keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Aaveita näkyvissä



Aaveet liikkeellä

Lempirunojani on Alfred Tennysonin Kevyen prikaatin hyökkäys (Charge of the Ligh Brigade). Siinähän sankarien uljuus itse asiassa voittaa kuolemankin, ei enempää eikä vähempää.
Aluksi näyttää siltä, että tulossa on tavanomainen taistelu:
Half a league, half a league,
Half a league onward,
All in the valley of Death
   Rode the six hundred.
“Forward, the Light Brigade!
Charge for the guns!” he said.
Into the valley of Death
   Rode the six hundred.

Se league muuten tarkoittaa tässä pituusmittaa, noin 5,5 kilometriä, mikäli käytetään modernin maailman mittoja, jotka Ranskan vallankumous on meille antanut.
Hyökkäys tapahtuu Krimin sodassa, Balaklavassa, joka antoi nimensä myös suojaavalle päähupulle. Kyseessä on siis kevyt ratsuväki, nopea ja suojaamaton, lähinnä sapeleilla, mutta myös peitsillä aseistettu. Riivatun kallis eliittiaselaji se oli, etenkin merten taakse lähetettynä.
No, kuten sodassa niin tavallista on, joku isompi kiho hölmöili taas korkealla pallillaan, mutta eipä siinä rivimiehen asia ollut jäädä päätöksiä fundeeraamaan: ei muuta kuin mene ja tee, vaikka henki menisi:
“Forward, the Light Brigade!”
Was there a man dismayed?
Not though the soldier knew
   Someone had blundered.
   Theirs not to make reply,
   Theirs not to reason why,
   Theirs but to do and die.
   Into the valley of Death
   Rode the six hundred.

Kuten odottaa saattoikin, vastapuoli teki sekin velvollisuutensa ja niinpä oli kylmää kyytiä luvassa niin miehille kuin hevosille:
Cannon to right of them,
Cannon to left of them,
Cannon in front of them
   Volleyed and thundered;
Stormed at with shot and shell,
Boldly they rode and well,
Into the jaws of Death,
Into the mouth of hell
   Rode the six hundred.


Vanhan kansan tykit olivat nekin aikamoisia aseita, etenkin ladattuina kartesseilla, jotka hujauttivat kilokaupalla karkeita hauleja satojen metrien päähän. Mutta niitä päin ratsastaminen kuului sinänsä ammattiin, joten siitä ei kannattanut valittaa. Sapeleilla silputtiin kuulemma kyllä vihollisen tykkimiehiä, mutta eihän se mihinkään riittänyt. Ongelma olikin siinä, että nyt oli vastustajan vuoro iloita nappisuorituksesta:
Flashed all their sabres bare,
Flashed as they turned in air
Sabring the gunners there,
Charging an army, while
   All the world wondered.
Plunged in the battery-smoke
Right through the line they broke;
Cossack and Russian
Reeled from the sabre stroke
   Shattered and sundered.
Then they rode back, but not
   Not the six hundred.


Suunnitelman mukaan kaarrettiin sitten takaisin, mutta ei kyseessä enää ollutkaan sama porukka.
Stormed at with shot and shell,
While horse and hero fell.
They that had fought so well
Came through the jaws of Death,
Back from the mouth of hell,
All that was left of them,
   Left of six hundred.


Runosta päätellen hyökkääjistä jäi jäljelle vain muisto, mutta sepä olikin sitäkin upeampi:
When can their glory fade?
O the wild charge they made!
   All the world wondered.
Honour the charge they made!
Honour the Light Brigade,
   Noble six hundred!


Itse asiassa koko prikaati ei muuttunut haamuiksi. Parisataa miestä joutui pois rivistä ja kolme ja puolisataa hevosta menetettiin.
Mikäli nyt asiaa tarkastellaan viileästi, niin koko homma merkitsi ennen muuta suuria ja turhia tappioita. Lentäväksi lauseeksi onkin jäänyt tuo ”somebody had blundered”.
Toisaalta kuolema moisessa mielettömässä hässäkässä herättää spontaanisti jonkinlaista ihailua. Ranskalainen kenraali sanoi siitä -kenties kateellisena- että onhan se komeata (magnifique), mutta ei se ole mitään sotaa, vaan hulluutta. Kalliiksi kävi sotilaallinen glooria, mutta niin aina. Joka tapauksessa nyt oli, mistä runoilla.
Banaali tosiasia on, että suurimpia tappioita kärsineistä yksiköistä yleensä tulee kulttijoukkoja, joiden perinnettä vaalitaan erityisellä innolla ja ylpeydellä. Tämä toimii kaikkialla.
Tämä tuli vain mieleeni katsellessa ns. voiton päivän juhlintaa.
Tuntuu ihan siltä, että sota, sitten kun siihen on tarpeeksi välimatkaa, alkaa elää ihmisten mielessä kummallista haamuelämää.
Sitten, kun kaikki siihen luonnollisesti liittyvät asiat eivät enää voi häiritä valikoimasta ajan sekamelskasta tarkoituksenmukaisesti ihan tiettyä osaa, tislataan löyhkäävästä mäskistä kirkas ja kaunis sankaritarina, jonka jalosta tuoksusta ei enää löydä alkuperäistä sikunaa.
Tämä luultavasti palvelee alkukantaisessa mielessämme jotakin tarvetta ja kukapa ei sopivassa nousuhumalassa tunnistaisi komean sotilasmarssin tenhoa. Onhan sillä ainakin camp-arvoa.
Vaarana onkin vain, että tuota valheellista huumetta vedetään pää täyteen ja tuota kiiltokuvaa aletaan pitää alkuperäisen todellisuuden enemmän tai vähemmän tarkkana kopiona.
Se sukupolvi, joka sodan olimkokenut ja tunnisti sen Väinö Linnan Tuntemattomasta, ei tähän halpaan mennyt. Sitäkin masentavampaa on, että pöytä näyttää taas puhtaalta. Sotaa ei muista enää kukaan ja niinpä sitä näköjään yhä useammin pidetään normaalina ja asiaankuuluvana tapana hoitaa asioita.
Tässä naapurin voitonpäivän juhlinnassa on yhä useammin aivan falskeja piirteitä ja  muistuttaa usein pelkkää pilkantekoa historiasta, josta ei tiedetä eikä ymmärretä.
Täytyy myöntää, että valopilkku kaiken epä-älyllisen sodan romantisoinnin keskellä oli marsalkka Ivan Konevin hahmo, jonka puheenvuoron ”Jo riittää riemuitseminen!” («Хватит ликовать!») http://politolog.net/analytics/xvatit-likovat-ili-pobeda-glazami-polkovodca-bloger/.
useampikin kirjoittaja oli kaivanut esille.
Mitäpä syntiä salaamaan. Eivät venäläiset ainoita sotaa typerästi juhlivia ihmisiä ole. Sitä paitsi heillä tietenkin oli omaan sotaansa (sikäli kuin se oli puolustussotaa) pätevä syy ja myös sen tuloksella oli maailmanhistoriallinen merkitys, jonka varjopuolista en juuri tässä kohtaa halua keskustella.
Jokaisella kansalla on omaan sotaansa oma näkökulmansa ja vain idiootit kuvittelevat, että tämä merkitys voisi olla kaikilla sama.
Tärkeää olisi, että tämä näkökulma ei kenelläkään muuttuisi naiivin yksiniitiseksi sankaritarinaksi. Tennysonin urhojen uhri oli turha, kuten tiedämme. Olisi ollut viisaampaa kaartaa takaisin niin pian kuin mahdollista ja kukaties iskeä sitten jossakin sellaisessa paikassa, missä se olisi ollut mielekästä. Koko kevyen prikaatin operaatio oli ennen muuta suuri munaus (somebody had blundered).
Mikäli sellaiset ovat kyllin suuria, niistä muodostuu helposti hölmöille palvonnan kohde. Kerran näytti jo siltä, ettei tällainen enää Euroopassa toimisi, mutta, ikävä kyllä, kulttuurimme on viime aikoina taas ollut kovaa vauhtia taantumassa.







29 kommenttia:

  1. Näin toisen sukupolven kasvattina mieleen tuli välittömästi Iron Maidenin The Trooperin teksti: :)
    Kertoo kai samasta kahakasta.


    "You'll take my life but I'll take yours too
    You'll fire your musket but I'll run you through
    So when you're waiting for the next attack
    You'd better stand there's no turning back.

    The Bugle sounds and the charge begins
    But on this battlefield no one wins
    The smell of acrid smoke and horses breath
    As I plunge on into certain death.

    The horse he sweats with fear we break to run
    The mighty roar of the Russian guns
    And as we race towards the human wall
    The screams of pain as my comrades fall.

    We hurdle bodies that lay on the ground
    And the Russians fire another round
    We get so near yet so far away
    We won't live to fight another day.

    We get so close near enough to fight
    When a Russian gets me in his sights
    He pulls the trigger and I feel the blow
    A burst of rounds take my horse below.

    And as I lay there gazing at the sky
    My body's numb and my throat is dry
    And as I lay forgotten and alone
    Without a tear I draw my parting groan."

    Siellähän tuo marssi näytti olleen, taisi ihan rauhallisesti mennä. Siinä se onkin liberalismin todellinen testi kun kansa alkaa marssia Venäjän puolesta.
    Relativismin happotesti. Jos kaikki on kyseenalaista, niin sitten kaikki todellakin on kyseenalaista. Rusinapullaliberalismin aika on lähestymässä loppuaan.
    Mitä väliä sillä on liberalismissa, marssiiko Venäjän puolesta? Ei mitään, ei kerta kaikkiaan yhtään mitään.
    Mitään ei ole. Nihil. Tuo kun viedään loppuun asti, niin maailmasta tulee jännä paikka.

    VastaaPoista
  2. Tuota en tuntenutkaan. Ihan kuin siinä olisi jotakin laadullisesti uutta, nimittäin se puhdas individualismi.
    Oikea sota sen sijaan lienee ennen muuta peliä ja vieläpä joukkuepeliä, jossa olennaista on voitto ja jokainen tappio on omalta kannalta yhtä huono asia kuin se on vastustajan kannalta hyvä.
    Koko jutusa on kuitenkin oleellista joukkueen pärjääminemn ja etenkin sen logistiikka. Mutta jos owsataan ajatella globaalisti, ei voittoja eikä tappioita ola, koska ne ovat vainn näkökulmakysymyksiä.
    Sen sijaan on yksilöille näitä hienoja tilaisuuksia päästä hengestään. Tai itse asiassa ne vain markkinoidaan sellaisina ja melkoinen selittelyn makuhan niistä tulee.

    VastaaPoista
  3. Sloboilla oli saksalaisen mukaan kummallinen toimintamalli, 38,45 kohdalla asia on selitetty. Mitään järkeähän tuollaisessa ei ole, mutta raaka-aine riittää joksikin aikaa. Ne ryntääjät olivat varmaan näitä "kuolemattomia".

    VastaaPoista
  4. No, Stalin sanoi, että se, joka on pelkuri puna-armeijassa on kyllä hyvin rohkea mies...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onhan se tietysti noinkin, mutta mitä näitä "kuolemattomia" kuolikaan? 20 miljoonaa? Jos siitä olisi voinut sodanjohdon toimesta säästää 19 miljoonaa, niin mahtaisiko sillä olla jotain merkitystä valtion myöhempiin kehitysvaiheisiin?

      Samanlaista sinnikkyyttä l. typeryyttä oli 1. maaimansodan aikana, jossa kuoli runsaasti Britannian parhaimmistoa eli nuoria upseereja. Kemppinen on esittänyt, että Brittiläinen imperiumi ei koskaan toipunut kunnolla, kun suuri osa ikäluokasta tapettiin.

      Poista
  5. " Se sukupolvi, joka sodan olimkokenut ja tunnisti sen Väinö Linnan Tuntemattomasta, ei tähän halpaan mennyt. Sitäkin masentavampaa on, että pöytä näyttää taas puhtaalta. Sotaa ei muista enää kukaan ja niinpä sitä näköjään yhä useammin pidetään normaalina ja asiaankuuluvana tapana hoitaa asioita.
    Tässä naapurin voitonpäivän juhlinnassa on yhä useammin aivan falskeja piirteitä ja muistuttaa usein pelkkää pilkantekoa historiasta, josta ei tiedetä eikä ymmärretä."

    Kun mukana olleet poistuvat, unohtuvat myös opetukset. Näinhän se valitettavasti taitaa olla tässäkin kohtaa. Usein vieläpä niinkin, että mitä isompi kansa, sen lyhyempi muisti. Suomi on aina näihän aikoihin ollut tästä säännöstä sikäli jonkinlainen poikkeus, että täällä tuota muistia on piisannut ehkä hieman kauemmin kuin moniaalla muualla, noin parin-kolmen sukupolven ajaksi. Tosin viime vuosina täälläkin on tosin menty siihen päin, että opit alkavat vähitellen unohtumaan, tai siltä se on ainakin yhä useammin alkanut vaikuttaa.

    VastaaPoista
  6. "Tosin viime vuosina täälläkin on tosin menty siihen päin, että opit alkavat vähitellen unohtumaan, tai siltä se on ainakin yhä useammin alkanut vaikuttaa."

    Kuten esimerkiksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin ilmavoimien merkitys on ymmärretty, vaikka jotkut trolli on päässeet livahtamaan jopa painettujen lehtien mielipideosastoille vaatimaan hävittäjien korvaamista ohjuksilla. Sitten jotkut punavihreät vaatii Talvisodan muistelemisen lopettamista, koska sotimisessa ei ole mitään kunniakasta.


      Terveisin,

      Nikke

      Poista
  7. Eilen ovat kuulemma järjestäneet täällä asuvat venäläiset kuolematon rykmentti -marssin Suomessakin. Mitenkähän tähän pitäisi sitten suhtautua? Olla vain provosoitumatta, provosoitua vai pistää oman venäläisiä vastaan taistelleen isoisän valokuva tikun nokkaan ja lähteä mukaan marssimaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi provosoitua siitä että Hitlerin Saksa sai ansaitsemansa lopun ja että Suomessakin sanottiin sitten IKL:lle ja AKS:lle "hyvää matkaa historian roskatynnöriin"? On sinne roskiseen mennyt muitakin aatteita ja ovat joutaneetkin mennä.

      Poista
  8. Saatan olla väärässäkin, mutta itse uskon sotapaatoksen, ainakin suuremman mittaluokan sotien syttymisen suhteen jäävän vain puheiden tasolle. Nykyihminen on liian takertunut omaan mukavuuteensa ja päivittäisiin mielihaluihinsa, joten aikamoinen kipinä tarvittaisiin, että semmoinen jaksaisi ryhtyä suurempiin seikkailuihin elämästä ja kuolemasta "kuvitellun" yhteisön puolesta. Lisäksi lännen yhteiskunnilta puuttuu monikulttuuri ja moraalirelativismin vuoksi tarvittava koheesio, jotta kykenisivät mobilisoimaan koko kansan maailmansodan kaltaisiin kamppailuihin. Toki jos selkeätä eksistentiaalista painetta jostain suunnalta syntyisi niin kaikki voi aina muuttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja puheet nyt saattavat olla suuria aikakautenamme niin suosittujen räväköiden otsikoiden vuoksi. Kun elämä näyttää harmaalta ja kulutuskeskeiseltä, niin puheiden pitää kontrastina olla entistäkin raisumpaa, toki vain kulloisestikin poliittisesti korrekteina ja puolustettavina nähtävien asioiden suhteen.

      Poista
    2. Juu, minäkin uskon puheiden tällä kertaa jäävän puheiden tasolle, laiskuus voittaa. Kuviteltu vihollinenkin on sillä vanhalla eli väärällä suunnalla. Todellisuus saattaa osoittaiutua mahdollisimman ikäväksi, omassa maassa käytäväksi 'mafiaräpistelyksi'. Ruotsin malli tullee hiljalleen käyttöön?

      Mennä viikolla jouduin vakavan paikan edessä hoitoon Meilahden kolossiin, toimenpiteeseen ja sitten pitkälleni toipumaan niin lukemiseksi sattui, onnekkaasti, Soltzenitsyn'in "Elokuu 1914". Kirja jäi kesken, se kun vaatii keskittymistä, niin tiheätä on teksti. Onpa siinä kirjailijalla kuvauksessa herkkyyden muovailemaa voimaa. Ettei vain Linna jää kunniakkaalle toiselle tilalle?
      No, kirja on ensimmäinen 'solmu' Venäjän kohtalon kauden, maailmansota ja vallankumous, suuniteltuun kokonaisesitykseen, ymmärtääkseni kesken jääneeseen josta suomeksi on saatavilla myös 2. 'solmu' eli 1916. Koen, että teossarjassa on sitä totuuden makua mitä ihminen kaipaa, vaikka kyllä siellä 'Balaklavakin' vilahtaa. Samsonovin traaginen hahmokin jäi vielä henkiin sairaalasta lähtiessäni mutta uskallan teosta (ja sarjaa) suositella tämänpäiväisen blogikirjoituksen oheislukemistoksi, hm, ainakin niille jotka aikovat voittaa seuraavan sodan. hh

      Poista
    3. Se vuoden 1916 "solmu" on myös lukemisen arvoinen. Liberaalit erityisen vastenmielisiä hahmoja. Rintamalta lomalle päässyt kenraali ei valitettavasti ole Mannerheim (tai edes "Mannerheim") mutta mainettaan parempia nämä Solzenitsynin viimeiset romaanit ovat. -jussi n

      Poista
    4. Näin on. Ihmetteen suuresti, miksi näitä kirjoja vähäteltiin ns kulttuuripiireissä.
      Se liberalismin vastaissuus saattaa olla asian avain, vaikka itse asiassa Solzhenitsyn edusti juuri Vehi-ryhmän perinnöin mukaista konservatiivista liberalismia.
      Mutta sepä taisi olla vanhanaikaista, olihan siinä ihan oikeaa vapaamielisyyttä, mutta silti se oli ristiriidassa muodikkaan nihilismin kanssa.

      Poista
  9. Voiton päivä taitaa tärkeydessä tosiaan olla venäläisille kuin itsenäisyyspäivä suomalaisille. Johtuuko tämä siitä, ettei venäläisille ole juhlinnan arvoista itsenäisyyspäivää olemassakaan?

    Mitä sitä toisten juhlaa pilaamaan, mutta olisi kiinnostavaa kuulla, kuinka käynnissä olevat sodat ja niiden uhrit vaikuttavat tähän perinteeseen ja ihmisten ajatuksiin. Onko mitään vaikutuksia nähtävissä?

    Tietysti voiton päivä on voitokkaiden sotien päivä, ja siksi Syyrian tapausten luulisi edes saavan huomiota.

    VastaaPoista
  10. En käsitä yhtään, mitä merkitystä Venäjän asemahdilla on sellaisille, jotka ovat tuon maan jättäneet -luultavasti iäksi.

    Näyttää siltä, että Venäjä panostaa edelleen katsomukselliseen vientiin ulkokansalaisille kuten Saksakin aikoinaan. Marssijoita kuljetettiin paikalle suurlähetystön vuokraamilla linja-autoilla, sanoo YLE.

    Jotenkin haisee minun nenääni, että eräs dosentti on ollut taas liikkeellä...

    VastaaPoista
  11. Tuli mieleen että venäläisethän ajattelevat mieluusti maansa olevan uusi Rooma. Tsaari Putin ei ole vieläkään saanut triumfia vaikka valloitti Krimin. Olisi komeaa kun Putinia kuljettaisiin hevosvaljakolla kuin muinaisia kuolemattoman maineen saavuttaneita keisareita kansan osoittaessa suosiotaan.

    Medvedev toistelisi takana "olet vain ihminen". Takana seuraisi kuorma autoja joiden lavoilla olisi esillä sotasaalista. Ukrainalaista vodkaa, jalkarättejä ja krimiläisiä kulakkeja.

    VastaaPoista
  12. Panta rhei pruukasi Herakleitos-vainaakin aina sanoa. Tuntematon sotilas on aikain saatossa muuntunut poikien seikkailulukemistoksi
    Harmillista mutta luonollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on romaani. Fiktiota. Ja kuuluu sotaromaanien sarjaan kaavamaisia kirjoitelmia. Asiaa on muutama vuosi sitten joku tutkinut ja muistaakseni kolmea eri maista olevaa sotakirjaa yhdisti sama kaavamainen kerronta, samat kaavamaiset henkilötyypit ja samanlainen jermuilu. Vain sotateatterit vaihtuivat.

      Poista
  13. Sotakirjoja kirjoittanut John Mosier ("Myth of Great War", "Blizkrieg myth", "General Grant" ja "Death Ride - Hitler vs. Stalin") teki tuossa itärintaman sotaa käsitelleessä aika luettavassa ja ironisoivassa (eteenkin Stalinin fantasioita kohtaan) kirjassaan erään kardinaalisen virheet. Hän näet väitti että tykinruoan suhteen Stalinilla oli vain 1:2 etu puolellaan. Mosierin olisi pitänyt tarkistaa paremmin ikäluokkajakaumat. Kävi niin että 1920-luvalla syntyneiden ikäluokkien suhteen NL:lla olikin 1:4 etu puolellaan. Loppupeleissä se ratkaisi. Hitleriltä loppui miehet kesken koska Weimarin tasavallan naisten lanteet eivät pukanneet alkuunkaan riittävästi tykinruokaa Hitlerille. 1950-luvulla ja 1960-luvulla Saksan jalkapallo keräsi taas Hitlerin demografista kasvua sponsoroivasta politiikasta etua. Samoin myös Saksan talouselämä.

    Demografian voimaa jatkuvasti aliarvoioidaan niin taistelukenttien lopputulosten kuin taloudenkin suhteen.

    VastaaPoista
  14. Konevin näyttämä "Top Secret"-lista haavoittuneista olkoot ymmärrettävissä vain siten mikä nyt tiedetään: Hitler on päättänyt neuvostoliittolaisilla vain kaksi roolia kun heidät oli murskattu: 1) toinen puolisko tapetaan 2) toisesta puoliskosta tehdään orjia

    " haavoittuneet 46 250 000. Palasivat kotiin pääkallonmurtumilla 775 000 sotilasta. Yksisilmäisiä 155 000, 54 000 sokeana. Vaurioituneet kasvot 501 342. Niskan murtumia 157 565. Vatsat oli viilletty 444 046. Selkärankavammoja 143 241. Lantiorikkoja 630 259. Revityt sukuelimet 28 648. Yksikätisiä 3 000 147. Kädetön 110 000. Ilman toista jalkaa 3 255 000. Jalaton 1 121 000. Joissa on osittain katkaistu kädet ja jalat 418 905. Ns "samovaarit", kädettömät ja jalattomat - 85 942."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman toista jalkaa 3 255 000. Entäs jos noita olikin 28 kpl enemmän? Kuinka monen % virhe? Voisi olla täsmällistä laittaa alamarginaaliin tämä korjaus. Olen sellaisen nähnyt. Kuului eläintieteilijän sota-aikaa edeltävään kirjastoon. "Saksalaiset ne osaavat!" hh

      Poista
    2. Sotatappioita paitsi vähätellään myös nykyisin paisutellaan. Kolme tutkijaa teki demografisen tieteelliset kriteerit täyttävän tutkimuksen Vietnamin sodan (1965-75) uhreista. Päinvastoin kuin useimmat tutkimukset se päätyi lukemaan 966 000 +/-100 000. Siis noin miljoonaan. Muut "tutkimukset" olivat arvioita ja enemmän tai vähemmän rankasti liioittelivat uhrimääriä. Suurin paisuttelijoista oli Vietnamin hallitus. Se väitti noin 5 miljoonan menettäneen henkestä tuon sodan takia. Miksi sotien uhrimääriä nykyisin liioitellaan?

      Poista
  15. Voihan siitä kaikenlaista tämän johdosta ajatella. Myös riemuitsijoille miettimistä.

    VastaaPoista
  16. Uhripääoma on arvossaan. Pidin joskus kurssin, jossa tarkasteltiin ympäri maailmaa erilaisia lukuja ja esimerkiksi julmuuskertomuksia, joita liikkeellä on. Tulokset ovat imponoivia. Miljoona on vain vaihtorahaa villintyneiden laskeskelijoiden areenoilla. Jotkut ovat asiaan erikoistuneita ja keksivät vielä ihan uusia massamurhiakin.
    Ks. esim. Rummel ja megadeath

    VastaaPoista
  17. democide taitaakin olla parempi hakusana

    VastaaPoista
  18. Nicholas Taleb ja Pasquale Cirillo ovat yrittäneet haarukoida menneiden sotien kuolleiden määriä tilastollisella analyysillä: Taleb ja Cirillo

    Mielenkiintoisia yhtälöitä ja risuaitaa ovat kehitelleet, mutta vaikea sanoa, onko niissä järkeä. Loppupäätelmä ei ole lohdullinen, väkivallan määrä ei ole vähentynyt, eikä voi arvioida, elämmekö poikkeuksellisen rauhallista aikaa, koska suuret sodat ovat niin satunnaisia ilmiöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linkki ei näköjään pelitä, ehkäpä nyt onnistuu:Taleb ja Cirillo

      Poista

Kirjoita nimellä.