Ukko purjehtii Ruotsiin

Ukko purjehtii Ruotsiin

Ukon miehistö koostui kirjavasta joukosta yhteiskunnan hylkiöitä. Jokainen tästä joukosta oli tavalla tai toisella joutunut tai omasta halustaan siirtynyt poliittisesti korrektin maailman ulkopuolelle. Regina Linnanheimon kannella he olivat vapaita ja jokainen sai tunnustaa omia periaatteitaan.

Laivan kiintiöneekeri oli Simba, kookas ja möreä-ääninen nuori mies, joka oli suuttunut siitä, ettei hänen sallittu sanoa itseään neekeriksi. Joskus häneltä oli kysytty, miksi hän on niin musta ja Simba oli vastannut sen johtuvan siitä, että hän on neekeri. Silloin kysyjä, jonka nimi oli Hens Hellevig,  oli joutunut paniikin valtaan ja väittänyt, ettei neekereitä ole olemassakaan. Simban mielestä tämä oli uskomatonta roskapuhetta. Hänen mielestään oli ihan OK olla neekeri ja salaa hän vähän ylpeilikin siitä, joskaan ei kehuskellut asialla ääneen, koska se olisi ollut sivistymätöntä. Kun hän havaitsi, että sama neekerivihamielisyys, jota Hens Hellevig edusti, oli saanut Suomen julkisessa sanassa virallisen aseman, hän oli hylännyt lupaavan uransa makkarakauppiaana ja siirtynyt merirosvoksi. Laivassa häntä pidettiin suuressa arvossa, sillä hän oli hyvä rumpali ja soitti aluksen orkesterissa, jonka nimi oli Bingo Bango. Simba oli keksinyt nimen itse.

Aluksen ainoa todellinen merenkulkuspesialisti oli Pekka Punakara, joka oli myös aluksen lääkäri ja koulutukseltaan molempain tonsillien tohtori. Hän oli suorittanut myös ylemmän merenkulkututkinnon ja juuri hän vastasi myös aluksen eksymätaulukon laatimisesta ja ylläpidosta. Usein hänet nähtiin kannella mittaamassa taivaankappaleiden korkeuksia sekstantilla ja Jaakobin sauvalla. Ne hän merkitsi huolellisesti muistiin laivan lokikirjaan ja tarkkaili samalla ajan kulumista herätyskellosta. Pekka oli treenattu ja ketterä nuori mies ja hänen nimissään oli mastoon kapuamisen ennätys. Sieltä hän tarpeen tullen myös tulitti tarkasti värikuula-aseillaan, jotka tekivät ilkeän näköistä jälkeä. Aluksen satama-ajossa hän oli lyömätön spesialisti ja juuri hänen johdollaan Regina Linnanheimo alkoi sujuttautua sulavasti muiden laivojen sekaan satamaan tullessa. Aiemmin pelkkä tieto sen saapumisesta oli saattanut kaikki kapteenit kauhun valtaan, sillä Reginan tapoihin oli kuulunut kolhaista etenkin posliinista rakennettuja aluksia satamaan tullessaan ja sieltä lähtiessään. Pekka oli aikoinaan harjoittanut lääkärin tointa, mutta ruvennut sitten pitämään sitä varsin tyhjänpäiväisenä nyhräyksenä ja siirtynyt merirosvoksi. Veitsen käsittelyssä hän oli omaa luokkaansa ja kaikki seurasivat ihaillen, miten Pekan skalpelli kaatoi entraustilanteissa miestä kuin heinää.

Aluksen koko miehistön kuvaaminen veisi monta tuntia. Riittää, kun todetaan, että laiturille hypätessään joukko lamautti paatuneimmankin byrokraatin Ja liberaalin kynäilijän jo pelkällä ulkonäöllään. Ukko oli usein pukeutunut kaukasialaistyyppiseen tshohaan, jossa oli rinnuksilla kätevät patruunataskut ja päässään hänellä oli lammasnahkahattu. Aseena oli leveäsuinen väkipyssy ja kaukasialainen tikari. Simba oli pukeutunut pelkkään lannevaatteeseen ja pyöritti käkkäräisen päänsä yllä viidakkoveistä. Esko Härkönen oli sitonut päähänsä pyyheliinan, hänellä oli hampaissaan tikari ja molemmissa käsissä käyrä hukari. Vyössä oli pistoolipari. Pekan valkotakkinen hahmo lamautti kaikki auktoriteettiuskoiset jo pelkällä habituksellaan. Usein Pekka oli vaikutuksen lisäämiseksi asettanut myös otsalleen korvapeilin, jonka säde sokaisi varomattoman vastustajan.

 Miehistössä oli nyttemmin mukana aina vähintäänkin yksi kiintiönainen, vaikka asiaa oli aiemmin periaatteellisista syistä vastustettu. Kuitenkin, kun Marusja Klimova Pietarista pyysi ehdottomasti saada osallistua näin hienon kollektiivin elämään ja iski kaikille silmää, hänet otettiin yksimielisen äänestyksen jälkeen mukaan. Marusja nimittäin itsekin vastusti poliittista korrektiutta henkeen ja vereen, eikä aiheuttanut aluksella järjestyshäiriöitä feministisillä diskursseilla. Itse sanan käyttökin oli laivalla kielletty. Marusja ei osannut laittaa ruokaa, eikä paljon muutakaan, mutta aurinkoisina päivinä hän makaili keulakannella bikineissä ja miehistön mielestä tämä ehdottomasti korvasi pienet puutteet taidoissa.

Lyhyesti sanoen, se miehistö, joka eräänä kauniina kesäisenä päivänä suuntasi Regina Linnanheimon mukana kohti Ruotsin rannikkoa, koostui poliittisesti valveutuneista yhteiskunnan hylkiöistä ja loukkaantuneista toisinajattelijoista. Ruotsin valtiolle se merkitsi avointa haastetta. Mitä tapahtuisi, kun Regina yrittäisi rantautumista?

Tiukka tilanne Ruotsissa

Regina Linnanheimo viiletti kohti Göteborgia purjeet kolmannessa reivissä. Tuuli oli reilusti yli kymmenen beaufortia ja pärskeet löivät jatkuvasti laivan yli. Ukko ohjasi taitavasti aivan läheltä Älfsborgin linnoitusta, jolloin sen tykit eivät ylettäneet ampumaan sitä alaspäin. Tätä temppua Ukko oli käyttänyt ennenkin ja Ruotsissa se tepsi aina.

Kun saavuttiin Göteborgin kauniiseen satamaan, Ukko ohjasi parkkilaiva Vikingin viereen. Paikka oli tuttu, olihan Ukko palvellut kymmenen vuotta tuossa ahvenanmaalaisessa aluksessa. Se näytti hyväkuntoiselta ja vastatervatulta. Niinpä miehistö kapusi köysitikkaita pitkin suoraan Vikingiin ja aikoi siellä ryhmittyä kaupungin valtausta varten. Heitä kohtasi kuitenkin yllätys.

Laivan mastojen takaa hyppi esille noin plutoonan verran ruotsalaisia naispoliiseja, joiden päällikkönä oli komisario Gunvor Berzelius. Ukin mielestä Gunvor oli sangen sopusuhtainen, ehkä tosin hieman pitkäjalkainen. Kuitenkin hänen sinisissä silmissään oli tyhjä ilme ja hän tuntui käyttäytyvän jotenkin robottimaisesti.

”Olette pidätettyjä”, huusi Gunvor kovaääniseen. ”Vastarinta on turhaa, sillä koko Ruotsin yleinen mielipide on vastassanne!” Tilanne oli todella vakava. Naispoliisit, jotka olivat kyllä hyvin muodostuneita ja nuoria, olisi helposti voitu kellistää, mutta Regina Linnanheimon miehistölle ei olisi voinut tulla mieleenkään ruveta tappelemaan naisten kanssa. Oli siis koetettava muita keinoja. Ukko, joka oli vanha naistennaurattaja, aloittikin puhua Ruotsin kaunottarien kuulusta tanssitaidosta ja ehdotti, että pantaisiin jalalla koreasti. Gunvor sävähti kuullessaan pelkän sanan ”pantaisiin” ja kohotti uhkaavasti etälamautinta. ”Ei onnistu, Gubbe. Turha naurattaa.  Tässä maassa naiset ovat tovereita eivätkä tanssi eivätkä naura kuin korrekteille vitseille, jotka on virallisesti hyväksytty”.

Niinpä miehistön oli alistuttava Gunvorin komentoon ja se kulki hanhenmarssia läpi kaupungin kohti ikkunatonta taloa, jonka sanottiin olevan Rakkauden ministeriön paikallispäämaja.

Paikallispäämajassa miehistö heitettiin tyrmään, jossa entuudestaan näytti olevan suuri määrä onnettomia uhreja. Ukko saattoi tunnistaa ainakin Peppi Pitkätossun ja Katto-Kassisen sekä Nils Holgerssonin. Jokainen istui tai seisoi seinään kahlehdittuna omassa pilttuussaan.

Ukko oli kuullut paljon Pepin isästä, neekerikuningas Efraim Pitkätossusta ja Efraimin veli, Manasse oli hänen vanhoja ystäviään. ”No, mikä nyt, Peppi?” Ukko kysyi. ”Mitäs pahaa olet tehnyt? Entä nämä muut onnettomat?” ”Sitä samaa kuin tekin, oletan” vastasi Peppi pikkuvanhasti. ”Koulupakoilu, poliittinen epäkorrektius, epäsäännöllinen elämä. Ottivat huostaan ja aikovat pitääkin, ehkä ikuisesti!”

Ukko kauhistui. Hän oli unohtanut, mitä merkitsi, kun sanottiin, että Ruotsi oli totalitaarinen valtio. Hän luuli, että se liittyi jotenkin totalisaattoriin, mutta katkera totuus alkoi nyt valjeta. Nils Holgersson ja Katto-Kassinen oli pidätetty lentelystä ilman lupakirjaa kielletyillä alueilla ja lentolaitteet takavarikoitu. Huostaanottoa oli perusteltu myös heidän kypsymättömyydellään ja yleisellä epäsosiaalisuudellaan. He olivat kaikki vielä nuoria, Kassista ehkä lukuunottamatta ja heillä saattoi olla vielä elämä edessään aivopesun ja uudelleenkasvatuksen jälkeen. Mutta miten kävisi Ukon ja miehistön? Yritettäisiinkö heitä edes uudelleen kasvattaa? Annettaisiinko heidän vain yksinkertaisesti vain mädäntyä tyrmässä?

Tilanne laukeaa ja Ukko pakenee Ruotsista

Gunvor ja hänen kätyrinsä sulkivat raskaat rautaovet ja telkesivät ne rautakangilla. Vain pieni ristikkoikkuna katonrajassa loi kelmeää valoaan tyrmään, jossa vangit huokailivat. Nälkä ja jano olivat kovat, mutta ne olivat nyt onnettomuuksista pienimpiä. Oli selvää, että Ruotsin byrokratia aikoi kohdistaa kuolettavan iskun Regina Linnanheimon henkeä vastaan. Vapauden viimeinen linnake pohjolassa oli joutunut vakavaan vaaraan.

Puolen päivän jälkeen ovet aukesivat kitisten ja sisään vyöryi paikallispäämajan päämajamestari, Tantta Gustafsson. Tantta hymyili tavalla, jota Pekka myöhemmin nimitti kliiniseksi.

"Jaså, mina herrar" aloitti Tantta tilaisuuden, joka paljastui pian kolmannen asteen ristikuulusteluksi. "Voisiko herra kapteeni esittää aluksen tasa-arvosuunnitelman?" kysyi tantta korostaen pilkallisesti "herra"-sanaa.

"Arvoisa rouva, tai neiti, anteeksi en tiedä kumpi "aloitti Ukko, jolloin Tantta polki jalkaa ja kiljaisi, ettei Ruotsissa ole rouvia eikä neitejä. "Niinkö" Ukko säikähti ja katsoi uudelleen tarkemmin Tanttaa ja Gunvoria sekä tämän naispoliiseja. "Olisin voinut vaikka vannoa..." mutta vaikeni sitten muistaessaan, että sukupuolet oli tosiaankin Ruotsissa lakkautettu tasa-arvon vastaisina. Häntä vastassa saattoi hyvinkin olla miehiä tai transvestiittejä.

"Niin", Tantta sanoi, Vaikka turhapa tästä on puhua." Besättningin, jota te nimitätte "miehistöksi", sukupuolijakautuma on todella vino." Tantta oikein sylkäisi suustaan sanan "miehistö".  "Sitä paitsi sanotte neekeriä neekeriksi ja neidittelette ja rouvittelette. asiamieheni ovat kuulleet aluksella myös tytöteltävän".

Ukko myönsi, että tämä oli totta ja lisäsi, että näin tullaan hänen aluksessaan tekemään vastakin. Tantta polkaisi jälleen jalkaa ja Gunvor kallisti päätään ilmeettömänä. "Vai muka tullaan! Sepähän nähdään"." SItä paitsi", Tantta puhisi, "aluksen nimessä on piilotettua vähättelyä naissukupuolta kohtaan. Sillä on naisen nimi, mutta miehet ohjaavat!" "Asianhan pitäisi olla aivan päinvastoin!"

Ukko vastasi tähän, että hänen mielestään se, kuka ohjaa ja kuka ei, ei liity mitenkään siihen, mikä on laivan nimi. Hänellä oli oikeus antaa laivalleen se nimi, jonka halusi. "Dieu et mon droit!", sanoi Ukko ylevästi jostain muistamansa fraasin, joka kuulosti hienolta.

Tantta tuntui menettävän hiukan itsevarmuuttaan, mutta naurahti hermostuneesti ja sanoi, että Ukolla olisi kyllä aikaa miettiä asioita, sillä nämä rikokset eivät vanhenisi koskaan ja niistä voitiin rangaista myös takautuvasti.

Silloin ovi yhtäkkiä aukesi ja oviaukossa seisoi keimievassa asennossa Marusja Klimova Hänen päällään oli kireä nahkatakki ja kädessä sojotti kuudestilaukeava Nagant-revolveri.

"Mikä herttainen kohtaus, kujersi Marusja. Arvon neidit siis tulivat pitämään herroille seuraa?" "Sallinette minun myös nauttia siitä?" Näin sanoessaan Marusja otti toisella kädellään kiinni Gunvorin pitkästä letistä ja väänsi sitä niin, että tämä voihkaisi kuluvasti. "Olen kuunnellut tätä keskustelua" Marusja jatkoi ja ehdotan pientä muutosta päiväjärjestykseen". "Nyt neiti Gustafsson kirjoittaa sanelustani pöytäkirjan, joka koskee Regina Linnanheimon eksterritoriaalioikeuksia ja viattomina vangittujen neiti Pitkätossun sekä herrojen Holgersson ja Kassinen vapauttamista". Marusja osasi puhua hyvin virallisesti, sillä hänellä oli Pietarin yliopistosta ylempi oikeustutkinto. Siitä hän ei koskaan tehnyt numeroa, sillä aikoinaan se oli maksanut vain kaksituhatta ruplaa, mitä nykyään pidettiin pikkurahana.

Joka tapauksessa vanhat taidot olivat nyt mitä tarpeellisimpia, sillä olihan laadittava asiakirja, joka turvaisi aluksen miehistölle ja päällystölle syytesuojan sekä vapauttaisi nuo syyttömästi vangitut, joilla olisi vielä paljon sanottavaa maailman lapsille.

Kun työ oli tehty ja paperi vahvistettu allekirjoituksin ja vahasinetein, Marusja laukaisi revolverinsa leikkisästi kaksi kertaa kattoon ja hyvästeli Tantan sekä Gunvorin ja hänen naisistonsa. Kuten kaikki kauniit naiset, hän kantoi jälkimmäisille kaunaa siitä, että he olivat uskaltaneet kajota miehiin, joita hän oi tottunut pitämään vallassaan.

Niin Regina Linnanheimon miehistö, joka sai takaisin aseensa ja vaatetuksensa, lähti marssimaan takaisin kohti parkkilaiva Vikingiä, jolta käsin laskeuduttiin köysitikkaita pitkin Regina Linnanheimoon. Ukon oli ollut määrä mennä tervehtimään vunukoitaan, jotka hän oli luvannut viedä Lisebergin huvipuistoon, mutta täytyi myöntää, että maa poltteli nyt liikaa jalkojen alla ja oli parasta siirtyä takaisin merelle. Lisebergiin mentäisiin joskus toiste

Niinpä Regina Ukon varmassa ohjauksessa viiletti kohti avomerta ja Ukko lauloi möreällä äänellään:

"En sista vals i sommarnatt,

snart Regina dansar po Kattegatt..."

Ja matka jatku ipäin aaltoja, jotka muuttuivat yhä korkeammiksi, mutta olivat melko loivia. Ukon kaulaan ilmestyi silloin lämmin ja pehmoinen käsi ja Marusja kuistasi hänen korvaansa hieman käheällä äänellään: ”Näytin niille venäläistä tasa-arvoa”. Ja silloin molemmat nauroivat ja ajattelivat, että oli hyvin hauskaa purjehtia näin.