Lättähatut ja viisas mies
1950-luvulla nähtiin maailman
kaupunkien kaduilla uudenlainen tyyppi. Todellista uutta toki lienee ollut vain
niin sanotussa tyylissä, ei itse tyypin henkisessä rakenteessa ja pyrkimyksissä.
Suomessa puhuttiin lättähatuista,
Englannissa Teddy boys-tyypeistä, Saksassa oli käytössä termi die Halbstarken
ja Ruotsissa raggare.
Kyseessä oli nuori mies, joka matki
uusimpien elokuvien narsistisia ja suorastaan psykopaattisia sankareita, jotka
tunteettoman puolihuolimattomasti tekivät mieletöntä väkivaltaa ja näyttivät
koko ajan ikävystyneiltä.
Tämän tyypin tunsi yleensä kussakin
maassa pukeutumisestaan ja ilmeestään tai pikemmin ilmeettömyydestään. Hän oli
eräänlainen intellektuellin vastakohta ja pyrki mahdollisimman suureen
sokkivaikutukseen juuri sillä, ettei välittänyt mitään toimintansa seurauksista
tai oikeastaan mistään muustakaan.
En tiedä, mistä länsimainen
kulttuuri omaksui käsitteen katu-uskottava, mutta itse asia lienee liittynyt
tähän nuoriskulttuurin alueeseen, jonka ideana oli luoda ympärilleen pelon
ilmapiiri: kukaan ei voinut taata, etteikö tuo hullu tekisi mitä tahansa, jos
saisi pienenkin aiheen.
Se, joka on katsonut Trumpin
esiintymisiä netistä, tunnistaa heti tyypin. Kyse on lättähatusta ja sen
käyttäytymis- ja puhetavasta. Yhtäältä suolletaan aivan tolkutonta omakehua ja
pelotellaan vastustajia, joiden oletetaan pelkäävän, että tuo hullu saattaa
tosiaan tehdä mitä tahansa. Toisaalta kehotetaan alistumaan ehdoitta, koska
muuta mahdollisuutta ei ole.
Vielä hiljattain näytti siltä, että
jokin raja tässä kaikessa sentään on ja että koko tuo narsistinen puheteatteri
on vain teatteria. Nyt on jo syytä pelätä, että mies on yhtä tyhmä ja
piittaamaton kuin puheensakin ja että hänen toimiaan ei ohjaa mikään vakava päämäärähakuinen
suunnitelma, vaan sokea usko omaan kaikkivoipaisuuteen. Hillitseviä voimiakaan
ei ole.
On syytä pelätä pahinta, sillä
Trumpin vastapelurit eivät ole häntä korkeammalla tasolla, vaan jopa
matalammalla. Tarkoitan tässä mullaheita, jotka ajanlaskunsa mukaan elävät nyt
1400-lukua. Itse asiassa heidän henkinen tasonsa näyttää pikemminkin olevan
rinnastettavissa siihen, mikä oli lännessä 1100-luvulla. Israelin johto taas
näyttää henkisesti elävän ehkäpä 1000-lukua EKr.
Vuonna 1955 Bertrand Russell,
Albert Einstein ja muutama muu merkittävä tieteen ja filosofian edustaja antoivat
yhteisen julkilausuman Pugwashin pikkukaupungissa Nova Scotiassa. Siihen
kannattaa yhä tutustua. Valitettavasti se huolestuminen uuden maailmansodan mahdollisuudesta,
joka siinä esitetttiin, ei suinkaan ollut aiheeton (ks. Statement: The
Russell-Einstein Manifesto – Pugwash Conferences on Science and World Affairs).
Albert Einstein oli viisas mies,
minkä uskoisin useimpien tunnustavan. Hänen henkilökohtaisetkin muistiinpanonsa
ja kirjoituksensa ovat tutustumisen arvoisia. Valitettavasti maailman mahtimiesten
henkinen taso tuntuu jäävän valovuosien päähän neron ajatuksista.
Tässä joka tapauksessa hieman
noista Einsteinin ajatuksista:
lauantai 18. tammikuuta 2020
Neron aivoituksia
Agadirissa on muutama kirjakaupppa, vaikka muhamettilaisissa maissa kirjoja
yleensä tuoteaan erittäin vähän.
Ylimalkaisen otannan perusteella liikkeessä nimeltä Lecture pour tous oli
ranskankielistä kirjallisuutta noin 80 prosenttia, englanninkielistä 10 prosenttia
ja loput sitten arabiankielistä. Saattoi toki jotakin olla myös berberiksi,
heillähän on tuo kreikkaa muistuttava omituinen kirjaimisto.
Käsiin jäi muutama ranskalainen klassikko ja englanninkielinen kirja nimeltä
Bullshit Jobs.
Siitä varmaan myöhemmin. Rupesin lukemaan Albert Einsteinin tunnettua
mietekirjaa Comment je vois le monde. Champs sciences 2009, 245 s.
Kirjahan on alun perin kirjoitettu saksaksi, mutta se on Einsteinin
luottomiehen kääntämä ja ansainnee luottamusta siinä suhteessa.
Kirja on siitä erikoinen, että se kirjoitettiin alun perin vuonna 1934. Sen
jälkeen otettiin uusia painoksia, joihin lisättiin aina ajankohtaista tekstiä
vuoteen 1952 saakka.
Kirjassa on lähinnä neljä ajankohtaista teemaa, pasifismi, juutalaisten
ongelmat, taistelu natsismia vastaan ja eräät tieteen ongelmat.
Kiinnostavinta kuitenkin on muutamien ikuisten kysymysten pohdiskelu, joka on
pyritty tekemään mahdollisimman selkeästi ja yleistajuisesti. Elämän tarkoitus,
olemassaolon mysteeri, hyvyyden, totuuden ja kauneuden olemus ja kirjoittajan
henkilökohtainen suhde niihin saavat paljon tilaa.
Tilityskirjojen perinteen mukaisesti Einstein ei kaihda suuriakaan
tunteenpurkauksia. Hän on yleensä hyvin lempeä, mutta sävy muuttuu, kun
puhutaan sodasta ja armeijasta. "pahimpana laumainstituutioista pidän
armeijaa" hän kirjoittaa. "Vihaan sitä".
Kirjoittaja kertoo halveksivansa ihmistä, joka saa tyydytystä siitä, että
marssii rivissä musiikin tahdissa. Hän kertoo vihaavansa rajusti
sotasankaruutta ja mieletöntä väkivaltaa tylsän nationalismin nimessä. Sota
taas on kaikista asioista halveksittavin.
Sen sijaan Einstein tuntee kaikkein suurinta kunnioitusta elämän mysteerin
äärellä. Se tunne on kauneuden ja totuuden perustana ja herättää taiteen ja
tieteen.
Pelonsekaisen kunnioituksen ympäröimänä tämän mysteerin salaisuus synnyttää
myös uskonnon.
Einstein sanoo olevansa syvästi uskonnollinen siinä, mutta vain siinä mielessä,
että hän, kuten monet muutkin, tuntee, että on olemassa jotakin hänen
ymmärrykselleen saavuttamatonta, jonka vaikutus kuitenkin tunnetaan.
Einstein ei kuitenkaan voi kuvitella jumalaa, joka palkitsee ja rankaisee omia
luotujaan tai sitä, että elämä jatkuisi kuoleman jälkeen.
Olemisen mysteeri on joka tapauksessa havaittavissa ja Järjen voi nähdä
ilmenevän elämässä.
Entä onko elämällä tarkoitusta ja onko tämä kysymys edes mielekäs? No, ellei
joku kykene sellaista näkemään, hänellä ei tosiaankaan ole mitään syytä elää.
Yhteiskunnallinen elämä erottaa ihmisen eläimestä ja viime kädessä hän on koko
ihmiskunnan jäsen. Ihminen on todella ihminen, kun hänen toiminnallaan on vain
yksi tavoite: yhteinen hyvä ja edistys...
Yhteiskunta on olemassa vain yksilöiden hyväksi, mutta se tapahtuu yhteisön
voimin. Sotien välisenä aikana kirjoittaja huomaa ikäviä piirteitä, joista yksi
on esteettisessä maailmassa tapahtuva kehitys: maalaustaide ja musiikki
rappeutuvat ja ihmisistä tulee tylsempiä (moins sensibles).
Einsteinillä on paljonkin sanottavaa tieteen ja uskonnon suhteesta. Uskonto
lähtee ihmisten ahdistuksesta ja toisaalta sosiaalisista vaistoista. Kaikki
uskonnot ovat pohjimmiltaan moraalisia.
Einsteiniä kiinnostaa erityisesti sellainen uskonto, jota hän sanoo kosmiseksi
ja joka ei tunne antorpomorfista jumalaa. Hän näyttää ihailevan buddhismia ja
Schopenhaueria sen tulkkina. Itse asiassa kaikkien aikojen kerettiläiset ovat
olleet siihen taipuvaisia.
Hänen uskonnossaan ei ole määriteltyä jumalaa, mutta taiteen ja tieteen
tehtävänä on herättää tunto jumalallisesta, jos nyt saan tulkita kirjoittajaa.
Hänen uskonnossaan, ei ole ahdistuksen eikä moraalin jumalaa, sillä moraalikin
tulee hyvin toimeen ilman sitä.
Tutkijan uskonnollisuus ilmenee siinä, että hän hämmästyy ja nousee ekstaasiin
luonnon lakien harmonian edessä, jotka paljastavat niin ylivertaisen intelligenssin
ihmisen kykyihin verraten. Tästä tunteesta tulee hänen elämänsä hallitseva
laki, joka antaa hänelle rohkeutta ja kykyä nousta egoististen pyyteiden
yläpuolelle.
Henkilönä Einstein on hyvin vaatimaton eikä lainkaan hyväksy omaan persoonaansa
kohdistuvaa palvontaa. Samaan aikaan hän esittää tutkijan ihanteessaan melko
poikkeuksellisen ylevän hahmon, jollaiseksi ainakin itse pyrkii.
Tuntuu hieman siltä, että meidän aikamme on jo menettänyt jotakin sen maailman
puhtaudesta ja ylevyydestä, joka ympäröi vielä Einsteinin ajan kulttuurin
etummaisia edustajia.
Samoihin aikoihin ilmestyi
maailmaan se matalaotsainen narsismi, joka ennen pitkää ryömi myös akateemiseen
maailmaan ja on nyt kyseenalaistamaton osa sivilisaatiotamme.
Siihenkin aikaan oli toki liikkeellä myös aatteita, jotka halusivat
prostituoida niin tieteen kuin taiteen, mutta ajatus niiden puhtaudesta eli
yhä.
Kannattaisikohan sitä vielä kaupata nykyisille yliopistoille?
Katu-uskottavuus = menee täydestä vain tyhmään mistään tietämättömään kaupunkilaiseen, muista naurettavaa.
VastaaPoistaOn kaksi vaihotehtoa, sota tai Auschwitz, saat valita. Kumman valitset?
VastaaPoistaNiin ikävää kuin se onkin, sota näyttää kuuluvan ihmisen huonompaan luontoon.
No jaa, tuo luonnekuva Trumpista voi hyvinnii pitää paikkansa, mutta siitä huolimatta pidän Trumppia enemmän pelastajana kuin tuhoajana. Mielipiteeni on koko ajan perustunut siihen, että hullu maailma tarvitsee hullun johtajan, eli Saul Bellown sanoin, vääränmallinen jalka, tarvitsee vääränmallisen kengän. Nythän Trumpin Amerikkaa haukkuvat kaikki, muslimit, venäläiset, kiinalaiset ja länsimainen media. Vaikka maailma palaisi ja Trump sammuttaisi sen, niin väärin sammutettu. Ajattelevien ihmisten soisi ajattelevan, ajatelkaapa siis, että höperö Biden tai härski Harris olisivat puikoissa tai vielä laajemmin, ajatelkaapa, että Amerikan tilalla olisi Venäjä, Kiina tai peräti Arabimaailma. Ajatelkaa myös, että terveysministeri Kennedy on tehnyt jo tekee yhä monta hyvää työtä terveyden eteen ja tekee yhä ja minulle ainakin wokeilun loppuminen on hauska ja iloinen juttu.
VastaaPoistaOlen Veikon kanssa samaa mieltä - ja kehtaan myös sen sanoa kirjoittamalla omalla nimelläni. P.S. Olipa epämiellyttävää ja yllättävää, että arvostamani Vihavainen sortui tuollaiseen trumppihaukkumiseen ja vieläpä typerillä ilmaisuilla !
PoistaMiksi meillä on näitä fanaattisia trumpetisteja?
PoistaOlisiko "jenkkikulttuuri" korvannut omamme lähes täysin?
"Se, joka on katsonut Trumpin esiintymisiä netistä, tunnistaa heti tyypin. Kyse on lättähatusta ja sen käyttäytymis- ja puhetavasta."
VastaaPoistaKauhea ajatus: miten käy maailman kun molempien ydinsuurvaltoojen johtajat ovat omaksuneet tuollaiset pikkuroistojen elkeet elkeet?
"...meidän aikamme on jo menettänyt jotakin sen maailman puhtaudesta ja ylevyydestä, joka ympäröi vielä Einsteinin ajan kulttuurin etummaisia edustajia.
VastaaPoistaSamoihin aikoihin ilmestyi maailmaan se matalaotsainen narsismi..."
Osuva kuva, jota koko blogi julistaa. Vaan mitä teet, jos kulttuurimme pohja on kertakaikkiaan hajonnut: jos suola on menettänyt suolaisuutensa, ei se kelpaa kuin maahan kaadettavaksi ja ihmisten tallattavaksi.