Hulluuden luonnollisuus

Hulluuden luonnollisuus ja luonnon keljuus

Marko Hamilo, Luonnollisesti hullu. Avain 2011, 159 s.

Biologisista ilmiöistä ei saa mitään tolkkua, ellei osaa tarkastella niitä evoluution valossa, siteeraa tiedetoimittaja Marko Hamilo erästä alan tutkijaa.

Mutta mitkä asiat kuuluvat biologian piiriin? On hämmentävää huomata, että tänäkin päivänä maailmassa on suuri määrä korkeasti koulutettuja ihmisiä, jotka sulkevat ihmiset tai ainakin suuren osan heidän maailmaansa pois tältä alueelta.

Joissakin tapauksissa tämä varmaankin on perusteltua, tuskinpa ymmärryksemme suurestikaan siitä kostuu, mikäli otamme biologisen ulottuvuuden ihmisen kaikkien hengentoimintojen, vaikkapa nyt matematiikan taustaksi tai peräti selittäjäksi.

Sen sijaan voi pitää aivan villinä ajatusta, ettei biologiaa saisi pitää tärkeänä ja jopa keskeisenä tekijänä silloin kun halutaan ymmärtää vaikkapa ihmisten seksuaalisuutta tai heidän erilaisia ominaisuuksiaan, niin fyysisiä kuin psyykkisiä.

Kuitenkin näemme joka päivä toinen toistaan absurdimpia yrityksiä uhmata biologista tekijää ja samalla siis tieteellistä ajattelua yleensä. Poliittinen korrektius ja, kummallista kyllä, myös vihreä aate tarjoavat päivittäin eläviä esimerkkejä ylpeästä (!) alkeellisimpienkin tieteellisten tosiasioiden kieltämisestä.

Epäilemättä ihmisten sosiaaliset roolit ja moni muu asia yhteiskunnassa on tietyltä osaltaan pitkälti konstruoinnin tulosta ja variointi eri yhteiskunnissa saattaa olla suurtakin. Usko siihen, ettei mitään ihmisen biologista olemusta lainkaan olisi ja että kenttä siis olisi vapaa millaisen tahansa todellisuuden konstruoimiseen, poikkeaa kuitenkin radikaalisti arkihavainnostamme ja lyö korvalle tieteellisen ajattelun perusvaatimuksia.

Lyhyesti sanoen, ”luonnollisen” ihmisen ympärille on Jean-Jacques Rousseausta lähtien kasvanut sellainen ristiriitaisen hömpän ja satuilun kerros, ettei sen läpäiseminen edes meidän valistuneena aikanamme oli mikään itsestäänselvyys, vaan vaatii merkittävää älyllistä kapasiteettia ja myös moraalista rohkeutta.

Marko Hamilolta ei puutu enempää rohkeutta kuin asiantuntemusta, kuten hänen lukijansa aikoinaan Helsingin Sanomien ja nyttemmin Suomen Kuvalehden ja Tiede-lehden palstoilta ovat saaneet huomata. Hänet tunnetaan myös aktiivisena yhteiskunnallisena keskustelijana.

Poleeminen tiedekirja Luonnollisesti hullu on reaktiota aikalaiskulttuurin herättämään ärtymykseen. Kun tunnetut kouluampumistapaukset järkyttivät suomalaista yhteiskuntaa, kiiruhtivat kyökkipsykologit vaatimaan, että valtio vastaisuudessa estäisi tuollaiset tapaukset ja julistivat keinoksi löytyvän potentiaalisille murhaajille annettavan psykoterapian.

Kuten kirjoittaja osoittaa, vaatimukset olivat monestakin syystä varsin irrationaalisia. Niissä tavoiteltiin mahdottomia ja ne perustuivat naiiviin keittiöpsykologiaan, joka ikävä kyllä rehottaa valtoimenaan politiikan ja julkisen sanan piirissä.

Kirjoittaja tarkastelee räikeimpiä vääriä käsityksiä, kuten ajatusta väkivaltarikollisuuden selittämistä mielisairaudella ja vaatimusta sen parantamisesta terapialla lääkityksen sijasta. Myös kriminaalipolitiikassa vallitseva suuntaus, jossa yhteiskunta jättää hoitamatta koston, joka on sille kansalaisilta delegoitu, saa analyysinsä: mikäli luottamus siihen menetetään, että tällainen biologisesti mielekäs perusasia ei jää yhteiskunnalta hoitamatta, ihmisen psyyke palaa ”tehdasasetuksiin” ja palaamme ”kunniakulttuurin” ja siihen kuuluvan verikoston aikaan, mikä on pitkä askel taaksepäin.

Tämä on vain yksi esimerkki siitä, mitä saattaa tapahtua, mikäli yhteiskunnan käytännöt lähtevät utopistiselta pohjalta eikä ihmisen biologiaa oteta huomioon.

Ihminen on kehittynyt tietyn lajin itsekkyyteen perustuvan biologisen mielekkyyden pohjalta, mikä ei välttämättä satu yksiin radikaalin utopismin vaatimusten kanssa.

Evoluutioon perustuvat ominaisuudet eivät kuitenkaan tarkoita sitä, että olisi palattava jonkinlaiseen luonnollista valintaa matkivaan yhteiskuntaan saati nostettava ihanteeksi itsekkyys ja keskinäinen taistelu.

Evoluutiossa on sijansa, paitsi geenien itsekkyydellä, myös yksilöiden altruismilla. Joka tapauksessa ihmisen perusominaisuudet ovat kehittyneet vuosituhansien aikana ja olisi naiivia yrittää toimia ikään kuin niitä ei olisikaan. Esimerkiksi miehet ja naiset ovat luonnostaan erilaisia ja heillä on sukupuolelleen tyypillisiä taipumuksia. Toki niitä voi muokata ja jalostaa, mutta niiden muuttamista tuskin kannattaa vakavasti yrittää.

Arkipäivän psykokulttuurissa vallitsee, kuten sanottu, villi kasvullisuus, jonka seassa näemme mitä ihmeellisimpiä typeryyksiä. Kaiken taustalla ovat usein simppelit käsitykset itse määritellyn luonnollisuuden erinomaisuudesta ja tavoiteltavuudesta ja siitä, että sellainen varmasti palvelee mahdollisimman täydellisesti yleistä onnellisuutta.

Ikävä totuus kuitenkin on, ettei luonto ole pyrkinyt siihen, että ihminen olisi onnellinen tai edes tasapainoinen. Luonto eli luonnollinen valinta on palvellut geenien, lajin ja pienen yhteisön eloonjäämistä muuttuvissa oloissa. Siksi ihminen on saanut monia ominaisuuksia, jotka tänä päivänä saattavat tuottaa ikäviäkin tuloksia, kuten vaikkapa pyrkimys syödä enemmän kuin tarvitsee. Joskus maailmassa se oli hyvin tarpeellinen.

Arkipäivä psykokulttuuri sisältää usein myös taipumusta patologisoida asioita, jotka saattavat olla vastenmielisiä, mutta eivät luonnottomia. Toinen äärimmäisyys selittää, ettei psyykkisiä sairauksia ole lainkaan, ainoastaan yhteiskunnan vääristymiä ja ennakkoluuloja.

Hamilo ei suostu menemään mukaan näihin hullutuksiin, vaikka myöntääkin, että joissakin tapauksissa ajatus siitä, että vika on yhteiskunnassa, on pätevä. Hän epäilee myös naistenlehtien ja erilaisten konitohtorien aksiomaattisia käsityksiä, joiden mukaan esimerkiksi seksuaaliaktin pitäisi olla aina molempia osapuolia tyydyttävä.

Tämä olisi varmaan hienoa ja ymmärrettävästi omankin etunsa tajuavat ihmiset siihen pyrkivät. On kuitenkin aivan eri asia olettaa, että näin saavutettaisiin joku luonnontila eli täydellisyys.

Luonto on aikamoinen kusipää voisi sanoa se, jolla olisi otsaa näin herjaavaan asenteeseen. Englanniksi samaa, mutta miedommassa muodossa tarkoittaa bitch, jota en halua periaatteessa käyttää. Ehkä voitaisiin sanoa, että luontoäiti on kenkku/kelju? Tämä on ikävää, mutta emme me sille mitään voi.

Hamilon kirja on erittäin kiintoisa ja hyvin kirjoitettu pamfletti, joka ei perustu pelkkiin mielipiteisiin, vaan nojaa suureen määrään tieteellisiä, osittain geeneihin liittyviä tutkimuksia. Kirjan voi lukea myös netistä (googlatkaa!).