maanantai 31. tammikuuta 2022

Autodidaktin pettymys

 

Täyttymys

 

Jack London, Martin Eden. Osa 2. Suomentanut Ville Hynynen. Arena-kirja 1970, 243 s.

 

Martin Eden oli vakaasti päättänyt omaksua kulttuurin korkeimmat huiput ja siis tulla paremmaksi ihmiseksi, niiden ihmisten veroiseksi, joita hän oli tavannut ihastuksensa kotona. Näin hän ajatteli.

Autodidakti ryhtyi siis suorastaan raivokkaasti omaksumaan kulttuurin aarteita ja opettelemaan hienostuneita tapoja. Samaan aikaan hän kirjoitti kirjoittamasta päästyään, sillä hänellä oli paljon sanottavaa.

Rahaa hänellä sen sijaan ei ollut lainkaan ja niinpä hän joutui toteuttamaan kirjoittajan intohimoaan suorastaan nälkäkuoleman uhkaamana.

Hän kuitenkin kirjoitti mielestään hyvin ja oli varma, että julkaisijat maksaisivat joskus siitä tekstistä paljon. Käytännössä käsikirjoitukset tulivat aina säännöllisesti takaisin, joskus kommentein ja joskus ilman. Silloin tällöin sentään tuli vähän rahaakin, jolla sai maksettua edes kirjoituskoneen vuokran (!).

Sukulaiset ja morsian halusivat miehen menevän oikeisiin töihin ja epäilivät hänen lahjojaan. Oikeat työt pesulassa veivät tekijänsä kuitenkin niin kokonaan, ettei hän kyennyt edes ajattelemaan mitään muuta kuin hallisarvoisen materiaalinsa varjelemista. Kirjailijan kutsumuksen kannalta tilanne oli mahdoton.

Martin Edeniä kiehtoi filosofia ja sitä hän opetteli vakavasti. Nietzsche ja sosialismi samaan aikaan ja Herbert Spencerin kaikenkattava maailmanselitys tarjosivat aivan uusia ja huimaavia perspektiivejä elämään ja maailmaan.

Oppiessaan filosofiaa Martin oppi myös ymmärtämään, että tuon hänen tuntemansa ja ihailemansa sivistyneistön sivistys ja hienot tavat eivät olleet mitään muuta kuin tyhjää ulkokuorta. Itse asiassa oli hyvin outoa, ettei tuo suuri joukko osannut eikä tahtonut lainkaan ajatella eikä soveltaa oppimiaan asioita. Kaikki, mitä se oli saanut vuosien opiskelulla, oli lopultakin vain joukko tyhjiä sanoja, joiden takana ei ollut mitään. Tuon poroporvarillisen joukon keskustelunaiheetkin kavalsivat sen onttouden.

Toista sentään oli jossakin työväenkorttelien keskustelukerhossa. Siellä otettiin esille todellisia ongelmia ja käsiteltiin niitä tuoreesti ja kokemuksen antamalla elämän makuisella vakavuudella. Itse asiassa pikkuporvarillisen kulttuurin valheellisuus oli kaikenkattavaa ja koko sen niin sanottu sivistys vain valmiiden sanojen ja sanontojen toistamista. Oppineisuuskin oli papukaijojen oppineisuutta.

Pikkuporvarillisuuden vastenmielinen ydin oli kuitenkin rahan kunnioittaminen ja siihen liittyi myös aivoton enemmistön perässä juokseminen.

Martin Edenin kirjoituksia halveksittiin siihen saakka, kunnes hän onnistui menestymään taloudellisesti. Kun kymmenien tuhansien painokset sitten tekivät hänestä rikkaan miehen, alkoivat kaikki suhtautua häneen eri tavalla: sukulaiset hyväksyivät ennen hyljeksityn, mutta nyt rakkaaksi havaitun naapurinsa, seurapiiri, josta hänet oli karkotettu, pyysi häntä taas mukaansa kunniapaikalle ja morsian, joka oli hylännyt, tarjoutui taas tulemaan takaisin.

Sen sijaan, että olisi ajatellut toiveidensa nyt täyttyneen, Eden tunsi suurta pettymystä. Lahjoitettuaan suuren osan uutta omaisuuttaan hyviin tarkoituksiin, hän suuntasi kohti Tahitia, jossa hän oli nuorena merimiehenä käynyt. Tuon maan pilaantumattomat ja primitiiviset asukkaat olisivat kaiketi inhimillisesti paljon arvokkaampia kuin sivilisaation teennäiset ja tyhjänpäiväiset seurapiirit.

Kuten masentuneet ihmiset usein tekevät, myös Martin Eden riisti hengen itseltään. Hän ei kaiketi enää nähnyt tehtävää maailmassa, jossa hänen kirjoituksensa nyt oli kaikkialla yhtä kritiikittömästi hyväksytty kuin ne aikoinaan oli hylätty. Niinpä kirjoittaminen loppui.

Silloin kun hänellä oli ollut nälkä, ei kukaan tehnyt elettäkään auttaakseen, nyt kun hänellä oli rahaa kuin roskaa, satoi päivälliskutsuja joka taholta… Itse asiassa sydämen alhaisuus oli koko porvarillisen sivistyksen pohjana. Ilmiötä voi nimittää myös poroporvarillisuudeksi.

Martin Edenin suuri teema on itse asiassa juuri tuo poroporvarillisuus. Päähenkilö ei voinut mitenkään käsittää, että kaikki nuo ihmiset, jotka olivat lukeneet samoja kirjoja kuin hän, eivät olleet saaneet niistä mitään. Hän myös yhtä paljon halveksi kuin ihmetteli sitä sopulilauman tapaista (tätä termiä ei kirjassa käytetä) käytöstä, joka pani ihmiset automaattisesti juoksemaan muiden mukana ja hokemaan samoja sanoja.

Omilla aivoillaan ajatteleminen näytti suurelle enemmistölle olevan täysin mahdotonta aivan riippumatta siitä, montako kirjaa he olivat lukeneet. Samoin määräytyi ihmistä kohtaan tunnettua arvonanto vain ja ainoastaan lauman mielipiteestä. Lauma oli aina yhtä altis mielistelemään kuin raapimaan, eikä sen käytös koskaan perustunut omaan ajatteluun. Journalistit, lauman kätyrit olivat jo lähtökohtaisesti vihattava ryhmä.

Poroporvarillisuuden kriitikkona London tietenkin liittyy osana suureen traditioon. Ranskalaiset kirjailijat ovat olleet tämän alan uranuurtajia 1800-luvun puolivälin jälkeen, samaan aikaan kun ranskalainen sivilisaatio itsekylläisesti nosti omat saavutuksensa koko maailman esikuvaksi ja jopa keikaili erityisesti poroporvarillisuudesta vapaalla liberalismillaan…

Ranskalaisten ohella myös venäläiset ovat hyvin merkittävästi vaikuttaneet tällä alalla, muun muassa ranskalaisen sivilisaation kriitikkoina, jollaisia olivat jo varhain esimerkiksi Herzen ja Dostojevski ja myöhemmin ennen kaikkea Gorki ja Berdjajev.

Amerikkalaisuutta on usein pidetty poroporvarillisuuden varsinaisena keskittymänä kaikessa rahan palvonnassaan, mutta ainahan sillä on ollut myös kriitikkonsa, joista myös London ansaitsee tulla muistetuksi.

15 kommenttia:

  1. Kyllähän jos tuolle Lontoon Jaskalle olis puvettu tuohon aekaan kaekki hammeet yhtäaekoo piälle, niin hvyinnii olis lempohine käänä ennustajaeukosta.

    Ja nykypäevänä olis sitte patsaana killistelemässä jossain päin mualiman sivussa suu vehnäsellä iteksijjään hihitellen:
    "No justiisa, käv niiku näjin ja sanoinki iäneen, vuan työ sitä että suakel vieköön uskonu!"

    VastaaPoista
  2. Mitäpä London-autodidakti olisi kirjoittanut yliopistoväestä ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siellä yksi proffa. Osaa ajatella mutta ei uskalla.

      Poista
  3. Poroporvarillisuus on aika konstikas, etten sanoisi liukas käsite. Ks. esim. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=pariskunta

    VastaaPoista
  4. "Itse asiassa sydämen alhaisuus oli koko porvarillisen sivistyksen pohjana. Ilmiötä voi nimittää myös poroporvarillisuudeksi."

    Jotenkin Shakespeare Timon Atenalaisessaan esittää tuon ikuisen ongelman tyylikkäämmin - vaikka Londonin ystävä olenkin.

    VastaaPoista
  5. "Itse asiassa pikkuporvarillisen kulttuurin valheellisuus oli kaikenkattavaa ja koko sen niin sanottu sivistys vain valmiiden sanojen ja sanontojen toistamista. ..Pikkuporvarillisuuden vastenmielinen ydin oli kuitenkin rahan kunnioittaminen ja siihen liittyi myös aivoton enemmistön perässä juokseminen."

    Voisiko toisaalta ajatella niinkin, että pikkuporvallisuus on aliarvostettu ominaisuus: sen sijaan, että vouhotettaisiin kaiken maailman aatteiden perässä, keskityttäisiin oman ja läheisten hyvinvoinnista huolehtimiseen ja elämän pieniin iloihin, kukin mieltymystensä mukaan. Herää myös kysymys kummasta kuolinvuoteellaan on ollut ympäristölleen ja jälkipolville enemmän iloa - tai ainakin vähemmän harmia - tuollaisesta pikkuporvarista vai sanokaamme V.I.Leninistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä on kurjaa: hallitus hoipertelee koronassa ja taloudessa ja urooppalainen kriisi, ellei peräti suursota uhkaa. Mitä siis tehdä pakkaspäivänä? Hybridikaalikeittoa (ks blogi 29.1.2018)!

      Poista
  6. Epäonnistunut autoditakti

    Ryssä on ryssä, vaikka turvallisuudessa paistais.

    Sen lapselliset höpötykset, että Ukraina aikoo hyökätä Venäjän kimppuun loppuivat, eikä muitakaan Venäjän turvallisuuden kiusankappaleita Moskova maininnut.

    Kysymys on tietenkin siitä, että nämä lapselliset höpötykset olivatkin tarkoitettu ainoastaan Venäjän sisäiseen Propagandaan.

    Venäjän ja Ukrainan konfliktin ”sipulin kerrosten ytimessä” on se, että Moskova pyrkii muuttamaan itsenäistyneen Ukrainan statuksen ja tehdä siitä federatiivisen valtion, jotta venäjän kielestä tulisi toinen valtiollinen kieli. Donetskin ja Luganskin venäläisten kautta Moskova olisi päässyt vapaasti sekaantumaan Ukrainan sisäisiin asioihin.

    Krim, Donetsk ja Lugansk olivat vain alkusoittoa. Tuleeko sen jälkeen oikein mahtava verinen ooppera?

    Putinin lapselliset höpötykset kertovat siitä, että hän on epäonnistunut autoditakti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, hän on kyllä nimenomaan opetettu, valitettavasti vain väärässä koulussa (KGB:n) - ja jäänyt sinne jumiin loppuiäkseen.

      Poista
  7. Pikkuporvarilla on harvoin aitoa kiinnostusta mihinkään taiteenlajiin tai mihinkään mikä ylipäätään vaatii vaivaa lukea kirjoja ja hankkia omatoimisesti tietoa. Onko tämä syy kirjastolaitoksen rappioon? Minä väitän että on. Ehkä se kertoo myös yliopiston naisistumisesta. Kympintytöt jotka eivät kykene kehittämään mitään uutta tai edes säilyttämään vanhaa.

    Olen kokenut karvaan pettymyksen niin Oodissa kuin Metsossakin kun kuvittelin siellä olevan paljon laajemmat kokoelmat kuin pienemmissä. Päinvastoin ne olivat niissä suppeammat.

    Oodissa olen pari kertaa viettänyt päivällä luppoaikaa ja miettinyt mikä tarkoitus on kirjastolla jossa ei ole kirjoja kuin pari nidettä. Jotenkin asian tilaa kuvaa myös oodin vc tilojen vedensäästöhanat joiden kanssa käsien pesu on raivostuttavan hidas operaatio. Ne ovat hyvä symboli vihreiden halusta kurjistaa arkiset asiat utopioidensa tähden. Osa punavihreää utopiaahan koko oodi on. Pelkkä nuorison ja irtolaisten ajanvietto paikka.

    Oma lukunsa ovat sitten nämä pikkuporvarit jotka ylpeilevät kyvyllään tuottaa vaikka klassista musiikkia. No oikeasti eivät he tuota mitään vaan ovat vain harrastelijoita jotka esittävät menneiden aikojen mestareiden musiikkia.

    Aikaa ennen äänentoisto laitteita se olikin yleinen harrastus ylemmillä säädyillä. Ei veistoksista tai maalaustaiteestakaan nauttiminen vaadi kykyä niiden tuottamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole käynyt tuola Oodissa, käynyt vain ajatuksen asteella. Mutta jotenkin tuo sanana kirjasto jo itsessään tarkoittaisi omasta mielestä paikkaa missä kirjoja laajasti. Kun näin ei ole niin eihän se silloin ole kirjasto vaan jotain muuta.
      Vähän kuin jos olisi menossa uimahalliin jossa ei ole vettä. Kyllähän se äkkiä karsii kävijät.
      Tai leipomoon missä ei olisikaan myynnissä leivonnaisia. Riippuen mitä myynnissä riippuisi kyllä kauanko menisi firmalla pysyä pystyssä. (Leikkisästi tavallinen tallaaja huomannee kyllä jos pelkkää lihaa olisi myyntitiski täynnä. Mutta jos vaikka tuotteet näyttäisi leivoksilta, mutta ei maistuisi väki ostaisi sen kerran, eikä todennäköisesti palaisi. Yrittäjä joutunee katsomaan asiantilaa hieman muultakin kantilta kuin valtio. Siinä kun on vastuussa "menestyksestä itsenäisesti". Tosin väestöön taas osin vaikuttaa markkinointi, mitä tapahtunee taas niin valtion sisältä kuin ulkoapäin. Joten ei niin yksinkertainen pulma. Teknisesti voinne petonoida kilpailijoita pois, kun taas yrityksen alku ja maine ovat oleellisia isomman menestyksen kannalta. Lomista taas on turha haaveilla, jos yksinään pyörittää. Yhtään ihmettele että noissa ulkomaisissa firmoissa on yleensä koko suku pyörittämässä.

      Poista
    2. Miksi niitä pitäisi jatkuvasti tuottaa lisää, minne semmoinen määrä uusia teoksia edes mahtuisi. Beachissa, Vivaldissa ja Lullyssä sekä muissa barokkisäveltäjissä on kylliksi.

      Poista
    3. Korjaan: Bachissa

      Voi kun saisi kerran ennakoivan tekstinsyötön keksijän hyppysiinsä...

      Poista
    4. Tuskinpa tuo tarkoitus on että koko ajan tuotettaisiin lisää. (Taidetta kun ei voinne kontrolloida, ilman että se vaikuttaisi lopputulemaan, mutta sitten taas toisaalta voiko taiteilija olla vapaa ajan vaikutteilta? Onhan hän taas osa sitä kulttuuria missä elänee. Joskus kuullut että nykyisin taiteen pitää herättää tunteita. Jäänyt vain miettimään että mitäköhän tunteita nykytaitessa on haettu? Lähinnä jos itse olisin taitelija niin en nyt välttämättä olisi "rummuttamassa" esiin negatiivisia yms. vastaavia tunteita esiin, enempi iloisia ja lohdullisia.) Mutta ei klassinenkaan kun se on aikanaan tehty niin tuolloin ihmisille ollut klassista, vaan uutta.
      Joskus tosin kuulin (muistane oliko jokin dokkari vai luinko kirjasta) että aikanaan kun Mozart sävelsi niin saman tyylisiä melodioita oli muillakin aikalaisillaan. Hänen teokset vain sattuneesta syystä x jääneet elämään ja rikastuttaneet jälkipolviakin.

      Poista

Kirjoita nimellä.