Hyvä me!

 

Tässä vaiheessa nyt ollaan

 

Kyynikko (”koiramies”) Diogenes masturboi aikanaan torilla ja lausahti: ”voisinpa sammuttaa nälkänikin yhtä yksinkertaisesti”.

Huomattakoon, ettei Diogenes edustanut mitään kiistatonta koulukuntaa, jonka näkemykset olisivat ilman muuta kuuluneet jokaisen sivistyneen ateenalaisen hyväksymiin totuuksiin.

Koulukuntariidat olivat tuolloin ankaria ja ajattelijat uskalsivat vielä ihan oikeasti esittää omia näkemyksiään, vaikka ne olisi at olleet poliittisesti epäkorrekteja. Tai jotkut uskalsivat ja jotkut eivät.

Itse asiassa Diogenesta myös parjattiin ja halveksuttiin, mutta johdonmukainen hän oli, eikä ihan kuka tahansa onnistunut saamaan korkeinta tunnustusta itseltään Aleksanteri Suurelta, olkoonkin, että tämä ei ollut filosofi, vaan luokiteltavissa lähinnä hillittömäksi nuoreksi juopoksi. Oli hänessä sentään sitä jotakin, kun maailmankin miekalla valloitti.

Mitä Diogeneen ”koiramaisuuteen” tulee, se ilmensi kuitenkin valtavaa moraalista rohkeutta. Normaali laumaansa sitoutunut ihminen ei yksinkertaisesti olisi kyennyt -eikä kykene- irtautumaan vallitsevista normeista, olivatpa ne miten joutavia tai mielettömiä tahansa.

Muinaiset roomalaiset ja varmasti monet kreikkalaisetkin, Diogenes ainakin, tunnustivat sen viisauden, jonka mukaan luonnolliset asiat eivät ole häpeällisiä -naturalia non sunt turpia. Siitä huolimatta tapana oli hoitaa jopa suolen ja rakon tyhjennys hieman torin katseelta suojassa ja sama koski intiimejä sänkypuuhia.

Erilaiset rituaalit olivat sitten erikseen ja tietenkin myös orgiat, sitten kun niistä tuli muotia. Intiimit asiat eivät sinänsä olleet häpeällisiä, mutta -tulkitsen- yksilön arvokkuutta koetti itse kukin suojella.

Himokas irstailija ja juoppo oli syystä epäilyksenalainen hyveensä (kohtuullisuus, viisaus) suhteen näyttäytyessään kiihkossaan naurettavana. Ei se häntä häpäissyt, mitä hän teki, vaan miten. Siis se, että hän menetti herruuden omaan itseensä. Oli siis ainakin viisasta pitää sellaiset hetket muilta piilossa.

No, tässä olen nyt käyttänyt omaa mielikuvitustani, mutta en vailla antiikin auktoreilta löytyvää tukea. Silloisessa kulttuurissa ei ollut seksiteollisuutta sanan nykyisessä mielessä. Vielä Augustus karkotti Ovidiuksen Roomasta ja Caesarin paheita -tosia tai ei- pilkattiin, sikäli kuin uskallettiin.

Omana aikanamme seksin kaupallis-teollinen merkitys on kasvanut valtavasti ja itse asiassa koko konsumeristinen kulttuurimme rakentuu sen ympärille.

Toki muu elämysteollisuus, mukaan lukien matkailu ja kulinarismi tulee aivan kannoilla, mutta mikä bisnes tarjoaisi paremman voittoprosentin? OnlyFans-”tähti” vilauttaa niitä paikkoja, jotka julkisuudelta kätkee ja vaatii siitä rahaa. Panokset eivät maksa mitään, tai eivät maksaisi, ellei digimaailman sutenööri työntäisi kättään väliin.

Anne Kukkohovi kertoo Los Angelesissa harjoittavansa OnlyFans liiketoimintaa ja vilauttelun lisäksi muun muassa Dick-ratingia. Miehet lähettävät kuvia kalustaan ja Anne kertoo niistä mielipiteensä.

Mikä voisi olla kiinnostavampaa! Onkohan muuten kukaan mies keksinyt vastaavaa bisnestä? Naisethan ovat loputtoman uteliaita kuulemaan, mitä heistä ajatellaan ja miten heidät nähdään.

Onhan näistä tullut jo kirjoitettuakin (ks. Vihavainen: Haun threads tulokset), mitäpä kaikkea taas toistamaan. Seksin historia massamittaisena myyntiartikkelina on aika lyhyt (vrt. Vihavainen: Haun playboy tulokset).

Itse asiassa kirjoitin myös tuosta ihanasta oman tyttömme esittämästä kappaleesta ”Ich komme”, (ks. Vihavainen: Haun ich komme tulokset), mutta taisin olla tarpeettoman ironinen, koska jotkut lukijat selvästi pahoittivat mielensä. Anteeksi nyt, sehän on vain tyylilaji.

Kyseinen laulu käsittelee intiimiä, mutta erittäin tärkeää ja hienoa aihetta ja mikäli siihen suhtaudutaan nykyaikaisesti, on pakko todeta siinä myös mitä kauneimmalla tavalla toteutuvan ihmisoikeuksien (oikeus perustarpeiden tyydytykseen) ja tasa-arvon, koska kyse on naisesta subjektina. Vasta ensi kerralla mahtanee sitten olla mies samassa roolissa.

Laulu on taas kovin ajankohtainen, joten pari sanaa nyt vielä asianmukaisella kunnioituksella. Havis Amandan patsas on jo saanut rynnäkkösuojat ympärilleen, sillä kaikki on nyt mahdollista, kiitos Erikan ja hänen rohkeutensa. Tänään, lauantaina 17.6.2025 kello 8.35 elämme ehkä uuden aikakauden alkua. Tämä on kreikaksi kairos (καιρόc).

Ja kuinka hän, Erika, laulaakaan:

(Ich komme, ich komme)
Ja ennen ku tullee, se huutaa mulle
(Ich komme, ich komme)
Ja siihen mä kajautin kovvaa: "Ich komme"
(Ich komme, ich komme)
Ja me yhessä tullaan ja ollaan sillee
(Ich komme, ich komme)
Tälläst se on ku lovveen lankee
(Wunderbar)

 

Tämän lyriikan kieltä arvioisin alan terminologiaa käyttääkseni aidon karheaksi ja hienostelemattomaksi ja annan paljon pisteitä siitä, ettei se ole englanniksi paria sanaa nyt lukuun ottamatta.

Sanat ”kovvaa” ja ”lovvee” ja pari muutakin muotoa koskettavat kansallisromanttis-maalaisia tunteitani ja haluaisin vain kainosti huomauttaa, että kannattaisi saman tien myös sanoo esimerkiksi ”lujjaa” eikä ”lujaa”.

Mutta tämä on pientä. Yleisesti ottaen suoritus on tyylipuhdas ja ihan oikeasti tuntuu siltä, kuin artisti olisi ”silleen”. Itse asiassa hän onkin kertonut, että lavalla ainakin kerran ”tuli”. Toivottavasti hän tulee uudelleen. Sen täydellisemmäksihän ei taide enää voi tulla.

Onko maamme nyt jo kulkemassakin länsimaisen kulttuurimme ehdottomassa etujoukossa? Voiko tätä esitystä enää ohittaa taiteen nykyisten kriteerien puitteissa ja jos, niin miten?

No jaa, ehkäpä sanoitus voisi olla vähän vähemmän viitteellinen ja käyttää niin alatyylisiä ilmaisuja, kuin mahdollista. Tiedän, että monet arvostavat niitä hyvin paljon juuri intiimeissä tilanteissa.

Mutta siis, ei paha! Wie herrlich weit wir es gebracht!

Emansipaation aamuun!

 

Ich auch, ich auch!

 

Oswald Spenglerin ”Untergangin” vanhassa laitoksessa on kronologinen lista asioista, jotka länsimaisessa kulttuurissa esiintyvät ensi kertaa. Ne kertovat uuden ihmistyypin ilmaantumisesta sivilisaation rappeutumisvaiheessa.

Valitettavasti tuo lista puuttuu siitä halvasta kansanpainoksesta, jonka joskus ostin Berliinistä.

Kyse on siis Spenglerin tarkoittamasta maailmanhistorian morfologiasta sen yhdessä kehitysvaiheessa. Filosofi tutkii sitä kuin geologi kalliota tai biologi toukkaa. Tässä ei arvoteta, vaan tarkkaillaan kehityskulkuja, jotka toisissa sivilisaatioissa on jo aiemmin käyty läpi. Todetaan vain asiat ja merkitään ne muistiin.

Mitä naisen asemaan tulee, Spengler panee merkille sen uuden kehitysvaiheen, jota osoittaa Ibsenin ”Nukkekodin” ilmestyminen ja sen saama suuri suosio. Eihän tuo avuton narsismin kuvaus sellaisenaan ollut suurta taidetta, mutta se oli tärkeä oire aikakauden tilasta. Symptomi.

Muita merkkitapahtumia tuolla janalla muistan olleen ainakin GB. Shaw’n näytelmän ”Major Barbara”. Kaiketi siinä pyhän ja profaanin suhde esitetään innovatiivisella tavalla.

Kirjailijat ja muut taiteilijat ovat viimeisten parin sadan vuoden aikana kilpailleet siitä, kuka ensimmäisenä tekee mitäkin uutta ja uskallettua. Muistan, että James Joycen ”Ulysseksessa” esitettiin ensi kerran ihmisen jokapäiväiset huussissa tekemät toimitukset. Feikkiorgasmin kuulemma taas kuvasi ensimmäisenä joku suomalainen. Voinko muistaa oikein?

No, nyt on naisen orgasmia esittävä kappale (laulu ja liikehdintä) tullut puheenaiheeksi, kun maamme lähettää sellaisen ns. euroviisuihin. Kappaleella on kuuleman mukaan ideologinen sanoma ja se voimaannuttaa nuoria naisia, joiden orgasmia on harvemmin lavalla suoranaisesti edes esitetty. Näin olen ymmärtänyt.

Lisäksi esittäjä kuuluu olevan ns. jauhopiireissä jonkinlainen ”drag-ringin” mother, mikä on aika kova juttu, jos nyt taas olen asiasta mitään ymmärtänyt, ulkopuolinen kuin olen.

Laulun sanoma lienee suunnilleen tämä: siis sulla on oikeus orgasmiin, vaikka olisit aika vaatimattoman näköinen ja jo reilusti yli kakskymment. Kun se tulee, niin huuda vaan reippaasti: ”Ich komme, ich komme”. Muuten saattaisi asia jäädä vaikka huomaamatta.

Kun sanot sen saksaksi, se todistaa lisäksi laajasta yleissivistyksestäsi. Enkkuu ny on pakko jokaisen joka tapauksessa osata.

Totean, ettei tuossa mitään vikaa ole. Päin vastoin, siinä mennään kulttuurimme nykyisen vaiheen ytimeen. Spengler voisi olla asiasta lievästi kiinnostunut, jos vielä eläisi.

Missä sitten on kulttuurimme ydin? Se on juuri nautinnossa ja kyvyssä nauttia.

Muistan, miten 16 vuoden filosofisessa iässä vuonna 1964 jouduin lukemaan Dostojevskin ”Rikoksen ja rangaistuksen” ja selittämään itselleni ja muille, miksi se oli paha asia, että Raskolnikov tappoi sen koronkiskurieukon ja hänen höperön sisarensa. Murhaajahan itse todisteli, että se oli hyvä asia ja oikein tehty.

Olin jo lukenut Bertrand Russelliin ”Filosofiaa jokamiehelle” (Unpopular essays) ja oppinut, että niin sanottu hyvä tässä maailmassa on yhtä kuin halujen tyydytys. Niinpä aineessani totesin, että Raskolnikov teki väärin lopettaessaan koronkiskurieukon ja hänen sisarensa mahdollisuudet enempään halujen tyydytykseen, minkä elämän jatkuminen olisi mahdollistanut.

Ehkäpä se oli vastaansanomatonta, ehkä ei. Mieleen vain tunki epäilys siitä, oliko noiden vanhojen akkojen halujen tyydyttäminen nyt niin merkittävä asia. Raskolnikovin käytössä rahat tulivat tosi tarpeeseen ja hänellä varmaan löytyi todellisia, voimakkaita haluja ja tarpeita, joita tyydyttää.

Tässä tultiinkin aikakautemme peruskysymyksen äärelle. Ihmisiä mitataan ja on paremman puutteessa pakko mitata ennen muuta heidän nauttimiskykynsä mukaan. Jos se ovat suuri, on henkilö arvokas, jos se on pieni ja ehkä koko elämäkin vaivaista kituuttamista ja kärsimystä, niin henkilön arvo menee jo negatiiviseksi.

Tätä harvemmin sanotaan ääneen, mutta näemme sen joka päivä ympärillämme. Nuorten, pariutumisikäisten haluja ja himoja ja niiden toteuttamista ylistetään ja kuvataan, mutta kuka todella kiinnostuu vanhojen ihmisten kopuloinnista tai edes pokuloinnista ja niiden kuvaamisesta?

 Sitä pidetään yksinkertaisesti naurettavana ja jopa pahana(!) asiana. Oletko itse nauranut tai ainakin hymähtänyt lauseelle ”Dirty old men need love too”?

Vai vielä sellaista muka tarvitsevat. Piikki vain ja pois tieltä ja rahat niille, jotka pystyvät niitä kiäyttämään.

Moni nuori kuvittelee, ettei vanhuksilla edes enää ole seksuaalista elämää ja jos on, on se yhtä tyhjän kanssa ja pelkkää kuvittelua, mikä tässä tapauksessa ei kuulu todellisuuteen.

Tsat, tsat. Vanhat tietävät erinomaisesti millaista se oli silloin nuorena ja millaista se on nyt, mutta nuoret eivät edes aavista, millaista se on vanhana.

Sen verran voin kertoa, että vanhana sydän hakkaa vimmatusti ja henki meinaa loppua. Joskushan se noissa hommissa loppuukin. Panetteko paremmaksi?

Kun tämä on sanottu, onkin edessä kysymys, mitä tuolle aliarvostukselle olisi tehtävä, sillä onhan se epäkohta ja sitä paitsi eräänlaista rasismia: iällistettyjä vähätellään systemaattisesti. Englanniksi puhutaankin ”ageismista”. Sen kääntäminen ikärasismiksi on hullunkurista, mutta ei sen hullunkurisempaa kuin muutkaan muodikkaat käsitteet.

Platon aikoinaan hahmotteli vanhojen miesten kuoron, jossa ilmeisesti tavoiteltiin myös dionyysista hurmiota. Siteeraan vanhaa blogiani:

”Platon teoksessaan Lait, pohti sitä, ettei alle kahdeksantoistavuotiaille pojille saisi lainkaan sallia viinin juomista, sillä nuorillahan luonteenlaatu on herkästi leimahtava eikä tulta pidä saattaa tulen yhteyteen enempää ruumissa kuin sielussakaan ennen kuin nämä ovat kykeneviä työhön ja vakaviin ponnistuksiin.

Tämän jälkeen voisi viiniä nautiskella kohtuullisesti kolmeenkymmeneen ikävuoteen saakka, mutta humaltumisesta ja liiallisesta juomisesta nuoren miehen olisi ehdottomasti pysyteltävä erillään.

Neljänkymmenen ikäisenä mies voisi yhteisillä juhla-aterioilla kutsua jumalia, erityisesti Dionysosta mukaan nauttimaan tästä ikämiesten virkistävästä rituaalista. Juuri Dionysoshan on sen lahjoittanut ihmisille synkän vanhuuden keventäjäksi ja nuorentavaksi lääkkeeksi. (Suom. Marja Itkonen-Kaila).

Mutatis mutandis: ihan sama se on seksinkin kanssa.

Niinpä nuokin asiat olivat siunaus aivan erityisesti vanhoille ja viisaille, vaikka ne muille ja eritoten nuorille saattoivat olla kirous ja väärinkäytön kohde.

Mutta etenkin vanhoilla ihmisillä ainakin viinistä oli selviä hyötyjä. Asiahan oli niin, etteivät vanhat miehet yli kuusikymmenvuotiaina enää osanneet laulaa eivätkä myöskään kehdanneet niin julkisesti tehdä.

Tämä oli suuri vahinko ottaen huomioon musiikin suuren kasvatuksellisen roolin ja sen, että vanhat miehet aivan ilmeisesti olivat kaikista viisaimpia. Heidän potentiaalinsa oli siis saatava käyttöön ja tässä oli viinillä tärkeä roolinsa.

Iäkkäiden laulajien oli hallittava musiikin lait ja ikäisilleen sopivia lauluja laulamalla he itse kokisivat nautintoa ja opastaisivat samalla nuoria mieltymään hyviin tapoihin. Huomautan tässä, että seksin vastaavaa merkitystäkään ei pidä väheksyä.

Platonin suunnitelmissa oli Dionysos-kuoro, joka asianmukaisesti esiintyisi jonkinmoisessa hiprakassa. Sen johdosta itse kukin kokisi olonsa kevenevän ja tulisi hilpeäksi ja suorapuheiseksi, mutta mahdollisesti ja jopissakin tapauksissa myös remuavaksi.

Niinpä lainsäätäjän olisi syytä säätää juominkeja koskevat lait, jotka saisivat aikaan sen, että liian itsevarmaksi, rohkeaksi ja häpeämättömäksi käynyt juhlija palautettaisiin järjestykseen.

Tuollaista väärää rohkeutta vastaan lakien on kyettävä oikeuden nimissä lähettämään parhainta pelontunnetta, sitä jumalallista pelkoa, jota olemme nimittäneet häveliäisyydeksi ja häpeäksi.

Niiden osaksi, jotka eivät suostuisi tottelemaan tiettyjä, tehtävään valittuja ja raittiina pysytteleviä miehiä ja yli kuusikymmenvuotiaita Dionysoksen päälliköitä, pitäisi siitä koitua yhtä suuri ja suurempikin häpeä kuin sille, joka ei (sodassa) tottele Areksen päälliköitä, ehdotti dialogissa esiintyvä Ateenalainen, joka ilmeisesti edusti itsensä Platonin mielipidettä.

Tuossa nyt siis oli idea, jonka esitti, ei kukaan vähempi kuin antiikin viisaista suurin.

Suomalaisessa kirjallisuudessa löytyy ”taistelevan humanistin”, Lauri Viljasen runo ”Evoe”. Sana (euoi) viittaa siihen euforiseen huutoon, jota Dionysosta palvovat mainadit huusivat jumalallisessa tilassaan. Siteeraan ulkomuistista:

”Ja me tanssimme riemuisasti,

ja huudamme ”Evoe!”

 Nykyaikaan sovellettuna ajattelen, että pitäisi perustaa vanhojen (yli 75) miesten kuoro, joka tanssisi ja laulaisi ja tavallaan keskustelisi ajan hengen  mukaisesti naisoletetun motherin kanssa ja vastaisi riemuisasti: ”Ich auch! Ich auch!”.

Sattuneesta syystä juuri saksankieli sopii tähän yhteyteen ja englanti taas ei. Vai miltä kuulostaisi, jos ukkojen kuoro laulaisikin ”Me too! Me too!”