Ukko saapuu Saimaalle ja tapaa tuttuja
Koska Saimaan ja meren väliin on rakennettu kanava, on sinne helppoa mennä laivallakin. Kun Ukko kerrankin oli joutunut erityisen kiivaan takaa-ajon kohteeksi, hän katsoi parhaaksi siirtyä rauhallisemmille vesille, Saimaan laajalle ja sokkeloiselle järvialueelle, joka ulottui Lappeenrannasta hamaan Kuopioon, Iisalmeen ja Joensuuhun saakka. Olipa siinä lääniä piiloutua.
Santion merivartioasemalla Ukko ilmoitti alukselle väärän nimen ”Siiri Angerkoski” ja nosti merirosvolipun asemesta Suomen lipun. Venäläinen vartiovene oli kuitenkin epäluuloinen ja toi kaksi koiraa nuuskimaan Regina Linnanheimon ruumaa ja kajuuttoja. Koirat toimivat virkavastuulla ja niillä oli sen merkkinä koppalakit ja kaulassa metallista taottu punainen tähti. Mitään kiellettyä ei kuitenkaan löytynyt, ja koirat saivat palata isäntänsä luo ilman makupaloja, joita ne olivat tottuneet saamaan löytäessään kiellettyä tavaraa, kuten silavaa, kotivoita, smetanaa ja juustoja. Niitä tosin salakuljetettiin Venäjältä Euroopan Yhdysvaltoihin, samoin sieltä tuotiin kiellettyä sampea, kaviaaria ja käyriä kurkkuja. Euroopan komissio saattoi vain paheksua tätä liikennettä, jota ei pystytty lopettamaan, sillä unionin omat maitotuotteet ja silava eivät olleen maultaan kilpailukykyisiä.
Matka kanavan läpi sujui ilman kommelluksia, mikä oli paradoksi, kuten Ukko sanoi. Yleensähän laivat tarttuvat sulkuihin kiinni tai jäävät kiinnitysköysistään riippumaan kanavan seinälle, kun vesi lasketaan pois. Nyt kaikki kuitenkin sujui kuin Strömsössä, kuten Ukko totesi. Strömsö, Kasnäs ja Dragesvik olivat hänen mieluisimpia ryöstelypaikkojaan läntisellä Suomenlahdella.
Lappeenrannassa aluksen päällystöä ja miehistöä kohtasi yllätys. Satamaan oli kiinnittynyt alus, joka oli melkein täsmälleen Regina Linnanheimon näköinen. Sen nimi oli, niin, mikäs muu kuin ”Siiri Angerkoski”. Ukko oli siis tietämättään sanonut merivartijoille aivan oikeasti olemassa olevan laivan nimen!
Yllätykset eivät loppuneet tähän. Siiri Angerkosken peräkannella, styyrpuurin puolella seisoskeli tukeva merikarhu, jolla oli sankka täysparta ja joka poltteli piippua. Hän lauloi alinomaa englantilaista shantya: ”For it’s windy old weather, stormy old weather…” Ukko ajatteli huomauttaa, että tupakointi on epäterveellistä ja että laulu menee pahasti nuotin vierestä, mutta malttoi mielensä. Sehän olisi ollut epäkohteliasta ja kaikille on syytä olla kohtelias, koska se on kaikille miellyttävää eikä maksa mitään.
Niinpä Ukko tyytyi vain tervehtimään ja kysyi ystävällisesti: ”Mistäpä saapuu näin upean näköinen alus, jos saan kysyä?” ”Tulemme Säämingin Ahvionniemestä” merikarhu vastasi. ”Suvorov on rakennuttanut kanavareitin, jota pitkin kelpaa käväistä vaikkapa nyt täällä Lappeenrannassa.” Näin asia olikin, Ukko muisti, että kenraali Suvorov oli ollut täällä rakennuttamassa linnoituksia ja kanavia ja lähtenyt sitten sotimaan turkkilaisia ja tattareita vastaan. ”Suvaitkaa kunnioittaa Ahvionniemeä vierailullanne” sanoi Siiri Angerkosken päällikkö arvokkaasti ja laskeutui kajuuttaan, jossa häntä odotti höyryävä illallinen: raviolia, valkosipulihernekeittoa, pyörtyneen imaamin munakoisoja, savusilliä ja pekonia. Kaiken tämän ihanuuden kruunasi valtava tuopillinen olutta, jota laivan emännöitsijä laski suuresta tynnyristä. Tätä syrjäsilmällä katsoessaan myös Ukko tuli nälkäiseksi ja käski kattamaan pöydän.
Matka Ahvionniemeen oli sateinen ja myrskyinen ja miehistön oli pakko soutaa, koska kapeissa väylissä luoviminen olisi ollut hyvän merimiestavan vastaista. Märkänä ja viluissaan miehistö rantautui ja viritti nuotion Vekaran lossin tienoille, mutta joutui siellä tylyn kohtelun uhriksi. Lossin takana olevasta niemestä sukelsi kaislikon suojasta tuota pikaa viisi pikavenettä, jotka saartoivat rantautujat. Joukkoa johti arvokkaan näköinen, joskin lyhytkasvuinen herra, joka oli pukeutunut pitkään lievetakkiin, jonka napeista kultaus oli karissut pois. ”Alikapteeni Kaarlo Ivanovitsh Hämäläinen Vekaran sastaavista!” mies esittäytyi. ”Oikeastaan olen siviiliuralla ja arvoltani nimineuvos, mutta minut on mobilisoitu. Miksi nousitte maihin sotilasalueelle?”
Ukko oli ihmeissään, sillä hän oli purjehtinut tästä nuoruudessaan lukemattomia kertoja eikä siellä ollut ollut mitään sotilaita. ”Suvaitkaa huomata, että olemme tätä nykyä sotatilassa Ruotsin kanssa”, nimineuvos Hämäläinen huomautti hyvin täsmällisesti. Kuningas Kustaa on lavastanut provokaation Puumalassa ja sen varjolla hyökännyt tänne Venäjälle, jossa minullakin on tätä nykyä kunnia palvella”.
Ukko tiesi, että Venäjän armeijassa ja laivastossa tosiaan palveli monia suomalaisia, muun muassa Mannerheim sekä Matti Nykänen, jonka hän oli aikoinaan tavannut Pietarissa. Yllätys oli suuri, kun pian osoittautui että eräs toinenkin vanha tuttu oli siirtynyt naapurin palvelukseen. Niemen takaa, Savonlinnan suunnalta nimittäin lähestyi suurikokoinen soutualus, jossa oli perässä tavattoman suuri tykki. Alusta komensi nuori ja reipas luutnantti Sami Sulkko, joka siis nyt oli saanut tarpeekseen Kustaa-kuninkaan komennosta ja oli siirtynyt keisarilliseen laivastoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoita nimellä.