YLEn on uudistuttava!

 

Miten kansaa tyhmennetään

 

Suomen television tarjonnasta on tullut aina silloin tällöin kirjoitettua (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=TV ).  Tilanteen skandaalimaiseen huonontumiseen puuttui Kanava-lehdessä myös YLE:n vanha työntekijä Marjaana Mykkänen (ks. edellinen viita).

Aikoinaan ja itse asiassa vielä aivan hiljattain Yleisradion ja siis myös television tehtävissä priorisoitiin kansan kulttuuritason kohottaminen korkealle. On myös ilmeistä, että niiden vaikutus kulttuuriin laajasti ymmärrettynä on ollut tavattoman suuri.

Voimme aloittaa vaikkapa siitä, miten radioäänten ääntämys standardisoi suomalaista puhuttua sanaa ja siitä, miten kaikkialla koko maassa, maalla kuten kaupungeissa saatiin äkkiä yhteisiä mielenkiinnon ja samastumisen kohteita, mukaansatempaavista laulajista jatkokuunnelmien ja TV-sarjojen sankareihin.

Samalla lyötiin läpi valtavia kaupallisia projekteja: koko maailman lapset halusivat ennen pitkää hankkia juuri sellaisia nukkeja, jotka seikkailivat TV:ssä, pikkupojat halusivat tulla maailman parhaiksi urheilijoiksi ja NHL-miljonääreiksi ja Römpsänperälläkin alettiin ymmärtää, miten eletään todella hienosti ja mitä miljonäärien päivään kuuluu.

Kaikki kansat ja myös Suomen heimot alkoivat olla kulttuurisesti yhä lähempänä toisiaan ja sitä amerikkalaista keskiluokkaa, jonka rahastamiseksi sieltä tuleva, 11-vuotiaan tasolle viritetty massakulttuuri oli suunniteltu.

Englannin kielikin, joka suomalaisille on koko äännemaailmaltaan erittäin kaukainen, muuttui ennen pitkää uudeksi normaaliksi ja kaikkein edistyneimmät oppivat puhumaan sitä samaa slummien slangia kuin heidän päivittäin kohtaamat sankarinsakin.

Englannin kieli on aikamme lingua franca ja sen osaaminen on sangen arvokas ja nykyään jopa välttämätön asia sinänsä. Kulttuurin syöpä siitä tulee silloin, kun se syrjäyttää kaikki muut käytössä olevat kielet oma äidinkieli mukaan luettuna.

Sen vastapainoksi itseään kunnioittava kansallinen yleisradioyhtiö esittääkin myös muiden kulttuuripiirien ohjelmaa ja järjestää muiden kielten kursseja.

 Eurooppalaisuus on sangen huteralla pohjalla, mikäli sen asukkaiden ainoa äidinkielensä ohella osaama kieli on englanti, joka ei edes ole muiden EU-maiden kuin Irlannin virallinen kieli.

Ranska, Saksa ja Italia niissä puhuttuine kielineen eivät saisi olla täysin tuntemattomia siinä ympäristössä, jonka TV tarjoaa. Venäjän tarpeellisuuden pitäisi jokaiselle sen naapurissa asuvalle olla itsestäänselvyys, niin ikävältä kuin se juuri nyt kuulostaakin.

Mikäli ajatellaan oman maamme tarpeita globalisoituvassa maailmassa, ovat myös kiinan, espanjan ja portugalin kielet erittäin hyödyllisiä. Turkki ja arabia ovat avaimia sellaiseen suureen maailman osaan, josta meidän ei kannata olla kokonaan eristyneitä.

Vain harvat toki osaavat kaikkia noita kieliä edes auttavasti, eikä tarvitsekaan. Kuitenkin on älyllinen konkurssi irrottautua koko niiden edustamasta maailmasta ja hankkia sen sijaan myös verorahoilla loputtomasti sitä samaa angloamerikkalaista roskaa, jota kaikki kaupallisetkin kanavat syytävät tuutin täydeltä.

Tuosta tolkuttomasta ja kohtuuttomasta englannin tyrkyttämisestä ja siihen liittyvistä ongelmista olen kirjoittanut jo vaikka millä mitalla, enkä viitsi enää asioita toistella (ks. Vihavainen: Haun englannin kieli tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ).

Mitä Suomen TV:n tarjontaan tulee, on angloamerikkalaisen kolmannen luokan viihteen osuus tarjonnasta tyrmäävä (vrt. Vihavainen: Haun milfit ja nakut deittaajat tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com).

Miten voidaan hyväksyä, että myös Yle tekee tätä samaa verorahoillamme? Mihin se sillä pyrkii ja miksi? Eihän sen edes tarvitse mielistellä sitä kaikkein tyhmintä katsojaa, joka haluaa maksaa paljaan p-n katsomisesta ja autiolle saarelle koottujen älykääpiöiden keskinäisestä pudotuspelistä.

Tilanne ei ole aina ollut tämä. Kuka muistaa vielä TV-teatterin, Lukulampun ja vastaavat aidosti kunnianhimoiset ja osittain jopa erittäin halvalla tehdyt ohjelmat. Jopa tietokilpailuissa pyrittiin tomppelitasoa korkeammalle ohjelmassa Hoi maamme!, jossa ei kilpaitu vain muistamisessa, vaan asioiden ymmärtämisessä.

Mitäpä, jos jälleen, kaikenkarvaisten miljonäärileikkien sijasta alettaisiin kilpailla älyllisellä tasolla vakkapa korkeakoulujen kesken? Kokkisotien ja elämäni ”biisien(!)” asemesta voitaisiin vaikkapa asettaa tehtäväksi jonkin asian ilmaiseminen eri taiteiden keinoin.

Iänikuisen englannin vääntämisen sijasta voitaisiin esittää vertailtaviksi vaikkapa jonkin asian ilmaiseminen eri suomen murteilla tai vaikkapa eurooppalaisilla kielillä. Sen ja sen näyttelijän elokuvaroolien muistamisen sijaan voitaisiin kilpailla vaikkapa klassisten romaanien hahmojen tulkinnassa.

Onhan niitä mahdollisuuksia loputtomasti. Tarvajärven laatikkoleikki avasi aikoinaan sen Pandoran lippaan, josta koko angloamerikkalainen infantilismi alkoi virrata olohuoneisiimme.

Mainitsin tästä kulttuurin hyljeksinnästä hiljattain eräässä seurassa ja sein heti vastaukseksi, että onhan meillä myös ihan vakava ja kiinnostava TV-kanava Teema.

Tämä tuskin voi osoittaa mitään muuta kuin sitä, että nuo intelligentit seuralaiset eivät olleet pitkään aikaan yrittäneetkään tuota kaavaa katsoa.

Yhdysvaltain kommunistisesta puolueesta sanottiin joskus, että kolmasosa sen jäsenistä on  mustia, kolmasosa suomalaisia ja kolmasosa FBI:n agentteja.  Nuo kategoriat olivat tietenkin päällekkäisiä, mutta karkean yleiskäsityksen tuo anekdootti kai antoi.

Nykyisestä Teemasta, joka täysin poikkeaa parin vuosikymmenen takaisesta voisi samaan tapaan sanoa, että kolmasosa sen ohjelmista on ruotsikielistä (urheilu ja lastenohjelmat hallitsevina), kolmasosa suomenkielistä lastenohjelmaa ja kolmasosa pahimman luokan anglosaksista viihdettä.

Se siitä kulttuurikanavasta. Voisiko YLE:n ongelmana olla, että sillä on liikaa rahaa? Olisiko vaikka Lukulampun henkiin herättäminen aivan liian halpaa? Voitaisiinko siinä tapauksessa vaikka ottaa kirjailijoita esittelemään omia töitään ja maksaa heille kunnon palkkio?

Vastaavia ohjelmia, joissa rahamäärän lisäämisellä ei voiteta mitään, voisivat olla kuvataiteilijoiden ja säveltäjien/muusikoiden ohjelmat, joissa nämä voisivat keskittyä siihen, mitä tavoittelevat töillään ja millaisia vaikeuksia heillä on.

Mikäli joku sinfonia vain esitetään TV:ssä ei siitä syntyvä lisäarvo verrattuna sen kuuntelemiseen suoratoistona ole suuri. Vähintäänkin kannattaisi haastatella esittäjiä ennen ja jälkeen esityksen.

Joka tapauksessa, nyt kun myös Yle joutuu talkoisiin, kun budjettivajetta vähennetään, on syytä kiinnittää huomiota siihen, ettei se valtavalla rahoituksellaan ole saanut oikeastaan mitään aikaan tai edes yrittänyt kulttuuriohjelmien ja kansan sivistämisen alalla.

Sen sijaan se esittää jatkuvasti tyhmentämisohjelmia, joista pitäisi kaikkien niitä esittävien tahojen maksaa valtiolle niin sanottua huviveroa, jota roskakulttuurilta aikoinaan perittiin.

 

Ikkuna Milfien maailmaan ja todelliseen todellisuuteen

 

Milfit ja nakut deittaajat

 

YLE-veron maksajana yritin taas katsoa, mitä siedettäviä ohjelmia löytäisin televisiosta. En ole katsonut televisiota säännöllisesti enää vuosiin, puoli yhdeksän uutiset olen kyllä usein kuunnellut, kun sen voi tehdä samaan aikaan kun lukee jotakin kiinnostavaa.

Tiedän, että televisiossa on aina silloin tällöin huippukiinnostavia ohjelmia, mutta ne vilahtavat usein ohi, ellei ole varuillaan. Harvoin niitä sitten viitsii YLE-Areenasta enää etsiä. Jotakin katetta maksamalleni verolle sentään haluaisin ja TV:n katsominen voisi olla rentouttava ja virikkeitä antava harrastus, kunhan vain löytäisi ne hyvät ohjelmat.

Vielä hiljattain oli olemassa kulttuurikanava. YLE-Teema, joka ei sisältänyt hömppää, vaan aivan vakavasti otettavia ohjelmia. Nyt sekin on sotkettu täyteen kaiken maailman silppua, erityisesti urheilua ja jostakin kummallisesta syystä sinne on tungettu myös ruotsinkielistä ohjelmaa, jolle kyllä kuuluu oma paikkansa, mutta miksi juuri siellä? Eikö kunnon ohjelmia nyt millään pysty löytämään kylliksi? Ovatko ne kalliita? Katsotaanko niitä liian vähän? Entä mitä tarkoittaa tässä yhteydessä ”liian vähän”?

Yleisradio on ollut maamme suurimpia kansansivistyslaitoksia ja ottanut tämän tehtävänsä joskus varsin vakavasti. Sen missiona on myös ollut suomen kielen vaaliminen. Nyt se kilpailee ala-arvoisimpien viihdekanavien kanssa yleisöstä, vaikka verotulot takaisivat sen, että se voisi keskittyä vakavasti otettaviin ohjelmiin.

Yle on myös eturintamassa yhdessä hömppäkanavien kanssa tunkemassa muotopuolia englanninkielisiä sanontoja suomen kieleen. Ohjelmien otsikot ovat yhä uudelleen joko englanniksi tai sitten suomalais-englantilaista sekasotkua, joka mielestäni ei voi todistaa muusta kuin viljelijänsä typeryydestä.

Katsotaanpa nyt vain tämän päivän ohjelmatarjontaa klo 14 alkaen.  Ohjelmistossa näyttää olevan muun muassa seuraavia nimikkeitä: Ykkösellä Van Life ja kaksi kertaa Exploring Earth. Kakkosella on lähes pelkkää urheilua ja illan päätteeksi sitten Traces -jäljet. Mitähän lisäarvoa tuossakin idioottimaisessa otsikossa saavutetaan sanomalla saman asia vielä englanniksi? Itse asiassa sellainen näyttää kyllä tulleen tavaksi.

Teemalla on tänään kaksi kertaa ohjelma Exit ja muuten kanava on täynnä toisaalta ruotsinkielistä ohjelmaa, kuten kaksi kertaa Sportnytt ja sitten lastenohjelmia ja ruotsinkielisiä uutisia. Se siitä kulttuurikanavasta.

Jos sitten katsotaan muita kanavia, nähdään sellaisia nimikkeitä kuin kaksi kertaa Laulu rakkaudelle: Secret Song Suomi. Mitä tämänkin otsikon keksinyt ääliö haluaa sillä sanoa?  Nelosella on Jumanji: The Next Level ja The Voice of Finland, Subilla on UEFA Champions League, LEGO Masters Australia, American Horror Story sekä Frendit, joka lienee jonkinlaista suomea.

Vitosella on Superman returns ja Ivillä Sex Tape Suomi, kutosella on Gold Rush, Wheeler Dealers, Cliffhanger ja Top Gear. Starilla on Silent Library Suomi, The Beach, Lone Star ja Criminal Minds. Avalla on The Real Houseviwes of Salt Lake City ja The Last Stand, Herolla on Save the Date Suomi, FRII:llä Naked Attraction Suomi, Lady Bird ja Sex and the City 2- sinkkuelämää ja National Geographicilla Food Factory.

Areenalta löytyy muun muassa Mäkihypyn MC: Oslo, naisten Raw Air HS 134. -Mitähän sotkua se tämäkin oikein on? TLC:llä on ohjelma The MILF Manor.

Siltä varalta, ettei joku tuntisi tuota uutta sivistyssanaa MILF, kerron, että kyseessä on lyhenne sanoista Mother I’d like to fuck, siis keski-ikäinen nainen, joka on nuorten mielestä vielä niin sanotusti ihan naitava. Mainittakoon, että koneeni kieltäytyi aluksi näyttämästä tuloksia tälle haulle ilmoittaen, että kyseessä ovat sisällöt, jotka saattavat sisältää ns. aikuismateriaalia.

Hömppäohjelmia, joiden ainoa funktio näyttää olevan katsojien tyhmentäminen, tuntuisi nyt tämänkin pienen otannan perusteella inhimillisesti katsoen olevan riittävästi. Ohjelmanteon nollapisteen tuotoksia eli tosi-TV:tä (realityä) on ainakin joka lähtöön, jossakin tehdään ensi treffit alttarilla ja toisessa tavataan ilman rihman kiertämää: naked attraction… ja onhan niitä.

Olisi kiinnostavaa tietää, pidetäänkö YLE:ssä ns. suunnittelukokouksia ja jos pidetään, mitä niissä oikein puhutaan. Onko YLE:llä ja koko Suomessa tarjotulla TV-ohjelmistolla jokin missio ja mikä se oikein on? Onko kukaan edes ajatellut, että veronmaksajalla olisi oikeus saada jonkinlaista vastinetta rahalleen ja että YLE on ollut ja sen tulisi yhä olla sivistyslaitos, yksi suomalaisuuden tukipylväistä.

Murrosikäisten maailmalla on oma oikeutuksensa, mutta se ei voi olla mittapuuna koko kansaa palvelevalle instituutiolle. Missä ovat vaikkapa avoimen yliopiston kurssit, eri kielten opetusohjelmat tai vaikkapa todelliset tietokilpailut siinä muodossa, kuin ne ennen tunnettiin. Nyt on niiden sijasta vähä-älyisiä miljonäärileikkejä, jälkipuberteettisia realityhöpötyksiä ja muita tyhmennysohjelmia.

Kieli, jota käytetään, on heikkoa, usein tarpeettomalla englannilla sotkettua ja suomen, jos muidenkin kielten lausuminen onnetonta. Nyt vaalien lähestyessä olisi kiinnostavaa kuulla itse kunkin puolueen edustajien näkemyksiä siitä, mitä YLE:lle olisi tehtävä. Pitäisikö sen vain antaa toimia nykyisellä surkealla tasollaan ja mennä aina siitä, missä aita on matalin, vai olisiko syytä ryhdistäytyä ja vaatia täälläkin katetta veroille.

 

 

Koko kansan tyhmentäjä

 

YLE ja kulttuuri

 

Tätä teemaa on tullut aina silloin tällöin kosketeltua ja Kanavassa 6/2023 toimittaja Marjaana Mykkänen julkaisi merkittävän artikkelin, jossa varsin perinpohjaisesti ruodittiin Ylen kulttuuritarjontaa ja havaittiin se luokattomaksi (vrt. Vihavainen: Haun mykkänen tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com).

Oli syytä odottaa valtakunnallista keskustelua aiheesta, jossa sentään ei ollut kyse ”vain” veronmaksajilta vuosittain pakkoluovutetuista sadoista miljoonista, vaan paljon enemmästä: kansallisesta kulttuurista, sen elinehdoista ja vaikuttavuudesta. Uutis- ja ajankohtaistarjonnan jätän tässä rauhaan.

Kirjoitukseen tuli toki reaktio seuraavassa Kanavan numerossa, mutta eihän siinä tolkullista vastausta kysymyksiin annettu, vaan puhuttiin ympäripyöreitä median muutoksesta ja katsojaryhmistä.

Ei se asiaa muuta. Kulttuuri- ja taideohjelmat ovat kuin ovatkin uskomattoman harvassa Ylen kanavilla, mukaan lukien entinen kulttuurikanava Teema, jossa ne myös ovat poikkeus säännöstä.

Mykkänen jatkaa keskustelua uusimmassa Kanavassa ja huomauttaa, että vuona 2017, jolloin tilastoja viimeksi kerättiin, urheilutapahtumissa kävi ainakin kerran 47% suomalaisista, mutta kulttuuritapahtumissa 87%.

Kulttuuri ei siis suinkaan ole pikkuruisen eliittiporukan harrastus ja urheilu koko kansan lempilapsi, vaikka TV:n tarjonnasta näin voisi kuvitella.

Urheilua tulee toosasta päivittäin ja usein se jopa syrjäyttää kaiken vakavamman tarjonnan, mitä näköjään pidetään normaalina. Ohjelmapolitiikka pyrkii myös vaikuttamaan eri ikäluokkiin (lue nuorisoon) ja pyrkii muuttumaan niiden (sen) mieltymyksiä vastaavaksi eli siis käytännössä mielistelemään kehittymättömyyttä.

Tämä hömppäsuuntaus kehittävän ja kunnianhimoisen ohjelmiston sijaan ei kuitenkaan tunnu olevan tehokas tapa edes nuorten houkuttelemiseksi. Itse asiassa taitaa olla niin, että nuoret nimenomaan kaipaisivat jotakin sellaista korkeatasoista ohjelmaa, jonka he ymmärtävät olevan vielä ehkä heille liian vaativaa, mutta juuri siksi seuraamisen arvoista ja kehittävää.

Hömppää kaipaaville on internet tulvillaan valmiiksi pureskeltua puppua. Missä ovat sen sijaan vaikkapa kiinnostavasti tehdyt elämänkatsomukselliset keskusteluohjelmat, joissa ei saarnata, vaan tunkeudutaan oikeasti vaikeisiin kysymyksiin, joita todellisuudessa kyllä riittää? Niidenkään tekeminen tuskin olisi rahasta kiinni.

Missä ovat kotimaisen kirjallisuuden dramatisoinnit, jotka toisivat alan parhaat tekijät jälleen TV-teatteriin, kuten joskus poli vuosisataa sitten? Miksi Yle haluaa tuottaa vain samaa yhdentekevää roskaa, kuin koko kansainvälinen alan teollisuus, jonka intressinä on vain ja ainoastaan rahastaminen?

Saattaa olla, että suorilla urheiluohjelmilla on paljonkin enemmän katsojia kuin kulttuurilla, mutta verotuloilla toimivan laitoksen pitäisi nimenomaan kyetä ottamaan huomioon muitakin asioita kuin katsojien määrä, mikä ei voi olla arvo sinänsä.

Yleisradion ohjelmapolitiikka vaatisi nyt perusteellista remonttia, jonka pohjana oleva filosofia olisi syytä tuoda selvästi esiin. Mykkänen mainitsee, että vuonna 2008 luotiin kyllä kunnianhimoinen kulttuuristrategia, mutta siitä ei näytä olevan jäljellä mitään.

Joissakin maissa yleisradio on kulttuuriministeriön alainen. Tämä ei välttämättä ole huono ratkaisu ainakaan periaatteessa, en tiedä, millaisia ovat käytännön tulokset.

Ehkäpä nyt ainakin voitaisiin palauttaa Yleen edes yksi kulttuurikanava, juuri tämä Teema, joka nyt on muuttunut pelkäksi kaatopaikaksi. Sen valvontaa voisi kenties hoitaa juuri kulttuuriministeriö, joka ainakin pyrkisi saamaan sinne edes hieman kulttuuria, nimenomaan kotimaista.

Tämä ”hallintomalli” oli toki täysin hihasta vedetty, enkä tiedä, olisiko sillä mitään toimintaedellytyksiä.

Joka tapauksessa on murheellista katsoa, millaista tavaraa TV suoltaa päivästä päivään. Sitä voisi luonnehtia ainakin kahdella määreellä: se on yli- ja epäkansallista ja sisällöltään latteaa ja tyhmentävää.

Kun en viitsi taas uudelleen ruveta kahlaamaan TV-ohjelmia, nostan tähän esille sen, mitä sieltä löytyi tämän vuoden keväällä. Ymmärrän tietenkin, ettei Yle ole tässä sopassa enempää kuin pikkutekijä eikä edes vastuussa kaikkein typerimmistä ohjelmista.

Kuitenkaan se ei myöskään ole mikään majakka, joka eroaisi ympäristöstään älyllisen ja kulttuurisen tasonsa ansiosta. Siihen olisi kuitenkin pyrittävä, ei se paljoa vaatisi.

 

 

 

sunnuntai 12. maaliskuuta 2023

Ikkuna Milfien maailmaan ja todelliseen todellisuuteen

 

Milfit ja nakut deittaajat

 

YLE-veron maksajana yritin taas katsoa, mitä siedettäviä ohjelmia löytäisin televisiosta. En ole katsonut televisiota säännöllisesti enää vuosiin, puoli yhdeksän uutiset olen kyllä usein kuunnellut, kun sen voi tehdä samaan aikaan kun lukee jotakin kiinnostavaa.

Tiedän, että televisiossa on aina silloin tällöin huippukiinnostavia ohjelmia, mutta ne vilahtavat usein ohi, ellei ole varuillaan. Harvoin niitä sitten viitsii YLE-Areenasta enää etsiä. Jotakin katetta maksamalleni verolle sentään haluaisin ja TV:n katsominen voisi olla rentouttava ja virikkeitä antava harrastus, kunhan vain löytäisi ne hyvät ohjelmat.

Vielä hiljattain oli olemassa kulttuurikanava. YLE-Teema, joka ei sisältänyt hömppää, vaan aivan vakavasti otettavia ohjelmia. Nyt sekin on sotkettu täyteen kaiken maailman silppua, erityisesti urheilua ja jostakin kummallisesta syystä sinne on tungettu myös ruotsinkielistä ohjelmaa, jolle kyllä kuuluu oma paikkansa, mutta miksi juuri siellä? Eikö kunnon ohjelmia nyt millään pysty löytämään kylliksi? Ovatko ne kalliita? Katsotaanko niitä liian vähän? Entä mitä tarkoittaa tässä yhteydessä ”liian vähän”?

Yleisradio on ollut maamme suurimpia kansansivistyslaitoksia ja ottanut tämän tehtävänsä joskus varsin vakavasti. Sen missiona on myös ollut suomen kielen vaaliminen. Nyt se kilpailee ala-arvoisimpien viihdekanavien kanssa yleisöstä, vaikka verotulot takaisivat sen, että se voisi keskittyä vakavasti otettaviin ohjelmiin.

Yle on myös eturintamassa yhdessä hömppäkanavien kanssa tunkemassa muotopuolia englanninkielisiä sanontoja suomen kieleen. Ohjelmien otsikot ovat yhä uudelleen joko englanniksi tai sitten suomalais-englantilaista sekasotkua, joka mielestäni ei voi todistaa muusta kuin viljelijänsä typeryydestä.

Katsotaanpa nyt vain tämän päivän ohjelmatarjontaa klo 14 alkaen.  Ohjelmistossa näyttää olevan muun muassa seuraavia nimikkeitä: Ykkösellä Van Life ja kaksi kertaa Exploring Earth. Kakkosella on lähes pelkkää urheilua ja illan päätteeksi sitten Traces -jäljet. Mitähän lisäarvoa tuossakin idioottimaisessa otsikossa saavutetaan sanomalla saman asia vielä englanniksi? Itse asiassa sellainen näyttää kyllä tulleen tavaksi.

Teemalla on tänään kaksi kertaa ohjelma Exit ja muuten kanava on täynnä toisaalta ruotsinkielistä ohjelmaa, kuten kaksi kertaa Sportnytt ja sitten lastenohjelmia ja ruotsinkielisiä uutisia. Se siitä kulttuurikanavasta.

Jos sitten katsotaan muita kanavia, nähdään sellaisia nimikkeitä kuin kaksi kertaa Laulu rakkaudelle: Secret Song Suomi. Mitä tämänkin otsikon keksinyt ääliö haluaa sillä sanoa?  Nelosella on Jumanji: The Next Level ja The Voice of Finland, Subilla on UEFA Champions League, LEGO Masters Australia, American Horror Story sekä Frendit, joka lienee jonkinlaista suomea.

Vitosella on Superman returns ja Ivillä Sex Tape Suomi, kutosella on Gold Rush, Wheeler Dealers, Cliffhanger ja Top Gear. Starilla on Silent Library Suomi, The Beach, Lone Star ja Criminal Minds. Avalla on The Real Houseviwes of Salt Lake City ja The Last Stand, Herolla on Save the Date Suomi, FRII:llä Naked Attraction Suomi, Lady Bird ja Sex and the City 2- sinkkuelämää ja National Geographicilla Food Factory.

Areenalta löytyy muun muassa Mäkihypyn MC: Oslo, naisten Raw Air HS 134. -Mitähän sotkua se tämäkin oikein on? TLC:llä on ohjelma The MILF Manor.

Siltä varalta, ettei joku tuntisi tuota uutta sivistyssanaa MILF, kerron, että kyseessä on lyhenne sanoista Mother I’d like to fuck, siis keski-ikäinen nainen, joka on nuorten mielestä vielä niin sanotusti ihan naitava. Mainittakoon, että koneeni kieltäytyi aluksi näyttämästä tuloksia tälle haulle ilmoittaen, että kyseessä ovat sisällöt, jotka saattavat sisältää ns. aikuismateriaalia.

Hömppäohjelmia, joiden ainoa funktio näyttää olevan katsojien tyhmentäminen, tuntuisi nyt tämänkin pienen otannan perusteella inhimillisesti katsoen olevan riittävästi. Ohjelmanteon nollapisteen tuotoksia eli tosi-TV:tä (realityä) on ainakin joka lähtöön, jossakin tehdään ensi treffit alttarilla ja toisessa tavataan ilman rihman kiertämää: naked attraction… ja onhan niitä.

Olisi kiinnostavaa tietää, pidetäänkö YLE:ssä ns. suunnittelukokouksia ja jos pidetään, mitä niissä oikein puhutaan. Onko YLE:llä ja koko Suomessa tarjotulla TV-ohjelmistolla jokin missio ja mikä se oikein on? Onko kukaan edes ajatellut, että veronmaksajalla olisi oikeus saada jonkinlaista vastinetta rahalleen ja että YLE on ollut ja sen tulisi yhä olla sivistyslaitos, yksi suomalaisuuden tukipylväistä.

Murrosikäisten maailmalla on oma oikeutuksensa, mutta se ei voi olla mittapuuna koko kansaa palvelevalle instituutiolle. Missä ovat vaikkapa avoimen yliopiston kurssit, eri kielten opetusohjelmat tai vaikkapa todelliset tietokilpailut siinä muodossa, kuin ne ennen tunnettiin. Nyt on niiden sijasta vähä-älyisiä miljonäärileikkejä, jälkipuberteettisia realityhöpötyksiä ja muita tyhmennysohjelmia.

Kieli, jota käytetään, on heikkoa, usein tarpeettomalla englannilla sotkettua ja suomen, jos muidenkin kielten lausuminen onnetonta. Nyt vaalien lähestyessä olisi kiinnostavaa kuulla itse kunkin puolueen edustajien näkemyksiä siitä, mitä YLE:lle olisi tehtävä. Pitäisikö sen vain antaa toimia nykyisellä surkealla tasollaan ja mennä aina siitä, missä aita on matalin, vai olisiko syytä ryhdistäytyä ja vaatia täälläkin katetta veroille.

Tällaiselta se näytti siis maaliskuussa eikä sen kummempaa tunnu olevan vieläkään. En odota ihmeitä uudelta hallitukselta, mutta eduskunta on ennenkin pannut ruotuun yleisradion, joka on lähtenyt laukalle.

Poliittisten ohjelmien alalla tähän varmaan taas mennäänkin, mutta se on oma tehtävänsä ja ongelmakenttänsä. Tärkeää olisi nyt myös palauttaa kulttuuri ja nimenomaan suomalainen kulttuuri kunniapaikalle myös suomalaisten veronaksajien rahoittamassa instituutiossa!

 

 

Todellisuus on realityy!

 

(Tosi)TV eli missä on typeryyden äärimmäinen raja?

 

     Kun ihmiskunnan kehittymisen yhä korkeammalle tasolle uskottiin olevan sen kohtalona, esitettiin monia skenaarioita siitä, millaiseksi hän voisi kehittyä, kun hän vapaana aineellisen ahdingon pakosta saisi keskittyä piilevien mahdollisuuksiensa realisointiin.

       Puhuttiin yli-ihmisestä ja sen ilmaantuminen maailmaan katsottiin nimenomaan rationaalisen, sosialistisen järjestelmän suureksi lupaukseksi. Millainen määrä kaikenlaisia nerojakin tulisi siihen maailmaan, jossa viimeinkin vallitsisi vapaus! (vrt. Vihavainen: Haun yli-ihminen tulokset).

       Marx riemuitsi siitä, ettei tulevaisuuden ihminen enää olisi sidottu koneen jatkeeksi yhteen työpaikkaan, vaan voisi vapaasti vaihtaa työpaikkaansa ja harrastuksiaan ja jopa saman päivän aikana tehdä mitä moninaisimpia askareita, aineellisesta tuotannosta itsensä sivistämiseen, kalastelusta taidekritiikkiin.

      Hänellä olisi valmiudet kehittää itseään kykyjensä rajoille saakka ja niitä hän tietenkin käyttäisi yllin kyllin. Luova ihminen, homo faber, löytäisi onnellisuutensa tulemalla siksi, mikä hän on, sen sijaan, että joutuisi vieraannetuksi omasta olemuksestaan.

     Charles Fourier, utopistisosialisti, arvioi nerojen määrän maailmassa kasvavan kommunistisen yhteiskunnan oloissa uskomattoman suureksi: kun kaikkien ihmisten mahdollisuudet luovaan toimintaa olisi vapautettu, voitaisiin todeta maailmaan ilmaantuneen miljoonittain uusia neroja. Noin kolmeksi miljardiksi kasvaneen maapallon väestöstä löytyisi 37 miljoonaa Homeroksen veroista runoilijaa, saman verran Newtonin tasoisia matemaatikkoja ja jälleen saman verran Molièren tasoisia kirjailijoita ja niin edelleen.

      Aivan vastaavasti esimerkiksi Trotski uskoi sosialistisen vallankumouksen tuottavan valtavan määrän uusia neroja, vaikka luvut olivat hieman varovaisempia. Sosialistinen yli-ihminen olisi uuden yhteiskuntansa tuote ja tarkoitus, ei mikään typerä kuluttaminen kuluttamisen vuoksi.

      Tämä valoisa tulevaisuudennäkymä perustui uskoon ihmisen perimmäisestä jaloudesta: kaikkialla ihminen oli kahleissa ja vegetoi lähes eläimen tasolla alkeellisten viettiensä ohjaamana, mutta kun hänet vapautettaisiin, kaikki muuttuisi!

      Ajatelkaamme nyt vaikkapa alkoholia ja uskontoa. Kurjaan asemaan alistetulle ihmiselle ne tarjosivat lohtua ja hetkellisen vapauden illuusion, mutta itse asiassa vain sitoivat häntä lujemmin kurjuuteensa. Juopottelu eläimellisti ja uskonto tyhmensi, eikä sen enempää ymmärretty edes haluta. Tämä ihmisyyden banalisointi oli sen todellinen tragedia.

      Työväenliikkeen suurin tehtävä oli johtaa pimeät kansanjoukot ihmisarvoiseen elämään, mikä olisi nykyäänkin hyvä muistaa, kun menneisyyden pyrkimyksiä arvioidaan.

       Kyseessä ei ollut vain dogmaattisen kommunismin näkemys. Suomessakin saatettiin vielä viime vuosisadalla ylpeästi julistaa, ettei työväenliikkeen tarkoituksena suinkaan ole vain rahan hankkiminen niille, joilla sitä ei ollut.

       Tällaisia, nyt oudolta kuulostavia asioita tulee joskus mieleen, kun katsoo, millä tasolla kulttuurimme tällä hetkellä on. Ylevistä ja euforisista ihmisyyden kehittämisen pyrkimyksistä ei kukaan kehtaa edes mainita.

      Sen sijaan koko tämän maan tiedotusvälineet ovat nyt useaksi päiväksi kokoontuneet keskustelemaan siitä, millainen periaatteellinen merkitys oli sillä, että muuan ammattitappelija vuosikymmen sitten oli masturboinut jonkin naisen kanssa metsämajassa ja väittänyt, ettei tuo nainen häntä seksuaalisesti kiinnostanut, kun oli jo keski-ikäinenkin.

     Oliko tässä kyseessä yleinen naissukupuolen vähättely ja rasismiin verrattava häpeämätön loukkaus koko sukupuolta kohtaan, näyttää kuohuttavan koko kansaa tai vähintäänkin edellytetään, että se sitä kiinnostaa. Samaan aikaan maailmassa tapahtuu tietysti paljon muutakin, mutta oletuksena on, että tämä on nyt päivänkohtaisesti tärkein kysymys.

       Luulen pääseväni tästä Yleisradion arvostelemiseen ilman aasinsiltaa. Nuo suuruudet, joiden ympärille koko kansa nyt on haluttu kerätä, ovat nimenomaan television ohjelmassa profiloituneita ja koko kansan oletetaan tuntevan heidät ja olevan heistä kiinnostuneita. En tiedä, enkä viitsi tarkistaa, minkä kanavan anti on heistä tehnyt kuuluisia, oleellista on, ettei YLE poikkea muista millään myönteisellä tavalla.

      Sen sijaan, että ihmisen (sana kuulostaa ylpeältä!, ks. Vihavainen: Haun isolla I:llä tulokset) nyt oletettaisiin kehittävän piileviä kykyjään ja pyrkivän omaksumaan ihmiskunnan saavutuksista sen, mikä niissä on parasta (vrt. Vihavainen: Haun london martin tulokset), hänen ymmärretään haluavan tuijottaa televisiosta älykääpiöitä, jotka on siirretty johonkin mahdollisimman epätodelliseen ympäristöön, joka muuttuu uudeksi ”todellisuudeksi”.

       Tiedotusvälineet ovat muuttuneet tyhmennysvälineiksi, joiden pyrkimyksenä on yksinkertaisesti saada ihmiset tirkistelemään sitä, mitä jotkut toiset yhtä hölmöt tekevät.

      Tässä uusintana hieman raporttia siitä, mitä on ollut tarjolla. En viitsi tarkistaa, mitä siellä nyt on. Jos tilanne muuttuu, kerrotaan siitä varmaan lehdissä.

sunnuntai 12. maaliskuuta 2023

Ikkuna Milfien maailmaan ja todelliseen todellisuuteen

 

Milfit ja nakut deittaajat

 

     YLE-veron maksajana yritin taas katsoa, mitä siedettäviä ohjelmia löytäisin televisiosta. En ole katsonut televisiota säännöllisesti enää vuosiin, puoli yhdeksän uutiset olen kyllä usein kuunnellut, kun sen voi tehdä samaan aikaan kun lukee jotakin kiinnostavaa.

      Tiedän, että televisiossa on aina silloin tällöin huippukiinnostavia ohjelmia, mutta ne vilahtavat usein ohi, ellei ole varuillaan. Harvoin niitä sitten viitsii YLE-Areenasta enää etsiä. Jotakin katetta maksamalleni verolle sentään haluaisin ja TV:n katsominen voisi olla rentouttava ja virikkeitä antava harrastus, kunhan vain löytäisi ne hyvät ohjelmat.

      Vielä hiljattain oli olemassa kulttuurikanava. YLE-Teema, joka ei sisältänyt hömppää, vaan aivan vakavasti otettavia ohjelmia. Nyt sekin on sotkettu täyteen kaiken maailman silppua, erityisesti urheilua ja jostakin kummallisesta syystä sinne on tungettu myös ruotsinkielistä ohjelmaa, jolle kyllä kuuluu oma paikkansa, mutta miksi juuri siellä?

      Eikö kunnon ohjelmia nyt millään pysty löytämään kylliksi? Ovatko ne kalliita? Katsotaanko niitä liian vähän? Entä mitä tarkoittaa tässä yhteydessä ”liian vähän”?

       Yleisradio on ollut maamme suurimpia kansansivistyslaitoksia ja ottanut tämän tehtävänsä joskus varsin vakavasti. Sen missiona on myös ollut suomen kielen vaaliminen. Nyt se kilpailee ala-arvoisimpien viihdekanavien kanssa yleisöstä, vaikka verotulot takaisivat sen, että se voisi keskittyä vakavasti otettaviin ohjelmiin.

      Yle on myös eturintamassa yhdessä hömppäkanavien kanssa tunkemassa muotopuolia englanninkielisiä sanontoja suomen kieleen. Ohjelmien otsikot ovat yhä uudelleen joko englanniksi tai sitten suomalais-englantilaista sekasotkua, joka mielestäni ei voi todistaa muusta kuin viljelijänsä typeryydestä.

      Katsotaanpa nyt vain tämän päivän ohjelmatarjontaa klo 14 alkaen.  Ohjelmistossa näyttää olevan muun muassa seuraavia nimikkeitä: Ykkösellä Van Life ja kaksi kertaa Exploring Earth. Kakkosella on lähes pelkkää urheilua ja illan päätteeksi sitten Traces -jäljet. Mitähän lisäarvoa tuossakin idioottimaisessa otsikossa saavutetaan sanomalla saman asia vielä englanniksi? Itse asiassa sellainen näyttää kyllä tulleen tavaksi.

      Teemalla on tänään kaksi kertaa ohjelma Exit ja muuten kanava on täynnä toisaalta ruotsinkielistä ohjelmaa, kuten kaksi kertaa Sportnytt ja sitten lastenohjelmia ja ruotsinkielisiä uutisia. Se siitä kulttuurikanavasta.

      Jos sitten katsotaan muita kanavia, nähdään sellaisia nimikkeitä kuin kaksi kertaa Laulu rakkaudelle: Secret Song Suomi. Mitä tämänkin otsikon keksinyt ääliö haluaa sillä sanoa?  Nelosella on Jumanji: The Next Level ja The Voice of Finland, Subilla on UEFA Champions League, LEGO Masters Australia, American Horror Story sekä Frendit, joka lienee jonkinlaista suomea.

      Vitosella on Superman returns ja Ivillä Sex Tape Suomi, kutosella on Gold Rush, Wheeler Dealers, Cliffhanger ja Top Gear. Starilla on Silent Library Suomi, The Beach, Lone Star ja Criminal Minds. Avalla on The Real Houseviwes of Salt Lake City ja The Last Stand, Herolla on Save the Date Suomi, FRII:llä Naked Attraction Suomi, Lady Bird ja Sex and the City 2- sinkkuelämää ja National Geographicilla Food Factory.

     Areenalta löytyy muun muassa Mäkihypyn MC: Oslo, naisten Raw Air HS 134. -Mitähän sotkua se tämäkin oikein on? TLC:llä on ohjelma The MILF Manor.

       Siltä varalta, ettei joku tuntisi tuota uutta sivistyssanaa MILF, kerron, että kyseessä on lyhenne sanoista Mother I’d like to fuck, siis keski-ikäinen nainen, joka on nuorten mielestä vielä niin sanotusti ihan naitava. Mainittakoon, että koneeni kieltäytyi aluksi näyttämästä tuloksia tälle haulle ilmoittaen, että kyseessä ovat sisällöt, jotka saattavat sisältää ns. aikuismateriaalia.

      Hömppäohjelmia, joiden ainoa funktio näyttää olevan katsojien tyhmentäminen, tuntuisi nyt tämänkin pienen otannan perusteella inhimillisesti katsoen olevan riittävästi. Ohjelmanteon nollapisteen tuotoksia eli tosi-TV:tä (realityä) on ainakin joka lähtöön, jossakin tehdään ensi treffit alttarilla ja toisessa tavataan ilman rihman kiertämää: naked attraction… ja onhan niitä.

       Olisi kiinnostavaa tietää, pidetäänkö YLE:ssä ns. suunnittelukokouksia ja jos pidetään, mitä niissä oikein puhutaan. Onko YLE:llä ja koko Suomessa tarjotulla TV-ohjelmistolla jokin missio ja mikä se oikein on? Onko kukaan edes ajatellut, että veronmaksajalla olisi oikeus saada jonkinlaista vastinetta rahalleen ja että YLE on ollut ja sen tulisi yhä olla sivistyslaitos, yksi suomalaisuuden tukipylväistä.

       Murrosikäisten maailmalla on oma oikeutuksensa, mutta se ei voi olla mittapuuna koko kansaa palvelevalle instituutiolle. Missä ovat vaikkapa avoimen yliopiston kurssit, eri kielten opetusohjelmat tai vaikkapa todelliset tietokilpailut siinä muodossa, kuin ne ennen tunnettiin. Nyt on niiden sijasta vähä-älyisiä miljonäärileikkejä, jälkipuberteettisia realityhöpötyksiä ja muita tyhmennysohjelmia.

      Kieli, jota käytetään, on heikkoa, usein tarpeettomalla englannilla sotkettua ja suomen, jos muidenkin kielten lausuminen onnetonta. Nyt vaalien lähestyessä olisi kiinnostavaa kuulla itse kunkin puolueen edustajien näkemyksiä siitä, mitä YLE:lle olisi tehtävä. Pitäisikö sen vain antaa toimia nykyisellä surkealla tasollaan ja mennä aina siitä, missä aita on matalin, vai olisiko syytä ryhdistäytyä ja vaatia täälläkin katetta veroille.

      Tällaiselta se näytti siis maaliskuussa eikä sen kummempaa tunnu olevan vieläkään. En odota ihmeitä uudelta hallitukselta, mutta eduskunta on ennenkin pannut ruotuun yleisradion, joka on lähtenyt laukalle.

      Poliittisten ohjelmien alalla tähän varmaan taas mennäänkin, mutta se on oma tehtävänsä ja ongelmakenttänsä. Tärkeää olisi nyt myös palauttaa kulttuuri ja nimenomaan suomalainen kulttuuri kunniapaikalle myös suomalaisten veronaksajien rahoittamassa instituutiossa!

 

En malta olla panematta tähän vielä viitettä erään alan ammattilaisen painavaan puheenvuoroon:

Vihavainen: Haun marjaana mykkänen tulokset.