Mikä on sitä "oikeaa"?

Se ”oikea”

Uskonoppineet ja poliitikot ovat näinä päivinä kiistäneet kiivaasti sen, että terrorismi kuuluisi oikeaan islamiin. Pariisin kaltaiset suojattomiin ihmisiin kohdistuvat iskut tai matkustajakoneiden pudottamiset eivät toki olleet normaalia toimintaa esikuvallisena pidetyn profeetan elämässä. Eipä ollut lentokoneita eikä konetuliaseitakaan. Sen sijaan on kiistatonta, että profeetta oli hyvin julma mies, joka ”jumalallisella” arvovallallaan määräsi tehtäväksi pöyristyttävän raakoja tekoja ja teki niitä itsekin. Sattui niinkin, että tuomarit olisivat halunneet tulkita rikkomuksen lieväksi, mutta Muhammed vaati lain koko ankaruutta käyttöön. Näin kertoo arvovaltainen profeetan elämäkerta.

Tämä tunnoton julmuus on ilmeisesti yksi syy siihen, miksi profeetta herättää joissakin niin suurta ihailua. Tämä tuo mieleen Leninin ja sen, miten häneen on suhtauduttu. Lenin toimi uskomattoman röyhkeästi ja käytti alastonta väkivaltaa kukistaakseen myös kilpailevat työväenluokan puolustajat. Mikään ei ollut hänelle pyhää, ei sananvapaus, ei lakko-oikeus, ei ihmisten henki eivätkä mitkään ”porvarilliset” oikeusperiaatteet, jotka edellyttivät, ettei ketään voida tuomita rangaistukseen, ellei ole tapahtunut rikosta tai etteivät rikoksentekijän sukulaiset olleet vastuussa hänen teoistaan.

Leninille tämä kaikki sallittiin ja törkeydet, joita kenen tahansa muun tekeminä olisi pidetty halveksittavina, herättivät aikanaan leninisteissä innostusta ja kunnioitusta ja herättäisivät vieläkin, mikäli heitä enää olisi.

Leninin salaisuus oli siinä, että hän oli jumalan lähettiläs maan päällä. Jumalan nimi oli historia, jonka sisältämän pelastussuunnitelman Lenin muka oli jollakin tavalla saanut haltuunsa ja joka tietenkin oikeutti kaiken sen, mikä palveli edistyksen suurta suunnitelmaa.

Mutta mitä tahansa väkivaltaa historia ei oikeuttanut, päinvastoin. Taantumuksellinen väkivalta oli aina tuomittavaa, vaikka se olisi ollut vain itsesuojelua. Myöskään harhaoppinen väkivalta ei ollut hyväksyttävää. Molemmat lajit olivat itse asiassa oikean asian kanssa sovittamattomassa, antagonistisessa ristiriidassa ja siis, vanhahtavaa vertausta käyttäen, isästä perkeleestä.

Ns. tieteellinen sosialismi, kuten monet muutkin uskonnot, poiki ennen pitkää epälukuisen määrän lahkoja, joista jokainen väitti ja uskoi olevansa ainoa ”oikean” sosialismin edustaja.

Syntyi tilanne, jossa oli lukuisia sosialismeja, jotka olivat jyrkästi toisilleen vihamielisiä. Brežneviläiset kammosivat ja pelkäsivät maolaisia, trotskilaiset pilkkasivat molempia, kuubalainen ja korealainen  versio näkivät itsensä ylivertaisina eivätkä jugoslavialainen tai romanialainenkaan olleet mitään toista huonompia. Venäläisellä versiolla oli sekin erikoisuus, että se oli verrattomasti parempi itseään. Brežnevin aikana katsottiin, ettei Stalinin ajan ”sosialismi” ollut mitään oikeata sosialismia, vaan sen vääristynyttä profanaatiota. Myöskään maolaisuus ei kuulunut oikean sosialismin piiriin, vaan oli sen antimarxilainen, pikkuporvarillinen irvikuva.

Kiinassa toteutui vastaava ilmiö, kun ”neljän kopla” paljastettiin ja pikkulapsetkin pantiin kritisoimaan Lin Piaon ilmeisiä ja törkeitä virheitä. Joku saattoi hiljaa mielessään ihmetellä, miten historialta valtakirjan saanut puhemies Mao oli aikanaan höyrähtänyt luottamaan moiseen suurkelmiin, sosialismin viholliseen ja vihollisen agenttiin. Leninin aikanahan vastaava seikka oli myös tapahtunut Venäjällä, kuten suuren terrorin vuosina huomattiin. Miksi se huomattiin vasta silloin, olisi ollut kiusallinen kysymys, mutta kukaan ei tohtinut esittää sitä ääneen.

Yhtä kaikki, jumalallinen mandaatti on aivan erikoislaatuinen asia. Jos sunneilla on se, ei sitä voi olla shiioilla, suufilaisilla, alaviiteilla, ismaililaisilla eikä kenelläkään muulla. Sama pätee tietenkin toiseen suuntaan. Jokainen niistä voi sanoa, ettei se, mitä kaikki muut tekevät, ole oikeata islamia. Itse asiassa totuuden haltijoiden mielestä noilla muilla ei ole mitään tekemistä ”oikean” islamin kanssa ja todellisuudessa ne ovat sen kelvottomia vihollisia, joita on kohdeltava sen mukaisesti.

Tilanne on tietysti tuttu myös kristinuskon piiristä. Uskonsotien aikaan ei ollut mikään erityinen suositus kenellekään se, että hän oli ”kristitty”. Ellei hän edustanut sitä ”oikeaa” kristillisyyttä, niin siitähän ne ongelmat vasta alkoivat. Luopiot ovat aina pahempia syntisiä, kuin ulkopuoliset, joille totuutta ei ole koskaan edes paljastettu. Se, joka on saanut kuulla oikeaa oppia, mutta luopunut uskostaan, on sen sijaan petturi ja kuuluu helvetin syvimpiin piireihin.

Ei tässä puheessa ”oikeasta” islamista ja sen ”todellisesta” olemuksesta todellakaan mitään uutta ole. Uutta ja humoristista on se, että myös ne, jotka eivät kuulu tämän uskonnon piiriin, eivätkä siihen koskaan aio liittyäkään, näkyvät myös ottavan kovin vakavasti kiistat siitä, mitä ”oikea” islam on ja mitä siihen kuuluu tai ei kuulu.

Kuten sosialisminkin kohdalla, siihen kuuluu juuri se, mitä sen nimissä tehdään. Tietoa asiasta ei voi saada kuuntelemalla eri osapuolien teologisia saivarteluja vaan katsomalla ympärilleen. Näin on asia ollut ja näin se on aina oleva, kun puhutaan jumalan antamalla mandaatilla.