lauantai 11. maaliskuuta 2017

Suomenkieltä. Raakana, kiitos.



Suomea, kiitos

Vanhaan aikaan, jonka loppupään vielä hyvin muistan, oli tapana vääntää kaikkea ruotsalaisittain. Ääntämys, mikäli kyseessä oli ulkomainen sana, meni aina luontevasti ruotsin mukaan ja päätteenä kaikenkarvaisissa verbeissä oli aina ruotsalainen -era, kahdella e:llä.
Niinpä sitä ei vain resoneerattu ja fundeerattu, vaan myös renoveerattiin ja ja opereerattiin, jopa rymsteerattiin ja halveerattiin. Kielipoliisimme iski tähän saumaan ja alkoi vaatia -eerata -päätteen sijasta käytettäväksi -oida. Hyvä näin.
Joka tapauksessa itse tuon päätteen käyttämisestä tuskin monikaan sai vammaa sielulleen. Joissakin tapauksissa, kuten vaikkapa manöveeraamisessa pääte on yhä säilynyt ja kuulostaa luontevalta.
Mutta mitä pitääkään sanoa verbistä halveerata? Sehän tietenkin on puujalkavitsi, jossa leikitellään ruotsin puolittamista tarkoittavalla sanalla. Aikoinaan se varmaankin toimi ihan hyvin, mutta tuntuu kammottavalta kuulla, kun sitä käytetään täysin tosissaan edes ymmärtämättä, mistä on kysymys.
Toinen vastaava on sorsiminen. Siihen törmää yhä uudelleen täysin vakavaksi tarkoitetussa asiatekstissä. Mutta myös viintä toki juodaan - toivottavasti nuolista tyhjennettynä- ja muutenkin monet kokevat hauskana käyttää sanoja väärin, niin minäkin, totta puhuen. Saahan sitä sanoa.
Tämä tahallinen väärinpuhuminen lieneekin useissa kielissä käypäistä huvia. Lontoon cockney-kieltä en osaa, kuten ei kai kukaan muukaan ulkopuolinen, mutta minusta näyttää, että se perustuu sisäpiirin tahalliseen väärinpuhumiseen, josta tunnistaa vertaisryhmän.
Tällaisia piirteitähän on myös stadin slangissa ja yleensä kielellisissä jengikäytännöissä. Ulkopuolinen pitää helposti noita väärinpuhujia hölmöinä tai muuten vajaakykyisinä, mutta itse asiassa kyseessä voi olla myös vain tapa erottautua.
Nykyinen tapa käyttää englantia leikkisästi saattaa olla hauska tai sitten ei. Siihen luultavasti usein liittyy myös tarve kunnostautua: (hei, mä osaan tätäkin!), mutta osittain kyse saattaa olla nimenomaan pyrkimyksestä sanoa asiat muilla kuin kaikkein yksinkertaisimmilla tavoilla, mikä lienee ominaista esimerkiksi savolaisille.
Tällöin keskustelusta tulee eräänlaista leikkiä, jossa osallistujat koppaavat sanan tai sanonnan kiinni ja heittävät sen takaisin omilla höysteillään ja kommenteillaan varustettuna, tutkien samalla mitä vastaanottaja kykenee ymmärtämään.
Onhan tässä oma mielekkyytensä. Miltä nyt oikeastaan kuulostaisikaan sellainen vuoropuhelu, jossa osapuolet käyttävät mahdollisimman selviä ja tarkkoja ilmaisuja ja käsitteitä, vaikka kyseessä on vain äärimmäisen banaali asia, kuten vaikkapa vallitseva sää?
Anglosaksit hupattelevat tässä yhteydessä joutavuuksia ja käyttävät ilmeitä ja äänensävyjä. Tätä nimitetään small talkiksi.
Savolainen sen sijaan käyttää älyään ja esittää mahdollisesti ilmastonmuutokseen, maailmanpolitiikkaan tai Naton laajenemiseen liittyviä huomioita todetakseen sen itsestäänselvyyden, joka koskee säätä.
 Kuten intiaanit kiduttivat vankejaan perusteellisesti ennen tappamista (huono vertaus?), koska kunnioittivat heitä, niin myös savolainen, kunnioituksesta puhetoveriaan kohtaan, ei tyydy vain toteamaan sitä, minkä jokainen idioottikin tietää. Eihän hän nyt kehtaa osoittaa pitävänsä puhekumppania sellaisena.
Mutta tässä ollaan jo vaarassa mennä kauas päivän tekstistä. Englannin idioottimainen sotkeminen suomen kieleen alkoi öbaut kaksikymmentä vuotta sitten muodostua epidemiaksi. Epäilemättä tässä on osittain kyse vain kyökkiruotsin vaihtumisesta toiseen vieraaseen -ja siis korkean prestiisin omaavaan- kieleen ja vaihteluhan vain virkistää.
Sivumennen sanoen, tuo ”omaaminen” on myös selvä käännöslaina, joka ei kuulu todella hyvään suomenkieleen, mutta miksi meidän pitäisi olla perfektionisteja?
Mutta vielä noista englannin kiroista. Näyttää siltä, että yhä useammat ovat tottuneet myös ajattelemaan englanniksi, mikä on erinomainen asia sikäli, että suomeksi ajateltu englanti on aika karmeaa (Muuten: Aleksis Kivellä kissa naukui karmealla äänellä). Mutta mikäli se johtaa siihen, ettei enää osata ajatella suomeksi, niin köyhäksipä taitaa moinen kielitaiteilu mennä.
Eipä tässä muuta vikaa olekaan kuin se, että kun suomenkieltä raadellaan, milloin leikillään, milloin ymmärtämättömyyden takia, se saattaa jäädä päälle, kuten aikuiset aikoinaan pelottelivat lapsia, jotka leikkivät irvistelemällä.
Varoittavia esimerkkejä ovat ne halveeraamiset ja sorsimiset, joiden käyttäjät eivät näe asiassa mitään kummallista. Kielipoliisia tarvitaan ja nykyisenä tietokoneiden aikana luulisi olevan helppoa pyydystää väärinpuhujat välittömästi ja antaa heille asianmukaista palautetta.
Tietenkin kieli kehittyy ja sen täytyy kehittyä, mutta sellainen kieli, jossa mustasukkaisuuden, petraamisen, sorsimisen ja halveeraamisen kaltaiset sanat esiintyvät vakavassa asiatekstissä, on -sanoisinko- pitkässä juoksussa matkalla kohti rappiota.

17 kommenttia:

  1. Pilikulleen, sannoopi susj,
    joka ei kieltään pelekkee,
    vaekka välttäähi puremmoo...

    VastaaPoista
  2. "Veän sua pataan" - "I`ll pull you in to the spade"

    VastaaPoista
  3. Smör vägar gossar - Isäni lempilausahduksia.

    VastaaPoista
  4. Kattaesen akan poeka11. maaliskuuta 2017 klo 10.51

    Aena pittää piältä tuata ruohtalaesen suatavat.

    VastaaPoista
  5. Viime aikojen anglismien lisääntyminen johtui vain Yhdysvaltojen demokraattisen puolueen voittokulusta.
    Anglismit muodostuivat tavaksi hyvesignaloida, että on liberaali. Nyt kun Trump voitti, niin olen huomaavinani ettei kaiken vääntäminen englanniksi olekaan enää yhtä cool. Sellaista se on.

    Luoja armahda meitä siltä kymmenen vuoden takaiselta villitykseltä, missä kaikki firmojen nimet oli väännettävä latinaksi. Destia, Talentum, hulentum sulentum. Koomista. Sen muodin alkuperä on minulle yhä hämärän peitossa. Miksi 90-luvun lopussa oltiin yhtä äkkiä sitä mieltä, että firman nimi kuuluu olla latinaa?

    Eivätköhän kaikki kielet ole alunperin ainoastaan tapoja erottautua, paitsi se ensimmäinen kieli jonka oli tarkoitus ainoastaan kommunikoida. Nopeasti syntyi sen jälkeen tarve puhua niin, etteivät sen osaajat enää ymmärtäneet. Sieltähän se suomen kielikin tulee, tahdosta puhua niin etteivät ruotsalaiset ja venäläiset ymmärrä. Niin kulttuuri syntyy.

    Stadin slangi, tuo suuresti kunnioittamani ilmaisumuoto ja lapsuuteni kieli, poikkeaa kielen normaalista syntytavasta sikäli, että sen tarkoitus ei ole kommunikoida niin etteivät ruotsalaiset ja venäläiset ymmärrä vaan päinvastoin, niin että he vähän ymmärtävät.

    Kirja nimeltä Sloboa Stadissa on mielenkiintoinen. Niitä venäjänlainoja on aivan valtavasti, satoja. Ruotsinlainoja lienee vielä enemmän.

    VastaaPoista
  6. Duoda, duoda. Mihin unohtui Nikke Pärmi?

    VastaaPoista
  7. Kun nyt otit puheeksi. Kyse on suomen kielestä, ei suomenkielestä.

    VastaaPoista
  8. Totta. Olen hakenut kriisiapua.

    VastaaPoista
  9. Minua ärsyttää Englanninkieli yritysten nimissä. Kekkonen aikoinaan tovereineen tervasi kylttejä joissa Suomenkielinen teksti oli Venäjän ja Ruotsin alapuolella. Englanninkieliset valomainokset ympäri kaupunkia joutaisi iskeä säpäleiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yrityselämässä syy on siinä, että suomalaisten ostovoima menee ruokaan, asumiseen ja pakollisiin maksuihin. Uutta rahaa voi toivoa löytävänsä vain turisteista, vierastyöläisistä tai ulkomaille tähtäämällä. Näin ainakin johtajat ajattelevat, ja siksi epäsuomalaiset nimet ja kielenkäyttö on helppo myydä heille.

      Koulutuksen maailmassa suomalaisille opiskelijoille ei anneta enää penniäkään lisää, mutta kansainväliseen opetukseen rahahanoja löytyy vielä. Jokainen kurssi ja projekti kannattaa tehdä kansainväliseksi. Yleensä niillä sönkötetään tankeroenglantia parilla ensimmäisellä luennolla kunnes viimeistäkään maskottivaihtaria ei pystytä enää lahjomaan seuraamaan opetusta. Arvon professorit varmasti tietävät.

      Poista
  10. Ärsyttävin sana jota nykyään käyttävät ns "oppineet" asiantuntijat suomenkielisessä puheessaan tai kirjoituksessaan on lainasana "konteksti" (context).

    Eikö jakseta kirjoittaa "asiayhteys", vai halutaanko esittää oppinutta??
    Laiskuutta se ei voi olla koska sanat ovat melkein samamittaisia?

    Setarkos

    VastaaPoista
  11. Pertti Salolainen, joka aamutv:ssä oli suomenkielellä itsestäänselvyytenä arvellut juutalaisilla olevan paljon vaikutusvaltaa USA.laisessa mediassa, sai saman päivän iltapäivällä vihaisen nootin Kaliforniasta Simon Wiesenthal-säätiöltä.

    Varttuneemman poliitikon vapinan ja suuren hämmennyksen, senkö unohtaisimme?

    "Sweden, can anybody believe it? Bonnier!"

    VastaaPoista
  12. Taas kerran Timo Vihavaisen ajatukset ovat kulkeneet samoja polkuja kuin omani. Vähintään puolet hänen esittämistään pohdinnoista tunnistan omikseni. Nykyisin sangen monet kiroavat tarpeetonta ja ylenmääräistä englannin käyttöä. Englannin tarpeettoman käytön alkusyy lienee kansallinen alemmuudentunto, joka on periytynyt menneiltä vuosisadoilta. Kun yläluokka puhui kansalle vierasta kieltä (ruotsia), oli vieras kieli tietysti hienompaa kuin oma kieli ja siitä hienoudesta täytyi yrittää lohkaista niin suuri osa kuin suinkin mahdollista. Halvin ja helpoin tapa oli antaa lapsille hienoja nimiä. Juhani Ahon isä rovasti Brofeldt on kertonut mökin ukosta, joka tuli lasta kastattamaan. Hän esitti, että jos annettaisiin lapselle rovastin mukaan nimeksi Ruuhveltti, mutta tämän rovasti joutui torjumaan. Hän selitti, että tämä Ruuhveltti on hänellä heimonimi, ja siksi sitä ei voi antaa etunimeksi.

    Nykyinen koulusivistys antaa laajoille joukoille ainakin jonkinlaisen englannin taidon, ja silloin pääsee tätä hienoutta näyttämään myös toisille. Huono puoli tässä on, että muutkin osaavat englantia, ja siksi kielitaidolla ei voi erityisemmin loistaa. Englannin arvostuksen kääntöpuolena on tietysti oman kielen vähäinen arvostus, mikä objektiivisesti tarkasteltuna on tietysti pahasti virheellistä. Varsinkaan nuorempi sukupolvi ei näytä ymmärtävän, kuinka hieno kieli suomi on. Tämän vuoksi (ja varmaan pääasiassa huomiontavoittelun vuoksi) on jopa esitetty, että suomesta pitäisi karsia pois taivutuspäätteitä.

    Suomen kielen erinomaisuus perustuu suurelta osalta kielioppiin (ja onhan puhtaita vokaaleja käyttävä suomi suunnattoman paljon kauniimpaa kuin mutaisia vokaaleja ja epämusikaalisia konsonantteja käyttävä englanti). On matemaattisesti täysin selvää, että monimutkainen rakenne voi sisältää enemmän informaatiota kuin yksinkertainen rakenne, ja siksi suomen kielioppi antaa mahdollisuuksia, joita indoeurooppalaisilla kielillä ei ole. Edellytyksenä tietysti on, että kielen käyttäjä osaa kielen tarjoamia mahdollisuuksia hyödyntää, mikä ei ole ollenkaan helppoa. Heikko äidinkielen taito ei suinkaan ole harvinaista edes toimittajien ammattikunnassa. Sen voi huomata lähes päivittäin lukemalla sanomalehtiä. Ei tämä tosin mikään uusi asia ole; senhän huomasi jo 50-luvulla pakinoitsija Olli, joka sai toimittajien kirjoituksista aiheita omiin pakinoihinsa. Ehkä ei pitäisi liian paljon naureskella toimittajien kömmähdyksille, sillä suomen kielen käytössä voi kyllä itse kukin helposti haksahtaa.

    Englantihan on asiallisesti tarkasteltuna kreolikieli, minkä vuoksi sen kielioppi ei anna paljonkaan mahdollisuuksia. Tosin englannilla on muita keinoja, eikä englannin ilmaisuvoimaa tule missään tapauksessa väheksyä. Eri juttu on, että todella hyvä englannin taito on vaativaa, eikä monikaan sitä vieraana kielenä opiskellut sitä hallitse. Kieliopin yksinkertaisuuden vuoksi englanti on käyttökelpoinen lingua franca, mutta kelvoton oikeinkirjoitus tietysti vähentää sen arvoa. Vielä noin kaksisataa vuotta sitten lingua francana toimi latina. Valitettavasti tästä on luovuttu, mahdollisesti kansallisuusaatteen nousun seurauksena.

    Toinen professori

    VastaaPoista
  13. "mustasukkaisuuden"

    Mustasukkaisuus-sanan tietynlaisiksi aste-erosynonyymeiksi voinee ehdottaa sanat sinisukkaisuus (onhan olemassa jo "siniparta"), punasukkaisuus, keltasukkaisuus, valkosukkaisuus, jne.

    VastaaPoista
  14. Ex-klassikkona (mutta aivan muulla alalla toimineena) lisäisin nimimerkki "Toinen professori" kommenttiin sen verran, että kyllä infoeurooppalaisilla kielillä on ollut "mahdollisuuksia" siinä kuin suomella nykyisin. Muistan monenkin gresistin ja latinistin luennoineen - ja kirjoista lukeneeni - että esimerkiksi vanha kreikka oli nimenomaan rakenteensa vuoksi mainio väline filosofisen ajattelun ja kielenkäytön kehittämiseen, koska siinä pelataan niin paljon erilaisilla partisiippirakenteilla. Sama päti latinaan, kun Cicero ja muut myöhemmin ilmaisivat kreikkalaisten tuotoksia latinaksi. Tarvitsee vain vilkaista vanhan kreikan tai latinan kielioppeja nähdäkseen, miten monipuolisia ja -mutkaisia ilmaisumahdollisuuksia oli. Voi hyvin verrata suomen kielioppiin, vaikkei suomi olekaan indoeurooppalainen kieli. Nykykielet ovat kehittyneet kieliopiltaan huomattavasti yksinkertaisemmiksi (ja helpommiksi perusteiden opiskelussa).

    Englanti tosiaan on oma lukunsa. Professori Pentti Aalto huomautti kerran sanskritin alkeiskurssilla muistaakseni suurin piirtein, että englanti perimmiltään on hirvittävän vääristynyttä saksaa.

    VastaaPoista
  15. Kiitoksia huomautuksesta. Klassista kreikkaa en osaa, ja varmaan Anonyymin kertoma pitää paikkansa. Siinäkin tapauksessa kyse on Anonyymin mukaan siitä, että kieliopin monimutkaisuus tuottaa kieleen rikkautta. Ja kyllähän eri asteista kompleksisuutta löytyy myös muiden indoeurooppalaisten kielten kieliopeista. Pätevyyttä minulla ei ole niiden arvioimiseen, mutta sen verran on sormituntumaa, että vaikkapa saksa konjunktiiveineen on huomattavasti monimutkaisempaa kuin englanti, mutta paljon yksinkertaisempaa kuin suomi.

    Toinen professori

    VastaaPoista
  16. Suomessa yläluokka puhui ruotsia, Ruotsissa Bernadottet ranskaa. Jos englanninkielisessä Kanadassa haluaa tiputtaa ylimääräiset keskustelijat pois, vaihtuu kieli yleensä nopeasti ranskaan. Täällä Suomessa englannin yleisyydellä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä itsetunnon tai erottautumisen kanssa. Syy on yksinkertainen: Internet ja erityisesti poikien kohdalla tietokonepelit. Keskiaikaiset ase- ja sotilastermit englanniksi voivat olla hallussa paremmin 16-vuotiaalla kuin ammattihistorioitsijalla!
    ketovuori.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.