maanantai 22. syyskuuta 2014

Sotilaat ja sotilaat



Suomalaisen sotilaan hahmo ja NATO

Suomalaiseen traditioon kuuluu tietty vähäeleinen ylpeys oman maan armeijasta ja sen sotilaista. Se on kansallisesti hyvin omaleimaista ja myös kovin erikoislaatuista.
Tarvitsee tuskin todistella, että suomalaisen sotilaan hahmon löydämme aidoimmillaan Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta. Tämän asian osoittaa aivan riittävästi se jättisuosio, joka tuli kirjan osaksi.
Koskela ja Rokka olivat mentaliteetiltaan hyvin kaukana saksalaisista, jotka kalauttelivat kantapäitään vähän liikaa, kuten Rokka asian ilmaisi. Jääkäriupseerien yritykset istuttaa preussilaisuutta eivät tainneet kantaa sen pitemmälle kuin nappulavänrikkien keikarointiin. Luutnantti Lammio jäi Suomen armeijassa surullisen hahmon ritariksi. Sandelsin elkeet Koljonvirralla olivat myös kovin epäsuomalaisia, vaikka hän sotilaana jätti hyvät muistot. Hän oli kuitenkin ruotsalainen, ei suomalainen.
Jokainen suomalainen tuntee vitsin, jossa eri maiden sodanjohtajat käskivät sotilasta hyppäämään ikkunasta. Suomalainen jätti tottelematta, mutta syynä ei ollut pelko, vaan terve järki. Ajatus siitä, että vapaaehtoisesti maataan puolustavalla miehellä on oikeus ajatella omilla aivoillaan, ei ole kaikkien maiden armeijoissa kovinkaan suosittu. Entäpä jos järki sanoo, että on mieletöntä taistella ylivoimaa vastaan ja on parasta antautua tai pötkiä pakoon?
Suomen armeijassa nämä vaihtoehdot valittiin tosipaikan tullen vain harvoin. Hyvin harva lienee rintamalla vapaaehtoisesti valinnut kuoleman. Yleensä täysjärkinen ihminen pyrkii välttämään sitä vaihtoehtoa viimeiseen asti. Riskin ottaminen ja pelon voittaminen on toinen asia. Pelottomat taas ovat patologisia tapauksia, erityisesti psykopaatteja, jotka sota-aikana saattavat kohota arvoon arvaamattomaan, mutta eivät ratkaise sotia, tuskin edes taisteluita.
Suomen sotiin liittyvässä mytologiassa on uhrautumisella, maan ja kansan puolesta kaatumisella ollut erittäin vahva asema. Joissakin tapauksissa, kuten talvisodan romaanikilpailun voittajalla ajatus sai suorastaan groteskeja muotoja. Falskiksi kirja kyllä tuoreeltaankin leimattiin. Siitä huolimatta uskaltaisin väittää, että nimenomaan uhrin ajatuksella on suomalaisessa sankarimyytissä ollut poikkeuksellisen keskeinen asema. Kukaties sitä voidaan verrata venäläisten vastaavaan. Siellähän sotilas sanonnan mukaan on suojannut maata omalla rinnallaan. Sehän ei luoteja kestä.
Suomalaisessa myytissä ei kuitenkaan venäläiseen tapaan ihannoida itsemurhahyökkäyksiä. Sotilaan on parasta jäädä henkiin, mutta hänen uhrivalmiudessaan on hänen sankaruutensa olemus. Rintamalla ei olla tyhjää jauhamassa, vaan siellä täytyy olla ”tappamisen meininki”, mutta ennen muuta sotilas on kuitenkin potentiaalinen uhri. Ei hän ketään tapa omasta halustaan tai siksi, että se olisi jotakin suurenmoista. Kyseessä on yksinkertainen valinta: he tai minä. Moraalia voivat sitten pohtia jotkut muut jossakin muualla, rintamalla on oma logiikkansa. Sodassa tappaminen ja kuoleminen ovat jotakin muuta kuin Hollywoodin kuvaukset siitä.
Luulen, etten suurestikaan erehdy, kun ajattelen, että suomalaisten vastahakoisuus NATO:on liittymistä vastaan perustuu osittain kansalliseen soturimyyttiin. Ajatus siitä, että suomalaisen armeijan sijasta maan turvana olisivat purukumia jauhavat rambot, joille sota merkitsee jännittäviä partioretkiä oluenjuonnin ja tietokonepelien välissä, ei oikein istu suomalaiseen traditioon. Siinä on jotakin rienaavaa ja tämä pitää paikkansa siitä huolimatta, että sodan luonne on nykyään tietenkin muuttunut ja myös Suomen armeija on hengeltään ja ideoiltaan yhä lähempänä amerikkalaista.
Muistan, että Mauno Koivisto oli kovin tuohtunut Serbian pommituksista. Mikäli oikein ymmärsin, argumenttina oli ennen muuta se, että puolustuskyvyttömien pommittaminen oli raukkamaista. Pyrkimys omien tappioiden minimoimiseen on ilman muuta terveen järjen vaatimus, mutta jotakin suhteetonta oli siinä, ettei kuritettaville jäänyt mitään mahdollisuuksia puolustautua. Suomalaisessa traditiossa sellainen ei ole sotaa, vaan yksipuolista väkivaltaa, rankaisuretkikunta.
Tuntuu siltä, että juuri tällainen toiminta on amerikkalaisen sotilasfilosofian ytimessä. Paikalle tulee iso mies, jolla on iso nuija ja joka kurittaa pahikset hengiltä tai ainakin pois tieltä. Se on hänen työnsä ja on tärkeää, että työsuojelu pelaa eikä kallisarvoinen sankari kärsi vahinkoa. Jos tämä skenaario ei toimi, on viisainta delegoida hommat muille ja poistua paikalta.
Jos sitten käy huono tuuri ja tulee tappioita, lähtee koko retkikunta käpälämäkeen ja ehkä vielä lähtiäisiksi järjestää näytöksen, joka sitten lähetetään kotimaisille televisionkatsojille urotyön todistamiseksi. Kun yhdysvaltojen armeija Somaliassa menetti muutaman miehen, joiden ruumiita sitten raahattiin katuja pitkin, otti se heti jalat alleen. Kun Libanonissa tuli kuumat paikat, lähdettiin kotiin ja käytiin vielä ampumassa II maailmansodan aikaisella taistelulaivalla varastossa olleet kranaatit vuoristoon.
Tulee mieleen Kserkses, joka ruoskitutti Välimeren aaltoja. Paitsi ettei parodiaan voi mitään lisätä, tulee vanhanaikaisen eurooppalaisen kulttuurin kantajille epämiellyttävä olo. Sota ei toki ole pyhä asia, mutta noissa tarinoissa se menettää myös traagisuutensa ja muuttuu farssiksi.
Saatan olla väärässä, mutta minusta tuntuu, että ajatus NATO:sta liittyy suomalaisten mielessä ajatukseen amerikkalaisista Hollywood-sotilaista suojaamassa itsenäisyyttämme. Tiukan paikan tullen toki kaikki apu kelpaa, mutta voin ymmärtää sen näkemyksen, että tuo skenaario tuntuu rienaavalta. Sitä paitsi mielessä luultavasti myös nousee kysymys: milloin nuo lähtevät kotiin? Entäpä, jos kotimaan TV-katsojat ovatkin tyytymättömiä ja presidentti käskee lähtemään?
Tiedän tietenkin, ettei liittyminen NATO:on toisi noin vain maahamme amerikkalaisia joukkoja. Luulen niiden myös olevan päteviä sotilaita ja mahdollisesti myös kykenevän luomaan pelotteen mahdollista Venäjän uhkaa vastaan, josta tosin ei ole näkynyt konkreettisia merkkejä. Tässä on kyse mielikuvista. Ettei maahamme nyt vain siinä kaupassa tulisi muiden kuin Suomen armeijan sotilaita. Ne muut kun ovat niin erilaisia.

44 kommenttia:

  1. Blogistin analyysin on helppo yhtyä. USA:n rambot ottamassa vastaan vanjan hyökkäystä Karhulan tasalla - se vain ei tunnu oikein uskottavalta. Ja vielä vähemmän uskottavaa on muiden Nato-maiden apu - Portugalin pojat tai ranskalaiset Suomen pimeässä marraskuussa käymässä kaupunkisotaa Kouvolassa tai Helsingin luolastoissa??

    Se, mitä USA ja Nato osaavat ja melko mieluusti myös toimitavat, on paikallisen infran pommittamien ilmasta tuhannen päreiksi. Ne, jotka ovat lukeneet Nato-sopimuksen 5. artiklan loppuun saakka, tietävät, että se ei velvoita ketään yhtään mihinkään käytännössä.

    Kannattaa kuunnella oheinen entisen puolitusvoimain komentajan Gustav Hägglundin haastattelu (15 minuutin pätkä):

    http://areena.yle.fi/tv/2363678

    VastaaPoista
  2. Kovin on tuttu Naton vastustajien perustelu maavoimasotilaiden tulosta Suomea puolustamaan. Ei meitä kukaan pakota luopumaan yleisestä asevelvollisuudesta.

    Asetäydennystä ja varsinkin ilmatorjuntakalustoa tarvitaan.

    Millä uskottavaksi mainittu itsenäinen puolustus torjuu Iskanderit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Millä yhtään mikään torjuu Iskenderit? Tai tykistön taktiset ydinpaukut?

      Koivistoa mukaillen: Kun ei provosoi, ei provosoidu.

      Poista
  3. Kuvaus suomalaisesta sankarimyytistä on sangen osuva. Valitettavasti tämän kääntöpuolena on toisinaan tietynlainen ylimielisyys: kyllähän nyt yksi suomalainen vastaa x-määrää muunmaalaisia. Ja Luoja meitä auttakoon menneiden taistelujen laakereilla lepäileviltä kenraaleilta!

    Suora sotilaallinen hyökkäys (tai Ukraina-tyylinen hivutus) maatamme kohtaan lähitulevaisuudessa on edelleen epätodennäköinen. Muitakin vaikuttamisen ja painostamisen keinoja löytyy. Baltiassa kokeillaan nyt kepillä jäätä. Suomea kohtaan voi olla tarjolla ensin jotain pehmeämpää.

    Tuskinpa hiljattaiset JASSM-kaupat ovat menneet huomioimatta itärajan takana. Onpa sieltä kuulunut jopa vertaus vuoden 1962 Kuuban ohjuskriisiin. Mielenkiintoista muuten, että USA ei ole myynyt kyseysiä ohjuksia edes muille NATO-maille. Se, että emme mielestämme uhkaa Venäjää ei ole ratkaisevaa. Ratkaisevaa on, mitä Venäjällä ajatellaan.

    Muutama viikko sitten Roman Schatzin mainossa Maamme-kirjassa oli jakso, jossa Venäjästä, Suomesta ja NATO:sta olivat keskustelemassa Janne Kuusela ja Hans-Friedrich von Ploetz. Suosittelen:

    http://areena.yle.fi/radio/2313225

    VastaaPoista
  4. Nyt on kyllä niin, että en jaa tuota Vihavaisen Nato-allergiaa; ainakaan kokonaan.

    Nato on kuitenkin länsimaiden yhteinen sotilasliitto ja samalla myös arvoyhteisö. Naton näkeminen pelkästään USA:n da capona ja ko. maan suurvalta politiikan käsikassarana on vahvasti liioiteltu ja yksipuolinen näkemys Natosta. Veto.

    Niille epäilijöille, jotka vähättelevät 5. artiklan sitovuutta, lienee paikallaan muistuttaa, että USA liittyi pari kertaa Euroopan kotikutoiseen maailman sotaan ja valjasti teollisen voimansa viiksinaamaisia diktaattoreita ja oman aikansa tsingiskaaneja vastaan.

    Natoon olisi pitänyt mennä silloin kun NL hajosi ja Jeltsin joi vodkaa ja näennäisdemokratia ns oli vallalla idässä. Halonen-Tuomioja et al. keskittyi kuitenkin Nato-angstin lietsomiseen ja Dartse harjoitti Isänmaamme puolustusta kieltämällä köyhän miehen puolustusaseen ja halaamalla Afrikkaa. Naisen suhde USA:han oli tietenkin niin vaikea, että trauman purkamiseen olisi vaadittu pitempää terapiaa.

    Nato-valinta lienee nyt saman tyyppinen kuin Suomen valintatilanne A.D. 1940. Venäjän viimeaikainen kehitys johtajanaan arvaamaton ja pieni mies, jolla on vallassaan russianin "göbbelsmedia", johtaa ainakin minut painamaan väistämättä Kyllä Natolle-nappia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Se, että emme mielestämme uhkaa Venäjää ei ole ratkaisevaa. Ratkaisevaa on, mitä Venäjällä ajatellaan."

      Juuri näin. Venäjälle - sen kulloistenkin johtajien pituuskasvusta riippumatta - Nato on Venäjää vastaan suunnattu sotilasliitto, painostusjärjestö ja pysyvä uhka - veitsi Venäjän kaulavaltimolla.

      Venäjälle Nato ei ole mikään Marttaseura tai "arvoyhteisö" (mikä ihme on ydinasein varustettu ja kaikkea liikkuvaa ilmasta pommittava "arvoyhteisö"??)

      Sanottuani tämän, totean että rysyt ovat Suomelle aina permanentti uhka. Viisautta vaati se, miten niiden kanssa toimimme. Typeryyttä ja ajatuksen puutetta tässä näkee todella paljon. Mm. Nato-intoiluna.

      Poista
    2. "Myöhän sitä ollaan rosvoja, kun rajoja ylitetään. Toiset sitä vaan turvallisuuttaan varjelee, kun rajoja siirtelevät...."

      Tässäpäs ikiaikainen TUntematon viisaus joka sopinee tähänkin keskusteluun. Nato se tietenkin on uhka ja "kaikkea liikkuvaa ilmasta pommittava" ilkimys; joka on suunnattu Venäjän karhua vastaan. Karhua , jolle esim. Matias ilmeisesti sallii kaiken sen, mitä ei Natolle.

      MInusta Venäjä on uhka ja on omalla öykkärikäytöksellään ajanut itsensä paitsioon kansainvälisessä poliitiikassa. Tietenkin on sanottava, että EU:n naiivi innostus katukividemokratiaan ja hihhuli mielenosoitusvallankumouksiin on osasyy Ukrainan tapahtumiin, mutta herra Putinin vastatoimet tuovat mieleen 1930-luvun ja erään toisen pienen miehen.

      Alla oli hyvä kommentti Nato-jäsenyydestä; Ruotsin kanssa tietenkin turvaan yhtäaikaa ja kuten Enroth sanoi : "Ei koskaan enää yksin."

      Yhteisistä arvoista sen verran, että Matias voisi pohtia, mikä yhdisti liittoutuneita toisessa maailmansodassa - ja miksi USA sieltä Atlannin takaa liittyi mukaan Eurooppalaiseen sotaan??

      Poista
    3. "Tietenkin on sanottava, että EU:n naiivi innostus katukividemokratiaan ja hihhuli mielenosoitusvallankumouksiin on osasyy Ukrainan tapahtumiin, mutta herra Putinin vastatoimet tuovat mieleen 1930-luvun ja erään toisen pienen miehen."

      Niin...EU ja Nato alkoivat tulla torimellakoiden avulla Venäjän iholle. Olisiko Venäjä voinut saavuttaa *puolustukselliset* tavoitteensa em. kehitystä vastaan jollakin muulla tavalla?

      Venäjän näkökulmasta katsoen länsi oli torimellakoilla kaappaamassa Ukrainan alusmaakseen (halpatyövoima, teollinen potentiaali ja markkinat) ja mikä hurjinta, Ukraina oli selvästi liukumassa kohti Natoa vastoin sitä, mitä aikanaan oli sovittu, kun Ukraina luopui ydinaseistaan.

      Venäjän olisi tietysti voinut tyytyä vain voivottelemaan ja katsella tätä menoa sivusta. Mutta se ei taida olla Venäjän tapa? Ja ehkä Venäjä halusi myös viestiä ulos, että se ei ole Venäjän tapa.

      Joten niinpä peli meni rumaksi. Minun kysymykseni on vain se, miksi me täällä lännessä, missä olemme selvästi noita idän heikkosaattoisia fiksumpia, miksi emme ennakoineet tuota aivan ilmeistä kehityskulkua ja hoitaneet etupiirimme laajentamista itään toisin? Sitä saa mitä tilaa.

      Miksi USA tuli apuun Eurooppaan aikanaan? Ehkä lopulta siksi, että se oli eduksi businekselle. Kuulostaa ehkä kyyniseltä, mutta kovin on naiivia kuvitella, että suurvaltapolitiikassa aatteet ja ideaalit paljon painavat (muuten kuin äänestäjien kosiskelussa). Mm. Henry Kissinger on kirjoittanut selkeästi ilmiöstä ja harjoittanut ilmiötä Realpolitik. Se on ainut millä on lopulta on painoa.

      Poista
    4. Sitä miksi USA tuli aikanaan Eurooppaan on kyllä aika paljon tutkittu ja siitä kirjoitettu ihan pätevää ja ei-asenteellista suuntaan tai toiseen. kyllä lopputulema isosti on se, mihin Matias inhorealistisesti viittaa. ei Usalla ollut varaa menettää euraasiaa markkinoina ja keskeisten raaka-aineiden lähteinä (ml tietysti länsi-eurooppa) haastajamahdille saksalle, joka valloituten onnistuessa olisi rajannut usan aika ahtaaseen nurkkaan ja uhannut tunkeutua jopa amerikkoihin, ehkä lähemmäskin vatsanahkaa kuin nyt venäjä ajattelee nato/usan tekevän nyt ukrainassa yms.
      tämä todettuna ilman minkäänsorttisia pol johtopäätöksiä, ns. faktana, toki asiaankuuluvin varauksin eli jos toisin pätevästi osoitetaan t jkp

      Poista
    5. USA tuki taloudellisesti Iso-Britanniaa ruokavaranto-, polttoaine-ja muilla sotatarviketoimituksilla sodan alkuvaiheessa ja ilman tätä tukea maa olisi ollut ns. lirissä. Toki on myönnettävä, että ko. toimitukset liittyivät USA.ssa nuijittiin Lend Lease-lakiin. Mutta Usan tuki toiselle samat arvot jakavalle maalle oli siis mittavaa.

      Japani iskettiin kauppasaartoon ja japanilaisten varat jäädytettiin ja KAIKILLE tuotteille asetettiin vientikielto Japaniin, mikä tarkoitti että nipponin pojilta alkoi loppua sodassa niin kovasti kaivattu BENSA, mikä sitten johti Japanin hyökkäykseen Helmisatamaan, mikä sitten yhdisti USA:n kansan lopullisesti taistelemaan liittoutuneiden kanssa diktaattorimaita vastaan.

      Matias on oikeassa, että reaalipoliitiikka määrää paljolti sen miten maa tekee valintansa. Maat ovat kuitenkin meidän ihmisten tapaisia; jokainen meistä pyrkii sellaiseen porukkaan missä viihtyy ja joka jakaa samat arvot ja mielipiteet.

      Venäjän vetäytyminen NL-tyyliseen mafiapoliitiikkaan on tietenkin nyt realismia ja totta. Ja osasyynä siihen on juuri EU lapsenmielisine päätöksineen tuesta katukivi ja hihhuliporukalle.

      KUitenkin takapuolen pyyhkiminen kaikilla sopimuksilla ja patologinen valehtelu ja sotilaiden lähettäminen ilman tunnuksia valtaamaan maita on aika paksua ja moraalitonta menoa jopa reaalipoliitiikan näkökulmasta.

      Ja Nato ei ole änkenyt kenenkään nenälle mielestäni. Tosiasia on vaan se, että Venäjän historia, Venäjän imperialistinen ja suurvalta henkinen uho ja öykkäröinti on saanut pienet maat hakemaan turvaa ainoasta paikasta, josta sitä saa - eli Natosta.

      Sitä saa, mitä tilaa- laue pitäisi esittää Venäjälle eikä länsimaille. MIelestäni.

      Poista
  5. "Rintamalla ei olla tyhjää jauhamassa, vaan siellä täytyy olla ”tappamisen meininki”, mutta ennen muuta sotilas on kuitenkin potentiaalinen uhri. Ei hän ketään tapa omasta halustaan tai siksi, että se olisi jotakin suurenmoista. Kyseessä on yksinkertainen valinta: he tai minä. Moraalia voivat sitten pohtia jotkut muut jossakin muualla, rintamalla on oma logiikkansa. Sodassa tappaminen ja kuoleminen ovat jotakin muuta kuin Hollywoodin kuvaukset siitä."

    Hienosti kirjoitettu ja assosiaatio Jylhän runoon on selvä ja tunteikas. Lainaan koko runon ja toivottavasti Vihavainen ei tästä joudu jalkapuuhun. Lukiessa tätä on hyvä muistaa kenraali Enrothin sanat: "Ei koskaan enää yksin."

    Kohtaus metsässä


    Kiväärinpiippu ja silmää kaksi
    sua väijyvät rävähtämättä,
    sinä surmanliekin laukaisijaksi
    kohotat kättä.

    Vain silmänräpäys, hyytävä henki
    ja pitkä kuin iankaikkisuus:
    joko päättyy sult' elon partioretki,
    joko metsään maatuvat luus ?

    On hällä oikeus tappaa, ja sulla -
    mut mistä saitte sen oikeuden ?
    Ei voi hän vieraaksi majaas tulla :
    hän on vihollinen.

    Et tiedä, ken on hän, mistä,
    et tiedä hänestä muuta,
    kuin että käy joku ihmisistä
    päin pistoolinsuuta.

    Niin kohtaavat toisensa länsi ja itä,
    niin kohtaavat ihmiset toisiaan.
    Vain toinen muistelemaan jäi sitä
    ja toista jossakin kaivataan.



    Yrjö Jylhä Kiirastuli

    VastaaPoista
  6. Tässä kyllä yritin luonnostella niitä sotilaan tyyppejä, jotka meikäläisen sukupolvelle tulevat mieleen. Mielikuvituksessahan ne ovat lähinnä syntyneet. Jylhä oli sekä aikansa että yleisinhimillisten tuntojen kuvaajana mestari.
    Mitä tulee NATO:on liittymiseen, niin kyllähän se takeita antaa, mutta hinta pitää maksaa tämän maailmankolkan muutoksesta. Meilläkin taidetaan olla aika konservatiivisia, homma on toiminut tähänkin mennessä erinomaisesti ja lisäarvoa on vaikea löytää tilanteen muuttamisesta. Se, että muutamat näyttävät jo tehneen housuunsa, ei muuta yleiskuvaa.

    VastaaPoista
  7. Lienee selvää, että Suomen olosuhteisiin ei kannata kriisitilanteessa tuoda joukkoja kuin korkeintaan muista pohjoismaista. Saksan nöyryyttävät kokemukset Lapissa ovat jokaisen sotilasstrategikon mielessä kirkkaana. Suomella ei onneksi ole pulaa miesjoukoista mutta nykyaikaisesta aseistuksesta tulee nopeasti pulaa kriisitilanteessa. Siihen Nato olisi oiva apu.

    Vielä sen verran, että Suomen Natoon liittyminen tai liittymättä jättäminen päätetään tosiasiallisesti Tukholmassa. Näin koska: 1) Suomi ei kannata liittyä Natoon ilman Ruotsia koska Suomi saisi kaikki liittymisen mukanaan tuomat haitat mutta Ruotsi keräisi ilmaiseksi kaikki Nato-Suomen tuomat turvallisuushyödyt ja voisi rauhassa jatkaa nykyistä minimaalista puolustuslinjaansa. Toisaalta, 2) jos Ruotsi liittyy Natoon on myös Suomen pakko liittyä koska ei ole edes ajateltavissa, että Suomi jäisi kahden suuren sotilasliiton väliin jauhautumaan vailla tukea mistään ilmansuunnasta.

    Niinistö ilmaisi asian viime kesänä jotenkin niin, että yhteisistä askelmerkeistä Natoon liittymisen suhteen on Ruotsin valtiojohdon kanssa sovittu. Eli siis, jos mennään niin sitten mennään käsi kädessä.

    VastaaPoista
  8. Aikoinaan, taisipa olla vuonna 1939 keväällä venäläiset kysyivät suomalaisilta, miten suhtaudutaan niihin, jotka tulevat luvatta auttamaan ja suomalaiset lupasivat ampua, olipa kyseessä saksalaiset tai venäläiset. Tätä asennetta muistan vielä 1990+luvulla sikäläisen vanhan historioitsijan paheksuneen +ettäkö sitten venäläisiäkin uhattiin ampua!
    Mutta resepti voisi varmaan toimia tänäänkin, vai kuinka...

    VastaaPoista
  9. Mutta resepti voisi varmaan toimia tänäänkin, vai kuinka...

    Uhkaako Venäjää, ydinasevaltiota, muka lännestä joku hyökkääjä?

    Venäjä varustaa rajoilleen Iskandereita, mutta vastustaa niiden torjuntaan kykenevien ohjusten (esim. Patriot) tuomista itäisiin Natomaihin. Mistä se kertoo?

    Vastaa

    VastaaPoista
  10. Tämähän on paluuta siihen vanhaan peliin, jossa kauhun tasapainon takasi MAD eli mutually assured destruction. Torjuntaohjukset horjuttavat tätä keskinäistä tuhoamiskykyä ja luovat potentiaalisen mahdollisuuden ensi-iskuun.
    Toivoisi tietenkin, että maailmalla olisi riittäväti järkeä ja häpyä, että edes MADin tasolla pysyttäisiin ja luovuttaisiin kerta kaikkiaan sen hojuttamisesta.
    Ydinaseethan ont luonteeltaan sellaisia, ettei niillä voi olla mitään hyväksyttävää käyttötarkoitusta. Joukkomurhat novat yksiselitteisesti vastoin kansainvälistä oikeutta puhumatta nyt ohtuudesta. Olisi somaa, jos voitaisiin jo tässä lähiaikoina saada aikaan lakien toimeenpanoa siten, että joukkotuhon valmistelijat vitaisiin vangita ja tuomita kansainvälisessä tuomioistuimessa.
    Uhka tavanomaisten aseiden käytöstä on aina reaalisempi kuin ydinaseiden. Se, joka on heikko, pyrkinee uhkailemaan sitten sillä viimeiselläkin kostilla, ellei muita ole. Kuka se uhkailee ja miksi, tuntuu hankalalta kysymykseltä, johon ei taida olla järkevää vastausta, kun toimijat ovat irrationaalisia.

    VastaaPoista
  11. Varmasti suurin osa on sitä mieltä, että Suomen paras puolustaja on sen oma kansa: miltään muulta taholta ei voi odottaa samanlaista omistautumista maamme puolustamista kohtaan.

    Tämän tulee olla se pohja, jonka päälle kaikki muu rakentuu. Mutta on tunnistettava nykypäivän ja tulevaisuuden uhat ja niiden pohjalta punnitava, tuoko NATO-jäsenyys mukanaan enemmän turvaa vai turvattomuutta.

    Mielestäni Jukka Tarkka osui asian ytimeen sanoessaan, että päätös Suomen NATO-jäsenyydestä ei saa olla minkään muun tahon, kuin Suomen päätettävissä. Jos itse päätämme jäädä ulkopuolelle, niin asia selvä. Mutta sellainen tilanne, jossa meiltä kysymättä, päittemme yli neuvottelemalla, Suomesta päätetään tehdä "puskurivaltio" idän ja lännen väliin, on inhottava. Tätä tulee välttää viimeiseen saakka.

    Kannataisi huomata, että Venäjällä suhtaudutaan nykyään myös EU:hun epäluuloisesti, jopa vihamielisesti. Muutos niihin takavuosien puheisiin, joissa Venäjä ja EU näkivät toisensa strategisina kumppaneina (Venäjällä oli raaka-aineita, EU:lla taitoa hyödyntää niitä), on huomattava.

    Tämä heijastuu väistämättä myös Suomen ja Venäjän väleihin. Kuten sanoin, turvallisuuspoliittisesti on ratkaisevaa, mitä Venäjällä todella ajatellaan (tai pahemmassa tapauksessa kuvitellaan) Suomen tilanteesta, ei se, mitä me haluaisimme heidän ajattelevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voidaan aiheellisesti kysyä, pidetäänkö Venäjällä enää Suomea neutraalina, ystävällismielisenä maana? Alexei Fenenko:

      "At its summit in Wales, NATO spared no efforts to even the score on the Baltic Sea. An agreement was reached there on enhanced cooperation with Finland, and engagement with Sweden gained momentum. In addition, NATO announced plans to deploy troops in Estonia. If this happens, Russia will face a dangerous situation where the waters of the Gulf of Finland will be controlled by NATO and a close partner of NATO. Kaliningrad supply routes could be cut off. Generating tension for Russia on the Baltic Sea in order to counter its success on the Black Sea is a new aspect of United States policy towards this country. The Baltic region may well become the next hot spot. And that crisis will be far more serious than even the current Ukrainian one."

      http://russiancouncil.ru/en/inner/?id_4=4451#top

      Poista
  12. Venäjä käytti tiettävästi jo Georgian sodassa kaksi kertaa Iskanderohjuksia tavanomaisella räjähteellä. Kyse on siis muusta kuin ydinohjusten torjunnasta, johon torjuntaohjuksia tarvitaan.
    Sinänsä päivän tuetojen mukaan (Ria Novosti) Venäjä uusii 70% ydinase-arsenaaliaan. Ongelma on, että sillä ei ole pätevää avaruuteen kelvollista mikroelektroniikkaa, jota sen tulee itse kehittää (Dimitri Rogozin).

    Tämä hanke jos mikään on paluuta ikivanhaan MAD-ajatteluun.
    Ymmärrän hyvin uusien Natomaiden halun torjuntaohjuksiin, joilla torjutaan hyökkäyksellisiä ohuksia olivatpa ne varustettu millä hyvänsä kärjillä.

    Venäjän doktriiniin kuuluu edelleen vahva ydinasepelote, jolla uhkaamista se on jo käyttänuyt.

    VastaaPoista
  13. Tanska nyt hävittäjiensä kanssa taistelussa ISIS:tä vastaan, eestiläiset ovat olleet aktiivisessa taistelutoiminnassa Afganistanissa, samoin norjalaiset...

    Minua hävettää olla suomalainen. On ok, että säilytämme kylmän pään Venäjään. Mutta pään sisuton puskaan laittaminen tilanteessa jossa Eurooppa ja USA yrittävät pysäyttää islamismin, on säälittävää. Suomi on taas muka-mukana liittoumassa. Rakentamassa saunan omille "tarkkailijoilleen" kuten yleensä?

    t jr

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Minua hävettää olla suomalainen."

      Tanskalaiset kävi eräänä aamuna 1940 potkimassa saksalainen vääpeli hereille ja norjalaisista ei ollut pian tämän jälkeen loistavasta maastostaan huolimatta saksalaisten pysäyttäjäksi. Suomalaiset sen sijaan laittoivat vimmatusti vastaan 800 000 puna-armeijan sotilaalle hieman aikaisemmin.

      Anna sinä vaan niitten norjalaisten, tanskalaisten ja virolaisten pönkittää siellä aavikolla itsetuntoaan ja istu vaikka takkatulen ääressä. Ei ne meidän isät ja isoisät turhaan siellä taistelleet vaikka niinkin jotkut yhä väittävät.

      Poista
  14. Islamismi on meidän osaltamme torjuttava Suomen rajoilla. Emme me niitä siellä omissa maissaan saa kitkettyä eikä kukaan muukaan.

    VastaaPoista
  15. Olet tietenkin oikeassa. Islamismi olisi torjuttava rajoilla : laittamalla ne kiinni vaikka taitaa olla jo sen suhteen myöhäistä. Yksilön toiminnassa on joskus kysymys myös ns. itsekunnioituksesta. Ajattelen että maamme itsekunnioituksen kannalta olisi hyvä olla mukana edes jotenkin tässä varmasti oikeutetussa operaatiossa, kerrankin. Voi olla että olemme niin että kun Syyriasta väsyneet Isis-espoolaiset palaavat hengissä ja "traumaattisina" tekosistaan niin tarjoamme heille Kauniaisten sotavammasairaalan parantolaksi ja terapiakeskukseksi. Primitiivinen iloni jokaisesta oikeaan kohteeseen hakeutuvasta jenkki- tai juuttiohjuksesta kertonee vain totaalisesta pettymyksestä mihin pohjoismaat ovat menossa, kulttuuriseen itsemurhaan. Tanskalainen Hornet Syyrian erämaan yllä työnsä touhussa on siksi hyvä ja kunniakas kuva, vaikka sillä tuskin voidaan estää mitään. Eli itsekunnioitus, siitä on kysymys. Ja me kunnioitamme tilannetta jälleen kerran, tarkkailemalla sitä sivusta. Ymmärrän toki perusteet hyvin. Mutta ihminen ei elä pelkästään leivästä....Pohjolassakaan.

    t jr

    VastaaPoista
  16. Tosipaikan tullen alkaa kummasti Pax Americana viehättää yhtä jos toista, vaikka speglerpäissään kirjoittelisi Hesarin kommenttiosioon lännen olevan mätä ja korruptoitunut.

    Millaisiin terrorisminvastaisiin operaatioihin BRICS-mailla riittää rahkeita/intoa, jos moninapaista maailmaa halajamme?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Tosipaikan tullen alkaa kummasti Pax Americana"

      Ensin pitäisi määritellä mitä tuolla Pax Americanalla tarkoitetaan. Ainakaan Lähi-Idässä Pax Americana ei taida viehättää kuin sitä 1% populaatiosta ja ehkä israelilaisista toista puoliskoa.

      Poista
    2. Meinasinpa vaan, että USA:n maailmanpoliisin virkaa kyllä kirotaan, mutta kummasti vaan useampi Lähi-Idän valtiokin lähti uuteen ISIS-operaatioon mukaan.

      Poista
  17. Liikaa ei pitäisi ylpistellä Vihavaisen viittaamalla "jermumentaliteetillä". Surullinen tosiasia nimittäin on, että jermuilu maksoi aivan tarpeettomasti suomalaisten sotilaitten omaa verta. Jermuilun hinta tuli maksettavaksi etenkin kesällä 1944, kun asemasodan aikana keskityttiin jermuiluun mm. kenttälinnoitteiden kunnon kustannuksella. Parhaiten pärjäsi joukko-osasto, jossa ei liikaa suva8ittu jermuilua eli Ps.D.

    Saksalaisten kantapäiden kilauttelulla on varmaankin hauska irvailla, mutta sekin vaan on tosiasia, että monessä tilanteessa, jossa saksalaisen joukon taistelukyky säilyi, olisi suomalainen joukko hajonnut kuin Hujasen ***ka.

    Muutama vuosi sitten ilmestyneessä RUK:n juhlakirjassa entinen Bad Tölzin SS-upseerikoulun käynyt vertasi saksalaista koulutusta Suomen RUK:n koulutukseen. Hän sanoi suoraan, että sellaista simputusta, mitä RUK:ssa oli, ei Bad Tölzissä ollut lainkaan. Tätä kuvausta vajvistaa mm. Mikko Laaksonen muistelmissaan Punanatsi, jossa hän totesi 1950-luvun alun saamansa suomalaisen varusmieskoulutuksen sotilaan taitojen kannalta paljon heikommaksi kuin 1945 Wehrmachtissa saamansa, mutta suomalaiskoulutuksessa oli toisaalta paljon rajumpaa simputusta.

    Ei pidä unohtaa sitä, että simputushan on nimenomaan venäläinen perinne ja tapa, ei preussilainen. Kuvaavaa on mm. puna-armeijalaisen Jevgeni Bessonovin muistelmissaan mainitsema seikka, että hän piti ryhmän- ja joukkueenjohtajuutensa tärkeimpänä henkilökohtaisena aseena kenttälapiotaan, jolla piestä alaisiinsa vauhtia. Ei siis malliesimerkki edestä johtamisesta.

    Trilisser, M. A.

    VastaaPoista
  18. Soo, soo! Ei pidä parin esimerkin kautta tehdä maailmaa syleileviä johtopäätöksiä. Kyllä niitä muistelmia löytyy sadoittain, jopa suomeksi ja muutakin dokumenttia on. Vänrikki nappuloilla oli yleinen usko käskyn kaikkivoipaisuuteen, mutta jo kapteeni Kaarna ymmärsi paremmin. Linnan suuria teesejä oli, ettei puolustuskyky ja -tahto ollut komentamalla saatua, vaan sisäistettyä, porukan paine tietenkin tärkeällä sijalla. Venäjän puolella oli tärkeä rooli ns. sulkuosastoilla eli selän takana odottavilla kokekivääreillä. Henki lähti herkästi omien toimesta saksalaiseltakin. Meillä se homma nyt kuitenkin vaan pelasi toisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvoisa Vihavainen, näitä esimerkkejä löytyy kyllä paljon enemmänkin. Jos asiaa katsoo ulkopuolisen silmin (mitä suomalaisena en toki ole), niin sota-ajan armeijassamme oli liikaa vakavia kuriongelmia. Hyvä armeija säilyttää kurin ja taistelukyvyn niin puolustuksessa kuin hyökkäyksessäkin.

      Meillä yksi suuri ongelma oli heikko muonanjako. Näitä seikkoja suomalaisveteraanit ovat muistelleet mm. niitten kokemusten perusteella, mitä he kokivat Viipurinlahdella 122. divisioonan kanssa. Siinä kun saksalaisilla muona parani mitä lähemmäs etulinjaa tultiin, suomalaisilla kävi päinvastoin. Töpinässä lihottiin, linjassa laihduttiin.

      Tehtiin myös havainto, että tasalla, jossa suomalaiset pitivät komppanian komentopaikkaa, saksalaisilla oli pataljoonan komentopaikka. Ts. saksalaiset toteuttivat edestä johtamisen periaatetta aktiivisemmin.

      Eikä voi unohtaa suomalaisten käsittämättömän löyhää asennetta rapajuopotteluun jopa palvelusaikana. Tässä jopa kenraalikunta käyttäytyi täysin sopimattomasti (esim. Taavetti Laatikaisen lukuisat ryyppyreissut). Vielä surkeampaa oli se, ettei Mannerheim puuttunut tähän riittävän ankarasti.

      Saksalaisten kovaa kuria omia sotilaita kohtaan on helppo kritisoida ja moralisoida, mutta kumpi onkaan parempi: Se, että jos saksalainen sotilas varasti perunoita suomalaisen pellosta, niin siitä tuli vähintään sotaoikeutta ja ehkä kuolemantuomiokin, vai amerikkalainen tapa, josta esimerkki. Jenkkien maahanlaskujoukkojen sotilas tappoi englantilaisen taksikuskin, kun tämä oli vaatinut jenkkiä maksamaan kyytinsä. Britit tietysti pidättivät jenkin. Mutta mitenkäpä jenkin esimiehet käyttäytyivät? Olivat käärmeissään, että oma mies oli tappanut liittolaismaan kansalaisen? Ehei. He rupesivat vinkumaan, että eikö tätä tappoa voisi katsoa läpi sormien, tulihan mosuri ihan meren takaa puolustamaan Britanniaa ja "pitäähän sitä poikien nyt saada vähän huvitella"! Ilmeisesti saivat vielä tahtonsa läpi. Tästä näkyy minusta olennainen ero saksalaisessa ja ja amerikkalaisessa sotilaskunniassa. Jälkimmäinen edustaa silmissäni katujengimentaliteettia.

      Trilisser, M. A.

      Poista
  19. Timo on kirjoittanut useaan otteeseen siitä että suomalaisten itsepäisyys ja jopa suoranainen tyhmyys on aika ajoin pelastanut kansakunnan todelliselta katastrofilta tai ainakin huonoimmilta seurauksilta. Kiistaton tosiasia on nimittäin sekin että porukka joka otti Kannaksella kesäkuussa 1944 ns. hatkat mahdollisti sen että reservejä oli enemmän käytössä sitten kun se ratkaiseva koitos oli edessä. Jopa sakemannit olivat opastaneet suomalaisia että tuota NL:n tulimyrskyä on turha ensimmäisten 50 km jälkeen edes yrittää pysäyttää.

    Talvisodan alla myöntyväisyyden omaksuminen tuskin olisi auttanut Suomea. Pikemminkin sitä olisi ollut ikäviä seurauksia sisäpoliittisesti. Mites muuten olisi käynyt jos talvisotaa ei olisi sodittu ja Suomi olisi joutunut Hitlerin kanssa hyökkäämään itään kesällä 1941?

    Vanha totuus jonka mukaan sodan lopputuloksessa moraalin ja tahdon merkitys muodostaa noin 80% pitää paikkaansa. Mutta yritä selittää tämä teknofriikeille. He eivät usko vaikka heillä itsellään pitäisi aivot sentään kohtuullisesti toimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjallisuudessa olleiden tietojen perusteella on syytä epäillä, etteivät nuo saksalaisten vihjeet saaneet riittävää jakelua. Lisänä oli ilmeisesti myös se omahyväinen asenne, joka perustui 1941 paikoittain sakemannien heikkoihin suorituksiin Suomen rintamalla.

      Tuon hatkaporukan ansioita reservin muodostamisessa en oikein niele. Enemmänkin kyse oli venäläisten munauksista eli ensiksikin hyökkäysten porrastus Kannaksella ja Ita-Karjalassa oli virhe ja toiseksi heidän ilmavoimien onneton toiminta suomalaisten joukkojensiirtoja vastaan salli reservien siirtelyä kovin vapaasti.

      Tosiasoita lienee vino pino, mutta jos esim. IV AK:n komentajana olisi ollut Pullo-Laatikaisen sijaan vaikkapa Gotthard Heinricin kaltainen mies, tulos olisi ollut paljon parempi.

      Trilisser, M. A.

      Poista
    2. Hatkaporukka oli joka tapauksessa käytössä ollut reservi jota täysin turhaan itsensä VT-linjalle tapattaneet eivät olisi olleet. Jarmo Nieminen joka on tutkinut kesän 1944 taisteluja on pitänyt suoranaisena onnena ettei pääpuolustusasemassa ollut niin paljon joukkoja kuin mitä jälkiviisaat ovat esittäneet. Nyt hyökkääjän mahtavat leuat iskivät monin paikoin tyhjää suomalaisten vähäisen voiman ja pakenemisen kanssa.

      Paasikiven viisautta lainatakseni "kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen ja lipettiin lähteminen mahdottomissa tilanteissa".

      Poista
    3. Missä Niemisen artikkelit löytyvät? Käsittääkseni harva "jälkiviisas" on ehdottoanut, että joukkojen painopisteen olisi pitänyt olla Pääasemassa. Kritiikki on kohdistunut enemmänkin Pääaseman sijaintiin ja heikkoon kuntoon. Mainitsemani Heinricin kehittämä puolustus perustuikin siihen, että kun tiedustelu sai ensin selville tulevan hyökkäyksen ajankohdan, ja sen se yleensä sai, sillä venäläisten hyökkäystapa oli niin kaavamainen, etummainen asema tyhjennettiin viholliselta salaa lähes kokonaan.

      Kannattaa kuitenkin muistaa, että avain-AK:n komentajana meillä oli mies, jota ei saanut herättää keskellä yötä vaikka mitä tulisi. Objektiivisesti Laatikaisen toiminta oli paljon törkeämpää kuin pahimmatkaan Östermanin tai Öhquistin möhläykset. Silti Laatikainen säilyi Mannerheimin kaverina. Käsittämätön ratkaisu tältä.

      Trilisser, M. A.

      Poista
  20. Tämä on syytä julkaista nyt kun tuli puhe amerikkalaisista ja ramboista. Se on julkaistu 43 vuotta sitten amerikkalaisessa sotilasaikakausijulkaisussa ja kertoo mitä tapahtuu kun homma todella alkaa kusea kintuille. Eiköhän jokainen tuosta sen verran tolkkua saa (ainakin ne jotka toista kotimaista kieltä ovat koulussa opiskelleet):

    "THE MORALE, DISCIPLINE and battleworthiness of the U.S. Armed Forces are, with a few salient exceptions, lower and worse than at anytime in this century and possibly in the history of the United States. By every conceivable indicator, our army that now remains in Vietnam is in a state approaching collapse, with individual units avoiding or having refused combat, murdering their officers and non commissioned officers, drug-ridden, and dispirited where not near mutinous. Elsewhere than Vietnam, the situation is nearly as serious. "

    THE COLLAPSE OF THE ARMED FORCES

    By Col. Robert D. Heinl, Jr.
    North American Newspaper Alliance
    Armed Forces Journal, 7 June, 1971

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossakin jäljet johtavat sylttytehtaalle eli kurin rappeutumiseen. Jenkkien olisi pitänyt kylmänviileästi ottaa kovat otteet käyttöön heti kun merkkejä rappiosta alkoi ilmetä. Eli kenttäoikeus ja kuula nuppiin.

      Trilisser, M. A.

      Poista
    2. Kurinpalautusyritykset olisivat olleet suoranaista hulluutta. Eversti Heinlin kirjoitus perustui asevoimien omiin tutkimusraportteihin ja USA:n armeija vuosien 1970-71 aikana oli tilanteessa joka ei juuri oleellisesti eronnut tsaarin armeijan sisäisestä hajoamisesta v. 1917. Esim. Hamburger Hillin operaation johtajan päästä luvattiin 10 000 dollarin tapporaha (sotilaiden keskenään keräämä kolehti) ja muutama murhayritys tehtiinkin mutta mies onnistui kuin onnistuikin pääsemään hengissä ulos Vietnamissa. Monille muille kävi huonosti. Suuri osa kuolemista merkittiin kuitenkin vihollisen aiheuttamiksi.

      Viralliset tilastot puhuvat viimeisinä vuosina useista sadoista upseerien ja epäsuosittujen aliupseerien murhista tai murhayrityksistä. Mutta monet tukijat pitivät lukuja liian pieninä. Käytännössä viimeisen 3 vuoden aikana komentajat jotka olisivat yrittäneet kovaa kurinpalautusta olisivat saaneet luodin päähänsä. Myöhemmin kenraaliksi ja ministeriksi kohonnut Colin Powell on kuvannut palveluvuosiaan Vietnamissa surullisenkuuluissa Americal-divisioonassa elämänsä traumaattisemmaksi kokemukseksi juuri tuon miehistön rettelöinnin ja uhkailevan niskuroinnin vuoksi.

      Muistaakseni Gnut Pipping "Komppania pienoisyhteiskunta"-teoksessaan heti jatkosodan jälkeen mainitsi että rintamaoloissa upseerit ja aliupseerit menettivät suurin piirtein kaiken kasarmeille vielä vallinneen sotilasarvoon perustuvan arvovaltansa. Todellinen kunnioitus oli hankittava miehistöltä itseltään. Korvessa johtaja vasta punnittiin. Siihen kuului mm. se että miehistöä ei sitten omilla typerillä käskyillä viedä aivan mahdottomiin paikkoihin.

      Poista
    3. Sotilaallinen kuri ei voi perustua siihen, että alaiset päättävät mitä käskyä totellaan ja mitä ei. Jos komentaja käskee, että tässä linjalla pysytään ja taakse ei lähdetä kuin käkystä tai kuollaan paikalleen, niin siinä ei voi suvaita ripeämistä; etenkin kun se rivimies ei välttämättä tiedä kokonaiskuvasta mitään. Tässä tapauksessa oleellinen seikka suomalaisen luonteen kannalta on se, että sen upseerin on oltava valmis kaatumaan miestensä kanssa.

      Mitä tulee tuohon Vietnamin tilanteeseen, on selvää, ettei kuri murtunut kerralla. Ts. jos kurin höltymiseen olisi puututtu ajoissa ja rankalla kädellä, vyöry ei olisi päässyt edes liikkeelle. Mutta tähän ei ilmeisesti korkeamman sotilaallisen ja etenkään poliittisen johdon piirissä ollut sisua. Olisihan se käytännössä tarkoittanut eurooppalaisen kurinpitoperinteen käyttöönottamista armeijassa, jonka propagoijat pyrkivät kuvaamaan "citizens' armyksi". Se, miksi löysempi systeemi toimi vielä toisessa maailmansodassa, johtui ihan sen ajan paljon yhteinäisemmästä kansasta (lue=valkoisten miesten valtio). Kun neekerien ja valkoisten kaupunkilaisten osuus varusmiehistä kasvoi, kasvoivat myös ongelmat. Jo 2. ms:n aikana neekeriyksiköissä oli kurinpito-ongelmia. Hyvä esimerkki on ns. Kingscleren tapaus, jossa mustat miehet rupesivat riehumaan brittikylässä (ks. After the Battle nro 159). Jenkeissä perinteisesti parhaat sotilaat ovat olleet valkoisia maaseudun tai maaseudun pikkukaupunkien kasvattaja, jotka ovat metsästäneet jo pikkupojasta lähtien.

      Trilisser, M. A.

      Poista
  21. Suomalaisten ja saksalaisten vertailussa kannattaa ottaa huomioon, mitä heidän vastustajansa ovat sanoneet. Pian ilmestyy dokumenttikokoelma Stalinin salainen jatkosota. Siinä on muuan omaan käyttöön tehty venäläisen rintamakomentajan analyysi, jonka mukaan saksalainen on varsin keskinkertainen sotilas, kun taas suomalainen on taitava ja sitkeä, paljon vaarallisempi vastustaja. Tähän suuntaan meneviä arvioita olen kuullut monta, päinvastaisia en ainoatakaan. Mahtaisiko sellaisia olla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota kirjaa olenkin jo odottanut. Miltä vuodelta ko. arvio on? Jos se on esimerkiksi hyökkäysvaiheen ja asemasodan vuosilta, arvio pitää varmasti paikkansa. Kannattaa myös huomioida, että ko. kommentti perustuu taisteluihin suomalaisille omimmissa maastoissa. Olisiko sama pätenyt vaikkapa Ukrainan aroilla, jossa metsästä ei ole suojaksi? Toisaalta kannattaa muistaa esim. Halstin kommentit yhdestä Lapin sodan saksalaishyökkäyksestä, jossa suomalaisia vietiin isän kädestä ja jota Halsti kuvasi kouluesimerkiksi oikeaoppisesta vastaiskusta.

      Meillä usein unohtuu, että siinä missä suomalaissotilaat saivat olla suhteellisen rauhassa koko asemasodan ajan, saksalaisilla (ja siten neukuillakin) oli koko ajan käynnissä raskaita taisteluita jollain rintamanosalla. Oikeastaan vaan SS-pataljoonamme koki nämä jatkuvat taistelut. Nyt voi toki todeta, että suomalaispataljoona taisteli loistavasti ja paikoin varmasti paremmin kuin Wikingin saksalaiset, mutta se olikin valikoitu eliittipataljoona.

      Óngelmana on sekin, että vertailuja on sattuneesta syystä vain venäläisiltä. Ja voisi kuvitella, että venäläiselle suomalainen on kulttuurillisesti lähempänä kuin saksalainen (esim. suhde viinaan, yleinen laveampi luonne tms.). Ovathan monet SS-miehemme päivitelleet esim. sitä, että saksalainen saattoi palveluksessa ollessaan "polttaa" parhaan siviilikaverinsa vaikkapa jostain palvelusrikkeestä. Suomeksi sanottunahan tämä tarkoittaa, että suomalainen alainen käyttää hyväkseen siviilituttavuutta palvelusaikana. Ei hyvä.

      Trilisser, M. A.

      Poista
  22. 1941. Mutta normaali inhimillisyys edellyttää tiettyä miesten keskeistä solidaarisuutta. Alas on menty, kun kavereita "poltetaan". Remmiapellin paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis et kai tosissasi ole sitä mieltä, että esim. päivystävänä aliupseerina tai vartiomiehenä toimivan on virkatehtävässään hyvä kohdella eri tavalla niitä, jotka sattuvat olemaan parempia tuttuja kuin toiset? Ts. hyödyntää virka-asemaa henkilökohtaisten asioitten ajamiseen. Tästä oli siis esimerkissäni kysymys. Sellaista "inhimillisyyttä" en kyllä viranomaisilta toivo, onhan se puhdasta banaanivaltiotouhua. Ja ehkä myös osa venäläisen rajavartijan mentaliteettia. Noin 10 vuotta sitten pyysin erästä Venäjällä käyvää tuttua hankkimaan pietarilaisesta kirjakaupasta Shirokoradin Enstiklopedija Otetshetsvennoi Artilleriin. No, hankki sen, mutta tullissa venäläinen tullimies väitti kirjaa kielletyksi ja pisti omaan kainaloonsa. Kaveri oli Suomen puolelle päästyään soittanut Venäjän lähetystöön tms. Virkailija oli vain kysynyt, että oliko se tullimies ollut humalassa. Kysyin C-F. Geustilta, että onko ko. kirja millään kieltolistalla. Hän sanoe, että ei, sillä hän on itsekin tuonut samoja Suomeen.

      Kirjaa en ole saanut vieläkään.

      Trilisser, M. A.

      Poista
  23. Se on tuo ilmiantaminen aika epäsympaattinen asia. PU on erikseen, sehän on esimies.

    VastaaPoista
  24. Siis se alkuperäinen tilanne oli sellainen, että joko PU tai vartiomies "poltti" kaverinsa (saattoi olla puntistapaus) virkatehtäväänsä tehdessä. Kyseessä ei siis ollut neukkutyyppinen ilmianto vallankumouksen nimissä.

    Ex-pomoni sanoi kerran, että suomalaisen esimiehen on pakko olla (armeijassa) hieman etäinen palveluksen ulkopuolella, ettei tulee väärinkäsityksiä käskyvallasta palveluksessa. Ja näin vaan tahtoo olla.

    Muuten, onko teille tuttu Boris Gorbatševskin kirja Generalissimus Stalin? Englanninnos on tältä vuodelta, venäjäksi lienee julkaistu 2010.

    Boris Sokolovin englanninkielisessä artikkelikokoelmassa Sokolov vertasi molempien maailmansotien venäläistappioita ja totesi, että sotilaitten tappiosuhde oli saksalaisten ja venäläisten välillä jotakuinkin sama kummassakin (muistini mukaan jotain 6 - 7 ven./1 saks.). Yksi syy lienee, että ainakaan rykmentti- ja pataljoonaportaassa ei ollut kunnon johtajia.

    Trilisser

    VastaaPoista
  25. Sain taannoin kirjastosta Stalinin salaisen jatkosodan. On mielenkiintoista verrata venäläisiä ja suomalaisia mielialaraportteja. Siinä kun suomalainen raportoi passiivissa hyvin jäyhästi niin venäläinen raivoaa ja kaivelee joka yksittäisten ihmisten sanomisia. Joku voisi ihmetellä, että miksi aatteessa, jonka piti korostaa kollektiivia, korostetaan yksittäisten henkilöiden tekemisiä noinkin tolkuttomasti...

    Trilisser

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.