Oskarin seikkailuja

Oskarin seikkailuja

Oskari Tokoi, Maanpakolaisen muistelmia. Tammi 1947,  359 s.

Oskari Tokoilla oli varsin vaiheikas elämä. Rengistä siirtolaiseksi ja kaivosmieheksi, maailman demokraattisimman eduskunnan puhemieheksi, maailman ensimmäiseksi sosialidemokraattiseksi ”pääministeriksi” (senaatin talousosaston varapuheenjohtaja), vallankumoushallituksen ministeriksi ja sitten pakolaiseksi ja Englannin palveluksessa olevan Muurmannin legioonan everstiluutnanttiin verrattavaksi kakkosmieheksi, sitten Kanadaan tukkikämpille ja lopulta lehtimieheksi Yhdysvaltoihin.

Siinähän tuota jo olikin, mutta pakko lienee tähän vielä lisätä, että Suomen kommunistinen puolue langetti Tokoille jopa kuolemantuomion, jonka toimeenpaneminen oli jokaisen puolueen jäsenen velvollisuus.

Moinen tuomio tietenkin osaltaan kuvastaa sitä, millainen rosvokopla tuo mainittu, Moskovassa perustettu puolue aikoinaan oli, mutta lisäksi siinä heijastuu myös se sosialidemokraattien ja kommunistien välisen ristiriidan katkeruus, joka ei enää taida useinkaan tulla ihmisten mieleen.

Mahdollista on, että juuri tässä asiassa olisi voinut vaikuttaa myös Tokoin ja O.W. Kuusisen välinen ristiriita, sellainenhan näyttää kirjassa vilahtelevan.

Kirja muuten ei ole Tokoin itsensä, vaan hänen tyttärensä isän muistiinpanojen pohjalta kirjoittama. Miksi näin tehtiin, on hieman outoa, koska Oskari oli vielä hyväisä hengissä ja kävi sodan jälkeen Suomessakin, jossa hänelle aikoinaan langetettu valtiopetostuomio oli kumottu.

Kirja on sinänsä malliesimerkki siitä, että muistelmat on poliittisen historian lähteinä pantava hyvin tiukkaan syyniin ja verrattava niitä joka kohdassa muihin lähteisiin, joita toki strategisista kohdista löytyy vaikka millä mitalla.

Periaatteessa on kuitenkin aina kiinnostavaa kuulla, mitä tapahtumien keskellä ollut niistä kertoo itse asiasta kuultuna. Sitä paitsi maailmassa on muutakin kiinnostavaa kuin poliittinen historia.

Mitä tulee itse vallankumousvuosiin 1917 ja 1918, on muistelmien antama kuva politiikasta varsin lattea ja vähän kiinnostava. Selvää kuitenkin on, että muistelija esiintyy patrioottina ja sangen luultavasti sellainen olikin, kovin hyväuskoinen vain.

Kiinnostavampia tarinoita ovat ne, jotka liittyvät sinänsä tunnettuun hankkeeseen viljajunien toimittamisesta Siperiaan hakemaan suomalaisille syötävää. Venäjähän oli, kiitos bolševikkikomennon, niin sekaisin, että nälkäkuolema uhkasi miltei kaikkialla, vaikka viljaakin sentään maassa oli.

Muurmannin legioonasta on paljon kirjoitettu, mutta Tokoin kuvaukset välittävät kiintoisia  ja nimenomaan henkilökohtaisia muistoja tuolta hurjalta ajalta, jolloin Pohjois-Venäjällä oli jos jonkunlaista porukkaa, serbeihin, italialaisiin ja amerikkalaisiin saakka.

Yhtä sieltä kuitenkin puuttui ja se oli ruoka. Nälkään nääntyminen ei noilla leveysasteilla ja tuohon aikaan ollut mikään sensaatio ja kotimaastaan paenneille punaisille ja eräille muillekin se oli realistinen tulevaisuudenkuva, ellei pelastusta tulisi jostakin ulkoa.

Sellaiseksi osoittautui Englannin armeija, joka värväsi miehet palvelukseensa legioonana, joka tuskin oli kovin sotakuntoinen, mutta sopi ainakin vartiointitehtäviin.

Englannin hallituksen tuki oli kova sana myös silloin, kun miehet sodan loputtua palautettiin Suomeen. Vain osa, Oskari muiden mukana, joutui lähtemään Kanadaan ja pääsi sieltä sittemmin taas Yhdysvaltoihin.

Julistettu kuolemantuomio oli sielläkin voimassa ja erinäiset aatteelliset työläiset näyttivät ottavan asian enemmän tai vähemmän vakavasti, mutta Oskari kertoo pystyneensä esittämään asiansa fiksummille tovereille niin vakuuttavasti, että nämä tulivat järkiinsä.

Myös Oskarin vaarallisuudesta vallankumouksellisena kanneltiin turvallisuuselimille ja hän joutui puhdistautumaan.

Se kova kysymys, johon hänen olisi oikeastaan tuossa kirjassaankin pitänyt vastata kuuluu: millä oikeudella Suomessa vuonna 1918 noustiin kapinaan?

Sitä kysyttiin Oskarilta kuulusteluissa ja hän keksi aika nokkelan vastauksen. Sen mukaan syynä oli se, että maan laillinen hallitus oli ryhtynyt avustamaan ”vihollista, Saksaa”, jolloin työväki käsitti, ettei sillä ollut vain oikeutta, vaan myös velvollisuus nousta kapinaan. Tästä Tokoin asianajaja innostui ja väitti, että juuri näin tekivät myös amerikkalaiset vallankumousmiehet, tarkoittaen arvattavasti vuotta 1776.

Näin hyvä selitys meni läpi, mutta oli toki aivan vilpillinen. Ilmeisesti ajatus siitä, että Tokoi olisi jo  keväällä vuonna 1918 eikä vasta kapinan jälkeen olisi ollut ententemielinen, herätti sympatiaa.

Tosiasiassahan nimenomaan Lenin  bolševikkeineen oli saksalaisten vasalli ja paras tuki Venäjällä. Hänhän myös höylisti luovutti Suomen punaiset saksalaisten haltuun Brest-Litovskin sopimuksella maaliskuun alussa.

Tokoi ja sosialidemokraatit taas tietenkin olivat tiukasti tuota ententen puolella taistellutta Venäjää ja sen sortoa vastaan. Bolševikkien sorrosta ei vielä ollut kokemusta.

Mutta olihan tuo hyvin keksittyä ja ainakin se toimi. Muistelmissaan yleensä itse kukin nousee sankariksi, eikä Tokoin kirja ole poikkeus.

Muuten, itse vallankumous Suomen demokraattista hallitusta vastaan ilmeisesti sentään jäi kaivelemaan Tokoita, joka näyttää menneen mukaan ajopuuna kuten moni  muukin. Toki hän mainitsee yhtenä syynä bolševikkien hillittömän propagandan.

Toki niitä epäkohtiakin oli ja vastapuoli käyttäytyi myös tyhmästi, joten on ymmärrettävää, että puuttuu halua kaataa vastuu punaisille. Tokin niidenkin joukossa oli erilaisia aineksia. O.W. Kuusisen roolia ei paljon tuoda esille, mutta m itä sanotaan, ei juuri arvostusta herätä.

Sankarin elämä oli todella vaiherikasta, hobojen ja trampien joukossa vaellettiin, kaivoksessa juostiin karkuun palavaa dynam iittilaatikkoa, ranskalaisten kanssa hakattiin metsää ja heinää tehtiin Kanadan preerialla.

Toisaalla sitten johdettiin parlamenttia ja vähän vallankumoushallitustakin ja Muurmannin legioona kaikessa kirjavuudessaan on aina muistelemisen arvoinen. Tulkoon sivumennen mainituksi, että irlantilainen eversti Wood oli samaan aikaan karjalaisen legioonan komentajana ja kirjoitti muistelmansa, jotka Nick Baron muutama vuosi sitten on julkaissut.

Wood oli varsinainen satusetä, joskin hauska kirjoittaja ja häneen verrattuna Tokoi vaikuttaa suorastaan tunnontarkalta muistojen kirjaajalta.

Tokoi kuuluu Suomen historian tärkeimpien vaiheiden avainhahmoihin ja sitäkin kannalta on tärkeää, että hän sai aikaan muistelmakirjan. Sitä paitsi hän on varsin sympaattinen hahmo kuten useimmat muutkin muistelijat.

Vähänkö sitä ihminen eläessään erehtyy, enemmän sitä kai yleensä tehdään hyviä asioita tai ainakin niihin pyritään.

Talvisodan aikaan patriootti Tokoi teki uudessa kotimaassaan paljon propagandaa Suomen hyväksi. Samaan aikaan maassa oli paljon niitäkin suomalaisia, jotka uskoivat Kuusisen hallitukseen…