Pimeitä voimia vastaan

 Musertakaa se inhotus!

Voltairesta jokainen lienee koulussa oppinut ainakin hänen mottonsa, joka on tässä nyt otsikkona. Ecrasez l’infâme! Teisti Voltaire ei viitannut uskontoon sinänsä, vaan klerikalismiin, joka pöyhkeästi syötti ihmisille kaiken maailman pajunköyttä ja vielä lisäksi vaati ihmisiä tietoistakin valhetta pokkuroimaan.

Obskurantismi on tietenkin järjen leppymätön vihollinen. Tässä suhteessa se on vailla kompromisseja: kuten valo on pimeyden vihollinen on valistus valistumattomuuden vastakohta.

Itse asiassa sana obscurus tarkoittaa hämäryyttä ja moni saattaa hairahtua pitämään pimeytenä kaikkea sellaista, jota hänen järkensä ei riittävästi kykene valaisemaan. Silloin saattaa käydä niin, että merkittävä osa tämän maailman tarjoamasta henkisestä annista menetetään.

Yhtä kaikki, sanana obskurantismi siis tarkoittaa järjen vastaisuutta, sen vaatimusten jättämistä huomiotta. Silloin tie on auki synkälle järjettömyydelle, jota luoja paratkoon, Voltairen aikana riitti paljon vielä valtioiden virallisissa instituutioissakin. Venäjän kielen sana мракобесие viittaa mielestäni mainiosti siihen synkkyyteen, jonka järjen valon sammuttaminen aiheuttaa. Мрачно и страшно.

Ranskalle valistus on perinteisesti pyhä asia. Valistusfilosofia syntyi suurelta osin nimenomaan Ranskassa ja juuri siellä se kyllä valitettavasti myös kehittyi hyökkääväksi oikeaoppisuudeksi, joka jossakin vaiheessa ylitti legitiimit rajansa ja matkaan saattoi kohtuuttomuuksia.

Marseilles’ssa tarttui kioskista mukaan populaari filosofialehti (Philosophie-magazine), jonka numero keskittyi Valistukseen (Les Lumières).

Mitä valistus oli? Päätoimittaja muistuttaa siitä, että kyseessä olivat ihmiset, jotka kaikki pitivät itseään oppineen tasavallan kansalaisina eivätkä tässä ominaisuudessaan tunnustaneet muuta ylivaltaa kuin totuuden ja järjen imperiumin.

Ei ole kohtuullista sanoa, että he pitivät järkeä despoottina, sillä aikakauteen kuului myös epäilys ja ironia, jotka olivat välttämättömiä suvaitsemattomuutta ja harhaluuloja vastaan, koska ne pakottivat huomioimaan näkökantojen moninaisuuden. Järjellä on rajansa.

Päätoimittajan, Sven Ortolin mukaan voimme Barack Obaman tavoin tänäkin päivänä sanoa, että ilmastonmuutoksen kieltäminen ei merkitse vain tulevien sukupolvien pettämistä, vaan myös valistuksen hengen pettämistä.

Valistus (Les Lumières) kannattaa ehkä ymmärtää Diderot’n tavoin niiden miesten ja naisten joukoksi, joita yhdistää tietty selväjärkinen kohtuullisuus järjen käytössä, arvelee Ortoli. Ranskaksi tässä käytetään sanaa sobriété eli raittius. Humala -ivresse- ei kuulu valistuksen piiriin, vaikka sen anti filosofialle toki saattaa olla merkittävä, kuten ainakin Nietzsche oletti. Kännifilosofian hedelmät lienee joka tapauksessa paras pitää pois ainakin julkisen politiikan piiristä.

Filosofialehti huomaa ihmisten nykyään joutuneen uudenlaiseen tilanteeseen. Järjen hallitseva asema ei tässä maailmassa enää ole itsestäänselvyys ja sama koskee sitä edistyksen ajatusta, jonka valistus synnytti.

Lehden haastattelema filosofi Élisabeth Badinter vaatii meitä jälleen heittäytymään valistuksen intohimoisiin debatteihin ja älyllisiin seikkailuihin löytääksemme jälleen rohkeuden, vapauden ja ilon.

Valistushan on ollut hyökkäysten kohteena jo kauan. Saksassa Frankfurtin koulukunta luuli löytäneensä siitä totalitarismin siemenen ja Ranskassa Derridan ja Foucaultin kaltaiset henkilöt asettivat järjen kyvyt kyseenalaisiksi. Järkeä voidaan syyttää myös atomipommeista ja kolonialismin mahdollistamisesta.

Mutta millä me järjen korvaamme? Rousseaulainen luonnollisuuden palvonta ei vakuuta eivätkä Freudin ja Nietzschen toteamat irrationaaliset voimat ymmärrettävästi myöskään sovi sitä korvaamaan.

Muuten, valistusaikana tehtiin koe, jossa erästä lasta pyrittiin kasvattamaan mahdollisimman ”tieteellisesti” Condillacin psykologian hengessä ja aikaan saatiin ahdasmielisyyden perikuva (bigot), joka halusi vain tulla papiksi. Aikuisena hän palautti Parmaan inkvisition. 1960-luvun järkeisuskolla taisi olla moniin aikansa lapsiin samanlainen vaikutus. Järkeä ei päähän voi kaataa, se on valloitettava, voisi tästä kai oppia.

Entä mikä on tilanne meidän aikanamme. Filosofitar pamauttaa turhia kaunistelematta:  nyt on käynnissä maanalainen, mutta täysin todellinen sota valistusta vastaan. Sen sijaan, että pyrittäisiin sopeuttamaan noita vanhoja ideoita tälle vuosituhannelle, ollaan tuhoamassa niiden perusteita vapauden nimissä.

Tällä sanoja tarkoittaa sitä liian pitkälle menevää kulttuurirelativismia, joka on aiheuttanut sen, ettei enää uskalleta arvostella toista arvojärjestelmää, etenkään toisia uskontoja.

Badinter on myös osallistunut kiivaasti ranskalaiseen burka- ja huivikeskusteluun. Hänen mielestään tässä asiassa yksilön oikeuksien kohtuuton korostaminen on mahdollistanut oman vastakohtansa eli yhteisön harjoittaman jäsentensä orjuuttamisen. Yksilöt hylätään yhteisönsä syliin, joka asettaa omat norminsa valtion universaalien oikeuksien tilalle. Tässä kuljetaan tietä, jonka varrella häviää jo itse ajatus yhteisestä ihmisyydestä.

Toisessa artikkelissa käsitellään valistuksen aikoinaan uutta ja mullistavaa historianfilosofiaa ja sen luomia toiveita ja tavotteita. Koko ihmissuvun oli määrä tulla paremmaksi, täydellistyä hyveissä niin yksilöiden kuin yhteisöjen tasolla, niin älylliseltä, moraaliselta kuin fyysiseltä kannalta.

Luulen, etteivät nämä tavoitteet ja iloiset odotukset olleet sinänsä vääriä ja perusteettomia. Yhtä ja toista on saatu aikaan ja ainakin edes yritetty.

Kuitenkin saattaa joskus, meidän päivinämme, iskeä kaamea epäilys siitä, että nämä päämäärät olisi jo ainakin osaksi hylätty. Sen sijaan, että koulujen pitäisi kasvattaa hyviä ihmisiä, joiden moraalisia ominaisuuksia ja muita hyveitä kulttuuri sitten pyrkii viljelemään ja edistämään, näemme yhä enemmän rosvomaista filosofiaa, joka korostaa kasvavan ihmisen opettamista pärjäämään kovenevassa kilpailussa, lyömään kilpailijansa.

Mitä kulttuuriin tulee, riittää varmaan, kun viittaa siihen suuntaan kintaalla. Lehtien kulttuurisivut puhuvat puolestaan.

Sääli, ettei meillä ole Philosophie-magazinen kaltaisia populaarilehtiä. Viime sodan aseista ja erilaisista joukkomurhista kyllä sen sijaan saamme omissa kiiltopapaeripainatteissamme lukea niin paljon yksityiskohtia kuin haluamme ja se näyttää tarkoittavan: loputtomasti.