Ansiottomasta arvonalennuksesta

Vähälahjainen puolisko?

Muuan pietarilainen sosiologi, jonka nimeä en muista, kirjoitti joskus 1990-luvulla, että naisten arvostus on suurinta idässä ja pienintä länsimaissa. Venäjä sijoittuu tässäkin asiassa sinne välille.

Tämä saattaa kuulostaa yllättävältä, mutta tarkemmin ajatellen se on tietenkin totta. Itäisillä mailla nainen on suvun kallein aarre, jota vartioidaan kuin Graalin maljaa.  Arvostus tulee naiselle synnyinlahjana, sen hyväksi ei tarvitse varsinaisesti tehdä mitään paitsi nyt käyttäytyä siveellisesti, mikä ei tietenkään ole vähäinen vaatimus. Erityisiä, harvinaisia kykyjä ja harjoitusta se ei kuitenkaan vaadi.

Lännessä kaikki on toisin. Feministit haluavat panna naiset samalle viivalle kuin miehet, tajuamatta asian todellista, raakaa merkitystä. Miehen on nimittäin aina hankittava arvostuksensa, hän ei saa sitä pelkästään olemalla miehen näköinen. Harva nainenkaan on kyllin typerä arvostaakseen pelkästään sitä, miltä mies näyttää, kaikki kaipaavat hänessä substanssia.

Kun nainen lännessä pudotetaan tai ainakin yritetään pudottaa samaan asemaan kuin mies, se merkitsee hänelle kaksinkertaista stressiä. Koska hänet on luonnostaan tarkoitettu toisenlaisiin tehtäviin, nimittäin lasten synnyttämiseen ja hoitamiseen, ovat hänellä miehille varsinaisesti kuuluvat biologiset valmiudet ravinnon hankintaan ja suojaamiseen heikommat. Ne saattavat jopa olla surkastuneita kuten miehen nännit. Aikoinaan tätä ole koskaan pidetty ongelmana, mutta toki jokainen voi siitä itselleen sellaisen tehdä.

Kylmä tosiasia on, että puolet ihmiskunnasta on keskimääräsitä tyhmempiä. Tällä en viittaa erityisesti naisiin, vaikka myös heistäkin tasan puolet, kuinka ollakaan, on juuri keskimääräistä tyhmempiä. Koska matematiikka on puolueetonta, mitä kaikki eivät halua hyväksyä, täytyy varmaan vielä erikseen todeta, että kyllä myös miehet ovat samassa tilanteessa. Koska tiedän, että mahdolliset feministilukijat tässä vaiheessa jo kiehuvat kiukkua, totean vielä hyvin painokkaasti, että puolet naisista on myös keskimääräistä älykkäämpiä, sikäli kuin puhutaan nimenomaan naispopulaatiosta. Mutta tämä ei koske koko ihmiskuntaa.

Mutta mitä aihetta tässä nyt oli puhua noista populaation puolikkaista? Miten asia liittyy naisten arvostukseen?

Se liittyy siihen sillä tavalla, että mies- ja naispopulaatioiden kyvyt eivät ole yhteneväiset. Mikäli niitä kullakin alalla kuvataan esimerkiksi ympyrällä, voidaan havaita ympyröiden kyllä leikkaavan toisensa, mutta osa niiden pinta-alasta pysyy kuin pysyykin erillään.

Se harmaa vyöhyke, jolla ympyrät leikkaavat toisensa on niin sanotun tasa-arvon aluetta, jolla miehet ja naiset ovat keskimäärin samalla viivalla. Ympyröiden perusosa –miten suuri se missäkin tapauksessa sitten lieneekään- on molemmilla sen sijaan varsinaista ydinosaamisaluetta. Miehet voivat yrittää päteä tunteellisessa viehättävyydessä ja naiset karskissa hyökkäävyydessä, mutta tulokset ovat yleensä vain groteskin huvittavia. Naiset voivat hankkia lihasvoimaa ja muita vastaavia fyysisiä avuja, mutta miehiin nähden he ovat takamatkalla. Olisi aivan kohtuutonta vaatia tässä ”tasa-arvoa”,

Sen vuoksi meillä on erilaisissa kilpailuissa erikseen miesten ja naisten sarjoja. Naiivit feministit halkeavat innosta, kun joku nainen pärjää miesten lajeissa, mutta eihän siinä mitään kummallista ole. Tilastollinen harmaa alue on olemassa yhtä varmasti kuin sukupuolten välinen keskimääräinen ero. Yksilöiden kohdalla tuleminen vastakkaisen sukupuolen kaltaiseksi voi useinkin onnistua, suuren joukon kohdalla ei.

Mutta juuri tätä itsetuhoisimmat feministit edellyttävät. Kun kerran tietyllä osalla naisia tietyllä tilastollisella todennäköisyydellä on mahdollista päteä miesten sarjoissa, on tästä tehtävä normi ja saatava ne loputkin niissä pärjäämään. Ne ympyrät nyt vain on kuviteltava yhteneviksi ja mahdolliset poikkeamat sorrosta syntyneiksi tai muuten vain konstruoiduiksi. Mielikuvitus on valtava voima, luulee moni.

Niinpä nainen, joka lähtee sukupuolten ”tasa-arvoisuuden” periaatteesta, millä itse asiassa ei nykymuodossaan ole ”arvojen” kanssa mitään tekemistä, joutuu samaan tilanteeseen kuin keskiaikaansa (1400-luku Muhammedin Hidzrasta lähtien) elävä muslimi länsimaissa. Häntä kalvaa äänetön nöyryytys, tietoisuus siitä, etteivät naiset historian aikana ole luoneet juuri mitään siitä miesten maailmasta, jossa hän olettaa olevansa tasaveroinen. Niillä arvoilla mitaten, joita hänen halutaan arvostavan, hän on suurella varmuudella alempiarvoinen.

Mutta miksi naisten pitäisi ehdottomasti päteä nimenomaan niillä aloilla, jotka ovat heille vieraita ja epäedullisia? Juuri siksi, ettei naisellisuutta arvosteta. Meillä ei ole enää pyhimyksiä, täydellisen ihmisen malleja, jollaisia kerran oli tarjolla erikseen naisille ja miehille. Tämä ei tietenkään tarkoittanut sitä, että kumpikin sukupuoli olisi kunnioittanut vain omiaan. Tämän laatuinen barbaria tuskin tuli ihmisten mieleen siinä vaiheessa, kun pyhimyskultit syntyivät.

Jokainen normaali mies kunnioittaa naisia ja ymmärtää heillä olevan ominaisuuksia ja luontaisia mahdollisuuksia, jollaiset häneltä puuttuvat tai ovat heiveröisiä. Normaalissa kulttuurissa sama pätee myös toisin päin. Miehillä on erityiset mahdollisuudet kehittää tiettyjä kykyjä. Mikäli he niitä viljelevät eli aristotelilaisittain tulevat siksi, mitä ovat, he voivat luottaa vastakkaisen sukupuolen arvostukseen. Molemmilla on tietty määrä toisen kykyjä ja siksikin mahdollisuus ja taipumus niitä arvostaa myös toisella, omat rajoituksensa ymmärtäen.

Sairaan kulttuurin piirteisiin on varmasti laskettavissa kyvyttömyys lisääntyä, mikä ennen pitkää johtaa tuhoon. Sitä kai ei mitenkään voi pitää terveyden merkkinä. Sukupuolten välisissä suhteissa asia ilmenee näköjään juuri naisen arvostuksen häviämisessä ja hänen pyrkimyksessään miesmäisyyteen. Toisaalta miesten kulttuuri tällaisina aikoina rappeutuu myös helposti akkamaisen vätystelyn ja sentimentaalisuuden ihailuksi. Naisten seksuaalinen valta selittänee sen, miksi nuoret miehet niin usein pyrkivät kiihkeästi kunnostautumaan moraaliposeerauksella ja ”pehmeydellä”. Kaiketi se tuottaa säälipisteitä.

Mahdottoman yrittäminen ja ihmisten yllyttäminen siihen on bisnesideoista paras. Mikäli miljoonat naiset saadaan uskomaan, että he naisina ovat pelkkiä nollia, elleivät prässää itsestään mahdollisimman miehekästä versiota, on tie loputtomalle rahastukselle avattu.

Tom Wolfe kuvasi romaanissaan ”Turhuuksien rovio” pirullisella terävyydellä sitä bisnestä, joka käytti hyväkseen naisia, joiden päämääränä oli tehdä itsestään ”poikia, joilla on rinnat”.

Onnistuuhan se tietylle pienelle joukolle, mutta ei tuolle tuntemallemme keskimääräiselle yksilölle tai edes sille populaation puolikkaalle, joka on keskimääräistä naisellisempi. Ja se meillä on aina keskuudessamme, vaikka mitä tekisimme. Itse pidän tätä asiain tilaa mitä suotavimpana ja katson, ettei sen tarjoamia mahdollisuuksia pitäisi halveksua, vaan viljellä. Olisi varmaan syytä kehua nainen päivässä. Enkä tarkoita tällä niitä, jotka ovat onnistuneet miesmäisyydessä.