maanantai 8. toukokuuta 2017

Kansakuntien loppu?



Kansakuntien hiipuminen?

Tunnetun sanonnan mukaan kansakunnan kuuluu sekä muistaa yhdessä tiettyjä asioita että unohtaa toisia.
Tämä ilmeisesti vastaa vallitsevaa käytäntöä, ainakin suuresti ottaen. Vaikka erilaiset pienryhmät ja vähemmistöt muistavat erilaisia asioita kuin kansan suuri enemmistö, määräytyy suuri kertomus normaalitapauksessa sen kuvan mukaan, jonka jälkimmäinen muodostaa.
Lienee selvää, että vähemmistöjen kokemus, enempää muin niiden edut ja pyrkimykset, saati tabut ja uskomukset eivät voi määrätä enemmistön toimintaa ja maailmankuvaa silloin kuin kysymys on kansakunnan elinkysymyksistä. Historia kirjoitetaan sen mukaisesti.
 Jopa pluralismia kannattavat yhteiskunnat, kuten amerikkalainen, saattavat kriittisissä tilanteissa muuttua hyvinkin suvaitsemattomiksi ja autoritaarisiksi. Muistakaamme vain amerikanjapanilaisten kohtaloa toisen maailmansodan aikana.
Lainkaan aliarvioimatta valtion pakotuskoneiston merkitystä Suomessa viime sotien aikana, lienee oikeutettua sanoa, että maamme oli poikkeuksellisen hyvin onnistunut integroimaan vähemmistöryhmänsä sodan palvelukseen. Se koettiin yhteiseksi asiaksi.
Huolimatta vuoden 1918 raskaasta perinnöstä jopa kommunistit saatiin mukaan sotaponnistuksiin. Stalinin valloituspolitiikka Saksan rinnalla 1939-1941 ja suomalaisia Neuvostoliitossa niittänyt hirmuhallinto olivat sen verran vahvoja argumentteja, että vain hyvin pieni joukko enemmän tai vähemmän normaalista poikkeavaa ainesta halusi toimia vihollisen hyväksi.
Kuten tunnettua, myös juutalaiset, Suomen venäläiset, tataarit ja muutkin vähemmistöt, jotka meillä olivatkin hyvin pieniä, toimivat aivan nuhteettomasti ja jopa kiitettävästi kansakunnan puolesta ja ilmeisesti siis oli täysin syy laskea sen täysiarvoisiksi jäseniksi.
Kyseessä oli, kulunutta sanontaa käyttäen ”yhteinen tulikoe” ja juuri sellaisissa syntyy kansakunta, mikäli se ymmärretään Ernest Renanin hengessä ”päivittäisenä kansanäänestyksenä” sen sijaan, että sitä pidettäisiin ikuisena ja annettuna veren ja maan määrittämänä kokonaisuutena.
Renanin mielestä kansakunta muodostuu sekä yhteisistä muistoista että tahdosta elää yhdessä myös nyt ja vastaisuudessa. Nämä eivät ole selviöitä, sillä kansakunnilla on alkunsa ja loppunsa, siis Renanin mielessä.
Jos ihmiset ovat kärsineet, iloinneet ja toivoneet yhdessä, on se tärkeämpää kuin tullirajat tai passien määrittelemä kansalaisuus, puhumatta ihmisten fyysisistä tai psyykkisistä erityispiirteistä. Renanin mielestä kansakunta merkitsee suurta solidaarisuutta, joka perustuu niihin uhrauksiin, joita se on tehnyt ja joita se on valmis tekemään myös tulevaisuudessa.
Renanin kuuluisa puhe Sorbonnessa, jossa hän esitti tässä kosketellun käsityksensä kansakunnasta, pidettiin vuonna 1882. Vain reilu vuosikymmen oli tuolloin kulunut Saksan-Ranskan sodasta ja vain kolmisenkymmentä vuotta oli jäljellä ensimmäiseen maailmansotaan.
Tätä ajatellessa puhujan ylevä paatos ja gallialainen lennokkuus saattaa tuntua ontolta. Oliko sotien syynä itse asiassa tuo nationalismi? Ehkäpä kansakunnat todella ansaitsisivat mahdollisimman pian saada sen loppunsa, jonka Renan kerran ennusti tulevan? Eikö se EU:n myötä ole jo ollutkin tapahtumassa?
Kansakunnan muisti on aika erikoinen ja jopa paradoksaalinen asia. Postmodernien näkemysten myötä on yhä suositumpaa puhua sen keinotekoisuudesta ja jopa pahanlaatuisuudesta. Itse kansakunnan olemassaolo kiistetään yhä useammin ja halutaan sen sijaan nostaa esille erilaisten vähemmistöjen kokemukset sen vastakohtana.
Historian entinen valtiokeskeisyys ja jopa kansakunnan tarinaan keskittyminen ovat poissa muodista. Sen sijaan on nykyään monella taholla haluttu keskittyä siihen, mikä oli poikkeavaa, vaiettua ja jopa sorrettua, ellei peräti nationalismin hirviön murskaamaa.
Sotien aikana ei ole tapana korostaa yksilöä eikä hänen oikeuksiaan, vaan uhrimieltä ja valmiutta tinkiä omista eduista yhteisen asian hyväksi. Sattuneesta syystä juuri sodat myös ovat jokaisen kansakunnan suuria hetkiä, hyvässä ja pahassa. Ei ole sattuma, että ne itsenäisyyspäivänä nostetaan esille.
Sotien muistaminen on ilmiönä kiinnostava ja tärkeä. Ranskalaisille Napoleonin sodat olivat kansallisen suuruuden aikaa ja Saksan-Ranskan sota vuosina 1870-71 sen sijaan sietämätön kansallinen nöyryytys. Asiaa koskeva näyttely on nyt Ranskan sotamuseossa.
Kyseessä oli ennen muuta itse aiheutettu onnettomuus, mutta sen kostaminen saksalaisille muodostui suureksi kansalliseksi tehtäväksi, jonka seurauksiin voimme kohtalaisen pätevällä logiikalla lukea molemmat maailmansodat.
Kansakunnan häpeää symbolisoivat Saksalle menetetyt Elsass ja Lothringen. Niistä neuvottiin olemaan koskaan puhumatta, mutta aina ajattelemaan niitä. Olihan kyseessä historiallinen vääryys, jolla tosin oli oikaistu Ludvig XVI:n aikana tehty samanlainen vääryys. Niinpä niiden jatkamista voitiin aina pitää jommallakummalla taholla kansallisena velvollisuutena.
Jälkeenpäin on helppo nähdä, miten paljon paremmin Euroopan ja jopa koko ihmiskunnan asiat olisivat voineet kehittyä, mikäli noiden kahden maakunnan asiat olisi voitu ratkaista ilman väkivaltaa ja kansallisia intohimoja, kysyen mieluummin paikallisen väestön mieltä ja tyytymällä siihen.
Menneiden uhrausten muisteleminen on nyt Euroopassa jäänyt pois muodista. Kansakuntien halu elää yhdessä nyt ja vastaisuudessa on sekin alkanut rakoilla. Onko nyt jo näkyvissä Renanin ennustama kansakuntien loppu?
Selvää on ainakin, että Euroopasta löytyy monia, joiden mielestä tämä olisi hyvä asia. Tullien poistaminen ja kansalaisuuden merkityksen väheneminen ovat jo olleet pitkä askel kohti yhteistä Eurooppaa.
Entä mitä voitaisiin saada mahdollisesti häviävien kansakuntien tilalle? Voitaisiinko isänmaat ja äidinkielet korvata yhteisellä eurooppalaisella identiteetillä ja ehkä jopa uudella kielellä, kuten kommunistinen utopia kerran edellytti?
Siinä tapauksessa kai Renanin kuvitteleman ”päivittäisen kansanäänestyksen” tulisi saada enemmistöjen kannatus, joka heijastaisi halua elää yhdessä ja asettaa yhteinen etu oman edun edelle. Ehkäpä tarvittaisiin myös yhteinen eurooppalainen historia, joka kertoisi yhteisistä uhrauksista, jollaisiin kansat ovat valmiita myös tulevaisuudessa.
Esimerkkinä voisivat olla ne kärsimykset, jotka aiheutuvat EU:n maksumiesmaissa rahan keräämisestä niille roskalainoja myöntäneille pankeille, jotka olivat työntäneen niitä hulivilimaihin. Myös nuo ankaralle säästökuurille määrätyt maat kärsivät niin paljon, että asialla voisi olettaa olevan jotakin syvällistä, positiivista annettavaa niiden väestölle.
Saksalaiset ovat tiettävästi tyytyväisiä EU:hun, vaikka tuskin ovatkaan sen hyväksi mainittavia uhrauksia tehneet ja myös Ranskan vaalit viittaavat siihen, että kansa on vähemmän EU:ta kuin itsenäisyyteen palaamista vastaan.
Ja kukapa olisi sanonut, että EU, enempää kuin isänmaakaan tuo pelkkää onnea ja auvoa. Saattaa se olla, että suuri osa Euroopan väestöä ihan aidosti haluaa alueelleen yhä enemmän vierasta kulttuuria ja uskontoa edustavia, usein vihamielisiä maahanmuuttajia.  Ehkä se kärsii mielellään vaikka puutetta ajatellessaan, että globalisaatio joka tapauksessa tukee kehittyvien talousmahtien nousua, vaikkapa sitten oman kansan kustannuksella.
Onhan kyseessä jalo rooli, joka on selvästi altruistisempi kuin oman isänmaan edun ajaminen, kukaties muiden kustannuksella. Voipa se olla, että tällaisesta toiminasta tulee niin suuria moraalisia palkkioita, että niiden vuoksi sitä on valmis myös kärsimään.
Kysymys kuitenkin kuuluu: kuinka kauan? Ranska ei nyt tunnu lainkaan vakaalta eikä sen tulevaisuus populistin johdolla vaikuta rohkaisevalta.

25 kommenttia:

  1. "Entä mitä voitaisiin saada mahdollisesti häviävien kansakuntien tilalle? Voitaisiinko isänmaat ja äidinkielet korvata yhteisellä eurooppalaisella identiteetillä...?"

    EU:lta tuskin voi odottaa uutta identiteettiä, sillä se ei tunnu pitävän asiaa arvokkaana ylipäätään. Kansalliset identiteetit ovat niin vahvoja, että eurokraatit yrittävät mitätöidä koko asian sen sijaan, että yrittäisivät luoda kilpailukykyisen vaihtoehdon.

    Koko EU-systeemi pyörii tällä hetkellä silkan rahan ympärillä. Rauhakin säilyy EU:ssa ja ehdokasvaltioissa vain niin kauan kuin riittää rahaa. Laitonta maahanmuuttoakin pidetään ikäänkuin jonain luonnonkatastrofina, joka korjautuu rahalla.

    VastaaPoista
  2. Jos amerikkalainen unelma kuolee, niin länsimainen sivilisaatio on joutumassa mieron tielle. Euroopalla ei ole enää muuta unelmaa, kuin uskoa kiven kovaan, että kyllä hollitupalaisetkin sivistyvät kun pääsevät salin puolelle. Putin on puskemassa venäläistä unelmaa omiinsa ja olosuhteisiin katsoen hyvin tuloksin, mutta venäläinen unelma on jatkoa kommunismille tai ylensä uskolle, joille kummallekin on ominaista toteuttaa unelma edustajiensa kautta. Siis oligarkkien, klerikaalien ja polittiikkojen kautta.

    Uskon hieman vanhanaikaisesti, että Euroopan pelastus tulee tapahtumaan pelastajan kautta. Ei se taida Le Pen olla, mutta joku kuitenkin jolla on vahva näkemys ja vahva tahto. Onhan näitä ollut, De Gaul, Thatcher, Kekkonen ja sen semmoisia. Kun aika kypsyy kyllin, niin kyllä siihen paistinkääntäjäkin löytyy. Trump ja Le Pen ovat vain enteitä.

    VastaaPoista
  3. Olen lukenut eläkkeellä olevan toimittajan kolumnin, jossa kansallismielisyys tuomitaan ahtaaksi äärioikeistolaiseksi ajatteluksi.

    VastaaPoista
  4. Ja jopa romaanit. Tosin ongelmiakin piisasi. Tuntemattoman Sotilaan maininta "paskamotista" on näet kiinnostava esisodi. Jyväskylän maakunta-arkistosta löytyy todistajan tarkka selostus tapahtumista. Voidaan siis pitää totena vaikka viralliset asiakirjat eivät sitä vahvistaisi?

    Professori Mauno Jokipiin toimittamassa JR 8:n rykmenttihistoriassa löytyy kertomus, jossa eräs "kyseisen vähemmistön edustaja" ampuu useita suomalaisia selkään kesken hyökkäyksen ja ryöstää ruumiit. Nämä ammutut miehet olivat voittaneet huomattavia summia rahaa kortilla aikaisemmin. Aseveljet huomaavat kaamean tapahtuman ja lopulta ampuja saa tylyn tuomion omien aseveljien toimesta! Tuosta Paskamotin nimen saaneesta, sai tuon nimen osin tämänkin erikoisen tapauksen vuoksi, tapahtumasta kertoo Pentti Temonen kirjan sivuilla 139-140.

    Tuntemattoman sotilaan rykmentti - JR 8

    Wsoy 1991 1.p (Toim. Mauno Jokipii)

    Käsikirjoittajat - Sorko, Syrjö, Alanen, Ahto, Lilja ja Vainikka

    Kutismanjoen "Paskamotti"

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Jalkaväkirykmentti_8_(jatkosota)

    Kun vielä eräs suomalainen tarkoituksellisesti ampui omia, alettiin tätä vaihetta nimittää Paskamotiksi: "Tämähän on oikea paskamotti, kun omatkin alkavat kavereitaan tappaa." Motti laukesi 6. syyskuuta. JR 8:lle tästä vaiheesta koitui 72:n kaatuneen ja 180:n haavoittuneen tappiot.

    Tuliko nimi omia ampuneen mustalaisen takia vai omia niskaan ampuneen ruotsinkielisen tykistön takia? Veikkaanpa ettei asiasta haluaisi tietää Tarja Halosen lisäksi moni muukaan.

    Tästä ne löytyy:

    http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php?id=526492&raportti=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta vaan kun heitätte kronosin sivulle vaikka joukko-osastokenttään 6./JR 8 ja päivämääräksi 04.09.1941 molempiin. 10 miestä listassa ja heimoveli löytyy listalta hienotunteisesti mainittuna "kaatui, siunattu, haudattu".

      Poista
    2. "Ruotsinkielinen tykistö" Mitä ja ketä tarkoitat? Ja koska tykistölle kehittyi oma kieli? Ja miksi ruotsin kieli?

      Poista
  5. Puerto Rico on muuten viime viikon loppupuolelle virallisesti hakeutunut konkurssiin. Aikovat siellä hoitaa homman eri tavalla kuin Kreikassa. Yhtä kaikki siellä alkaa sekä velkojille että saaren asukkaille ikävät ajat.

    VastaaPoista
  6. "Kuten tunnettua, myös juutalaiset, Suomen venäläiset, tataarit ja muutkin vähemmistöt, jotka meillä olivatkin hyvin pieniä, toimivat aivan nuhteettomasti ja jopa kiitettävästi kansakunnan puolesta ja ilmeisesti siis oli täysin syy laskea sen täysiarvoisiksi jäseniksi."

    Tosin jääkärit toivat satiaisten lisäksi tuliaisina Saksasta myös antisemitismiä aimo annoksen. Sitä paitsi Suomen etniset vähemmistöt vuosina 1939-44 olivat niin mitättömiä että niiden takia ei kannata henkseleitä paukutella. USA:ssa mustaihoisia ei juuri taistelujoukkoihin huolittu ja Suomessakin mustalaiset pidettiin kaukana selustassa. Kekkosen artikkeli mustalaisista sota-ajalta lienee Vihavaisen tiedossa?

    VastaaPoista
  7. Euroopan kannalta tilanne on hälyyttävä. Maailmansodat opettivat perustamaan EU:n ja vaalimaan rauhaa. Niin hyvä, kansakunnat kävivät kauppaa ja elivät sovussa. Sitten ruvettiin lähentymään liikaa ja keskittämään valtaa, ja ohjaamaan kansalaisia monikulturismin ideologian voimalla ja taloutta ohjaamalla uutta utopiaa kohti. Rauhan takaajasta tuli rauhan rikkoja, koska ulkoisia rajoja ei kyetty turvaamaan, eikä omaa heikkoutta uskallettu tunnustaa.

    Douglas Murray on pari päivää sitten julkaissut kirjan "The strange death of Europe, immigration, identity and islam". Eurooppalaiset eivät tunnu edes huomaavan, että ovat joutuneet itsemurhan kohteeksi. Itsemurha tuodaan meille demografian voimin. On hyvin vaikea nähdä, miten itsemurha vältettäisiin. Murray on vakuuttunut siitä, että kun tervetulotoivotuksin kutsumme "koko maailman" luoksemme, riskeeramme sen, että he todella tulevat, ja kulttuureista, joissa on huomattavasti vähemmän liberaalit näkemykset kuin niissä Euroopan maissa, joihin he asettuvat asumaan.

    Tilanne ei olisi niin paha, jos Euroopan kulttuuri olisi vahva ja itsetietoinen. Mutta eurooppalaiset tuntevat syyllisyyttä, ovat lopen väsyneitä ja kulttuuri on häviämässä, kuolemassa pois. Siksi tämä aihe on niin sähköistävä. Murray kirjoittaa, että eurooppalaiset ovat menettämässä ainoan paikan, mitä he ovat voineet kutsua kodikseen. Maahanmuuton sallimalla luovutamme vallan muualta tulleille. Murray ei ole elänyt helppoja aikoja islam-kriitikkona. Hänen tuttavissaan on luotiliivejä kantavia ja jatkuvassa poliisisuojeluksessa olevia. Suvaitsevaisuudesta maksetaan korkeaa hintaa.

    VastaaPoista
  8. Mutta miten käy Suomen jos Eurooppa kaatuu? Jatkuuko täällä eurooppalainen sivistys, vai islamilaistuuko Suomi? Vai toteutuuko Putinin unelma täälläkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos maata kaikin keinoin islamisoidaan, niin ihmehän on, ellei sitä saada aikaan.
      Mutta mikä lienee Putinin unelma?

      Poista
  9. Hyviä kommentteja!
    Jos vähemmistöt ovat pieniä (luokkaa alla 1% esim.), tullaan niiden kanssa aina toimeen, vaikka yksttäisiä roistojakin olisi. Sitten kun ne ovat suuria, kuten Belgiassa, ei normaalia, toimivaa valtiota enää synny.
    Olipa muuten melkoinen kepponen sijoittaa EU:n päämaja juuri Brysseliin... Siinä on jo pilkanteon makua.

    VastaaPoista
  10. Macron valittiin Ranskan presidentiksi, ja hän kuten myös koko EU:n eliitti kutsuu kansallismielisiä äärioikeistolaisiksi, populisteiksi ja jopa rasisteiksi. Macron EU-eliitin tapaan kannattaa avoimia rajoja, ja haluaa toteuttaa politiikkaa, mikä lopettaa kansallismielisten äänestämisen. Elämme todella kummallisessa Euroopassa, missä omat kansallismieliset halutaan nujertaa, heidät koetaan pahemmiksi vastustajiksi kuin Euroopan ulkopuolisista kulttuureista tulevat massat, joista suuri osa on muslimeja. Kansallismieliset kuitenkin ovat jakaneet yhteisen kulttuuripohjan globalistien kanssa.

    Paavi puhui Rooman sopimuksen 60-vuotisjuhlassa. Puhetta arvioitiin Imaginative conservative -lehdessä. Paavin mielestä Eurooppa on mukavuuteen tottunut ja pelokas, ja kavahtaa muukalaisia ovellaan. Rappeutunut Eurooppa ja siirtolaismassat ansaitsevat toinen toisensa. Euroopan unioni on kuin suuri puu, jonka juuret ovat kuivuneet pois. Lännen on aika ryhdistäytyä. Eurooppa ei voi kuitenkaan olla monikulttuurisesti nihilistinen. Juureton monikulturismi on pelkkää kaaosta.

    Euroopan on ymmärrettävä yhteytensä slaavilaiseen kristillisyyteen varsinkin nyt kun uudet islamilaiset kulttuurit ovat syntyneet kristillisen kulttuurin rinnalle. Jokaiselle pitäisi olla itsestään selvää, että moninaisten kulttuurimuotojen Euroopassa vain yksi kulttuurin perusta (siis kristillinen) soveltuu sellaiseksi, jonka varaan voi rakentaa rauhan ja harmonian yhteisön.

    VastaaPoista
  11. Onkohan Venäjällä nähtävissä samanlaista momikulttuurillistamista ka islamisointia mitä EU:ssa? Putin ainakin kaveeraa kovasti tsetseenijohtajien kanssa.

    VastaaPoista
  12. Outin on korostanut, että Venäjän "kuoistava monimuotoisuus" on aivan muuta kuin multikulturalismi, mitä sitten lie. Tsetseenien kanssa on ollut pakko tehdä diili.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä osoittaakin aikamoista pelisilmää Vladimirilta. Hän tajuaa että voima on käännettävä suostuttelemalla ja suosimalla omalle puolelle. Taitaa Putinilla olla samat metodit kuin Stalinilla Suomen suhteen vuodesta 1943. Miksi sotkea asioita Suomessa kun voi tehdän diilin uuden suunnan kanssa? Mannerheim oli silta sodasta rauhaan ja Stalin arvosti häntä (tietyin varauksin). Kadyrov oli Putinin mies sodasta rauhaan. Kadyrov ilmoitti tässä taannoi Putinille että jos Saudi-Arabia aikoo yrittääkään Putinin murhaamista hän tuo saudikuninkaan pään kultalautasella Kremliin.

      Eräs syy miksi ukrainalaisten sotilaiden on syytä pelätä Donbasissa on siellä vuodesta 2014 lähtien toimineet tsetseenisotilaat paikallisten osastojen tukena. Niiden kavereiden kanssa ei ole leikkimistä.

      Poista
  13. Venäjän islamisoitumisesta puhutaan, mutta eikö suurin osa Venäjän muslimeista ole tataareja?

    VastaaPoista
  14. Näin on,mutta eivät hekään immuuneja ole. Saarnamiehiä ja moskeijan rakentajia änkesi heti Neuvostoliiton romahdettua Saudi-Arabiasta ja mikäpäs muu, un wahhabismi se alkoi kukoistaa sielläkin.

    VastaaPoista
  15. Putinia ja Venäjää tietyissä piireissä mainostetaan vastavoimana Euroopan isamisoitumiselle. Mutta onko asianlaita näin? Ovatko venäläiset yhtä "suvakkeja" ja joutuuko sielläkin vaikeuksiin ajatusrikoksista jos kritisoi islamia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoisin näin että ortodokseilla on melkoisen paljon paremmat mahdollisuudet tulla toimeen muslimiväestön kanssa. Syyriassa on suuri ortodoksinen vähemmistö joka tukee Assadin hallintoa. Libanonissa maroniittikristityt saavat suorastaan suojelusta Hizzbollahilta. Puolueettoman tutkimuksen mukaan 63% maroniittikristityistä suhtautuu hyvin myönteisesti Hizzbollah-järjestöön juuri vakautta ja turvaa tuovana voimana Libanonissa.

      Kyllä se suurin ongelma tulee sieltä wahhabilaisesta Saudi-Arabiasta ja muista möhömahojen sunnivaltakunnista. Siihen kun mukaan sotkeutuu CIA ja Mossad niin ei tarvinne odottaa asioiden rauhoittuvan.

      Poista
    2. Kyllä Venäjällä ainakin minun nähdäkseni vallitsee normaali ajatuksen vapaus. Olisi vaikea kuvitella siellä hysteerisiä reaktioita islamin tai islamismin arvostelusta.

      Poista
  16. Olisi hyvä jos Vihavainen Venäjän tutkimuksen ex-professorina voisi kirjoittaa jonkinlaisen katsauksen Venäjän (laittomasta) siirtolaisuudesta, Islamista ja tähän liittyvästä politiikasta ja asenteista. Tämä tuntuu olevan melko tuntematon asia ainakin täällä Suomessa. Ainakin mitä tästä on kahvipöytäkeskusteluissa kuullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä meidän mediassa lähes kultapojaksi nostettu Navalnyi on kerännyt melko marginaalista kannatustaan islamofobialla, silkalla rasismilla sekä eteenkin vastustamalla Keski-Aasiasta tulevaa siirtolaisuutta. Huvittavalla tavalla meidän liberaalimme ovat autuaan tietämättömiä tästä Navalnyin puolueen taustasta.

      Poista
  17. Venäjän nykyinen poliittinen kenttä kaipaisi muutoinkin jonkinlaista yhteenvetoa jossa valotettaisiin eri puolueiden roolia.

    VastaaPoista
  18. "Venäjän nykyinen poliittinen kenttä kaipaisi muutoinkin jonkinlaista yhteenvetoa"

    Sellaiseksi voitaneen ehdottaa Izborskin klubin jäsenen, Venäjän geopoliittisten ongelmien akatemian presidentin, professori Leonid Ivashovin näkemys:

    https://izborsk-club.ru/13235

    Леонид Ивашов

    Ивашов Леонид Григорьевич (р. 1943) – российский военный, общественный и политический деятель. Генерал-полковник. В 1996 – 2001 гг. начальник Главного управления международного военного сотрудничества Минобороны. Доктор исторических наук, профессор. Президент Академии геополитических проблем. Постоянный член Изборского клуба


    Нам нужна не столько национальная, сколько геополитическая идея

    К сожалению, сегодня мы топчемся на месте и не устремлены в будущее, не видим определенной модели государства, общества, экономики. Мы все время дергаемся. А если нас еще вовлекут в какие-то демократические или рыночные процессы, боюсь, что мы здесь проиграем. ("Me tarvitsemme pikemminkin geopoliittista ideaa kuin kansallista." Valitettavasti nykyään me vain poljemme paikallaan, emmekä ole suuntautuneet kohti tulevaisuutta, emme näe selkeää valtion, yhteiskunnan ja talouden mallia. Ainoastaan koko ajan nytkähdellään. Ja jos meidät vielä vedetään jonkinmoisiin demokraattisiin tai markkinaprosesseihin, niin pelkään että me häviämme.)

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.