Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle gottlundin bellman. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit
Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle gottlundin bellman. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit

torstai 11. toukokuuta 2017

K.A. Gottlundin savolainen Bellman



Gottlundin Bellman

C.M. Bellman on tässäkin maassa ollut monien sukupolvien tuttava jo hamalta 1700-luvulta, jolloin hän loi nuo uskomattoman elävät ja tuoreet runoelmansa, jotka istuvat säveliinsä kuin nenä päähän käyttääkseni tätä kenties jo kulunutta vertausta.
Meilläkin on ollut monia ansiokkaita Bellmanin tulkitsijoita ja kääntäjiä. Jos uudempia ajatellaan, niin edellisistä tulevat mieleen Stig Fransman ja Jarkko Rantanen, jälkimmäisistä Liisa Ryömä. Kaikki kerrassaan mainioita alansa taitureita.
Ruotsalaisista tulkitsijoista tykkään Sven-Bertil Tauben konstailemattomista lauluista, jotka ainakin minun mielestäni pesevät koska tahansa Cornelis Vreeswjkin yritelmät. Hienotunteisuussyistä en sano Vesa-Matti Loirin tulkinnoista mitään.
Bellman oli 1800-luvulla vahvasti läsnä suomalaisessa kulttuurissa, jossa alkoholia nautittiin yleensä viinan muodossa, mikä sitten jossakin vaiheessa tuppasi laulattamaan ja saattoi viedä runolliselle tuulelle.
Joskus takavuosina huomasin, että Montpellierin kaupungissa muistaakseni vuonna 1851 kuolleen sulkavalaisen Lohikosken sahan isännöitsijän pieneen kirjastoon kuului Bellman ja sen lisäksi tuskin muuta kuin hiukan juridista kirjallisuutta. Yhtä kaikki, eipä ollut sekään poika kadottanut kosketustaan runouden henkeen, näin päättelin.
Mieleen tulee myös O.W. Kuusinen, joka Viipurissa vuonna 1918 valkoisten rynnäkköä odotellessa pianon ääressä tunnelmoi laulamalla sitä epistolaa (vai lauluko se on?), jonka suomalaiset sanat alkavat: Sarkkasi juo, jo kalman käsi luinen, viikatemies sun ovellesi lyö…
Vai oliko tuo Pallen suomennos laulusta, jota hän loilotteli på svenska? Yhtä kaikki, Kuusinenhan sitten tunnetusti pakeni Viipurista laivalla ja jätti joukkonsa ankeaa kohtaloaan vastaanottamaan. Sinänsä kyllä ymmärrettävää, sillä hän ainakin saattoi olla varma siitä, ettei armoa ollut luvassa.
Bellmanin vastaanottoa Suomessa on käsitelty tutkimuksessakin ja olen sen kirjastooni hankkinut ja lueskellutkin, mutta nyt se ei ole löytyvillä, joten jääköön tältä erää koskettelematta.
Nykyään Bellmanin nimi on joka tapauksessa tainnut Suomessa jo enemmän tai vähemmän haalistua. Muistan, miten menin joskus takavuosina innoissani Fleminginkadulle avattuun ravintolaan ihan siitä syystä, että sen nimenä oli Bellman.
No, ei siellä taidettu Bellmanin lauluja soitella ja niinpä nimikin muutaman vuoden kuluttua muutettiin muotoon Bullman. Miksi näin tapahtui ei ole tiedossani. Luultavana pidän, ettei uusi omistaja (?) ollut koskaan Bellmanista kuullutkaan, saati häntä arvostanut. Ehkä asiakkaat kyselivät, mikä kumma tuo nimi oikein on ja kyllästyneenä keksittiin sitten sellainen nimi, joka kuulosti jotenkin muhkeammalta.
Ei taida Ruotsissakaan Bellman enää olla vanhassa kunniassaan. Hänen nimeään kantavan museon piti oleman jossakin Långholmenilla, mutta kun viime vuonna menin tuohon paikkaan, ei siellä mitään ollut. Gröna Lundissa, jonne osa Bellmanin laulujen tapauksista sijoittuu, oli vielä jokin aika sitten ravintola Bellmansro. Enpä huomannut tänä keväänä enää sitäkään.
Mutta näiden pinnallisten havaintojen pohjalle nyt ei vielä paljon voi rakentaa. Joka tapauksessa niiden ajatteleminen toi mieleeni Juvan suuren pojan, K.A. Gottlundin suomennostyön, joka nyt on kaikkien saatavilla Project Lönnrotissa.
Tältä näyttää tittelisivu:

C. M. BELLMANIN LAULUJA JA LOILUJA

Käytetty Suomeksi ja Suomen moahanki sovitettuna

C. A. Gottlundilta
Helsingissä,
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa,
1863.
    Imprimatur: L. Heimbürger.
Armollinen sensori oli siis tässä vaiheessa jo myötämielinen Suomen suomenkielisenkin kansan sivistämiselle. Kuuluisa sensuuriasetus oli jo muodollisestikin ollut menneisyyttä kolmen vuoden ajan.

SISÄLLYS:

Ensimmäinen vihko:

     Esipuhek.
Jaloa savon kieltä tavoittelevalla puheeenparrella Gottlund oli laatinut asiallisen esipuheen, jossa pohtii Bellmanin suuruutta ja mahdollista merkitystä sille, että Suomenkin jo väsähtänyt runotar saisi vaikutteita ulkomailta. Eipä siis ollut mikään Impivaaralainen tämä Värmlannin suomalaismetsien samooja. Tässä pätkä mainiosta esipuheesta, joka paljastaa aidon fanin ja kenties sukulaissielunkin:
…Aika ei annak tällä
kertoa hänestä enemmin puhua; ainoasti sitä, että hään lauleli mitä
toiset oisi ehkä halvaksi kahtoneet, ja vielä ehkä kunniansak puolesta
sopimattomaksi. Kuin toiset ottivat aineeksensak puhua mahtavammista
asioista, herin vielä henkellisistä, niin Bellman lausui alhaisemman
kansan seännöttömistä tavoista, ja heijän joutavaisista huvituksista
-- viina-kapakoissa ja tanssi-paikoissaan. Eikä hään siitä puhuk
meillen tarioittamisen tavalla; hään antaa heijät itek puhua ja
pauhata, juuva ja tapella, juuri silmiimme nähen; jostapa myös hän on
omasta mietteistään, ja oatoksistaan, eipä paljon nävyk missään, eikä
tunnetak; -- ainoasti näitä hänen viina-sankaria ja juoppo-junkkaria.
Niinpä Bellmanin tarkoitus ei ollutka sen suurempi kuin, pullonsak
eäressä, huvittaa ja hauskuttaa tuttaviansak -- puheillansak näitten
pääkaupunkilaisten tavoista ja käytöksistä, alhaisemmasta kansan
seävystä; joita hään sanoillansa, soitoillansa, ja vieläpä matkimisella
ja muotostuttamisellansak, toimitti meillen niin luontevaisesti, kuin
oisimme varsin ollut soapuvilla tätä kahtoamassa. Tämä onkiin näijen
laulujen ainoa ansio. Mutta niin vähäinen ja mitätöin kuin se teistä
ehkä näytteä, niin mainio, jalo, tavatoin, ja mahottoman kaunis se on
kuitenkin taijollisuutensak puolesta.

Ja tässäpä vähän sisällysluetteloa:

  1. Vaimoista ja Viinasta.
  2. Soitannon vaikuttamisesta.
  3. Ilossaan, Heikkilässä.
  4. Muovitsille. Yötä olvelassa oltuansak.
  5. Äsköisestä tanssista, Ukkolassa.
  6. Muovits soitteloopi Jaakkolassa.
  7. Muovits-poloisen päivittelemistä.
  8. Ala-kylän tanssista.
  9. Mähöisen tanssi.
 10. Ylä-kylän tanssi.
 11. Ulla Urpiainen tanssii Juusolassa.
 12. Olvelassa.
 13. Kapakkahan tultuansak.
 14. Kaisasta.
 15. Pullonsak nähtyänsä eli Puhek puttelistaan.
 16. Viinan soarna. (Kirjoitettu ystävillensäk Sortavalassa).
 17. Juoma-laulu.
 18. Juoppo-lallin juohotuksia, olvelassa.

Toinen vihko:

     Bakkus-urojen vapasukullisuuteen kohoittamisesta.
 19. Bakkuksen vapasukuiset.
 20. Bakkus-urojen ens'kerran Tähti-niekoiksi koroittamisesta,
     ja miekkansak miehistymisestä.
 21. Bakkus-urojen tois-kertana Tähti-niekoisi koroittaissa.
 22. Tähti-niekkojen valallen käyttäminen, Joukunnon vietös-juhlalla.
 23. Bakkuksen Opetus- ja Rukous-kirja.
 24. Ulla lähtöö veneh-matkalla Halikosta Helsinkiin.
 25. Ulla lähtöö vesi-matkalla Veaporiin.
 26. Kaisaniemessä. Keväen tultua.
 27. Kaisaniemessä. Suurus-paloilla.
 28. Töölöön, illan suussa, tultaissa.
 29. Kortin-lyönti.
 30. Juhannuksena.
 31. Ulla Urpiaisen moninaiset elämän-vaiheet.
 32. Ullan linnaan kuljettamisesta.
 33. Peloittivat Pöllöistäkin.
 34. Selkeänsäk soamisestaan.
 35. Annikka.
 36. Susanna.
 37. Partalan ristiäisihin.

Kolmas vihko:

 38. Pitoihin kuhtuminen.
 39. Kolehmaisen kuolemasta.
     Peä pohmelossa. (Toisen jatkoksi.)
 40. Tanssistapa tappeluhun.
 41. Tanssiloista.
 42. Hollimiehet.
 43. Jaakon-päivänä olvelassa.
 44. Jeä-hyväiset Tapiolan ruohistossa.
 45. Pioista poislähtiessämme.
 46. Vanha Jussi.
 47. Ukot, olvelassa ollessaan.
 48. Viinan juoja.
 49. Juopuneen horaajamista telmätessään.
 50. Hanno Haikarainen. Pahalaisellen kirjuttaessaan.
 51. Juoppo-lallin valittaminen.
 52. Kuollessani, ja olvelan rapuilla istuessani.
 53. Kuolemaisillani.
 54. Kalle Kaukoisellen vaimonsak hauvattaissaan.
 55. Maineheita muista maista.
 56. Ullan vesillen mäntyä, ja Kaisaniemehen tultuansak.
 57. Ukko Noak.


Kuten huomataan, kääntäjä oli tosiaan nämä laulut myös Suomen moahan sovitellut, ja hauskasti olikin. Siellä Ulla Winbladista tuli Ulla Urpiainen ja Muovitsia (Mowitz) lukuun ottamatta kaikki saivat suomalaiset nimet, oli Mähöstä ja Kolehmaista, Kalle Kaukoista ja vastaavia. Tukholman sijasta liikuttiin lähinnä Helsingissä ja sen tutuilla paikoilla.
Suomen kansan parhaiten tuntema laulu lienee Ukko Noa, joka muuten taitavasti esitettynä saattaa kuulostaa jopa hyvinkin upealta, vaikka se nyt ei melodialtaan erityisen vaativa ole.
Toki monet muutkin ovat kai tarttuneet kansamme varttuneempien edustajien korvaan. Nuorisosta en osaa sanoa, mutta pelkään pahinta. Ehkäpä tuo Ukko-Noa sentään tunnetaan?

Yksi tunnetuimpia lauluja meillä lienee joka tapauksessa tämä ”Lähteellä istukaamme”: N:o 44.[54]

Jeä-hyväiset.
Kesä-lämpöisenä, suurustellessaan, Tapiolan ruohistossa.
(Fredmans Epistel, N;o 82).
"Hvila vid denna källa! Vår lilla frukost vi framställa." etc.


    Rupeeppas heinikossa!
    Ja otak kontistamme, jossa
    Lie viinaa, purakossa --
        Ja jotaik eineeks' uskon mie.
    Jo tuossa pullot paistaa! --
    Ja viinaa heiss' on monellaista;
    Otappas nyt ja maista
        Mikäpä heistä paras lie!
            Ottakaa Työ,
        Jopa nyt ruohikossa --
            Juokaa, ja -- syö!
        Istuitek heinikossa --
    Tähänpä ruetaan nyt myö!
            Jo ruetaan nyt myö. --      (Corno.)

    Katospa kuin on koria --
    Ja tämä paikka -- aivan soria,
    Toi lehto, nuori, noria...
        Jo viherteäpi ihana.
    Lehvät, ne lipattaapi,
    Kuin heihin tuulet puhaltaapi --
    Varjonsak alla soapi
        Myö istuitella suojassa.
            Otappas ja
        Tämä pulloisi korjaa!
            Juuvaanpahan. -- --
        Katospa kuin on koria,
    Ja tämä paikka ihana!
            On aivan ihana.             (Corno.)

Kuten huomataan, käännös on varsin vapaa, mutta itse asiassa Gottlundin runous soi siitä huolimatta aivan erinomaisesti Bellmanin rytmin ja sävelten mukaan. Niin ainakin kuvittelen, koska en tästä alasta varsinaisesti mitään ymmärrä, kunhan kuuntelen ja joskus lauleskelen.
Ja näin se mainio runo jatkuu:
Käkikin istuu puussa,
    Ja kukkuu, tuolla, salmen suussa;
    Kiurutki lenteä tuossa --
        Ylähällä taivaassa.
    Talossa renkit puivat,
    Ja kalat rannoillen jo uivat, --
    Jo suot ja maat on kuivat --
        Ja nuoret nurmet ihanat.
            Kohtapa seat,
        (Ehkä tässäkin kuussa)
            Moa-omenat. --
        Käki jo istuu puussa,
    Ja tuopi suen sanomat.
            Tuop' suen sanomat.         (Corno.)

    Jo ruohot kaikki voivat,
    Ja tuomikot -- ne kukkiloivat,
    Sarvetki jopa soivat,
        Ja iloitteloo koko moa.
    Oriit ja tammat hirnuu, --
    Ja torpan tyttö voita kirnuu. --
    Viilpytty sillä on hirmu,
        Ja muniakin jonkun sa'an.
            Pihassapa...
        Jopa siihenki toivat
            Leheksia. --
        Nyt ruohot kaikki voivat,
    Ja hajottaavat lemunsa. --
            Hajottaa lemunsa.           (Corno.)

    Jo neito, toimessansak,
    Levittelööpi ruokiansak,
    Marjoja maijon kanssa,
        Ja muna-voita tarjoo hään.
    Kass kuin hään, tuolla, miehuu --
    Ja, lusikoillaan, liukkaast' liehuu;
    Kahvitki jopa kiehuu...
        Ja piirakoitansakkin neän.
            Syyväänpähän
        Nytki tuomisiansak!
            Mielellähän...
        Neitonen, toimessansa --
    Hään eipä jouvak kiireistään.
            Ei jouvak kiireistään.      (Corno.)

    Soittakaa veli-kullat,
    Kosk' on tuttuin tännek tullut;
    Laulatkee niinkuin hullut --
        Ja reuhatkaa, ja riemuitkaa!
    Jo suurus-pulloin halaan,
    Ja ryypyn peälle ruoka-palan,
    Toisen -- syötyä kalan.
        Viinan tilkkaa maistellaan!
            Otetahan,
        Hänen muistikseen, pullot --
            Juokaa nyt vaan!
        Soittakaa veli-kullat...
    Ja ollaanpa nyt riemuillaan!
            Ja ollaan riemuillaan.      (Corno.)

    Viimeeks' mä kiitän Teitä!
    Ja soan jeä-hyväkseni heitteä;
    Elkeä unohtak meitä,
        Sulo, armas, kultani!
    Nyt toas meill' ero tulee,
    Ja mullaks' muuttuvani luulen --
    Jo Tuonettaren kuulen
        Kyselevän perästäni.
            Tok', kuitenki --
        Ennen kuinpa tuo peitteä
            Mun silmäni...
        Viimeiks mä kiitän Teitä,
    Hyvästi nyt mun kultani!
            Hyvästi mun kultani.        (Corno.)

Voan eikö muka kiäntyny Bellmanni savonnii kielelle, hä…? Nyt kaivattaisiin vain hyviä tulkitsijoita, jotka osaisivat antaa näille lauluille ja loiluille niiden arvon mukaisen tulkinnan ja ikuistaa sen kansakunnan ja heimon digitaaliseen muistiin.. Mahtaisiko tästä englanninkielisten euroviisujen maasta sellaisia löytyä?
Sivumennen sanoen, joitakin vuosia sitten huomasin myös venäjäksi käännetyn Bellmanin ja tietenkin ostin kirjan oitis. Olen yrittänyt saada venäläisiä innostumaan sen lauluista, mutta vaatimattomalla menestyksellä.
Kukaties myös Bellman on kulttuurisidonnainen runoilija, joka viihtyy parhaiten pohjolassa, etenkin Ruotsissa ja Suomessa, joiden kansoilla on tiettyä henkistä sukulaisuutta, vaikka sitä ei heti aina huomaa?
Vaikea sanoa. Selvää on vain, että Bellman oli aikakaudestaan ja sen usein puisevasta ja teennäisestä runoudesta piittaamaton ja aivan käsittämättömällä tavalla sen yläpuolelle (?) nouseva alkuperäinen nero, joka ainakin näyttää täysin poikkeavan ajan kaanoneista.
Näin olen ainakin asian ymmärtänyt. oikaiskoon ne, jotka paremmin tietävät.







maanantai 29. huhtikuuta 2024

Bellman. Ruotsi ja Suomi

 

Bellman Suomessa

 

Eino Salokas, Bellmanin runous Suomessa. Teoks. Kirjallisuudentutkijain seuran vuosikirja 1. SKS 1929, ss. 23-181.

 

Suomi oli 1700-luvulla jo vankasti olemassa, vaikka ei ollutkaan hallinnollisesti oma yksikkönsä. Se oli valtiollisesti osa Ruotsia, mutta sillä oli jo kautta 1700-luvun kehittynyt huomattavasti tietoisuutta omasta erikoislaadustaan. Kuninkaatkin ottivat asian huomioon, kuten viisasta oli.

Joka tapauksessa virkakoneisto toimi ruotsiksi ja siirtyminen lahden poikki Ruotsista Suomeen tai Suomesta Ruotsiin oli normaalia. Ainoastaan suomenkielisten seurakuntien papiston kohdalla kielitaidon puute saattoi olla este.

Sotilasalallakin siirrot Ruotsista Suomeen sujuivat sujuvasti etenkin korkeampien arvojen kohdalla (esim. Sandels), vaikka niiden upseerien, jotka olivat suorassa kosketuksessa miehistön kanssa, oli käytännön syistä osattava suomea. Sitä he osasivatkin asuessaan suomenkielisen väestön keskellä hoitamassa virkatalojaan.

Kielitaito ei välttämättä ollut hyvä, mutta sen tarve ymmärrettiin ja suomea, kuten ranskaakin opetettiin myös Haapaniemen kadettikoulussa. Upseerin oli osattava kommunikoida sekä ylempiensä että alempiensa kanssa.

Missä määrin säätyläistö osasi suomea on vaikea kysymys selvitettäviksi. 1700-luvun lopulla on väitetty, että se Itä-Suomessa osasi sitä paremmin kuin ruotsia. Ylimmän aateliston piirissä asiat ilmeisesti kuitenkin olivat aivan toisin.

Tämän tutkielman tekijä on löytänyt Joensuun (Åminne) kartanosta Bellmanin laulun suomenkielisen käsikirjoituksen, joka ilmeisesti on peräisin 1700-luvulta. Kartanon maineikas isäntä G.M. Armfelt sen sijaan näyttää osanneen suomea tuskin lainkaan, mikä ilmenee hänen keisari Aleksanteri I:lle kirjoittamastaan kömpelöstä suomenkielisestä lauseesta.

Ruotsiksi Bellmanin laulut sen sijaan kuuluivat etenkin nuorten miesten yleissivistykseen jo 1700-luvulta lähtien ja siitä eteenpäin jopa nyyhetkeen saakka. A.I. Arwidsson kertoo 1819 Turussa olleen kaksinkertaisen kvartetin joka perjantaisin kokoontui esittämään tuttuja ruotsalaisia lauluja ja Bellmania. Vuonna 1834 Turun ylioppilaat perustivat Collegium cantorum Bellmanianumin.

Vaasassa Bellman tunnettiin myös ja nuori J.L. Runeberg sai kouluasunnossaan melkein jopa päivä kuunnella, kun nuoret merikoulun oppilaat lauloivat Bellamanin lauluja alusta loppuun viulun säestyksellä.

Myös Bellmanin sävelmiä, kuten Ukko Noaa käytettiin ahkerasti täkäläisten runoniekkojen tekemien laulujen melodiana.

Laulussa Papin-frouville (1792) sanottiin mm. seuraavaa:

Vijnan vilja:/: monda virvoitta.

Oluttakin nähdä

yllyttävät tehdä,

joka monen:/: janost’kirvoitta.

Muuan 1700-luvun loputa peräisin oleva arkkivirsi (erikseen myytäville arkeille painettu) sisältää suomenkielisen käännöksen Bellmanin laulusta 15.

Siinä pistää silmään kehotus särkeä laseja. Kun juhlien tunnelma nousi erityisen korkealle, oli tapana särkeä lasit, ettei kukaan enää niistä joisi. Tällaista kuvaa jo Goethe muistelmissaan ja Venälän armeijassa se oli yleinen tapa.

Näin siis suomeksi 1700-luvulla:

Nyt pohjat poix´juoda,

Toverit! pitä sixensä;

Ei tässä seuras suoda

Ett’ joku juomat jää

Helistäkän

Klasejam

Juodeam,

Nijtä myöskin rickokam.

Samma på svenska:

Så drickom nu i botten,

Ach hjertans gubbar! gör er flit;

I denna sällhets lotten

Så vankas ingen nit

Klingande glas

Gå i kras i Calas

När många klunkar tas.

 

Jaakko Juteiniakin voidaan ptää Bellman innoittamana ja kaikki kai tuntevat hänen laulunsa Juoma janon sammuttaa, kalja kestin kaunistaa. Juteinia, joka oli suuri moralisti, moitittiin kuitenkin kevytmielisyydestä ja hänen runoilemisensakin joutui vaikeuksiin (ks. blogin hakutoiminnalla sanaa ”juteini”).

Aivan huima suomalainen juomalaulu löytyy pappismieheltä, Kaarle Theodor Stråhlmanilta. Siitä näytteeksi vain muutama rivi:

Jos mä pyörin penkin alla.

 Nijn en huoli helvetistä,

Engä pelkä perkelettä.

Vaik’ on otzani verine,

Nijn on sieluni iloinen.

Näin mä huoleni hukutan

Vijnan virtahan upotan.

 

Savon prikaatin värväysalue oli täynnä sotilasvirkataloja, joiden isännät tunsivat ruotsalaista kulttuuria ja hieman ranskalaistakin, ainakin ne, jotka olivat käyneet Haapaniemen kadettikoulun ja niitä taisi olla suurin osa.

Kun Kustaa Mauri Armfelt talvella 1779 oleskeli jonkin aikaa Y.M- Sprengtportenin luona Brahenlinnassa, hän kertoo siellä lauletun Bellmanin lauluja, ruotsiksi tietenkin.

Muuan Savon prikaatin upseeri, kersantin poikana syntynyt Gustaf v. Becker, joka otti aliluutnanttina osaa Suomen sotaan, käänsi sangen etevästi Bellmania suomeksi. Sodan jälkeen hän ryhtyi komissionimaanmittariksi ja asui Kangasniemellä.

K.A. Gottlundin suuresta ja mainiosta Bellman käännöksestä (savonnuksesta) on jo ollut puhetta (ks. hakusanaa gottlund blogin hakutoiminnolla). Hän suomensi tai savonsi yli sata Bellmanin laulua.

Tutustuminen niihin alkoi jo vuonna 1815, jolloin hän kävi Juvalla tervehtimässä nuorta ystäväänsä Kalle Grotenfeltiä. Välillä käytiin Kyyhkylässä von Fieandtien luona ja nuoret miehet ajoivat matkalla rikki vaununsa hoilatesaan Bellmanin lauluja.

Ensimmäiset käännöksensä Gottlund julkaisi vuonna 1829, mutta painolupa laajemmalle kokoelmalle lauluja ja loiluja oli tiukassa ja ilmestyminen tapahtui vasta vuosina 1863-64, jolloin ne ilmestyivät kolmena vihkona.

Muitakin suomennoksia oli ja kirjoittajan mielestä parempiakin. Gottlund sai myös suomalaisuusmiehiltä (A. Ahlquist) pyyhkeitä siitä, että hän ylipäätään käänsi noita toiseen kulttuuriin kuuluvia lauluja suomeksi. Toki ”Bellman kuvailee enimmin Tukhulmin juoma- ja naispeliä, osiksi semmoisiakin, joita Suomessa ei vielä löydykään…”

Gottlund itsekin havaitsi kyllä, ettei Suomen kansan vanhoissa runoissa ollut mitään juomalauluja, eikä myöskään rakkauslauluja, ellei nyt kovin laajasti asioitra tulkita.

Gottlundin mukaan Suomalaiset vielä nytkin heijän juominkiloissa nouvattavat sen tavan, että innolla ja kiivauksella juua, ikään kuin joisivat uhalla.

 Heijän mieli ja luonto eroittaa heitä tässäkin monesta muusta. Hyö ovat pikaisia ja ruttoluontoisia (vrt. viron ruttu -nopeasti), Ruohtalaiset taas tyyni-tapaisia ja vähään tyytyväisiä. Ne taitaavat puolen tunnin istua ja iloitella yhtä lasia lipittäissään, kastellessaan noukkansa usein, vaan vähäsen kerrallaan; sillä välillä taas pakinoivat ja lauleloovat. Suomalaset juovat harvoin vaan silloinkin -täysiä lasia.

Noinkohan lie asia ollut? Panepa tuonne vastinpareiksi saksalaiset ja venäläiset, niin samanlaiseksi tulee tulos.

 

 

 

 

torstai 10. elokuuta 2023

Poliittisen korrektiuden uhmaajat

 

Puolan asioista savoksi

 

Kuten tunnettua, Venäjän ja Puolan suhteet ovat vuosisatojen varrella muistuttaneet kovasti kissan ja koiran suhteita syistä, joita ei tässä tarvitse kerrata.

Puolan hävittäminen jakamalla se naapurien kesken 1700-luvun lopulla oli poikkeuksellisen moraaliton kansainvälisen politiikan tapahtuma, joka aiheutti kritiikkiä myös ulkomailla ja etenkin vallankumouksellisessa Ranskassa syntyi liike Puolan tukemiseksi.

Tämä aihe resonoi myös Ruotsissa, jossa itse C.M. Bellman pani yhden sankarinsa, Mollbergin joutumaan tappeluun Puolan takia:

 Tjenare Mollberg - Fredmans epistel 45

Till fader Mollberg rörande hans harpa, och tillika ett slags
ad notitiam, att Mollberg led oskyldigt på krogen Rostock.

Tjänare, Mollberg, hur är det fatt?
Var är din harpa, var är din hatt?
Ack, hur din läpp är kluven och stor!
Var har du varit? Svara, min bror!
Till Rostock, min far,
min harpa jag bar;
där börjas krakel
om mej och mitt spel;
och bäst jag spelte, pling plingeli plång,
kom en skoflickare hjulbent och lång,
högg mig på truten. Pling plingeli plång.

Hur såg han ut? Jo, surögd och klen,
svarta skinnbyxor, mörkblåa ben,
uppfästad hatt med guldträns och band,
randiger nattrock och käpp uti hand.
Just så såg han ut,
på västen ett spjut
satt i ett gehäng,
och när han blev sträng,
slog han i verkstan, pling plingeli pläng,
så att där darra båd' fållbänk och säng,
fönster och dörrar. Pling plingeli pläng.

Jag satt och spelte nykter och sur
Drottningens polska i Polen, G-dur;
runt kring mig satt förståndiga män;
den drack ett stop, ett halvstop drack den.
Men hur det var fatt,
slog en av min hatt,
en ann sad' åt mej:
vad fan angå dej
Polens affärer? Pling plingeli plång.
Spela ej polska men lär dig en gång
ha tand för tunga. Pling plingeli plång.

Hör, min Maecenas, hör vad som sker:
Jag satt så nöjd och drack mitt kvarter,
talte helt högt om Pol'ns konjunktur.
Veten, god'herrar, sad' jag och drack ur,
att ingen monark
i världen så stark
förmår i sitt land
förbjuda min hand
att på min harpa, pling plingeli pläng.
och det så länge där finnes en sträng,
spela en polska. Pling plingeli pläng.

Nu satt i vrån en gammal sergeant,
tvenne notarier och en stånddrabant;
de ropa: slå! skoflickarn har rätt,
Polen är straffat, dess öde utmätt.
Ur skrubben kom fram
en vindögd madam,
slog harpan i kras
med flaskor och glas.
Skoflickarn högg mig, pling plingeli plång.
bak uti nacken en skårsa så lång.
Där har ni saken. Pling plingeli plång.

Rättvisa värld, nu frågar jag sist:
Led jag ej orätt? - Mollberg, jo visst.
Lider jag ej oskyldigt? Gutår!
Harpan är sönder och näsan är sår.
Tvi, sådan förtret!
Ej bättre jag vet
än fly ur mitt land
med harpan i hand,
spela för Bacchus och Venus, kling klang,
bland virtuoser ta stämma och rang.
Följ mig, Apollo! Pling plingeli plang.

 

((228) Epistel no 45 (Tjänare Mollberg) - YouTube )

 

Onneton Mollberg joutuu itse asiassa kärsimään aivan syyttömästi suurpolitiikan takia, vaikka haluaa vain soittaa tietynlaista musiikkia. Krouvi Rostockissa poliittinen korrektius kuitenkin on kehittynyt mielettömäksi herkkätunteisuudeksi ja aivan viattomissakin symboleissa nähdään poliittinen viesti.

Aivan yhtä kireällä olivat hermot Venäjän valtakunnassa Puolan kapinoiden aikaan vuosina 1830-1831 ja 1863-1864. Kun opiskelijat Suomessa joivat puolalaisten maljan, uhkasi hirmustunut keisari lähettää heidät Siperiaan, mutta uskoi tai oli uskovinaan sentään selitystä, jonka mukaan dricka polacken tarkoitti vain maljan juomista pohjaan.

Vuonna 1863 alkanut Puolan kansannousu johti puolalaisen kansallisuuden polkemiseen nurkkaan ja koko Puolan nimen hävittämistä kartalta. Vilnan pyöveli Muravjov hankki maineensa tässä toiminnassa, hirmuvallan toteuttajana. Suomen entinen kenraalikuvernööri, kreivi Berg selvisi vähemmillä mainehaitoilla ja oli varovaisempi toimissaan.

 Tyynnyttääkseen Euroopan myrskyisiä protesteja Aleksanteri II antoi Suomen valtiopäivätyön alkaa juuri samana vuonna. Se oli tuota näyteikkunapolitiikkaa ja opetti myös suomalaisia. Oli viisaampaa karttaa koko teemaa.

Juvan suuri poika K.A. Gottlund oli kuitenkin kääntänyt savoksi Bellmanin lauluja, jotka ilmestyivät juuri tuona kyseisenä vuonna (vrt. Vihavainen: Haun gottlundin bellman tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ).

Silloin oli Puola Suomessa yhtä kuuma aihe kuin konsanaan 1700-luvulla krouvi Rostockissa. Gottlundin Mollberg (Pöllöinen) toimii Suomessa, jossa poliisi taas löylyttää häntä Puola-teeman takia. Se nyt vain on taas asia, jota ei sovi tässä maassa kosketella. Paikallisväriä Gottlundin suomalaistettuun Bellmaniin antavat keisarillisen Venäjän edustajat, kaksi kasakkaa ja sotamies, jotka yllyttävät poliisia.

 

 

(Fredmans Epistel, N:o 45).

"Tjenare, Mollberg! hur är det fatt? hvar är din harpa?" etc.

 

 

    "Kuuleppas, _Pöllöinen_, kuinkas sa voit?

    Missäs on lakkiis, ja kantelees, hoi?

    Voi kuin sun suu on turvoksissaan!

    Missä lie ollutki juovuksissaan?" --

            Mä rouvissa söin,

            Ja leikkiä löin --

            Niin soitostain, pa'uus,

            Meill' riitapa nous';

    Ja juuri kuin soittelin -- _plingeli-pling_!

    Niin joutuipa poliisi, rutkatek, sinn' --

    Ja hakkaisi suutani -- _plingeli-pling_.

 

    "Millen se näytti?" -- Rämäkkäläin!

    Nahkaiset housut sen seärissään näin. --

    Hattu oil huopasta, reikiä täys',

    Nuttunsak nurin, ja keppi oil käiss'.

            Juur' olipa niin,

            Ja vyöllänsäkkiin

            Oil tuohesta voan

            Yks' tuppipahan;

    Ja juuri kuin suuttui, -- _pling-plingeli-pling_;

    Nyrkkinsäk pöytähän paiskaispa niin

    Jott' akkunat tärisi -- _plingeli-pling_.

 

    Soittelin, kauniist', selvänä peäss',

    Kuninkaan polskaapa Puolassa, neäts!

    Ympärin istuivat miehiä, tuoll',

    Mikä joi tuopin, ja mikä voan puol'.

            Mutt' silloin, jo vain --

            Ma korvallein sain.

            Hään kiljaisi: "viel-

            kö teköö sun miel'

   Puhua Puolasta? -- _plingeli-pleng_!

   Soitella polskia Kuninkaisten?

   Pieppäs nyt suutasi!" -- _plingeli-pleng_.

 

    Kuuleppas, kultainen, kuinkas tuo oil,

    Istuinpa, kauniist', ja tuopistain join;

    Hoastelin Puolanki asioista --

    "Tiijätten pojatpa, sanelin ma,

            Ei löyvykkään, hoi!

            Se mies, joka voi --

            Ei kuninkaskaan

            Voik, voimallahan,

    Kielteä mun soittamast' -- _plingeli-pleng_.

    Polskia panna ei estäköön ken

    Kanteleellani!" -- _pling-plingeli-pleng_.

 

    Nurkassa istui -- lempopa ties' --

    Kaksi kasakkaa, ja yks' sotamies,

    Ne huusivat: "lyök! Hään riitelee vain --

    Puola on kärsinyt, minkä se sai".

            Jo tulipakin

            Yks akkakin sinn',

            Hään lakkini vei,

            Ja kantelein, hei!

    Poliisi, pakana -- _plingeli-pling_,

    Hakkaisi suutani kepilläkin,

    Jotta se juoksi, -- _pling-plingeli-pling_.

 

    Kuulkaasta, kultaiset! kyselin siin',

    Enkös ouk viatoin? -- "Olitpa niin!"

    Empämä syyttömäst' kärsiä voik --

    Huulein on halki, ja nenäini poikk'.

            Ei mokomata

            Pahempoakaa;

            Sill' lähenpä pois,

            Ja muualla sois'

    Runojoin joukossa, -- _plingeli-pling_,

    Rakkauesta, ja viinastakin,

    Soittaa, ja laulaa, -- _pling-plingeli-pling_.

 

Gottlundin savolaistyylinen suomenkieli ei lopultakaan ottanut juurtuakseen Suomen kirjakieleksi ja sen takia ovat myös hänen ansiokkaat suomennoksensa jääneet unholaan. Niitä kannattaa kuitenkin yhä vain  lueskella, mikä nykyään käy kätevästi kotikoneelta.

Monet teemat ovat ikuisia ja on joskus aika huikeaa nähdä, miten kääntäjä on onnistunut siirtämään 1700-luvun lopun Tukholman 1800-luvun Helsinkiin.