tiistai 25. heinäkuuta 2017

Laivat Itämerellä



Laivatkin sitten tulivat

Kävinpä minäkin jo nuorna miestä Leningradissa katsomassa laivastoparaatia Nevalla. Silloin supervallalla oli Itämerellä suuri laivasto ja sukellusveneitäkin pilvin pimein.
Sittemmin nuo alukset ruostuivat Kronstadtissa, missä niitä ei viitsitty sen enempää turisteiltakaan kätkeä. Muutama myytiin länteen näytöskappaleeksi ja yksi oli täällä Hietalahdessakin muutaman vuoden. Se tiettävästi sitten upposi hinauksessa. Toinen, joka oli Greenwichin merimuseon vetonaulana, oli myös presidentin vävyn ostama ja saattaa olla siellä yhä vieläkin. En kyllä muista, että enää tänä keväänä olisi ollut tienviittoja sinne.
Tilanne oli siis vähän kuin hävityn sodan jälkeen. Vanha rauta muuttui romuksi eikä uutta ollut heti varaa rakentaa. Ainakin meikäläisessä tämä myös synnytti illuusion siitä, että järki alkoi palailla niissä piireissä, jotka sotilaallisista asioista päättivät.
Toisaalta aseistuksensa menettänyt on siinä edullisessa asemassa, ettei hänen tarvitse raahata mukanaan vanhoja romuja, vaan hän voi miettiä koko konseptin uudelleen. Onko Itämerellä tosiaan tarpeen ylläpitää valtavaa määrää sukellusveneitä ja muita sotalaivoja? Rajojen valvonnassa laivoja tarvitaan, mutta muuten Itämeren kaltainen lätäkkö on hallittavissa rannikoilta ja ilmasta käsin.
Venäjällä asia on ollut ilmeisen hankala ymmärtää ja asiaan on tainnut vaikuttaa tietty kompleksi: kun muilla on, niin pitää olla meilläkin.
Japanin sodan jälkeen Venäjällä oli tilaisuus aloittaa puhtaalta pöydältä ja niinpä panostettiin valtavaan, ehkä maailman suurimpaan linnoitusjärjestelmään, joka käsittää puolustuslinjoja Suomenlahden suulta aina Inoon ja Yhinmäkeen saakka. Itse asiassa pattereita oli vieläkin idempänä.
Kaiken kruununa oli Pietari Suuren merilinnoitus keskuksenaan Helsingin mahtava voimakeskus, jota Naissaari ja Tallinna etelässä täydensivät. Siinä oli putkea ja valonheitintä, etäisyysmittaria ja muuta rekvisiittaa.
Iskuvoimana mahdollista hyökkääjää vastaan oli vielä sekä sukellusveneitä että muita torpedoaluksia ja kun koko komeus täydennettiin kaikkein tehokkaimmalla eli miinoituksilla, ei läpimenoon halukkaita enää sitten ilmoittautunut.
Jostakin syystä makaili Kruunuvuoren selällä ensimmäisen maailmansodan aikana sen lisäksi myös valtavia teräskolosseja, taistelulaivoja, joista uusimmat kuuluivat huippumoderniin dreadnought-kastiin.
Niitä oli jo saatu rakennettua Tsushiman jälkeen ja ohjelman mukaan niitä piti vielä tulla paljon lisääkin. Ohjelma oli uskomattoman kallis ja sitä paitsi Venäjällä tehtynä laivojen yksikköhintakin kipusi paljon suuremmaksi kuin kilpailijoilla.
Näitä laivoja, jotka periaatteessa olivat laivaston pääase, ei käytännössä hyödynnetty juuri lainkaan. Heti sodan alussa oli saksalainen sukellusvene upottanut parissa tunnissa kolme risteilijää ja näyttänyt, ettei panssari enää pelastanut.
Skagerrakin meritaistelussa Englannin ja Saksan laivastojen suuret yksiköt vielä kohtasivat mittelössä, josta olisi voinut tulla ratkaiseva. Niin ei kuitenkaan käynyt. Venäjän vastaavat alukset sen sijaan pysyttelivät yleensä Helsingissä. Niiden vaarantaminen olisi ollut yhtä typerää kuin oli jatkosodassa panssarilaivojen lähettäminen valehyökkäykseen.
Myöskään toisessa maailmansodassa suuret tykistöalukset eivät saaneet mitään mainittavaa aikaan. Suomeakin vastaan toimiessaan nuo aikansa pelätyimmät mastodontit osoittautuivat paperitiikereiksi. Jopa Suomen kaupunkeja vastaan oli parasta hyökätä ilmasta, sillä torpedojen kanssa ei ollut leikkimistä.
Miksi ihmeessä sitten rahaa syydettiin noihin jättiläisiin aivan hillittömiä määriä? Vastaukseksi tuskin riittää pelkkä amiraalien irrationaalinen taipumus valmistautua edelliseen ja jopa sitä edelliseen sotaan. Eiköhän kyse ollut koko valtion arvovallasta, jolle suuri kummitus antoi konkreettisen hahmon. Sitä sopi sitten kuvissa esitellä kansalle, joka kaipasi tietoa siitä, mihin kaikki rahat ovat menneet.
Iso laiva nimittäin on aika sykähdyttävä näky, ainakin kaikkien lapsenmielisten mielestä. Teoriassa sellaisen ei tarvitse pelätä mitään: parhaimmillaan se pystyy tulittamaan kauempaa alivoimaista vastustajaa ja pakenemaan ylivoimaista, sellaisen piti oleman Dreadnought -mitään pelkäämätön. Mikäpä olisi suurvallalle sopivampi symboli?
Meidän omien passarilaivojemme konsepti oli hieman erilainen: nehän olivat järeitä pattereita, jotka olisi voinut nopeasti siirtää uhatulle Ahvenanmaalle. Komeus toki niissäkin oli tärkeää, myös kaikessa suhteellisessa vaatimattomuudessaan.
Yhtä kaikki. Itämeri ei ole soveltunut klassiseen linjataisteluun sitten purjelaivakauden eikä sellaista syntynyt enää Krimin sodassakaan. Niinpä tuohon taktiikkaan sopiville aluksille ei ole ollut täällä muuta tilausta kuin ns. sosiaalinen tilaus: jossakinhan ne paraatit on pidettävä ja mielellään sellaisessa paikassa, jossa on katsojiakin.
Laivastoa rakentaessaan saksalaiset keskittyivät ihailemaan sitä Kielissä, jossa he olivatkin valtameren ulottuvilla. Venäläiset joutuivat tekemään saman Kronstadtissa tai sitten menemään kapeata merikanavaa pitkin Pietariin paradeeraamaan. Koko Kronstadtin lahdella eli markiisin lätäkössä ei ollut paikkaa, missä olisi voinut huoletta manöveerata. Suomen itsenäistyttyä osa tuota lahteakin jäi rajan taakse.
Tervejärkinen reaktio asiaan olisi varmaankin ollut luopuminen suurista yksiköistä. Ne nyt olivat kuin olivatkin väärässä paikassa, mikäli niille oikeaa paikkaa yleensä edes olikaan.
Asia pyrittiin ratkaisemaan rosvopolitiikalla, joka poiki surkeita seurauksia, kuten tiedämme, mutta se nyt historiasta.
Ihmiskunta on kovin hidasoppista ja näyttää siltä, että sama irrationaalinen pullistelun tarve, joka aikoinaan sai mannervaltio Venäjän pyrkimään merivallaksi, vaikuttaa tässä maailmassa yhä.
Entinen Naton Euroopan joukkojen komentaja, jonka nimeä en juuri nyt muista, kirjoitti romaanin, jonka aiheena oli sotilaallisen konfliktin eskaloituminen Itämeren alueella. Olen siitä blogannut noin vuosi sitten, luulen.
Euroopan kansakuntia oli tuon skenaarion mukaan hyvin vaikeaa houkutella sotilaalliseen toimintaan, mutta asiaa edesauttoi Riiassa sijaitsevan saksalaisen sotalaivan upotus, jonka joku pölhö-Kustaa suoritti ohjuksella.
Sen jälkeen piti näyttää voimia ja kun ei parempaakaan keksitty, lähetettiin Itämerelle lentotukialus, joka sitten torpedoitiin. Niin valtavaa tappiota ei enää voitu niellä ilman oikeaa sotaa, jossa sitten asianmukaisesti hävitettiin maksimaalisesti kaikkea hyödyllistä ja arvokasta, jota vuosien mittaan oli eri maissa rakennettu ja kasvatettu.
Fiktio fiktiona, mutta silmiinpistävää on, että taas kerran joku on keksinyt lähettää suuria avomerilaivaston sotalaivoja Itämerelle, missä ne ovat aivan väärässä paikassa ja sitä paitsi hyvin haavoittuvia.
Vedenalaisen ydinohjusristeilijän osallistuminen taisteluharjoituksiin Itämerellä on jo ajatuksena pelkkä vitsi.
Voimannäytöksi operaatio on epäonnistunut ja muistuttaa taas kerran siitä, että ylevän ja naurettavan välinen raja on hiuksenhieno.
Itse asiassa koko tämä omituinen tapahtumasarja antaa sen vaikutelman, että vaikutuksen tekemiseksi oman ja ulkomaisen yleisön tyhmimpään osaan haalittiin viimeisetkin rippeet sitä, missä niitä vielä oli, huolimatta siitä, että koko operaatio sotilaallisesti näyttää aivan idioottimaiselta.
En toki pyri vähättelemään Venäjän sotilaallista voimaa Itämeren piirissä. Se perustuu ja voi perustua kuitenkin muuhun kuin suuriin avomerialuksiin. Ne olisivat tositilanteessa täällä pelkkä rasite.
Mitä taas tulee tuhon niin sanottuun tositilanteeseen, sotilaallisen konfliktin syntyminen Itämeren piirissä olisi sen luokan intellektuaalinen ja moraalinen skandaali, että ne, jotka osoittautuisivat siitä vastuullisiksi, varmasti tuomittaisiin uudessa Nürnbergin oikeudenkäynnissä. Kuvitelma totaalisesta voitosta, jonka jälkeen tuomareita ei ole, on helppohintaista utopiaa.

20 kommenttia:

  1. Amerikkalaisillakin oli suunnitelmia rakentaa vielä Missouriakin suurempia taistelu laivoja mutta nämä suunnitelmat haudattiin jo Tyynenmerensodan aikana kun ymmärrettiin että lentotukialukset ovat merten valtiaita. Nyt voi kysyä ovatko lentotukialukset haavoittuvia dinosauruksia. Suomen panssarilaivoista ilkemieliset sanovat että ne olivat kallis virhearviointi. Suomella oli tuolloinkin rannikkotykistöä jonka kantaman ulottuville eivät tulleet Neuvostoliiton alukset myöhemminkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista on se, mitä tapahtuu sitten kun USA ja Kiina alkavat vakavasti taistelemaan Tyynen valtameren herruudesta. Voi olla, että edellisen todella mittava satsaus lentotukialuslaivastoon osoittautuu virheeksi kun vastaan tulevat meritaisteluohjukset ja sukellusveneet.

      Sinälläänhän lentotukialukset ovat olleet täysmittaista sotaa ppinemmissä konflikteissa erinomainen väline ns. voiman pjojisoimiseen.

      Poista
  2. Kiinnostava kysymys nuo panssarilaivat. Ahvenanmaa onnistuttiin pitämään ilman taistelua, joten ei niille paljon toimintakenttää jäänyt. Mutta tokihan venäläiset tekivät hyökkäyksiä suomalaista rannikkotykistöä vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun käsityksen mukaan nytkin kun merivoimat suunnittelee hankkivansa niitä suuria purtiloita, olis parempi kun hankkisivat samalla rahalla nopeempia ja pienempiä purtiloita ja enemmän, jo ihan huomioiden millainen rannikko Suomella on, vai nonko se nyt niin että pojat vaan haluaa isoja leikkukaluja ?

      Poista
    2. Ilmarisen ja Väinämöisen 10" eli 254mm Bofors-kanuunat olivat kantamaltaan muutaman kaapelimitan enemmän kuin punalippuisen laivaston "Oktobraskaja Revolutsija" ja "Marat", joissa oli 14" eli 346mm kanuunat. Mahdollisessa yhteenotossa venäläisten mahtilaivojen aseet olisi vain loiskuttaneet vettä.

      Vastaava tilanne oli Ruotsinsalmen taistelussa. Ruotsi-Suomen vakoojat oli selvittäneet Venäjän laivaston aseistuksen. Niinpä Ruotsi-Suomen fregatit, kaleerit ja tykkipurret saattoivat ampua venäläisiä melkein kuin ampumaradalla.

      Nämä historialliset esimerkit ei tietenkään perustele sitä, että runsaat ohjusveneet haluttaisiin nykyaikana korvata neljällä suurella korvetilla. Suomi ei tee sellaisilla mitään.

      Terveisin,

      Nikke

      Poista
  3. Itäraja ja Itämeri ovat turvallisia, vaikka länsimediat ovat "nousseet takajaloilleen" moisesta sukellusveneiden tunkeutumisesta Itämerelle ja Putinin oopperalomasta. HS-uutinen kertoo enemmän mediasta, sen tarkoitushakuisuudesta ja yksinkertaisuudesta, kuin sotalaivoista. Itämeren pinnan alla, päällä ja yläpuolella on päivittäin eri valtioiden voimanosoituksena sotakoneita, Venäjän enempi, kun se lähempänä, vaikka Yhdysvallatkin ovat oman osansa tuoneet Baltiaan ja Ukrainaan. So what? EU:n eliitti ja sitä tukeva media tietävät olevansa itsetuhoisen politiikan tiellä ja etsivät vanhentuneen viholliskuvan mukaisesti vihollisia Venäjältä unohtaen, että ystävien tulisi olla lähellä ja vihollisten ei. Todellinen ongelma on Välimeri ja Euroopan suurimmat viholliset ovat Brysselin ja Strassbourgin käytävillä, ja ystävät hankitaan keskiajalta Lähi-Idästä ja vihollinen Venäjältä. Suomen on pidettävä keskusteluyhteys Venäjään EU:n mielipiteistä välittämättä. Ja älykkäitä jv- ja ps- ja sv-miinoja ymmärtävät kaikki kulkijat.

    VastaaPoista
  4. No siinäpä se olennainen taitaa olla. EU:n täydellinen päättömyys ei kyllä voi olla tekemättä kaameaa vaikutusta.
    Venäjällä olisi tilaisuus profiloitua nyt fiksusti, mutta mitäpä se tekee? Ei taida herua pisteitä.

    VastaaPoista
  5. Tiedetäänkö varmuudella, että Ilmarisen tuhon Utön vesillä 13.9.1941 aiheutti juuri neuvostoliittolaisten laskema sarvimiina. Niin väittävät muutamat kirjat, samaten erään suurehkon kirjaston näyttelyn esittelytekstit. Kuitenkin juuri saksalaiset (ja suomalaiset) olivat kesäkuussa 1941 laskeneet Itämereen valtavan suuret miinakentät (Apolda, Corbetha ym.) sekä vähän myöhemmin vielä suuremman Jumindan miinasulun, johon Tallinnan evankuointilaivasto sitten suurelta osin tuhoutui. - Edesmennyt pl Väinämöisellä palvellut sukulaiseni kertoi aikalaisten arvelleen, että kyseessä olisi ollut "oma" miina.

    VastaaPoista
  6. Hieman varhemmalta ajalta, mutta tänä kesänä näkemäni ennallistettu tykkisluuppi Diana herätti kysymyksen miksi tuota alustyyppiä pidettiin niin ratkaisevana Ruotsinsalmen toisessa meritaistelussa: vaikka alustyyppi oli hyvin opetatiivinen ahtaassa saaristossa - sen syväys oli vain noin metrin - sen aseistuksena oli ainoastaan yksi tykki, kylläkin järeä 12 tai jopa 24 naulan, tuon ajan meritaistelut ratkaistiin useilla ns täyslaidallisilla. Miten siis tykkisluupin yksittäiset laukaukset saattoivat vaikuttaa.

    VastaaPoista
  7. Kyseiset laivat ovat vain näytösluonteisesti käymässä itämerellä. Palaavat takaisin jäämerelle. Sotalaivat ovat olleet jo kauan yliarvostettuja. Väitetään ,että Saksa v.1914 houkutteli Turkin liittolaisekseen, lupaamalla kaksi sotalaivaa Turkille. Ensimmäisen maailmansodan lopussa, sekä saksan, että Venäjän, taistelusta säästynyyt matruusit toimivat vallankumousten iskunyrkkinä.

    VastaaPoista
  8. Kaikista aselajeista merivoimat ovat historiallisesti edustaneet huomattavasti kehittyneempää teknologiaa kuin varsin primitiivisen maasodankäynnin armeijat. Amiraalit (keskimäärin) ovat olleet myös paremmin perillä strategisesta sodasta ja tavaravirtojen se tuotantoprosessien keskeisyydestä kuin nurkkakuntaisimmat maasodankäynnin kenraalit. Syy on tietysti siinä että merisodassa haasteet ovat olleet suuremmat ja tämä on aikaansaanut aivojen käyttöä ja älyllistä voimistelua.

    Venäjä ja Neuvostoliitto taas ovat olleet merisodankäynnissä kaukana länsivaltojen (ja Japanin)perässä joten siltä suunnalta ei suuria kannata koskaan odottaakkaan. Mitä moderniin merisotaan tulee niin silläkin sektorilla joudutaan miettimään syntyjä syviä edelleen. On esitetty arvioita että jopa lentotukialuksista on tulossa "istuvia ankkoja" ohjusteknologian kehittyessä. Toinen todella kiinnostava seikka on Kiina ja sen pyrkimys mullistaa maailmanhistoriaa siirtämällä huomattava osa tavaraliikenteestä mereltä mantereelle. Tässäkin teknologian mullistava vaikutus sanelee muutosta. Kiina voi osoittaa ensimmäisen kerran maailmanhistoriassa että tavaran rahtaaminen ei välttämättä olekaan enää edullisinta vesitse kun eteenkin uuden polven junaliikenne/juna-maantieliikenne muuttuu kustannustehokkaammaksi. Tähän astihan vesitse tapahtunut massiivisten tilaa vievän ja painavan tavaran rahtaaminen on ollut selvästi edullisempaa kuljettaa vesitse. Muuttuuko tilanne sen seuraavat 20-30 vuotta näyttävät. Jos suuri muutos tapahtuu ovat vanhat merivallat (Britannia, Japani, USA jne...) ns. kusessa. Miten käy silloin vaikkapa Rotterdamin sataman? Mitä se vaikuttaa Euroopan globaaliin asemaan?

    VastaaPoista
  9. Venäjän alusten liikkuminen itämerellä on pelkkää median hallintaa,kun tietävät kuinka kiinostuneita pohjoisten kansojen ihmiset ovat omista pelkotiloistaan,nyt he ssaavat sitä kokorahan edestä.
    Huvittavinta on tuon sukellusveneen matkanteko ,miksi se ei nyt mene uppeluksissa,sen täytyy olla julkisuudessa, koska sen nykyinen tehtävä on olla julkisuudessa.
    Thdysvallat alkaa parhailaan rakentaa uutta sotilaallista maailmanhallinta järjestelmää,sen yhtenä elementtinä on avaruudesta käsin tulevaisuudessa toimivat laaser ase järjestelmät,voivat ieltä käsin hellävaroen poimia kaikki itselleen epämieluiset tahot,pahemmin jälkiä jättämättä.

    VastaaPoista
  10. Kyselin eilen pl Ilmarisen tuhoon johtaneista olosuhteista. Eipä ollut ketään asiaa tuntevaa kuulolla (tai kuulevinaan?).

    Kaivoin tarkistuksen vuoksi varastolaatikoista esiin kaksi kirjaa, joiden olettaisi tietävän. Per-Olof Ekmanin Meririntama. Merisotatapahtumat Itämeren pohjoisosassa 1941 -1944 (1983) ei todennäköistä tapahtumainkulkua rekonstruoidessaan ota mitään muuta vaihtoehtoa huomioon kuin venäläisen miinan, joita kuulemma oli laskettu mm. suurten saksalais-suomalaisten miinakenttien väliin Suomenlahden suulla. Tuoreehko teos, Talvitien ja Keskisen Suomen merisodan pikkujättiläinen (2015), välttää ottamasta suoraan kantaa: "[Nordwind-]Saattue oli ilmeisesti saapunut miinakenttään, josta ei ollut tietoa." Hieman jäljempänä puhutaan siitä,että "venäläiset olivat laskeneet alueelle noin 60 miinan kentän".

    Wikipedia sen sijaan viittaa Suomen Kuvalehden artikkeliin vuodelta 2012 ja pitää mahdollisena, että miina oli peräisin pääosin suomalaisten itsensä Tallinnan edustalle kesäkuussa 1941 lasketusta miinakentästä, siis Juminda-kentästä.

    Jotenkin siis jää vaikutelma, että historiankirjoitusta on tässä(kin) kysymyksessä mahdollisesti ohjannut ns. kansallinen näkökohta.

    VastaaPoista
  11. Yhdtsvalloilla on käytössääuusi USS Zumwalt -luokka, Ei ihan pieniä paatteja. Näyttävät aivan Merrimaciltä

    14,564 long tons (14,798 t)[6]
    Length: 600 ft (182.9 m)
    Beam: 80.7 ft (24.6 m)
    Draft: 27.6 ft (8.4 m)

    VastaaPoista
  12. Kun me suomalaiset mediassamme ja näissä blogeissammmekin uhkailemme Kiinaa amerikkalaisilla superlaivoilla ja hiukan toisinkin päin niin petymmekö kovasti jos nämä rämäpääehdokkaat eivät asetukaan viivalle ja anna erotuomarin laskea .. yyks, .. kaaks, .. SAA AMPUA! Mitä jos rämäpäät osoittautuvat kilteiksi pojiksi jotka vain lossaavat kovista eivätkä halua räiskiä iloksemme? hh

    Raukkamaisia suurvaltoja. Status quo, höh!

    VastaaPoista
  13. "Laivat Itämerellä"

    "Blokkien" kyyniset Laivat Itämerellä

    Miten Putin jossitteli kyynisesti Savonlinnassa Venäjän ja USA:n hyvistä suhteista: monta hyvää ja yhtä monta kaunista.

    Mitä Putinin alitajunta lörpötteli kyynisesti tiedotustilaisuudessa Savonlinnassa Venäjän ja USA:n hyvistä suhteista:

    Venäjän ja USA:n yhteistyön ollessa hyvä johtaisi kansainvälisen terrorismin suitsimiseen, kansainvälisten konfliktien lopettamiseen maailmassa, ihmisjoukkojen hallitsemattomien pako- ja muuttovirtojen katkaisemiseen, jne., jne. Toisin sanoen, avaimet näihin ongelmiin ovat Venäjän käsissä, ja jos USA olisi kiltti Venäjälle niin kaikenlaiset kaddafit eivät pääsisi enää suorittamaan uusia 9/11.

    VastaaPoista
  14. En ole akateemisesti koulutettu historioitsija, mutta jotain tieteellisesti pätevän historian kirjoittamisesta tiedän minäkin. Ymmärtääkseni pätevä historiankirjoitus ei saa koskaan olla teleologista, ts. lopputuloksesta taakesepäin analysoivaa. Ja nimenomaan merisota tuntuu olevan alue, josta tässäkin ketjussa olevissa kommenteissa vilisee teleologiaa. Toisaalta merisodan ymmärrys vaatii tekniikan ymmärrystä, jota näillä markuksilla ei ilmiselvästikään ole, vaikka kovin syvällä rintaäänellä julistavat maasodan niin primitiiviseksi jonkun todennäköisesti amerikkalaisen itsekehujagurun nimeen.

    Esimerkiksi lentotukialusten merkityksen ylikorostaminen on tyypillinen virhe. Ei tunnuta tajuavan, että lentotukialus yksinään oli jotakuinkin tuhoon tuomittu aina, kun se kohtasi samankokoisen taistelulaivan yksi vs. yksi -tilanteessa. Tukialusten toimimisen edellytys oli suuri tukilaivasto, johon oli kuuluttava lukuisia hävittäjiä, ristelijöitä ja tankkereita sekä usein myös taistelulaivoja. Tukilalusten taistelukestävyys oli huono: lentokantta kun ei voinut panssaroida kovin paksusti painopistesyistä. Brittiläiset panssaroivat lentokannen, mistä hintana oli lisäksi kuljetettavien koneiden määrän pieneneminen.

    Irvokkaimmillaan teleologia on vedettäessä tulkintoja mm. sen itsekehuja Mitchellin ilmapommituskokeista vanhoja laivoja vastaan. Kokeethan eivät mitenkään vastanneet todellisia taisteluolosuhteita.

    Samoin Pearl Harborin iskun ylikorostus on virheellinen. Amerikkalainen Alan D. Zimm on analysoinut ko. iskun taknisteknillisesti. Hän mm. toteaa, että mikäli amerikkalaisten taistelulaivat olisivat olleet normaalissa sotavalmiudessa, mm. vesitiiviit luukut suljettuina, todennäköisesti yksikään ei olisi uponnut.

    Brittien Repulsen ja Prince of Walesin kohdalla taas usein unohtuu, että Repulse oli vanha ja vähemmän hyvässä kunnossa oleva alus ja PoW oli vielä raakile.

    Sitten tuo suomalaisten panssarilaivojen haukkuminen. Pahimmanlaatuista jälkiviisautta ja teleologiaa. Jokaiselta asiaa mitenkään kommentoivalta pitäisi sitä ennen vaatia Tauno Niklanderin Meidän panssarilaivamme -kirjan lukeminen vähintään kahteen kertaan.

    Panssarilaivahaukunta muistuttaa hyvin paljon J. F. Lundqvistin parjauskampanjaa. Tyypillisesti Ilmavoimiemme heikkouksia ennen talvisotaa kaadetaan Lunkan niskaan, vaikka yksittäisistä ihmisistä suurin syntipukki oli Mannerheim. Ja Mannerheimia eivät vaan etenkään kadettiupseeritaustaiset kirjoittajat uskalla kritisoida. Onhan kyseessä MARRRRRRRRSKI! Em. klikin ajattelusta saa hyvän esimerkin lukiessa Markku Iskaniuksen Lunkka-elämänkerran arvioita mm. Pulustusministeriön virkamies Jukka Knuutilta tai lentäjä Veli Pernaalta. Knuutikin ylistää Lorentzin "kirjaa" Iskuja ilmaan, vaikka tätä voi kuvata lähinnä fantasiaksi, niin ihmeellisiä fantasioita Lorentz haaveilee.

    Ilmasodan yylivertaisuudetta propagoivien kannattaisi kysyä itseltään seuraava kysymys: minkä toisen ms:n suurtaistelun lopputulos olisi ollut 100 % päinvastainen, jos kaikki maailman lentokoneet olisivat lakanneet olemasta elokuun viimeinen päivä 1939? Vastaus: ei minkään.

    VastaaPoista
  15. Eurooppakeskeinen historiankirjoitus väheksyy Japanin teollista ja teknologista osaamista koska

    1) ovat eurooppakeskeisiä
    2) koska fokusoivat toista maailmasotaa lähinnä maasodankäynnin perspektiivistä

    Japanin sotatuotanto nousi vuosina 1942-44 peräti yli 300%:lla ja kepitti kevyestä Neuvostoliiton mikäli alumiinin ja teräksen tuotannon yhteislukuja verrataan. Japani tuotti myös teknologisesti huomattavasti kehittyneenpää materiaalia taisteluun kuin tuskin edes keskikertaisuuteen päässyt Neuvostoliitto. Neuvostoliittolainen historiankirjoitus välttää edelleenkin arkoja aiheita kuten sitä että sen panssarit olivat lopulta erittäin epäluotettavia ja että ilman amerikkalaista alumiinia NL olisi hävinnyt Japanillekin lentokonetuotannossa, Saksasta nyt puhumattakaan.

    Japanin onnettomuus oli vain siinä että sen vastustaja oli tuotannollisesti ja teknologisesti aivan omassa kastissaan. Ilman USA:n sotatoimia Japani olisi päihittänyt kauppalaivaston rakentamisessa myös Britannian - asia jota harvoin edes muistetaan mainita.

    Neuvostoliittolainen (ja venäläinen?) historian ymmärrys lähtee siitä että sodassa ei tarvittu muuta kuin paukuttaa tehdä panssarivaunuja ja tykkejä, muulla ei kuulemma ole väliä. Tai kuten stalinistinen jargon kuului: sitä mitä meille ei ollut sitä me emme tarvinneet. Kun Rooseveltin frontman vieraili kesällä 1941 Kremlissä ja kysyi mitä Neuvostoliitto mahdollisesti eniten tarvitsi toimitettavaksi oli Stalinin vastaus kyllä paljonpuhuva: alumiinia.

    Eiköhän asia ole tällä erää loppuunkäsitelty?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Neuvostoliittolainen (ja venäläinen?) historian ymmärrys lähtee siitä että sodassa ei tarvittu muuta kuin paukuttaa tehdä panssarivaunuja ja tykkejä, muulla ei kuulemma ole väliä."

      Tässä on tyypillinen maa- ja merivallan ero: ei maavaltio tarvitse kuin tykkejä ja panssarivaunuja sekä riittävän ilmatorjunnan.

      Neuvostoliittolaista aseistusta halveksitiin turhaan, ehkä siksi, että se ei ollut niin hienostunutta ja teknisesti kehittynyttä kuin Saksan tai USA:n. Tosiallisesti se oli kenttäoloissa toimivaa ja halpaa valmistaa, mikä mahdollisti massa-armeijan aseistamisen ("Määrä on laatua").

      Jos haluaa ymmärtää taustalla olevan filosofian kannattaa lukea nimimerkki Viktor Suvorovin (oik. Jesenenin) teos Inside the sovjet army. 

      Poista
    2. Neuvostoliittolaisen selitysmallin mukaan kaksinkertainen määrällinen ylivoima tasoittaa kolminkertaisen laadullisen alivoiman. Täyttä hölynpölyä. Jokaisen pitää tietää että 100 hyvätasoista panssari tarvitsee 100 koulutettua miehistöä ja henkilöstön huoltamaan 100 panssarivaunua. Sen sijaan 200 heikompilaatuista tarvitsee koulutettavasti kaksikertaisen siis 200 panssarivaunun miehistön. Huoltopuolella saatetaan sitten jo tarvita kolmin-nelinkertainen määrä huoltohenkilöstöä.

      Neuvostoliitto taisi luhistua juuri tuohon huonoon laatuun. Sodassa se pärjäsi koska sen liittolaiset kykenivät laadulla kompensoimaan Neuvostoliiton heikkoudet.

      Ja mitä merivallan ja mannervallan eroon tulee niin se on laadullinen. Kautta historian ovat merivallat edustaneet korkeamman teknologian osaamista koska meri haasteellisenpana ympäristönä pakottaa kekseliäisyyteen.

      Kaikenkaikkiaan sota itärintamalla oli huomattavasti primitiivisempää ja tehottomampaa. Stalin ei tajunnut sitä oleellista asiaa että voitto olisi saavutettava mahdollisimman pienin omin tappioin. Stalinilla ja Hitlerillä oli hyvin vanhakantainen taistelukenttäkeskeinen perspektiivi sotaan. Roosevelt ymmärsi paremmin sen merkityksen jolla vihollisen sotilaallista tuotantoa ja liikkuvuutta kuristetaan jo ennen taistelun alkua. Rooseveltin (ja Churchillin) lähestymistapa myös minimoi omia tappioita. Stalin ja Hitler olivat jumittuneet liikaa vuosien 1914-18 sodan malliin.

      Poista

Kirjoita nimellä.