puhdistautumista.
Tässä oli tosiaan rakennettu Soinille draamallinen sauma näyttää särmää matkalla luvattuun maahan.
VastaaPoistaSiis kuten Mari Kiviniemi siunatessaan puoluetoveri Markku Kauppisen potkut ja kyynelehtivä Jyrki Katainen Ilkka Kanervan kohtelun, samoin Lipponen ja Niinistö ministereitä itkettäessään.