Sotilaat ja sotilaat

Suomalaisen sotilaan hahmo ja NATO

Suomalaiseen traditioon kuuluu tietty vähäeleinen ylpeys oman maan armeijasta ja sen sotilaista. Se on kansallisesti hyvin omaleimaista ja myös kovin erikoislaatuista.

Tarvitsee tuskin todistella, että suomalaisen sotilaan hahmon löydämme aidoimmillaan Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta. Tämän asian osoittaa aivan riittävästi se jättisuosio, joka tuli kirjan osaksi.

Koskela ja Rokka olivat mentaliteetiltaan hyvin kaukana saksalaisista, jotka kalauttelivat kantapäitään vähän liikaa, kuten Rokka asian ilmaisi. Jääkäriupseerien yritykset istuttaa preussilaisuutta eivät tainneet kantaa sen pitemmälle kuin nappulavänrikkien keikarointiin. Luutnantti Lammio jäi Suomen armeijassa surullisen hahmon ritariksi. Sandelsin elkeet Koljonvirralla olivat myös kovin epäsuomalaisia, vaikka hän sotilaana jätti hyvät muistot. Hän oli kuitenkin ruotsalainen, ei suomalainen.

Jokainen suomalainen tuntee vitsin, jossa eri maiden sodanjohtajat käskivät sotilasta hyppäämään ikkunasta. Suomalainen jätti tottelematta, mutta syynä ei ollut pelko, vaan terve järki. Ajatus siitä, että vapaaehtoisesti maataan puolustavalla miehellä on oikeus ajatella omilla aivoillaan, ei ole kaikkien maiden armeijoissa kovinkaan suosittu. Entäpä jos järki sanoo, että on mieletöntä taistella ylivoimaa vastaan ja on parasta antautua tai pötkiä pakoon?

Suomen armeijassa nämä vaihtoehdot valittiin tosipaikan tullen vain harvoin. Hyvin harva lienee rintamalla vapaaehtoisesti valinnut kuoleman. Yleensä täysjärkinen ihminen pyrkii välttämään sitä vaihtoehtoa viimeiseen asti. Riskin ottaminen ja pelon voittaminen on toinen asia. Pelottomat taas ovat patologisia tapauksia, erityisesti psykopaatteja, jotka sota-aikana saattavat kohota arvoon arvaamattomaan, mutta eivät ratkaise sotia, tuskin edes taisteluita.

Suomen sotiin liittyvässä mytologiassa on uhrautumisella, maan ja kansan puolesta kaatumisella ollut erittäin vahva asema. Joissakin tapauksissa, kuten talvisodan romaanikilpailun voittajalla ajatus sai suorastaan groteskeja muotoja. Falskiksi kirja kyllä tuoreeltaankin leimattiin. Siitä huolimatta uskaltaisin väittää, että nimenomaan uhrin ajatuksella on suomalaisessa sankarimyytissä ollut poikkeuksellisen keskeinen asema. Kukaties sitä voidaan verrata venäläisten vastaavaan. Siellähän sotilas sanonnan mukaan on suojannut maata omalla rinnallaan. Sehän ei luoteja kestä.

Suomalaisessa myytissä ei kuitenkaan venäläiseen tapaan ihannoida itsemurhahyökkäyksiä. Sotilaan on parasta jäädä henkiin, mutta hänen uhrivalmiudessaan on hänen sankaruutensa olemus. Rintamalla ei olla tyhjää jauhamassa, vaan siellä täytyy olla ”tappamisen meininki”, mutta ennen muuta sotilas on kuitenkin potentiaalinen uhri. Ei hän ketään tapa omasta halustaan tai siksi, että se olisi jotakin suurenmoista. Kyseessä on yksinkertainen valinta: he tai minä. Moraalia voivat sitten pohtia jotkut muut jossakin muualla, rintamalla on oma logiikkansa. Sodassa tappaminen ja kuoleminen ovat jotakin muuta kuin Hollywoodin kuvaukset siitä.

Luulen, etten suurestikaan erehdy, kun ajattelen, että suomalaisten vastahakoisuus NATO:on liittymistä vastaan perustuu osittain kansalliseen soturimyyttiin. Ajatus siitä, että suomalaisen armeijan sijasta maan turvana olisivat purukumia jauhavat rambot, joille sota merkitsee jännittäviä partioretkiä oluenjuonnin ja tietokonepelien välissä, ei oikein istu suomalaiseen traditioon. Siinä on jotakin rienaavaa ja tämä pitää paikkansa siitä huolimatta, että sodan luonne on nykyään tietenkin muuttunut ja myös Suomen armeija on hengeltään ja ideoiltaan yhä lähempänä amerikkalaista.

Muistan, että Mauno Koivisto oli kovin tuohtunut Serbian pommituksista. Mikäli oikein ymmärsin, argumenttina oli ennen muuta se, että puolustuskyvyttömien pommittaminen oli raukkamaista. Pyrkimys omien tappioiden minimoimiseen on ilman muuta terveen järjen vaatimus, mutta jotakin suhteetonta oli siinä, ettei kuritettaville jäänyt mitään mahdollisuuksia puolustautua. Suomalaisessa traditiossa sellainen ei ole sotaa, vaan yksipuolista väkivaltaa, rankaisuretkikunta.

Tuntuu siltä, että juuri tällainen toiminta on amerikkalaisen sotilasfilosofian ytimessä. Paikalle tulee iso mies, jolla on iso nuija ja joka kurittaa pahikset hengiltä tai ainakin pois tieltä. Se on hänen työnsä ja on tärkeää, että työsuojelu pelaa eikä kallisarvoinen sankari kärsi vahinkoa. Jos tämä skenaario ei toimi, on viisainta delegoida hommat muille ja poistua paikalta.

Jos sitten käy huono tuuri ja tulee tappioita, lähtee koko retkikunta käpälämäkeen ja ehkä vielä lähtiäisiksi järjestää näytöksen, joka sitten lähetetään kotimaisille televisionkatsojille urotyön todistamiseksi. Kun yhdysvaltojen armeija Somaliassa menetti muutaman miehen, joiden ruumiita sitten raahattiin katuja pitkin, otti se heti jalat alleen. Kun Libanonissa tuli kuumat paikat, lähdettiin kotiin ja käytiin vielä ampumassa II maailmansodan aikaisella taistelulaivalla varastossa olleet kranaatit vuoristoon.

Tulee mieleen Kserkses, joka ruoskitutti Välimeren aaltoja. Paitsi ettei parodiaan voi mitään lisätä, tulee vanhanaikaisen eurooppalaisen kulttuurin kantajille epämiellyttävä olo. Sota ei toki ole pyhä asia, mutta noissa tarinoissa se menettää myös traagisuutensa ja muuttuu farssiksi.

Saatan olla väärässä, mutta minusta tuntuu, että ajatus NATO:sta liittyy suomalaisten mielessä ajatukseen amerikkalaisista Hollywood-sotilaista suojaamassa itsenäisyyttämme. Tiukan paikan tullen toki kaikki apu kelpaa, mutta voin ymmärtää sen näkemyksen, että tuo skenaario tuntuu rienaavalta. Sitä paitsi mielessä luultavasti myös nousee kysymys: milloin nuo lähtevät kotiin? Entäpä, jos kotimaan TV-katsojat ovatkin tyytymättömiä ja presidentti käskee lähtemään?

Tiedän tietenkin, ettei liittyminen NATO:on toisi noin vain maahamme amerikkalaisia joukkoja. Luulen niiden myös olevan päteviä sotilaita ja mahdollisesti myös kykenevän luomaan pelotteen mahdollista Venäjän uhkaa vastaan, josta tosin ei ole näkynyt konkreettisia merkkejä. Tässä on kyse mielikuvista. Ettei maahamme nyt vain siinä kaupassa tulisi muiden kuin Suomen armeijan sotilaita. Ne muut kun ovat niin erilaisia.